Henkilökohtaisesti 00002

Haluatteko kuulla hauskan jutun? Siinä on myös opetus mukana.

Kaverini pyysi minua etsimään viime perjantaina Kaleva-lehden. Siinä oli juttu ”Pelekääkkö Hellapolliisia”, johon kaverini liittyy (ja en ole niin iso ihminen ettenkä mainitsisi että se on ”pelekääkkö nää”).

Hän oli jo yrittänyt löytää lehteä isosta tavaratalosta, mutta sitä ei heillä jostain syystä ollut. Lupasin käydä katsomassa lehteä Helsingin keskustasta. Akateemisessa kirjakaupassa oli Kaleva, mutta se oli torstailta. Myyjäkin hämmästeli miten heillä ei ole tuoreinta numeroa. Tässä vaiheessa hämähäkkivaistoni hiukan kihelmöi, mutta en reagoinut siihen. Kävin katsomassa lehteä tavaratalon puolelta, mutta sielläkin oli vain torstain lehteä. Hämähäkkivaisto oli hiukan villimpi.

Kävin kirjakaupoissa ja kioskeilla, mutta heillä ei ollut Kalevaa ollenkaan myynnissä tai se oli torstailta. Mitä ihmettä siis tekisin? Hetkinen! Vanhemmat asuivat Kalevan primääri-jakelualueen luona, hehän voisivat ostaa lehden. Hämähäkkivaisto yritti viestiä jotain mutta en piitannut siitä, ja soitin äidille pyytääkseni lehden ostoa.

Myöhemmin äiti ilmoitti minulle saaneensa lehdet ja (tässä vaiheessa hämähäkkivaisto alkoi tanssia tarantella-tanssia takaraivossani) kysyi onko minun kaverini siis yksissä tämän Katin kanssa? ”Juu, miten niin?” No etkö sinäkin voisi alkaa seurustelemaan jonkun yksinhuoltajan kanssa jolla on jo lapsia, kun ei noita lapsenlapsia muuten taida tulla, heh heh?

(Ja hämähäkkivaisto pysähtyi kesken jazz-käsien elehdinnän vain sanoakseen ”mitä minä sanoin?”)

Selvisin nerokkaalla retoriikalla, joka nauhalta purettuna kuulostaisi suunnilleen ”öh joo no katotaan mitä tässä nyt saadaan aikaan.”

Joten hyvästit ”tärkeintä on että sinä olet onnellinen” ja tervetuloa piilomerkitykselliset kysymykset, joiden pointti on ”miksi minä olen ainoa meidän suvusta jolla ei ole lapsenlapsia?”.

Ei hauskaa? No ehkä tuo olisi hauskempaa jos olisitte olleet paikalla.

Opetus? Karma on anti-demografinen. Teinejä saa tulittaa vitseillä koko täyslaidallisen edestä. Aikuisia saa haukkua jos saa niiltä puheenvuoron. Mutta yritäpä vääntää vitsiä vauvoista tai vanhuksista kronologisesti ansioituneista yksilöistä, niin luvassa on ns. seuraamuksia.

Siksi yritän nyt seuraavan viikon ajan pitää matalaa profiilia Turussa, jossa työskentelen Turun Sarjakuvakaupassa; olen Hectorin näköinen myyjä, joka lukee MySQL-opasta/dekkaria. Meillä on myöskin Kake Randelinin näköinen myyjä, mutta se on jo toinen tarina.

Jos tulette käymään, saatan kertoa sen teille.

Mummola v. 2.0.1.0.

Olenko koskaan kertonut teille visiostani vanhustenhuollosta Suomessa? Myönnetään, mutta tällä kertaa minulla on konkreettista lähdemateriaalia, eivätkä siihen liity menolippu Antarktikselle sekä jääkarhut.

