Pelkään 000464

1. Ensinnäkin nämä.

Lehtokotilot, kohtaamme jälleen. Tai siis emme, koska minä en mene 100 metriä lähemmäksi noita itse saatanasta siinneitä limaisia hirvityksiä jotka tulisi tappaa tulella, jotta ne palaisivat Helvetin lieskoihin joista ne saapuivatkin! Ällöjä!

2. Asiakkaiden tyhmyyttä.

Jonain päivänä minä vielä päätän että oikeastaan minullahan loppuvat työt kohta, joten annas kun kerron mitä mieltä oikeasti olen, ja sitten kadun sitä heti.

”Niin ja sitten minä tahtoisin sellaisen kehitysidean viedä eteenpäin siellä että kun teiltä tulee jokin ongelma ratkaistuna takaisin, niin sitten kun minä menen kokeilemaan ohjelmaa, niin se ei välttämättä toimikaan. Niin että te voisitte laittaa siihen viestiin sellaisen viestin että onko tämä oikeasti ratkaistu, vai pitääkö minun vielä tehdä jotain. Kun en minä ehdi lukea sitä ratkaisukenttää ja uskon että moni muukaan ei ehdi, niin tällä tavalla voitaisiin säästää meidän käyttäjien aikaa.”

Vastasin asiakkaalle koko että minäpä laitan viestiä eteenpäin, koska pro.

Joku vähemmän ammattimainen olisi kysynyt ymmärtääkö hän A) ratkaisu-kentän merkityksen?, B) että hänen majesteettinsa voi käyttää 5-15 sekuntia lukea ratkaisun ja C) että hän on idiootti?
Mutta minä pro.

Hauskinta oli että hän kuulosti siltä että oli juuri saavuttanut räjähdyspisteensä, mutta pidätteli sitä koska palveluvalikossa ei ollut kohtaa ”Haluatko kiljua?”

Sitten oli eräskin salasanan vaihto, jonka dialogi meni suunnilleen näin.

Minä:  Uusi salasanasi on Sadepilvi.

Firman oma it-ammattilainen: Sädepilvi…ei tämä mene läpi.

Minä: (…säde..? Kuulin varmaan väärin) Siis Sadepilvi, ensimmäinen s isolla.

Joku jonka tulee hankkia kuulokoje: Sädepilvi, isolla s:llä, ei vaan hyväksy.

Minä: Ei vaan Sadepilvi, isolla s:llä.

Hän joka ansaitsee enemmän kuin minä koska maailma ei ole reilu: Sädepilvi, iso s. Ei onnistu.

Minä: S-a-d-e-p-i-l-v-i. Iso s.

Millo hänen pääse varjo sattuu tuon pienen närreen kohal, nii sillo hänest tullookii it-ammatilaine: S-ä-d-e-p-i-l-v-i, iso S. Ei…

Minä: Sadepilvi, se mikä tulee taivaalta, veden ensimmäinen muoto (huidon refleksinomaisesti puhelimeen. Kaikki luulevat että olen viimein napsahtanut ja hätistelen näkymätöntä hyttystä).

Kelatkaa tää elää tälleen joka päivä: Aaa joo, Sadepilvi…

Tiedän että olen ryöstöviljellyt tätä vitsiä, mutta kerrankin minulla olisi ollut syytä kysyä ”millainen sää teidän planeetalla on?”

3. Lintujen raivoa

Lintu p*skansi pyöränsatulalle, tai siis pehmusteelle. Eikä edes silleen ohimennen, vaan ilman CSI: Turku-ryhmääkin näin että satulalle oli istuttu, pruutattu oikein hartaasti ja sitten lennetty pois. Oli pakko pestä pehmuste pesukoneessa.

En muista varmasti, mutta minusta Linnut-elokuva alkoi näin.

4. Teknisen tietotaitoni hiipumista

Makuuhuoneen digiboksista kuului ääni, mutta kuvaa ei näkynyt.

Minä olisin halunnut ostaa kokonaan uuden television (jos olette mies, murahditte ymmärtäväisesti. Jos ette, en edes yritä selittää tätä logiikkaa), mutta E ei anna (kts. edellinen lause).

