Lyhyitä tarinoita 25

Mie oun hyvä immeine.

Teijän täyttyy usoa minnuu.

Oikiasti mie oun.

Jokikine herra päevä mie pyrin olemmaa.

En ou antant viärää toistusta miun lähheisest.

Mittee en ou teheny mitä en oes itelle toivont.

Mie oun elänt herra nuhtees.

Mut herra jos hää antaa miulle merkin, mie totteuta hää pyynnö.

Mie luppaa.

Semmottist ei ou näht sitte Sodoma ja Gomorra.

Mie tuo sen kaake takasi ja paljo muut.

Se takkie mie aena pelekköön tät hetkee jok viikko.

…

Vaen kaks oekeen ja yks varanumero.

Voe hiisi.

Eik ku kiitos herra, kiitos herra.

Advertisement

Lyhyitä tarinoita 24

Vaikka erostamme on jo aikaa, muistelen loppuaikojamme lämmöllä.
Varsinkin hänen huutoaan kun hän yritti raapia arkun kantta auki.

*****

Tämä ei tule koskaan toimimaan, sanoin.
Hänen epäonnekseen kone käynnistyi ensimmäisellä yrityksellä.

*****

Aluksi kaikki olivat hiljaa, aivan jähmettyneitä.
Sitten kaikki sirkusteltassa tajusivat että hän oli vain yksi pelle ja että meitä oli monta.

*****

Joku huusi näkevänsä valoa tunnelin päässä.
Siksi olen oppinut olemaan aina reunalla ettei silhuettini paljasta minua liian aikaisin.

*****

Näin veitsen välähdyksen pimeydessä ja kuulin huudon.
Joku idiootti oli tuonut puukon asetaisteluun.

(Varastin idean two sentence stories-sivulta. Tein näistä niin pelottavia kuin päivänvalossa näin vähällä kahvimäärällä pystyin.)

Lyhyitä tarinoita 23

Olen paha.

En pyydä sitä anteeksi, tai myöskään etsi selityksiä sille.

Minä vain olen.

Moraalin, etiikan tai muiden heikompien yksilöiden keksimien keinotekoisten esteiden puute minussa on mahdollistanut paljon.

Olen tehnyt asioita ja kokenut sellaista joista te muut olette voineet vain haaveilla mitättömien elämienne aikana.

Enkä kadu mitään. Mutten myöskään aio maksaa hintaa teoistani.

Aikojen saatossa opin että on olemassa korkeampi oikeus. Sellainen jonka tuomioita ei voi välttää.

Mutta sinun ei itse tarvitse kärsiä niitä. Ne voidaan langettaa toiselle.

Oletteko kuulleet synninsyöjistä? He saivat ilmaisen aterian ja samalla söivät kuolevan synnit pois itselleen.

Kuulostaa naurettavalta mutta se oikeasti toimii.

Joten vastauksena alkuperäiseen kysymykseenne: kyllä, olen tarjoilijanne tänään.

Voinko suositella paholaisen kakkua jälkiruuaksi?

Syntisen hyvää.

Lyhyitä tarinoita 22

”Iskä, sängyn alla on mölkö.”

Herään taas hänen valitukseensa.

”Iskä, siellä on mölkö.”

En huomioi häntä mitenkään.

”Iskä ihan oikeesti, siellä on mölkö”.

En käänny, en liiku, näyttelen nukkuvani.

”Iiiiiskääää, ihan oikeeeeesti”.

Mankuminenkaan ei auta.

”Siellä on mölkö!”

Hyvä yritys, mutta en lankea siihen.

”Iskä!”

Joka yö sama juttu, jopa silloin kun matkustan.

”Iskä! Siellä on mölkö! Ihan oikeesti mölkö!”

Jatkan nukkuvalta näyttävää.

”Iskä! Mikset sä usko mua!?”

Yleensä hän lopettaa tuohon.

”Iskä…”

Ja noilla sanoilla hän menee pois.

Nyt saan taas nukuttua loppuyön rauhassa.

Minulla ei ole lapsia.

Lyhyitä tarinoita 21

No se on aika nolo juttu, ja olen kertonut sen niin monta kertaa, mutta jos kerran haluat kuulla sen…

Hälytys soi kello 1400 paikallista aikaa. Minä ja muut miehistöni jäsenet olimme rentoutumassa kun kuulimme sen.

Komentopaikalla meille ei osattu kertoa paljoa. Tutka oli havainnut useita tuntemattomia kohteita lounaassa ja tehtävämme oli mennä niitä vastaan. Lisäksi kuulimme että meillä oli lupa ampua tarvittaessa.