BBC uutisoi Yhdysvalloissa sijaitsevasta Sun Citystä. Tiivistettynä kyseessä on Arizonan erämaahan 1960-luvulla rakennettu kaupunki, joka toimii asukkaidensa eli vanhusten kronologisesti ansioituneiden yksilöiden ehdoilla.

Koska Suomessa on perinne ottaa jokin amerikkalainen ilmiö ja moninkertaistaa se naurettavuuksiin, meillä on useita kyliä jotka toimivat, tai ainakin suurin osa niiden vuosibudjeteista menee vanhusten kronologisesti ansioituneiden yksilöiden asioidenhoitoon.

Mutta mitä jos usean tällaisen paikan sijaan meillä olisi vain yksi?

Saanko esitellä: uusi, uljas Mummola.

Otetaan jokin paikkakunta, mielellään jostain missä on muuttotappiota ja tilaa laajentua, eli ihan missä vain Helsingin ulkopuolella.

Tässä yhteydessä ei kannata mennä liikaa yksityiskohtiin, mutta ainakin seuraavat asiat pitää hoitaa kuntoon asukasviihtyvyyden vuoksi:

– Jokaisessa asunnossa pitää olla ainakin Marimekon verhot, Saloran televisio, Askon kalusteet ja Kekkosen muotokuva.

– Kaikki liikkeet ovat auki 24/7, paitsi kun televisiosta tulee jokin seuraavista: Emmerdale/Kauniit ja Rohkeat/Jumalanpalvelus/Sydämen asialla/Tv-uutiset ihan miltä tahansa kanavalta/Salatut elämät/Ihan mikä tahansa tosi-tv-ohjelma (paitsi jos sen nimessä mainitaan X, Big, tai Idols)/Kotikatu.

– Kun jokin edellämainituista ohjelmista on tulossa, keskustassa kovaääniset alkavat  soittaa kyseisen ohjelman tunnusmelodiaa tauotta puolta tuntia aiemmin, jotta kaikki ehtivät varmasti ajoissa tv:n eteen.

– Valot sammuvat viimeisten iltauutisten jälkeen ja menevät taas päälle kun aamu-tv aloittaa.

– Jokaisessa kerrostalossa on harrastehuoneessa ainakin kymmenen raha-automaattipeliä, jotka antavat voittaa joka viides kerta viisi euroa.

– Hanasta tulee kuumaa ja kylmää vettä, kahvia, teetä sekä iskiasvoidetta.

– Vessapaperissa pitää olla sudoku-ristikko, suihkussa radio ja saunassa selänpesijä (sukupuolella ei niin väliä, mutta ”nätti ja komia” ovat perusvaatimukset).

– Jokaisella on käytössään hätäpuhelinnumero, johon he voivat soittaa ihan milloin vain klo 6-10 välisenä aikana. Vastaajana on lääketieteen asiantuntija, joka osaa selkeästi ja rauhallisesti selittää että rintojen välissä, siinä vatsan kohdalla, tuntuu muillakin polttavaa kipua jos he ovat juoneet kolme pannua mustaa kahvia ennen kello viittä.

Mummola-asuinkeskusten vieressä olisi kylpylöitä, hotelleja sekä muita huvituksia, jotta vanhempiaan/isovanhempiaan katsomaan tulleet voisivat hekin nauttia olostaan. Lisäksi vieressä olisi lentokenttä ja pikajuna-yhteys, jotta tämä tunne säilyisi.

Tärkeä kysymys lienee onko tällaiselle tilausta? Jutun alussa mainitun Sun Cityn rakentaminen maksoi 1,5 miljoonaa dollaria.  Kun se esiteltiin yleisölle, ensimmäisen viikonlopun jäljiltä asuntoja oli myyty 2,5 miljoonan dollarin arvosta.

Kuntosalipalvelusaikaehdotus

Suomeen pitäisi luoda pakollinen kuntosalipalvelusaika, joka korvaisi vähitellen armeijapalveluksen.

