Miksi en vieläkään pidä reaaliaikaista päiväkirjaa blogissani 000383

maaliskuu 24, 2013

23.3.2013

Rakas päiväkirja

Tänään heräsin vieraasta sängystä siihen että kolme ylipainoista vanhempaa rouvaa katsoi minua nälkäisinä viikset väristen.

Ei, en ollut toteuttanut seksifantasiaani #27 kolmesta vanhemmasta espanjalaisneidosta, vaan olin lupautunut kavereideni kissoja vahtimaan.

Ruokittuani kissat suoriuduin sarjakuvakaupalle päivystämään.

Sitä ennen kuitenkin rikoin päätöstäni olla koskaan menemättä tavarataloon lauantaina, koska minun piti saada aamiaista.

Tavaratalossa muistin miksi lauantaina ei koskaan pidä mennä kauppaan; siellä oli jokin hypermarkettipäivä, minkä vuoksi kauppa oli täynnä hypermarkettiasiakkaita, joille jonossa liikkuminen ennestäänkin ahtailla käytävillä oli ennenkuulumatonta.

Äänettömät istualtaan annetut seisovat aplodit kuuluvat kuitenkin sille tyypille joka oli päättänyt lähteä shoppailemaan mopoauton kokoisella motorisoidulla liikuntavälineellään, koska haistakaa [sensuroitu] siksi.

Henkinen muistiinpano: ei enää tavarataloon lauantaisin. Siis tästä lähtien.

Oman kauppamme ensimmäinen asiakas odotti jo minua heti kun avasin kaupan. Kuin sattuman kaupalla (no pun intended) hän onnistui lausumaan ne viisi maagista sanaa jotka haluan aina kuulla ennen aamun ensimmäistä kahvikuppia: ”löytyykö teiltä uusrahvaanomaista spekulatiivista fiktiota?”

Yleensä tässä vaiheessa joko huomaan olevani alasti ison väkijoukon edessä tai herään muuten vaan, mutta nyt vastapäätä oli edelleen joku jota edes mustat vaatteet eivät saaneet viileän näköiseksi.

Yritin etsiä myyntilistoiltamme uusrahvaanomaista spekulatiivista blaablaata, mutta en löytänyt sitä. Onneksi minua korjattiin että uusrahvaanomainen blaa blaa blaa blaa on kirjallisuustyyli eikä supersankarisarjakuva.

Tämän jälkeen hän kysyi tiettyä teosta nimellä, joka siis edusti blaa blaa blaa blaa blaa blaata. Se meiltä onneksi löytyi, jonka jälkeen hän maksoi ostoksensa liian isolla setelillä ja melkein vei koko kaupan vaihtokassan. Hänen poistumisensa kuitenkin mahdollisti että sain hakea päivän ensimmäisen kahvikupin, joten toivotin hänet tervetulleeksi uudestaan.

Päivän toinen merkkihetki koettiin kun äkkijyrkässä nousu- tai laskuhumalassa (kuka näistä nykyään tietää?) oleva nuori mies tuli kysymään onko meillä akkulaturia hänen kännykkäänsä koska hänen pitäisi soittaa kavereilleen. Kuulemma kirjastossa oli jo käyty, mutta siellä oli [sensuroitu] kirjastotyöläinen vaan pyytänyt täyttämään [sensuroitu] lomakkeita, eikä antanut laturia käyttöön vaikka niitä oli tiskillä nokan edessä.

Vaikuttuneena tällaisesta ”mitähän MacGyver tekisi?”-tyylin ulkopuolisesta ajattelusta yritin auttaa miestä mäessä, mutta ikävä kyllä hänen kännykkänsä käytti laturimallia jota meiltä ei löytynyt.

Koska hänen humalainen ”khannattaako she thällanen sharjakuvakaupan phito?” toi mieleen Sodankylässä viettämäni ajan sekä keskusteluni paikallisten taksikuskien kanssa, lainasin hänelle kaupan kännykkää. Hän ei kuitenkaan saanut kavereitaan kiinni, joten hän lähti hoipertelemaan muualle.

