Tämänperjantaindilemma 00211

huhtikuu 27, 2012

Kiire.

Ihan uskomaton kiire.

Rose Royce: Carwash kuvastaa runollisemmin tuntojani.

Palataan ensi viikolla asiaan.

Mainokset

Miten uusi työni on vaikeampi kuin aiempi: Todiste A 00210

huhtikuu 25, 2012

Jotkut teistä taisivat epäillä että pärjäisin uudessa työpaikassani. Siis ihan pelkästään sen vuoksi että sanoin niin.

Koska tiedän että ette ole nähneet CV:täni, uskotte vielä että puhun aina totta (teille CV:ni lukeneille tiedoksi että ainakin ”arkeologi/seikkailija”-kohdan todisteeksi minulla on nahkahattu ja ruoska).

Tämä ei välttämättä ole aivan koko totuus, ja nyt käymme läpi ensimmäisen syyn tähän.

Asiakkaat ovat viksumpia. Siis teoriassa ja olettaen heidän työnsä vuoksi.

Minun ei ole lupa kertoa mille hallituksen salaiselle osastolle töitä nykyisin teen, mutta luulitteko oikeasti että Area 51 oli numerosarjan viimeinen?

Joten voisi olettaa että he ovat viksumpia.

Mutta.

Jos elämänkokemukseni on opettanut minulle jotain, niin sen että darwinismi ei toteudu alkuperäisessä muodossaan työelämässä.

”Parhaimmat ominaisuudet” tilalla ovat ”parhaimmat powerpoint-esitykset” ja ”paras sopeutumaan muuttuviin ympäristötekijöihin” muuttuu muotoon ”ainoa henkilö joka osaa käyttää videotykkiä”.

Joten vaikka vaikka työtitteli olisikin ”tekninen näkymättömän maapallon laserpuolustuskentän kehityskonsultti” se ei tarkoita osaako k.o. henkilö oikeasti vaihtaa salasanansa sähköpostitse lähettämieni ohjeiden perusteella.

Koska salasanan osaa vaihtaa ohjeideni perusteella viisivuotias lapsi, joudun aina olettamaan että asiakkaan vierellä on viisivuotias lapsi tai että hän on viisivuotias lapsi.

Tällöin tulee ongelmia jos siellä vastapuolella onkin nelikymppinen teekkari.

Miten siis tiedän kuka siellä on?

Sen vuoksi työni on vaikeampaa: todiste A.


Tämän perjantain dilemmittauksen loppulukema 00209

huhtikuu 20, 2012

Parhaiten lyhytkestoista muistiaan venyttäneet ovat varmaan kartalla siitä että olen vaihtanut työpistettäni.

Ennen siirtymistäni maalailin levein sivellinvedoin kuvaa maailmasta, jonne valo ei uskalla koska pimeys kamppaisi sen heti ja hyppisi sen niskan päällä ja minun pitäisi kehittää luovempia kielikuvia, koska tähänastiset eivät vain ole tarpeeksi kuvaavia.

Nyt on viikko takana uutta deskiä ja tämä on ollut erilaista.

Aiemmassa deskissä olin saavuttanut grindaamalla melkein ylimmän kokemustason. Vaikka guruna olemisessa onkin hyvät puolensa, se alkoi olla…no, tylsää.

Tämä ongelma? Tee noin. Tuo ongelma? Selviää tällä. Ne ongelmat? Laitanpa selvitystä ja ollaan yhteydessä.

Uudessa deskissä aloitin ihan n00b1na, tietämättä mitään mistään.

Jokainen puhelu on ollut lumihiutale: kahta samanlaista ei ole vielä tullut vastaan. Yhtenä hetkenä voidaan pyytää suunnilleen kuun kiertorataa tänään klo 12 ja seuraavassa uutisperunoiden vihannespörssiarvoa.

Uskon että en ole saanut kauhistuttavan paljon tuhoa aikaiseksi, kiitos avuliaiden kollegoideni ja yllättävän hyvän ohjeiden dokumentoinnin; edellisessä deskissä ainoa ohje oli keräämäni lista asioista jotka ovat tulleet vastaan, eli vähän sama kuin keräisit kivinäytteitä samalla kun kierit rinnettä alas (yritän parantaa tässä samalla kielikuviani).

Huomattavampi ero kuitenkin on asiakkaiden asenteissa.

Ex-deskissä, huolimatta ongelman laadusta/nopeasta ratkaisusta jos käyttäjä vaan näkisi itse vähän vaivaa/kestosta/aikataulusta, reagointi edusti 98% ajasta tyyliä ”ETSÄ TIEDÄ KUKA MÄ OLEN?! MILLÄ AIKATAULULLA TE OIKEIN TULETTE TÄNNE!? ETSÄ TAJUA ETTÄ JOS TÄTÄ ONGELMAA EI HOIDETA NYT HETI NIIN RAGNARÖK ON HETKEN LÄHEMPÄNÄ!?”

