Alun lopun hidas loppuunpalaminen 000467

TJ 3.

Yleinen ilmapiiri töissä on ”hitot, jos eivät tykkää niin antavat potkut.”

Itsekin alan viimein tajuta että tämä oli tässä.

Mitään tietoa siitä onko viimeinen työpäivä ensi perjantai vai maanantai ei ole kuulunut.

Virman tuntien tämä on näitä ”ai minä kun luulin että sinä tiesit jo että [laita asia tähän]”-ilmoitusluontoisia tapauksia.

Mutta mitä väistämättömän lopun jälkeen? Kahdesta hakemastani paikasta ei ole kuulunut ns. mitn, ja yhdestä paikasta tuli kohteliaat pakit.

Ehkä olisi aika harkita alan vaihtoa…toisaalta minulla on MySql-, PHP-, verkkohallinta- ja Python-kirjat lukupinossa (noilla aloilla on hiukan enemmän tulevaisuutta kuin tukitehtävissä) ja en pidä hikoilemisesta.

Muutama vuosi sitten kun vielä uskoimme että tämä kaikki jatkuisi ikuisesti, kokoonnuimme kaikki yhteen. Siellä jokainen sai esitellä itsensä ja kertoa itsestään jne., tällainen yhteishengen kohotus- ja tutustumistapahtuma.

Silloin vielä jonkin asteen huumorintajun omaavana sanoin, että it-tuen hommat ovat jotain millä tapan aikaa kunnes tiedän mitä haluan tehdä isona.

Lupaan kertoa teillekin mitä keksin.

Advertisement

En ole niin luulossa kuin humallatte 000466

TJ 8.

Sitten viimeinen sammuttaa valot, sulkee oven perässään ja lähtee polkemaan Helsingintietä pitkin kohti auringonlaskua.

Ikään kuin viimeisenä (tai no ainakin niin toivon) nöyryytyksenä sain lähettää eteenpäin, ja kuitata tehdyiksi toiseen virmaan siirtyvien kollegoideni puhelintilaukset :merkitsevä silmänisku universumilta:

Mutta näin unta että pudotin tekohampaani.

Itselläni ei ole (vielä) tekohampaita, mutta pidän unen selityksestä; teitä tullaan koettelemaan ja te joiden veri on heikkoa ette tule selviämään sillä talvi on tulossa, nartut!

Joten olen itse asiassa innoissani.

Tai ehkä se vain johtuu E:n uudesta kokeilusta: joka ilta puoli desiä punaviiniä ruuan kanssa. Teorian mukaan sen pitäisi alentaa verenpainetta, pudottaa kolesteroliarvoja, tiputtaa painoa, tuoda takaisin hiusteni luonnollinen vaaleus jne.

Tarkennus: kyseessä ei ole punkkua pullosta-dieetti sinällään, vaan punaviini on ollut ilmatiiviissä purkissa punasipulien kanssa viikon ajan. Ei glyseriiniä ilman nitroa, katsokaas.

Tämän lisäksi illalliseksi/lounaaksi töissä oli paahdettuja, punaviinissä marinoituja punasipuleita (kts. edelliset lauseet) sisäfileen kanssa. Voin kertoa että harvoin olen ollut näin hilpeä työpaikalla ja/tai sen välittömässä läheisyydessä.

Lyhyitä tarinoita 22

”Iskä, sängyn alla on mölkö.”

Herään taas hänen valitukseensa.

”Iskä, siellä on mölkö.”

En huomioi häntä mitenkään.

”Iskä ihan oikeesti, siellä on mölkö”.

En käänny, en liiku, näyttelen nukkuvani.

”Iiiiiskääää, ihan oikeeeeesti”.

Mankuminenkaan ei auta.

”Siellä on mölkö!”

Hyvä yritys, mutta en lankea siihen.

”Iskä!”

Joka yö sama juttu, jopa silloin kun matkustan.

”Iskä! Siellä on mölkö! Ihan oikeesti mölkö!”

Jatkan nukkuvalta näyttävää.

”Iskä! Mikset sä usko mua!?”

Yleensä hän lopettaa tuohon.

”Iskä…”

Ja noilla sanoilla hän menee pois.

Nyt saan taas nukuttua loppuyön rauhassa.

Minulla ei ole lapsia.

Väsyn 000465

Ehkä tämä on oikea lopettaa hommat.

Olen entistä enemmän huomannut väsyväni siihen, että ihmiset ovat niin sanoinkuvailemattoman tyhmiä. Ja luottakaa siihen että olen yrittänyt kuvailla sitä, mutta en vaan kykene.

Tukitehtävät ovat työmaailman muukalaislegioona: jokaisella on tarina, mutta sinun ei tarvitse kertoa sitä jos et halua.

Me olemme ensimmäisenä paikalla, ja me lähdemme viimeisenä.

Olen kertonut tuon jo noin N + yksi kertaa liikaa, ja tulen jatkamaan sen kertomista siihen asti että saamme arvostusta.

Mutta minä en toivottavasti ole kuulemassa sitä.

Minä olen väsynyt, kyynistynyt, katkeroitunut ja menettänyt empatiakykyni jo aikoja sitten.

En jaksa enää pyydellä vuolaasti anteeksi…

Kun asiakas on mokannut itse, ja syyttää meitä siitä.

Kun asiakkaan oma yritys muuttaa käytäntöjä, ja syy onkin meissä jotka toteutamme sen.

Kun ns. asiantuntijat tekevät jotain ”hupsista-saatana”:n ja ”pitikö sen mennä noin?” välillä, ja me saamme kaiken ”kunnian”.

Kun jotain ei ole tehtykään heti, ja se-maailman-tärkein-ihminen joutuu odottelemaan.

Kun olen liian hidas ja vanha enää omaksumaan jotain minkä kaikki muut tuntuvat omaksuvan aamukahvin ja toisen aamukahvin välissä ja saan haukut.

Kun ihmiset eivät ymmärrä että puhelimeen kaiuttimien kautta puhuttaessa se on ergonomisesti mukavaa heille, mutta minä en kuule mitään.

En vaan jaksa.