Elämäni on ihqa.

Mainokset

Amor & thanos – single edition 000382

maaliskuu 22, 2013

Deitti-ilmoituksen teko on saanut minut pohtimaan kuolemaa.

Mitä jos minä kuolen ennen treffejä?

Jossain tuolla odottelisi brasialaista syntyperää oleva ex-bikinimalli, joka muutti Suomeen paparazzeja karkuun. Hänen ainoa toiveensa, nyt kun hän oli saavuttanut täydellisen vartalomallin ja miljoona-omaisuuden, oli tavata normaali, maailman parhaimpien rakastajien joukkoon koulutettu it-ammattilainen.

Ja hän odottelisi. Ja hän odottelisi. Ja hän odottelisi.

Koskaan tietämättä että kuolin hymy huulillani koska viimeinkin kahvi syrjäytti veren pääasiallisena nesteenä minussa.

Okei, tuo oli aika epätodennäköinen skenaario; perhanan sydän pumppaa verta nopeammin kuin ehdin kahvia juoda.

En kuitenkaan näe mitään muuta syytä siihen, että nykyinen viestittelykumppanini deittipalstalla ei ole vastannut minulle.

Varsinkaan kun jo toisessa viestissäni esittelin uuden sisätila-extreme-sporttilajin ”nappaa leivokset uunista-2 metriä suoraan-tiukka vasen-pitkä suora-parvekkeen ovi auki-palohälytinsprintin”: ehditkö saada suklaa-banaani-rommi-muffinssit uunista ulkoilmaan ennen kuin palohälytin äkkää ne ja/tai sormesi palavat lopullisesti kiinni kuumaan muffinssivuokaan?

Tiedän, minustakaan tuo ei ole naurun asia.

Jotenkin on häiritsevää että jos minustakin aika jättää, kuka jää kertomaan potentiaalisille deittikumppaneilleni kuinka pidin kissanpennuista?

Onhan toki olemassa ohjelmia joilla voi vielä kuolemansa jälkeen jättää Facebookiin ja Twitteriin viestin, mutta deittipalstat ovat jääneet ilman tätä elintärkeää toimintoa.

Olisiko mahdotonta jos väestörekisterikeskus ja nettideittisivut yhdistettäisiin samaan palveluun? Jos muuten sellainen saadaan aikaiseksi, tahtoisin että sinne tulee kohdalleni seuraavanlainen viesti:

”Hei ja kiitos yhteydenotostasi. Ikävä kyllä olen kuollut.

Ei, tuo ei ole traagista, tuo on surullista. Tragedia on se että en koskaan pääse osoittamaan sinulle miksi olin yksi maailman parhaimmista rakastajista jopa maailmanlaajuisen it-ammattilaisjoukon keskuudessa.

Olisin kyntänyt vakoasi makuuhuoneen, keittiön, eteisen ja parvekkeen läpi ja takaisin päivät putkeen. Sanakirjaan olisi pitänyt lisätä uusi kategoria nimeltään ”temput jotka tein sinulle”. Lisäksi pidin kissanpennuista ja olin juuri aloittanut kitaransoittoharjoitukset.

Mutta hei, ikävää että et ottanut aiemmin yhteyttä ja onnea yhtä hyvän tyypin kuin minä löytämisessä. Se vasta oikeasti onkin surullista.”


Viikonloppuraportti satamakaupungista 000381

maaliskuu 19, 2013

Ongelma siitä ostanko (taas) 24 kpl suklaamunia ratkesi viikonloppuna. Sen mitätöi uusi ongelma koodinimeltään ”millä saat rahat riittämään seuraavaan palkkapäivään?”

Tahdon kiittää uutta viikonloppuna ostamaani kännykkää ja kaikkia mahdollisia tahoja jotka voisivat minua laskuttaa ja jotka päättivätkin tehdä sen nyt heti.