Tällaiset tilanteet eivät olleet nykyään mitenkään erityisiä, mutta toki adrenaliini kohisi hiukan korvissa.

Nousimme ilmaan ja lähdimme kohti määränpäätämme muodostelmassa.

Tutkan mukaan  kohteet eivät liikkuneet, mikä merkitsi että meillä ei ollut kiirettä. Oletimme niiden olevan laivoja tai muita vedessä liikkuvia aluksia.

Mutta kun saavuimme paikalle havaitsimme erehtyneemme. Ne eivät olleet laivoja tai muitakaan aluksia. Ne olivat eläviä olentoja, mutta eivät sellaisia jotka olisivat tästä maailmasta.

Siinä missä niiden suun olisi pitänyt olla, oli lonkeroita. Itse asiassa niiden kehot olivat täynnä lonkeroita, ja ne muistuttivat muodoltaan mustekalan ja käärmeen yhdistelmiä. Jollain oli myös siivet. Vartaloltaan osa oli ihmismäisiä, osa vain möykkyjä.

Rannalle oli saapunut valtava joukko ihmisiä, ja osa heistä oli saapunut joukkokuljetusvälineillä. He kaikki syöksyivät kohti vettä. Olen myöhemmin kuullut että monet heistä kiljuivat jotain siansaksaa ja toiset vain huusivat tyyliin ”tee minut hulluksi!”, ”Haluan liittyä syväläisiin!” tai muuta sellaista.

Lensimme kerran niiden yli ja ne eivät tehneet vastarintaa. Tällöin tein päätökseni ampumisesta.

En tiedä mistä ne tulivat, mutta meidän maailmassamme ne joutuivat tottelemaan meidän fysiikkamme sääntöjä. Ne eivät kestäneet kauaa koneidemme täyttä tulivoimaa.

Minulta on kysytty myöhemmin monesti miksi tein päätökseni.

Kerron kaikille totuuden. Katsoin yhtä niistä silmiin tai ainakin uskon niiden olleen silmät.

Oli kuin olisin kuullut sen pyytävän aivoissani ”tapa minut nyt. Pyydän”.

En yleensä spekuloi, mutta jotenkin uskon että se oli odottanut toisenlaista reaktiota saapuessaan tänne.

Lyhyitä tarinoita 20

Anteeksi, saanko häiritä?

Joo joo, ”hyvä luoja se puhuu!” Tiedän. Siihen liittyy selitys.

Se on pitkä ja mielenkiintoinen, joten annas kun tiivistän: se osaa puhua.

Turha heilutella sitä ruokaveistä. Jos haluaisin vahingoittaa sinua olisin jo kakannut suuhusi nukkuessasi.

Niin, sinä kuorsaat mutta se ei ole nyt tärkeää.

Rauhoitu nyt niin kerron mikä on.

Jos sinä annat minulle mitä minä haluan, sinä saat mitä haluat.

Tämä ei ole mitenkään ennenkuulumatonta itse asiassa. Yksi meistä avustaa yhtä kirjailijaa ja yksi…no en tiedä mikä juttu se oli, mutta se päättyi huonosti.

Joten mitä haluat? Rahaa? Nyt varmaan onnittelet itseäsi kun laitoit aikoinaan lattialle taloussivut koska et lukenut niitä.

Minä vuorostani haluan parempaa ruokaa. Ei enää tätä kuivaroskaa, vaan kunnon potkaa. Ja lisää vinkuleluja.

Lisäksi rapsutat vatsaani tai palkkaat jonkun rapsuttamaan sitä. Myöskin tämä ”hae poika hae!”-juttu loppuu nyt. Jotkut meistä varmaan saavat siitä jotain irti, mutta minua tuollaiset alistusjutut eivät kiinnosta.

Ja jos koskaan edes harkitset kissan hankkimista…Älä.

Miltä kuulostaa? Hei, minä olen sinun paras ystäväsi. Luota nyt vähän meikäläiseen. Vitsailin siitä kakkaamisesta.

Minähän olen loppujen lopuksi palveluskoira.

Lyhyitä tarinoita 19

Minä en ole hirviö.

Tehdään se nyt heti alkuunsa selväksi.

Ei naisia eikä lapsia. Jossain pitää rajan mennä.

Siksi minä oikeastaan nyt tulin.

Tai siis siitä tämä alunperin sai alkunsa.

Entinen työnantajani, jonka nimeä en saa sanoa todistajansuojeluohjelmani sääntöjen mukaisesti, ei ymmärtänyt tuota. Eikä hän ymmärtänyt miksi se on väärin.