Seuraavat seikat puoltavat tätä:

– Se sopisi molemmille sukupuolille.  Jos kerran naiset pitää saada armeijaan, niin vastapainoksi miesten tulisi joutua ajelemaan kaikki ihokarvansa kehostaan päivittäin. Lopputuloksena kukaan ei ole tyytyväinen.

Siksi olisi parempi aloittaa aivan tyhjältä pöydältä.

– Varusmiesten kunto on huono. Vaikka onkin tehty ehdotuksia joiden kommentointi on mahdotonta koska alkuperäismateriaali itsessään putoaa absurdius-horisontin tuolle puolen, niistä ei oikeasti ole apua.  Paitsi tietenkin jos koillisesta tai kaakosta koukkaava vihollinen on häkeltynyt reittivalinnastaan, ja päästää niin lähelle että häntä voi nuijia peliohjaimella.

Kuntosalilla kunto varmasti nousee.

– Poikkeeako ali-, väli-, ja yli-upseeriston komentaminen niin paljoa kuntosaliohjaajan komennoista?

– Miten kuntosalikaapin ylläpito eroaa armeijan kaapin huolehdinnasta?

– Kauhealla kiireellä odottamisen oppii kun ensin juoksutetaan porukkaa kuntosalin ympäri, ja suljetaan sitten vartiksi kuntosalin tuulikaappiin.

Myönnetään, petien päällyslakanan asettelun opettaminen on vähän haastavaa kuntosaleilla, mutta eihän mikään suunnitelma täydellinen ole.

Tällä tavoin saataisiin myös paikallinen yrittäminen nousuun, kun jokaiseen pitäjään tarvittaisiin kuntosali ja jokaiseen kuntosaliin oma sotilasorkesteri soittamaan taustamusiikkia.

Kuntosalipalveluksen aika olisi sama kuin mikä naistenlehtien mukaan tarvitaan joulun jälkeen rantakuntoon saavuttamiseen, eli riippuen lehdestä ja aloitustasosta neljästä viikosta kolmeen kuukauteen.

Tietenkin ”kertausharjoituksia” olisi vuosittain, paitsi jos voisi osoittaa että on juuri silloin vähintään piirimestaruus-kisoissa.

Tärkeä kysymys tässä kaikessa on aseiden osa uudistuneessa kuntosalipalveluksessa.

Niitä ei tietenkään tarvita, koska aseet ovat pahoja ja ne saavat ihmiset tappamaan  muita ihmisiä joilla on/ei ole aseita. Kunhan Suomella vain on tarpeeksi hyväkuntoisia sotilaita, kyllä he osaavat koukata vihollisen taakse peliohjaimen kanssa.

Vasen käsi ei tiedä mistä oikea kirjoittaa

Mielestäni kirjoittajien tulisi huomioida enemmän kummalla kädellä oikein hoitavat jokapäiväisiä tehtäviään.

Vaikka normaalisti olenkin oikeakätinen, käytän vasenta kättä esim. tietokoneen hiirtä käytettäessä. Olen huomannut että tällöin syntyy parhaiten pikkunäppäriä ideoita, kuten esimerkiksi seuraavat uudissanat, joilla voidaan kuroa välimatkaa todellisen maailman ja suomenkielen välillä.

Naamakirjailija (subs.), henkilö joka käyttää jokaista sosiaalisen median hänelle mahdollistamaa tapaa tuoda itseään esille, luki postauksia joku tai ei, eli ihan kuten oikeatkin kirjailijat.

Mentaalinisti (subs.), henkilö joka tykkää lukea muiden blogeista miten hyvin/huonosti näillä henkilökohtaisesti menee. Kuten muutkin saalistajat, esiintyy usein parvina. Jos blogin kirjoittaja alkaa esim. esitellä valokuva-kokoelmaansa viime kevätsateesta, parvi hajoaa.