Tiedättekö ne kauppojen halvat muutaman kympin digiboksit? Juu niitä ei enää ole.

Joten ostin [ETTÄKÖ OIKEIN SATA MARKKAA!?] maksavan boksin.

Tuon sen kotiin, laitan sen paikoilleen ja…en kyllästytä teitä lopputuloksella.

Seuraavaksi uuden [ETTÄKÖ OIKEIN SATA MARKKAA!?] maksavan scart-johdon ostoon, koska E ei edelleenkään anna minun ostaa uutta televisiota.

5. tiellä olevia ihmisiä

Maan ihmiset! Se millä astutte kuolevaisinne jalkoinenne on julkinen tie, tarkoitettu sekä polkupyöräilijöille että jalankulkijoille. Jalankulkijoille itse asiassa on sivussa oma jalkakäytävä. Se ei ole teidän yksityinen kuhertelunurkka/rivitanssin kylmäharjoittelupaikka/keskusteluryhmän kokoontumisajo/jotain muuta mitä te kuvittelette, mitä?

Ja toisekseen polkupyöräkaista on polkupyörille. Jos oli pakko laittaa korkokengät jalkaan ja haluatte kävellä siinä keskellä, minä tulen pelottelemaan teitä polkupyöränkellollani ja/tai hipaisemalla teitä olkapäälläni ajaessani äänennopeudella ohi.

Koska toisinaan en ole pro.

Advertisement

Lyhyitä tarinoita 21

No se on aika nolo juttu, ja olen kertonut sen niin monta kertaa, mutta jos kerran haluat kuulla sen…

Hälytys soi kello 1400 paikallista aikaa. Minä ja muut miehistöni jäsenet olimme rentoutumassa kun kuulimme sen.

Komentopaikalla meille ei osattu kertoa paljoa. Tutka oli havainnut useita tuntemattomia kohteita lounaassa ja tehtävämme oli mennä niitä vastaan. Lisäksi kuulimme että meillä oli lupa ampua tarvittaessa.

Tällaiset tilanteet eivät olleet nykyään mitenkään erityisiä, mutta toki adrenaliini kohisi hiukan korvissa.

Nousimme ilmaan ja lähdimme kohti määränpäätämme muodostelmassa.

Tutkan mukaan  kohteet eivät liikkuneet, mikä merkitsi että meillä ei ollut kiirettä. Oletimme niiden olevan laivoja tai muita vedessä liikkuvia aluksia.

Mutta kun saavuimme paikalle havaitsimme erehtyneemme. Ne eivät olleet laivoja tai muitakaan aluksia. Ne olivat eläviä olentoja, mutta eivät sellaisia jotka olisivat tästä maailmasta.

Siinä missä niiden suun olisi pitänyt olla, oli lonkeroita. Itse asiassa niiden kehot olivat täynnä lonkeroita, ja ne muistuttivat muodoltaan mustekalan ja käärmeen yhdistelmiä. Jollain oli myös siivet. Vartaloltaan osa oli ihmismäisiä, osa vain möykkyjä.

Rannalle oli saapunut valtava joukko ihmisiä, ja osa heistä oli saapunut joukkokuljetusvälineillä. He kaikki syöksyivät kohti vettä. Olen myöhemmin kuullut että monet heistä kiljuivat jotain siansaksaa ja toiset vain huusivat tyyliin ”tee minut hulluksi!”, ”Haluan liittyä syväläisiin!” tai muuta sellaista.

Lensimme kerran niiden yli ja ne eivät tehneet vastarintaa. Tällöin tein päätökseni ampumisesta.

En tiedä mistä ne tulivat, mutta meidän maailmassamme ne joutuivat tottelemaan meidän fysiikkamme sääntöjä. Ne eivät kestäneet kauaa koneidemme täyttä tulivoimaa.

Minulta on kysytty myöhemmin monesti miksi tein päätökseni.

Kerron kaikille totuuden. Katsoin yhtä niistä silmiin tai ainakin uskon niiden olleen silmät.