Uudessa deskissäkin tuollaisia henkilöitä kuuleman mukaan on, mutta en ole törmännyt heihin. Sen sijaan on ollut ”Moi, meidän alakerta palaa. Soittelen täältä ylimmästä kerroksesta, ja ajattelin että jos voisitte katsoa jos osaisitte auttaa. Ei mitään hätää, tukirakenteet varmaan kestävät. Heippa!”-tyylistä kommunikointia.

Olen jopa kokenut muilta kuulemaani ”onnellisuus”-tunnetta kun olen osannut ratkoa ongelman jollaiseen en ole aiemmin törmännyt.

Voiko mikään pilata tätä uutta onnen auvoani?

Voi. Meillä alkoivat YT:t ja niiden kestosta tai lopusta ei ole mitään tietoa.

Jos en ole siis paikalla enää saapuessanne, tiedätte että olen poissa.


Tampereen kirjamessuilta selvinneen hajahuomioita 00208

huhtikuu 18, 2012

Se on…ohi.

Viimeinkin ei tarvitse enää nauttia virvokkeita hyvässä seurassa joka ei päästä nukkumaan kuin vasta iltamyöhällä ja pakota sitten heräämään aamuvarhain messuille.

Muistikuvani ovat hyvin hajanaiset kaikesta kokemastani, ja armollinen varhais-iän dementia pyyhkii loppuja pois. Pyrin siis kertomaan kaiken muistamani mahdollisimman selkeästi myöhemmin näitä tarinoitani lukeville.

Messut olivat kiltisti sanottuna taloudellinen floppi. Muiden myyjien juttuja kuultuani emme myöskään ole ainoita joiden seuraava yhtiökokous ei ole Barbadoksella, paitsi jos se on sen lähibaarin nimi jossa jäävesi ja narikka ovat ilmaisia.

En syytä messujärjestäjiä: kaikki toimi hyvin, näytteilleasettajien takahuoneessa oli kahviautomaatti ja keksiä aamuisin, porukkaa tuotiin ilmaisbusseilla tunnin välein ja ilmaislippuja oli jaettu enemmän kuin tarpeeksi.

Ilmeisesti tamperelaisia vain kiinnostavat muut asiat. Havaitsin tämän kun lähdimme porukalla etsimään lauantaina alkuillasta paikkaa missä syödä suruun ja kaataa viinaa toistemme kurkuista alas (koska järjetön väkivalta alkoholilla huvittaa meitä turkulaisia).

Kaikki paikat olivat täynnä, mikä voi olla vain merkki tamperelaisten tavasta rikkoa seitsemää kuolemansyntiä sapattina. Vasta lähes tunnin vaeltelun löysimme paikan missä oli tilaa.

Lisäksi kiinnitin huomion siihen että melkein jokaisessa paikassa oli luvassa viikon varrella joko stand-uppia tai improvisaatio-teatteria tai molempia. Tamperelaiset ovat siis ilmeisesti hyvin estottomia sekä hauskoja, minkä vuoksi oli sääli etten heitä tavannut kuin humalassa ohimennen.

Olihan siellä kuitenkin aina yksi paikka johon opin luottamaan eli Ravintola Artturi; hyvää syötävää, kiva henkilökunta ja sopivan lähellä omenahotellia. Tulen käymään toistekin.

Erityismaininta muuten ”Big Tits”-nimiselle baarille rehellisyydestä nimenvalinnan suhteen. Jos olisi ollut aikaa, olisin selvittänyt mitä ikkunassa mainostettu ”sairaanhoitajakäsittely” tässä viiteympäristössä merkitsi, mutta kun oli kiire…no se olisi kuitenkin ollut joko stand-uppia tai improvisaatio-teatteria tai molempia.

Henkilökohtaisella tasolla Tampereella käynti olikin sitten eri juttu.

Koin monia elämääni muuttavia Dr. Phil-hetkiä ystävieni kanssa (kiitos, M), tapasin yli vuosikymmenen jälkeen vanhan ystäväni (hei toinen-M) ja olihan siellä blogituttuja (jo kerran mainittu 3xikuisuus). En oikein keksi mitä muuta sosiaaliselta elämältäni voisin pyytää.

Lopputiivistelmä: p*skareissu kaupan kannalta, mutta tulipa tehtyä. Todella hyvä ja hauska kotimaanmatka henkilökohtaisesti, tulen toistekin.


Tampereen kirjamessuille tulijoita? 00207

huhtikuu 11, 2012

Tampereen kirjamessut järjestetään 13.4-15.4.

Siihen loppui virallinen osuus ja jatkamme ihan vain meidän kesken. Turun Sarjakuvakauppa osallistuu myös messuille paikalla C 910.

Jos joku haluaa tulla moikkaamaan, niin olen paikan päällä melko lailla koko tapahtuma-ajan. Uudet lääkkeet pitävät Touretten syndroomani aika hyvin kurissa,  lääkäreiden mukaan iho-oireeni ei välttämättä tartu ilmateitse ja kunhan pysytte metrin päässä, pakkoliikkeitäni ei edes huomaa.

Lupaan pitää minimissään valitukseni siitä kuinka Tampereella on kaksi Omena-hotellia, joista toinen on saanut viideltä eri käyttäjältä keskimääräiseksi arvosanaksi 4/5 ja toinen on saanut haukkuja siitä että ”käytävillä haisi viina ja kusi” ja arvatkaa kummassa meillä on huone?

Ottakaa siis yhteyttä mielenkiinnotonta miukumauku gmail.com jos kiinnostuitte 😉


Kiirastorstai-dilemma tälle vuodelle 00206

huhtikuu 5, 2012

Olen oppinut yhden jutun internetistä.

Se ei nuku, se ei väsy, se ei kyllästy, eikä se anna helposti anteeksi.

Se odottaa, valvoo, suunnittelee ja iskee kimppuusi kun vähiten odotat.

Minun 24 suklaamunaani ei ole mitään: Marko Turunen osti 204 suklaamunaa ja nolla ei sitten ole väärässä kohden (linkki Turusen blogiin).

Tuo ei kuitenkaan ole se mikä masentaa. Tahdoin vain osoittaa että en ole yksin muna mielessä liikkeellä.

Ennen kuin pääsemme asiaan, kerron taas yhden parisuhdeteorioistani (tämä kannattaa lukea mieluiten päivänvalossa ja istuma-asennossa, niin ette pelästy ja kaadu pitkällenne).

Kohdistan mielenkiintoni vanhemmanpuoleisiin, sillä itsekin olen jo sellainen. Kadehdin heitä jotka jaksavat nuorempia kumppaneita; itselläni mikään, ja painotan ei niin MIKÄÄN suoritus parisuhteessa korvaisi sitä että joutuisin kuuntelemaan juttuja Twilightista.

Harry Potterit siedän mutta oletan että se korvataan minulle Farscapella.

Lisäksi vanhemmanpuoleiset naiset ovat lukeneet pikkuelämänsä naistenlehtien kunto-, parisuhde-, ruoka- ja mitäsiellänytonkaan-vinkkejä. ”Rakkauden ammattilaisille” vaan kaikki rispekti mutta ”arkielämän ylioppilaat” ovat parempia.

Joten voitte kuvitella yllätykseni kun sähköpostiini tuli yllättäen ilmoitus siitä että joku oli katsonut profiiliani deittisivulla johon olin kirjautunut pari vuotta sitten. Ja vieläpä yksilö joka täytti edellämainitut ehdot.

No mutta eikös vaan lähettämään viestiä ja treffailemaan…Espooseen?!

…koska kotipaikkakuntani oli vielä Helsinki, jossa asuin kun kirjasin tietoni.

Korjasin tietoni, ja kyllä sieltä edelleenkin kiinnostuneita viestejä tulee…kuten Wisconsinista, Yhdysvalloista ja Perthistä, Australiasta. Tältä puolen lätäkköä ei ole kuulunut enää mitään.

Mitä minun oikein pitäisi tehdä että internet antaisi anteeksi? Siinäpä arvoitus.


24 suklaamunaa hyllyllä on, 24 suklaamunaa on, yhden kun ottaa ja auki avaa, 23 suklaamunaa jäljellä on 00205

huhtikuu 3, 2012

(lauletaan ”99 bottles of beer on the wall” tahtiin)

Yritin keksiä tähän alkuun jonkin todella näppärän kielikuvan, johon ei liittyisi ”muna” tai ”Tiu tau tiu tau tili tali tittan”. En keksinyt yhtään joka ei kuulostanut todella irvokkaalta slash-erotiikalta, joten suoraan asiaan.

En tiedä miten siellä muualla maailmassa suklaamuna-asiat on hoidettu, mutta Turussa paikallinen puulaaki teki tarjouksen josta en voinut kieltäytyä: tiu + 4 suklaamunaa, ja vieläpä naurettavan alhaiseen hintaan.

On monia joiden mielestä tällä hetkellä ainoa ero minun ja hullun välillä on kaksi tusinaa suklaayllätystä. Mutta ainakin olen onnellinen hullu.
Jo pelkkä ajatus lähes neljännessadasta pääsiäispupun jätöksestä saa minut hymyilemään.

Näin meidän, ja kaikkien tänne ”muna”-hakusanalla eksyvien kesken voin paljastaa että en tiedä mitä teen kaikilla munilla.

Syödä ne? Hei hei hei, ei niin nopeasti, Rasva-Salama McMielikuvitukseton.

Kuinka usein pääset 24 suklaamunan läheisyyteen sosiaalisesti sallittuna aikana? Tästä tilanteesta pitää nauttia ei-seksuaalisella tavalla. Ajattelin jonglööreta niillä, upottaa käteni syvälle kulhoon joka on täynnä niitä ja vain hypistellä niitä ja ihailla miten ne kierivät sormieni lävitse ja hieroa niitä itseäni vasten…

Krhm.

Olenko jo maininnut että mämmikin oli tarjouksessa?