Buuttaristi (subs.), henkilö joka on perehtynyt tietokoneiden sielunmaisemaan ja havainnut että se kaipaa enemmän potkua. Vastaus kaikkiin tietokone-ongelmiin on  ”buuttaa se ja kokeile uudestaan, sen pitäs auttaa”.  Tämä on 99% hauskaa, koska tämä on totta 99% ajasta.

Typorgi (subs.) henkilö joka luulee olevansa 20. vuosisadan vastine kielenkäytön mestarille/uusien linjauksien luojalle/vitsiniekalle, vaikka oikeasti typottaa kelioppiviretä koko aja/toistaa muualla oppimiaan lauseita/kirjoitta tätä blogia.

Mutta kun taas käytän vasenta kättäni, saan aikaiseksi näinkin pitkän postauksen näinkin pikkunäppäristä ideoista.

Sen vuoksi tahtoisinkin ehdottaa että kirjoittaja-koulutuksissa olisi kaksi eri linjaa:  ensimmäinen niille jotka haluvat kirjoittaa enemmän vasemmalla kädellään ja toinen niille jotka haluavat kirjoittaa enemmän oikealla kädellään.

Eli:

Vasenkätiset kirjoittavat ”Ylpeys ja ennakkoluulo”-luokan proosaa.

Oikeakätiset taas kirjoittavat ”Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombiet”-tasoista kirjallisuutta.

Ja todella kokeilunhaluiset voisivat kokeilla kirjoittaa vasemmalla jalallaan.

Henkilökohtaisesti 00001

Monet ystävistäni ovat multiploituneet viime aikoina. Kyllä, ihan meioosin kautta, ei tämä mikään tieteistarina sentään ole (spoilerivaroitus: he ovat siis saaneet vauvan.)

Tämä on saanut miettimään. Ei niinkään vauvantekemistä, mikä ilmeisesti on aika hauskaa päätellen siitä kuinka paljon siitä löytyy materiaalia netistä, vaan siitä seuraavaa vaihetta, vauvan kasvattamista.

Enkä epäile hetkeäkään etteikö ystävieni pikkutoukista kasva kauniita apolloperhosia (saan sanoa noin koska he ovat liian väsyneitä lukemaan tätä). Tuntemukseni koskevat minua.

Jos potentiaaliselle vanhemmuudelleni tulisi antaa jokin kategoria, se olisi ”kuninkaantekijä”.

Normaalit vanhemmat antavat lapsilleen puhdasta rakkautta ja ehdottoman tunteen siitä, että he ovat aina paikalla. En usko että itse kykenisin tuohon. Ei sillä ettenkö välittäisi jälkikasvustani, ja huolehtisi hänen jokaisesta tarpeestaan. Ongelma on juuri siinä että kykenisin vain välittämään.

Rakkaus on minulle liian ehdotonta. Se vaatii että luotat johonkin niin paljon että paljastat itsesi sille ja luotat siihen ettei se koskaan satuta sinua tahallaan tai tahattomasti. Rakkaus on siis maailmankaikkeuden tapa houkutella sinut lähemmäksi maahan maalattua ristiä, ja jossain kuuluu hiljaa ”ei vielä…ei vielä…ei vielä…ei vielä…”

Joten minä välitän. Huolehdin että rakkailtani ei koskaan puutu mitään ja että he ovat suojassa, mutta en saata itseäni vaaraan.

Jos minulla siis olisi lapsia, pitäisin heistä huolen, antaisin heille kaiken tarpeellisen että he pärjäisivät maailmassa, senkin jälkeen kun minua ei enää ole, mutta en kykenisi antamaan rakkautta. Pojalle hankkisin kitaranopettajan heti kun etusormi-peukalo-ote alkaisi olla tarpeeksi vahva, ja tytölle soittaisin venäläisten romaanitaiteen osaajien äänikirjoja jo hänen kohdussa ollessaan.