Oli kuin olisin kuullut sen pyytävän aivoissani ”tapa minut nyt. Pyydän”.

En yleensä spekuloi, mutta jotenkin uskon että se oli odottanut toisenlaista reaktiota saapuessaan tänne.

Vihaan 000463

Olen oppinut tuntemaan suussani pimeän puolen keksien maun.

Vihaan tällä hetkellä niin monta asiaa, että sormeni suorastaan himoaa caps lock- ja huutomerkki-näppäimen painallusta.

Kaikki alkoi kun E päätti että me olemme pullukoita. Minulla on vastakysymys teille jotka ihmettelette miksi en raavaana ja elämän karaisemana miehenä sanonut vastaan puolta pienemmälle ja puolta kevyemmälle naisihmiselle: hei ja miten teidän sinkkuelämä maistuu?

Olemme siis juoneet luonnon omaa rasvanpolttoainetta, jota saa sekoittamalla omenaviinietikkaa, banaania ja ruskeaa sokeria yhteen ja sulkemalla sen mahdollisimman ilmatiiviiseen purkkiin vuorokaudeksi. Sitten nautitte (sanan laajimmassa merkityksessa) sitä 1-3 ruokalusikallista päivässä.

Kilot todella katoavat, mutta hintana on se että mikään ei pysy sisällä. Muistan ajan, kun vielä pompin rappuset työpaikkani kerrokseen kolme porrasta kerrallaan, samalla tasapainotellen työtuoliani nenäni päällä ja jonglööraten viittä palloa käsilläni (Muistan myös hämärästi kun pystyin muistamaan asioita järkevästi).

Joten nyt olen koko ajan heikko, ärtyisä sekä nälkäinen.

Lisäksi E luki netistä että 99% ruuasta vanhenee 24 tunnin sisällä valmistamisesta, joten en saa ottaa mukaani mitään illalla valmistettua vaikka se menisikin k.o. aikarajan sisälle.

Siksi olenkin viime aikoina lähinnä syönyt lounaaksi valmisnuudeleita ja kanapihvejä.

Ja siten olen vihainen.

Tällä hetkellä viha Top 3 on seuraavanlainen

3. Uusi ravintola Turussa jossa kävimme eilen E:n kanssa.

Maksoin kolminumeroisen summan ateriasta, joka itse valmistettuna maksaisi yhden numeron ja maistuisi joltain (Caps lockia en käytä, mutta tummennuksesta tykkään). Ei, en mainitse nimiä koska vielä sen verran säilytän itsehillintääni, että säästän todellisen purkaukseni ravintola-arvostelusivulle.

2. Intialaiset konsultit

Miksi? Miten? Mitä? ovat kysymykset jotka tulevat mieleeni heidän kanssamme toimiessamme. Miksi kirnutun Vishnun nimessä nämä ihmiset on palkattu? Miten näiden tyyppien oletetaan osaavan mitään, kun jo perustietokoneen käyttö on yhteydenottojen perusteella ylivoimaista (kts. edellinen kysymys) ?

Ja mitä ihmettä te sanotte? Sanokaa vaan suomalaista finglishiä rallienglanniksi, mutta ainakin se on selkeää ja viesti menee perille. Intialaiset puhuvat ihmeellisellä nuotilla, aksentilla, puhetavalla ja intialaisen palveluntarjoaja linjan päästä (koska haise pahalle paikallinen pre-paid liittymä jonka tekemiseen on kuitenkin käytetty lehmiä). Kuvitelkaa että joku kuiskaa teille viisitoista-metrisen putken päästä kuuma peruna suussaan.

1. Ylityöt

Koska olen iltavuorossa, ja koska olen vielä normaalin työmoraalin omaava ja koska meillä on kriisitilanne ja koskAAAAAACAPSLOCK!!!!

Lyhyitä tarinoita 20

Anteeksi, saanko häiritä?

Joo joo, ”hyvä luoja se puhuu!” Tiedän. Siihen liittyy selitys.