Kännykkä oli hiukan pakko-ostos: vanha nokialainen sanoi sopimuksen irti aikoja sitten ja olen toistaiseksi sinnitellyt SonyEricssonin kännykällä, joka seuraavassa raamatun käännöksessä korvaa heinäsirkat yhtenä vitsauksena.

Kun kaverini sitten tarjosi minulle huipputarjousta kännykästä jota James Bondkin käyttää, miten saatoin kieltäytyä? (toim. huom: laskut saapuivat tämän jälkeen, koska ei kai se muuten olisi niin hitsin ratkiriemukasta että itku-nauran suhteessa 6:1.)

Eikä tässä vielä kaikki. Olin siis vierailemassa satamakaupungissa, ja jossain vaiheessa sieltä piti poistuakin. Saavuin Pasilaan 15.06, ja juna lähti 15.08 ilmoituksen mukaan.

Käyttämällä jääkiekkoliiton hyväksymiä peliliikkeitä pääsin lippumaatille josta ostin pikaisesti lipun välille Pasila-Turku. Hiukan ihmettelin kuinka lippu oli niin kallis ja pitkä, mutta en ehtinyt pohtia sitä kun syöksyin edelleen pelikaukaloon sopivia otteita hyödyntämällä junaraiteelle…josta juna lähti nenäni edestä.

Mutta hetkinen. Lipussa luki 15.12. Juna lähti etuajassa! Prklttu. Ei kun asiakaspalveluun.

Siellä oltiin kovin ihmeissään halustani vaihtaa lippuni, koska eihän juna ole vielä mennyt.

[marttyyri] No niiii-in, ei olisi pitänyt mennä, mutta niinpä meni [/marttyyri].

Mutta eihän juna Toijalaan ole mennyt? Siis tämähän on Pasilasta Turkuun lähtevä juna ja vaihto Toijalassa.

[idiootti] Prklttu 2 [/idiootti].

Kiltti asiakaspalvelija muutti junalippuni seuraavalle välille Pasila-Turku. Kevensin tilannetta mainitsemalla että tällaista se on kun me turkulaiset lähdemme isoon maailmaan. Murahduksesta päätellen hän oli samaa mieltä.

Viime vuonna olin tasan samana viikonloppuna liikenteessä Pasilasta Turkuun. Silloin tuulen vuoksi normaalit junavuorot peruttiin ja ikimuistoisen surkea matka tehtiin lähijunilla ja bussilla.

Ensi vuotta siis odotellaan.


Tiedät että on perjantai, koska…000380

maaliskuu 15, 2013

…Kaipaat henkistä naamaläpsyä sieltä mistä sitä on vähiten saatavissa. Muistatteko viime vuoden suklaamunaschysteemin? Se on palannut…

Nyt äkkiä inhorealistisia huomioita siitä kuinka näytän jo nyt liikaa finninaamaiselta kokeellisen kasvokorjausleikkauksen koekaniinilta pelkästään hampaideni perusteella. Tai jos haluatte, jotain oikeasti satuttavaa.

Pointtina kuitenkin että en TAAS osta 24 kpl suklaamunia, syö kaksi, havaitse kuinka keho hylkii suklaamunien volkswagenia ja lahjoita loppuja kavereille.

…Miesten vessassa on joltain ”sattumalta” ”jäänyt” käsirasvapurkki ja se on auki ja siitä on käytetty puolet.

…VR yllättäen EI myy perjantaille minkään sortin alelippuja, vaikka tykkääkin hehkuttaa alennuksistaan.

…Miespuoliset työkaverit keskustelevat eilisestä steak & blowjob-päivästä ja miten se meni maskuliinisesta katselukulmasta.

…Naispuoliset työkaverit keskustelevat tästä johtuen siitä mitä heidän olisi tullut saada naistenpäivänä.

