Asioita joita en vielä viime viikolla ymmärtänyt / ensimmäisen maailman pienimmät ongelmat 000428

kesäkuu 13, 2014

1. Millaista on aivan jumalaton kiire. Siksi täälläkin on niin hiljaista, valitan.

2. Kaverin kaverilla on thaimaalainen tyttöystävä (ja näin saadaan kaikkien 18-75-vuotiaiden heteromiesten huomio).

Tyttöystävä on potkunyrkkeilijä. Kaverin kaveri on kertonut että toisinaan häntä itse asiassa pelottaa kun he riitelevät.

Kaverin kaveri on kuulemma tuollainen kaksi metriä * 0,5 metriä köriläs. Luulimme pitkään että varmaan sitä pelottaa että tyttis haikarapotkulla liikuttaa (laita haluamasi ruumiinosa tähän) häneltä (laita tähän paikka 15-20 cm sen nykyisestä sijainnista).

Erehdyin. Ei siihen liity mitään fyysistä pelkoa.

Kun riitelee samaan kieli- sekä kulttuuriympäristöön kuuluvan yksilön kanssa, tiedät missä mennään. Voihan se olla että sanan säilää käytetään tylppänä lyömäaseena, mutta kuitenkin molemmat tuntevat pelikentän.

Mutta kun argumentoit kiivaasti toisista ympyröistä tulevan kanssa, olet pulassa.

Osaatko selittää huonolla englannilla mitä oikeasti tarkoitit sanoessasi jotain, mikä vielä pääsi sisällä kuulosti hauskalta? Mitä teet kun toinen osapuoli ampuu verbaalisella mörssärillä ydinpommeja sinua kohti sellaisella vauhdilla, että et voi muuta kuin ihailla tuhon kukkasia jotka iskeytyvät naamaasi? Mitä teet kun sinut raahataan sellaiselle taistelukentälle missä kovin tyyppi ei olekaan se joka nostaa eniten penkistä, vaan se jonka ei tarvitse hengittää lauseiden välissä?

Muistatteko sen uutisjutun missä kissa oli ajanut karhun puuhun?
Minä tiedän täsmälleen miltä tuosta karhusta tuntuu.

3. Minä tarvitsen polkupyörään soittokellon.

Nykyinen on ruostunut rikki, ja ainoa ääni mikä siitä kuuluu on hankausääni vääntäessäni kellon pikku vivusta. Kuvittelin, jälleen turhaan, että en tarvitse sitä; mehän elämme maailmassa jossa tieliikennesäännöt opetetaan kronologisessa järjestyksessä lasten liikennepuistossa, peruskoulussa ja autokoulussa.

Voi minua hyväuskoista hölmöä.

Jo ensimmäisenä soittokellottomana päivänä kohtasin sen tyyppistä idiotismia, että harkitsin vakavasti pari kertaa että huudan ”TIETÄ, [SENSUROITU]:N [SENSUROITU]!”

Eikä tilanne ole helpottunut seuraavillakaan kerroilla. Miten vaikea ihmisten on hahmottaa mikä on pyörätie ja mikä jalankulkutie? Miksi kukaan ei tajua miten lihavia he ovat kävellessään keskellä yhdistettyä polkupyörä/jalankulkutietä? Miksi hitaat polkupyöräilijät ajavat aina pareittain ja sivuttain? Miksi vain minä näen tämän idiotismin?

Ensi viikonloppuna kellon ostoon.

4. Työhakemuksen kirjoittaminen on vaikeaa.

Täällä on tyyppejä joiden ei ole koskaan < 40 vuotta kestäneellä työurallaan kirjoittaa työhakemusta. Työn hakeminen meni heillä tyyliin ovi aukaise -> sisään mene -> kysy hommia hattu kourassa -> aloita työt huomenna.

Nyt sitten yhtäkkiä pitää kirjoittaa kolmannella kotimaisella itsekehun/anelun-yhdistelmä.

Itsellänikin meni hampaista kiilto kun kiristelin niitä omaani kirjoittaessani, mutta sainpahan menemään (on ulkomaalaisesta tyttöystävästä, joka ei kuuntele selityksiä siitä miten ”nyt on hiukan kiire”, myös hyötyä <3). Nyt jännätään.

5. E:n lapset tulivat kesäksi käymään.

Eikä siinä mitään, lapset ovat jne. mutta olin jo tottunut aikuisten kanssa olemiseen. Varsinkin ”silleen” olemiseen.

Mutta nyt ei oikein voi olla ”silleen” koska lapset ovat yhden oven takana (tunnen tänne asti miten osa teistä nyökyttelee jo…), ei voi mennä oikeaan ravintolaan koska lapset jättävät puolet kolmenkympin annoksestaan syömättä (…nyökyttely kiihtyy…) ja elämä menee muutenkin heidän aikataulullaan. Ei kai tässä muu auta kuin alkaa lottoamaan entistä innokkaammin että saadaan pesämuna isompaa kämppää varten.

Siihen asti tai ainakin koulujen alkuun toistelen kuinka lapset ovat jne.

Ja tämä soi päässäni.

Mainokset