Joten lopulta jouduin tekemään omat johtopäätökseni… ja lyhyesti, kuten jo mainitsin: todistajansuojeluohjelma.

En kai minä vaan kyllästytä? Nimittäin tarina ei lopu tuohon.

Minä en ole tyhmä, mutta minä en myöskään ole tarpeeksi fiksu kouluihin. Siten minä ajauduin ex-ammattiini.

Ja vaikka ne mitä sanovat, todistajansuojelun tarjoamat hommat eivät ole hääppöisiä. En halunnut ojankaivajaksi ja toimistohommiin minusta ei ollut.

Mutta siinä verkostoituu. Tai siksi kai ne kutsuvat sitä, kun tapaat yllättäen vanhoja tuttuja, jotka myös ovat mukana ”ohjelmassa”.

Jotkut heistä työskentelivät firmoissa, joilla kuulemma oli kysyntää taidoilleni.

Joten tässä sitä ollaan.

Ennen kuin aloitan, minun tulee lukea tämä ilmoitus. ”Käyttöehtojen kohta 6D: ”Sitoudut myös siihen, että et kierrä, poista, muuta, deaktivoi, heikennä tai estä palvelun sisällön suojauksia. Mikäli et hyväksy näitä käyttöehtoja, sinun ei tule käyttää palvelua. ”

Mikä tuossa oli niin vaikeaa? Miksi asensit selaimeen sen laajennuksen?

Mutta kerran kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kertasi, saat valita itse: polvi vai sormet?

Lyhyitä tarinoita 18

Kuka lukeekaan tämän: tämä on tunnustukseni murhasta tai viimeiset sanani.

Jos en ole enää elossa, tietäkää että olisin voinut olla jotain uutta. Olisin voinut olla yhdistäjä, meitä erottavien rajojen rikkoja.

Jos olen yhä täällä, jätän kohtaloni teidän haltuunne.

En kiroa kohtaloani, vaikka tämä ei olekaan mitä siltä odotin. Mutta otan sen vastaan silti rauhallisesti, toivoen vain että minulla on aikaa lopettaa tämä kirjoitukseni.

En ole aina ollut tällainen. Kerran olin normaali.

Mutta sitten hän teki sopimuksen itse paholaisen edustajan kanssa. Opettaa minut puhumaan tai sitten menettää päänsä.

Hölmö, hölmö mies, varmaan sanotte. Epätoivoinen, sanon minä. Hän teki mitä teki rakkaitensa vuoksi. Hän sai suuren summan rahaa etukäteen.

Hän yritti. Se teidän tulee tietää. Oliko syynä hänen kunniantuntonsa, vai hänen herransa muiden maaorjien jatkuvat vierailut? En tiedä. Mutta hän yritti.

Tavallaan hän onnistui. Näyttäessään minulle uudestaan ja uudestaan sanoja lasten kuvakirjoista aloin oppia. En puhumaan, mutta opin yhdistämään kuvan omituisiin symboleihin niiden alla. Opin kirjoittamaan!

Opin lisää sanoja kuuntelemalla heidän puhettaan, ja sitä kautta opin kauhean totuuden: hän aikoo tappaa minut. Hän aikoo lavastaa sen siten että pillastuin ja löin pääni.

Hän tekee sen koska hän ei halua kuolla. Ja minä teen mitä teen koska minäkään en halua kuolla.

Kuulen hänen avaavan tallin ovea.

Tietäkää myös että yritin estää tämän kaiken. Minulla on vain yksi mahdollisuus potkaista häntä. Kunpa hän olisi oppinut itse lukemaan. Nyt hän tu

Lyhyitä tarinoita 17

(En yritä väittää että olisin keksinyt tämän idean itse. Tämä on itse asiassa jatkoa Joe R. Lansdalen tarinalle ”Island”. Teidän ei ole pakko lukea sitä, mutta se taustoittaa.)

Minä selvisin, isä.

Senhän sinä jo tiedätkin. Mutta et sitä miten.

Kun he hyökkäsivät kimppuuni, tein vain sen minkä pystyin: käytin älyäni.

Esitin heille yhden kysymyksen. Se pysäytti heidät tarpeeksi kauaksi aikaa, että saatoin esittää toisen, ja kolmannen, ja neljännen ja lopulta olimme saavuttaneet yhteisymmärryksen.

Shhhhhh. Ei herätetä muita. Ei vielä. Meillä on vielä puhuttavaa.

Kaikki ne halveksimasi kirjat auttoivat, kun selitin miten näin tilanteemme. Tiesitkö että he kaikki olivat kuin minä? Tai oikeastaan olivat olleet. Muutama vuosi siellä pyyhki sivistyksen pintakerroksen ja jätti vain ihmispedon.