…Minä itse yritän hyräillä pääni sisällä mahdollisimman kovaäänisesti tätä kappaletta:


Sanasaamaton-syndrooma 000379

maaliskuu 14, 2013

Occamin partaveitseni on tylsynyt.

Tai no tuo on väärä termi. Occamin partaveitseni tulee nykyään multi-teräisenä hellästi ihan minkä tahansa halkovana DeLuxe-editiona.

En onnistu kirjoittamaan sanaakaan lisäämättä siihen linkkiä johonkin wikipedia-artikkeliin. Kaikki yritykseni pitää asiat simppeleinä päättyvät siihen että alan verrata niihin Sun Tzun ja/tai von Clauzewitzin sotateorioihin.

Okei, ”kaikki deittailussa on hyvin yksinkertaista. Mutta yksinkertaisin asia on vaikea”.

Mutta ”jos odotat tarpeeksi kauan, deittikumppanisi tulevat luoksesi”.

Ja noiden välissä oli pääministerin sponsori-rahoja houkuttelevaa proosaa (hei te kaikki 2300-luvulla muinaista internetiä tutkivat. Ette ehkä ymmärrä tuota vitsiä, mutta meille 2010-luvulla eläneille tuo oli oikeasti todella kyyneleet silmiin tuovan ja kyljet repivän hauskaa. Niin kuin muuten kaikki muutkin vitsini, niin menneet kuin tulevatkin. En kai minä muuten lääketieteen JA kirjallisuuden Nobelia olisi voittanut?).

Näettekö? Mammuttitauti on täällä taas.

Enkä minä edes kirjoita tätä, vaan hakkaan päätäni näppäimistöä vasten.


Viikon pääkohdat ja ruoskintaa 000378

maaliskuu 9, 2013

Lopussa on ruoskintaa. Valehtelisinko minä teille googlettajille?

Ensin kuitenkin viikon tärkeimmät selkeästi eriteltynä.

Syy miksi teille maksetaan niin huonosti:

– Hei, meillä ei toimi tämä laite joka päästää ping-äänen kun painaa napista. Siis se joka antaa samalla jonotuslipun. Se toimi vielä aamulla, mutta se ei toimi enää. Ping kyllä kuuluu mutta lippua ei tule.

– Jonotuslaite?

– Joo, just se.

– Ja soitit TIETOKONE-tukeen?

– En minä muutakaan keksinyt.

– :huokaus: odota, minä etsin puhelinluettelosta jonkun jolle voit soittaa…

Syy miksi teille tullaan tulevaisuudessakin maksamaan huonosti:

– Hei, minä olen täällä huoneessa ja en pääse pois. Minulle kyllä sanottiin että kun menet sinne huoneeseen, älä laita ovea kiinni koska sitten ovi menee lukkoon ja sitten sitä ei saa enää auki. No enhän minä muistanut sitä ja nyt minä en pääse täältä pois, joten voisiko joku tulla avaamaan oven?

– Ja soitit TIETOKONE-tuke—:huokaus: odota vähän aikaa, joku tulee avaamaan kohta oven.

Deitti-kuulumisia

Kävin deitillä. Oli oikein hauskaa taas, tämänkertainen deittini oli rennompi kuin edellinen l. vähemmän laskelmoiva kuin minä. Tärkeämpää oli kuitenkin ehkä se, että alan oppia itsestäni jotain.

Minä tarvitsen hörhön.

Olen liian kankea, looginen ja näen kaiken liikaa seuraavana shakkiliikkeenä tullakseni toimeen jonkun järkevän ihmisen kanssa. Minä tarvitsen kaaosta järjestykseeni, jonkun joka järkyttää tasapainoani.

Ikävä kyllä tuollaiset henkilöt A) eivät ole selviytyneet minun ikäisikseni, B) ovat jo rengastettuja, ja sen jälkeen päästetty takaisin luontoon tai C) heille internetin treffipalstat ovat liian—uuu, kiiltävää!.