Heistä tulisi oman alansa parhaita, ja he saisivat kyvyillään valtaa ja mammonaa, mutta olisiko heillä sydäntä käyttää niitä oikein?

Vauvaan johtavaan yhtälöön tarvitaan tietenkin yleensä toinenkin tekijä, mutta ihmismieli on omituinen. Se ei muista mitä se sai vaan sitä jäytää aina taustalla ajatus siitä mitä olisi voinut olla. Siksi mikään saavutus tai arvonimi ei kumoa sitä onttoa tunnetta, että jotain mihin olit oikeutettu, jäi sinulta saamatta.

Mutta minusta tulisi loistava kummi. Käyttäisin kuninkaantekijän kykyjäni, mutta en onnistuisi pilaamaan onnellista lapsuutta. Ainoa kummityttöni mm. ratkoi ensimmäisellä luokalla kolmannen luokan matemaatiikan tehtäviä, ja ylpein hetkeni taisi olla kun hän sanoi että ”pojat ovat idiootteja”; niin he ovat prinsessa, niin he ovat.

Eli jos kuitenkin olette tarpeeksi pirteitä jaksamaan tänne asti: olen käytettävissä.

Termostaattoreista

Kuten olen saarnannut seurakunnalle jo vuosia, tietokoneet eivät tule koskaan saavuttamaan elokuvissa esiteltyä maailmanvaltaansa. Kukaan joka koskaan on yrittänyt saada niitä toimimaan edes yhden ihmisen kanssa niitä ymmärtää miksi.

Siksi en niinkään huolestuisi siitä mitä Kalifornian nykyinen kuvernööri tekee virkakautensa jälkeen.

Mutta huolestuisin HS:n uutisesta jonka mukaan yhä useampi saavuttaa 100 vuoden iän.

Jonain päivänä tämä tullaan muistamaan hetkenä jolloin Termostaattorit nousivat esille.

Minulle ihminen on kone. Olkoonkin miten monimutkainen tai leivänpaahdinta paremman näköinen bikineissä, mutta kone kuitenkin.

Jokaisella koneella on perusfunktionsa, jonka lisäksi tulee lisätoimintoja jolla saadaan perusteltua 9,99 € lisäys hintaan. Ajan myötä kuitenkin kaikki koneet alkavat hajota, ja ainostaan niiden ytimessä olevat perustoiminnot jäävät. Saatte edelleen paahtonne, mutta mukana tulee harvemmin enää hymyilevä hiirennaama.

Ihmiset ovat samanlaisia. Tietyn pisteen jälkeen he haluavat vain syödä, katsoa tv:tä, nukkua, ratkaista lehden sudokun aamukahvin kanssa ja toistaa tuon kunnes kuolema ikävästi häiritsee.

Sitä ennen heistä voi kuitenkin tulla Termostaattoreita, joille ainoa taistelemisen arvoinen asia on sijainti lähikaupan ilmaisen kahvitarjoilun jonossa ja siitä saako kahvia myös termokseen.

Koska oletusasetuksilla varustettu nuoriso ei välitä muusta kuin ilmaisen lounaan yhteydessä soivasta ilmaisesta taustamusiikista, Termostaattorit alkavat vallata kaikkia elämän tärkeitä osa-alueita: mediaa, elintarvikkeita, sosiaalihuoltoa, netin pornotarjoilua.

Ja jonain päivänä kun heräät, huomaat että tärkein keskustelun aihe kaikkialla on se olitko aikoinaan valkoisten vai punaisten puolella, miten tasapainotat ruokavaliotasi leseillä ja luumuilla, millä tasolla vanhustenhuollossa ollaan pohjoismaisella akselilla sekä kuinka aikuisviihde-videoissa on omituinen taustaääni, ikäänkuin tekohampaiden hölskyntä.

Tervetuloa uuteen blogiini. Peli on edelleen sama, mutta säännöt ovat muuttuneet.