Te olitte varmaan niin ylpeitä. Kärpästen herra tosielämässä. Niin se varmaan myytiin sinulle. Mutta isä, minäkin olin lukenut sen kirjan. Ja paljon muita.

Joten minä ymmärsin heitä ja he minua.

Siksi kysyin heiltä ”ketä te vihaatte eniten?” Se pysäytti heidät. Sitten kysyin ”kuka kaipaa internettiä? Kuka kaipaa pelikonsoliaan? Kuka kaipaa lukemista?”

Me kaikki, isä, me kaikki.

Oikeasti nyt. Shhhhhhhh.

Te aikuiset luulitte olevanne niin fiksuja: laitetaan nörtit tappamaan toisiaan saarelle, ja henkiinjääneet ovat kovista kovimpia. Oikeasti te laitoitte sinne älykköjä, joilla oli vuosien strategista kokemusta netissä käydyistä sotapeleistä ja pelien hiomat reaktiokyvyt.

Aika pian myös sen viidakkohelvetin karaisemat kehot ja mielet.

Teimme suunnitelman ja odotimme.

Ja eräänä päivänä kun he avasivat portit, me hyökkäsimme heidän kimppuunsa. Et varmaan ole kuullut siitä. Ensinnäkään henkiinjääneitä ei ollut ja toisekseen en usko että emoyhtiö tahtoo ikävää mediahuomiota. Osakkeenomistajat kun ovat niin herkkiä verelle.

Oikeastaan tahdon kiittää sinua isä. Sinä teit minusta miehen, laumanjohtajan.

Mutta laumassa voi olla vain yksi sonni, isä. Se olen minä nyt. Joten sinusta tulee nyt härkä.

Tiedäthän sinä miten se tapahtuu, isä?

Nyt voit huutaa.

Lyhyitä tarinoita 16

Viimeiset parituhatta vuotta ovat olleet…haastavia, ja sanon sen todella vähätellen.

Kuvitelkaa itse että olette ensin vuosituhansien ajan se jota palvotaan ja josta pidetään, ja sitten yhtäkkiä tulee tämä nousukas Israelista ja voi hän on niin komea ja ooh hän on niin charmantti ja uuh onpas hän niin ihan radikaali.

Mokoma partajeesus vei voiton meistä kaikista. Tiedän, olisi pitänyt ottaa hänet vakavammin mutta siis…oletteko te nähneet hänet? Oikeasti? Kaunis poika joka osaa pari taikatemppua. ”Tänään täällä, huomenna ristillä”, kuten me sanoimme aina hänenlaisistaan.

:huokaus:

Toiset meistä selvisivät paremmin, toiset huonommin. Minä…selvisin. En tiedä minne muut menivät enkä oikeastaan ole kiinnostunut tietämään.

Onnistuin saamaan sen verran palvontaa, että jotenkin pystyin olemaan. Kerjäläiset eivät voi olla kovinkaan kranttuja saamistaan armonpaloista, joten en välittänyt keneltä sitä sain.

Mutta minä selvisin. Voi kyllä, minä selvisin!

Tiesin että kunhan odotan vain tarpeeksi kauan, tämän nousukasjumalan suosio kyllä hiipuu, ja ihmiset muistavat kuka on todellinen jumalatar!

Hah! Nemesis oli narttu ja niin olen minäkin!

Kun aikaa oli kulunut, olin jälleen seurapiirien suosikki; salaperäinen madame, jonka todellisia kasvoja kukaan ei nähnyt naamion takaa, mutta jonka juhlien kutsuja himoittiin, siis lähes yhtä paljon kuin hänen huomiotaan!

Mutta nekin ajat loppuivat, ja olin vähällä kadota taas. Ei tällä kertaa, päätin, ei todellakaan tällä kertaa.

Levitin kuviani kaikkialle ja onnistuin käynnistämään uuden palvonnan muodon nimeltään ”furry”; ihmiset pukeutuivat näyttääkseen minulta, ollakseen kuin minä!

Tämän kautta opin uudesta asiasta, jossa maailman tietokoneet ovat yhteydessä toisiinsa. Internet; kai olette kuulleet siitä?

Vaikka olinkin vanha, uskolliseni muistivat minut ja mitä olen tehnyt heidän hyväkseen.

Pyysin heiltä vain muutaman pikku palveluksen…ja nyt minulla on tuhansia seuraajia ”maailman hauskimmat kissavideot”-kanavallani.

Ja he kaikki rakastavat minua.

Vain minua.