Maailman paras työharjoittelija Sarjakuvakaupalla

Tsekatkaa jos ette usko: ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta.

Ruoskintaa, olkaa hyvä:


Miehet jotka vihaavat hippejä jotka päästetään pilaamaan hyvä elokuvagenre ja muita horinoita 000377

maaliskuu 3, 2013

En täällä harrasta elokuva-kriitikkiä, mutta Sam Mendes.

Miksi?

Ensin hän kuivan***si kallon, jonka silmämunat hän oli tod. näk. itse imenyt kuiviin ohjaamalla väkivaltaisesta ja lohduttomasta Road to perdition-sarjakuvasta leffan jonka oikea nimi olisi ollut ”Mmmm…Tom Hanks tuntuu hyvältä, eikö vaan?”

Nyt hänet oli päästetty miehen kimppuun, joksi muut miehet haluavat ja naiset haluavat häntä. Tai no korkeintaan enää naiset haluavat James Bondia Skyfall-leffan jälkeen.

Mitä minä näin? Alku oli James Bondia ja sitten alkoi jokin keski-ikäisen miehen itsensätutkistelu ja uudelleenrakentaminen vaikeuksien kautta voittoon, ryyditettynä huonoilla toimintakohtauksilla jotta joku pysyisi hereillä.

Ei kukaan oikeasti voi tykätä…niin montako sataa miljoonaa se on tuottanut? Ettäkö ”Paras. Bond. Ikinä” (JUP, filmifin.com) ?

Suokaa anteeksi, minun pitää poistua hetkeksi ulos huutamaan alushoususillani vastaantulevalle liikenteelle varoituksia siitä että palkoihmiset ovat täällä ja että he ovat seuraavia.

Muutenkaan ei mene hyvin.

Muistatte varmaan ex-hörhö-kaverini joka alkaa keskivertaistua samalla kun oma minuuttiviisarini on lähempänä kello kajahtanutta?

Hän on syönyt VEHNÄPATONKIA.

Sam Mendesin ohjaamassa elokuvassa tuntemuksiani kuvaisi kohtaus jossa itken suihkussa samalla masturboiden.

Oikeassa elämässä tunnen kuinka…materia sitoo minua. Miksi säilytän sarjakuvia sekä elokuvia joita en koskaan katso? Ne vain vievät turhaan tilaa. Miksi en luovu niistä? Jos haluan jotain, voin vuokrata sen netin ylitse. En tarvitse enää fyysistä. Tarvitsen vain…pilveä.

Lopuksi vielä jotain minkä varmaan haluatte tietää eli deitti-elämäni tämänhetkinen tilanne.

Edellisen deittikumppanini kanssa toimi hyvin, minkä vuoksi se ei toiminut.

Me olisimme muodostaneet hyvin yhdessä toimivan, dynaamisen yhteenliittymän joka olisi voinut tuhota maailman, parantaa sen tai muokata siitä omannäköisensä.

Lopussa siis olisimme katsoneet toisiamme silmiin ja kätelleet (lyhyt puristus ja viiden sekunnin jälkeen irtipäästö) raunoiden ja ruumiskasojen/uuden uljaan maailman/matemaattisesti ja henkisesti harmonisen, jostain syystä paljon violetin sävyjä omaavan  maailman edessä.

Mutta siinä ei olisi ollut tunteita. Se oli vain jotain mikä piti tehdä, ja me teimme sen juuri siitä syystä, ruokkien tehokkuuttamme ja yhteistyötämme kunnes saavutimme päämäärämme.

Ja minä niin kaipaan tunnetta.

Siksi toivon hänelle kaikkea hyvää ja jatkan omaa matkaani.

Nyt Sam Mendes käyttäisi kuvakollaasia ja laittaisi soimaan taustalle Natalie Imbruglian ”Smoke”-kappaleen.

Ja feidaus pimeään.