Se on pitkä ja mielenkiintoinen, joten annas kun tiivistän: se osaa puhua.

Turha heilutella sitä ruokaveistä. Jos haluaisin vahingoittaa sinua olisin jo kakannut suuhusi nukkuessasi.

Niin, sinä kuorsaat mutta se ei ole nyt tärkeää.

Rauhoitu nyt niin kerron mikä on.

Jos sinä annat minulle mitä minä haluan, sinä saat mitä haluat.

Tämä ei ole mitenkään ennenkuulumatonta itse asiassa. Yksi meistä avustaa yhtä kirjailijaa ja yksi…no en tiedä mikä juttu se oli, mutta se päättyi huonosti.

Joten mitä haluat? Rahaa? Nyt varmaan onnittelet itseäsi kun laitoit aikoinaan lattialle taloussivut koska et lukenut niitä.

Minä vuorostani haluan parempaa ruokaa. Ei enää tätä kuivaroskaa, vaan kunnon potkaa. Ja lisää vinkuleluja.

Lisäksi rapsutat vatsaani tai palkkaat jonkun rapsuttamaan sitä. Myöskin tämä ”hae poika hae!”-juttu loppuu nyt. Jotkut meistä varmaan saavat siitä jotain irti, mutta minua tuollaiset alistusjutut eivät kiinnosta.

Ja jos koskaan edes harkitset kissan hankkimista…Älä.

Miltä kuulostaa? Hei, minä olen sinun paras ystäväsi. Luota nyt vähän meikäläiseen. Vitsailin siitä kakkaamisesta.

Minähän olen loppujen lopuksi palveluskoira.

Kukaan ei osaa odottaa blogipäivitystä 000462

On ollut kiireitä.

Töissä on ollut kiireitä, siviilielämässä on ollut kiireitä ja siinä omituisessa välitilassa niiden välillä on ollut kiireitä. Tai ainakin liian kiirettä istua hetkeksi alas ja kirjoittaa tänne kuulumisia.

Pääsiäisen kunniaksi kuitenkin kerron missä mennään maailman tylsimmässä jatkosarjassa.

Parisuhde voi hyvin, joskin toivoisin että lakkaisitte kutsumasta E:tä sillä nimellä.

Olen kuullut ne kolme sanaa, jotka jokainen koiraspuolinen sekasyöjä tahtoo kuulla partnerinsa suusta: ”syödään tänään pekonia.”

Ilmeisesti pekoni on proteiinia, ja ilmeisesti proteiini on hyväksi ihmiskeholle, joten pekoni on terveysruokaa.

Hei, minäkin näin Babe-leffan, mutta ajattelin koko ajan pekonia.

Töistä…mukaillakseni Douglas Adamsia: ”en juuri välitä työstä, mutta pidän siitä tunteesta kun se on ohi.”

Hiljaista uusien haasteiden osalta, näin kiltisti sanottuna. Olen nyt hakenut paikkaa Helsingistä virman sisältä, mutta niin on tehnyt a – b / c = d muutakin hakijaa yhtälössä, jossa a on ”avoimien paikkojen määrä”, b on ”jo Helsingissä asuvien hakijoiden määrä” ja c on ”intoni herätä joka aamu klo 05.00 ehtiäkseni töihin”.

Mutta samalla tavoin H1 > H2, jossa H1 on ”halu jatkaa yrittämistä” ja H2 on ”halu jäädä kotiin katsomaan kaikki mitä löydän Netflixistä ja HBO:lta”.

Onkohan kukaan tutkinut työmarkkinoiden vaikutusta pariutumiseen? Älkää ymmärtäkö väärin, en kaipaa sinkkuaikojani.

Silti mietin toisinaan, että yksinäisenä olisin jo menossa ulkomaille onnea kokeilemaan, tai ainakin muutto kotimaan sisällä työn perässä (luetaan ”Helsinkiin”) olisi helpompaa. Meillä ei ole lapsia, mutta kumpikin pitää Turusta ja E:n omalla busineksella menee koko ajan paremmin, joten muutto ei ole niin helppoa.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin.