Lyhyitä tarinoita 3

maaliskuu 28, 2014

Niin kauan kuin muistan, olen halunnut meikkaajaksi.

Tiedän: kuka nyt meikkaajaksi haluaa? Mikset pyri astronautiksi, presidentiksi, paremmin siivutetun leivän keksijäksi?

Mutta meikkaaminen on aina kiehtonut minua. Jo pienenä lapsena katsoin kiinnostuneena kuinka nuo minulle tutut ihmiset muuttuivat silmieni edessä aivan uusiksi, vain muutaman siveltimen vedon ja puuterin pyyhkäisyn myötä.

Se oli kuin aivan uuden elämän luomista silmieni edessä.

Heti kun olin tarpeeksi vanha, aloin kokeilemaan nukeillani, ja kasvettuani aloin meikkaamaan itseäni ja kun olin vielä vanhempi, menin alan kouluun.

Sitten alkoivat hankaluudet.

Ehkä läheiseni ja perheeni olivat tahtoneet suojella minua totuudelta, mutta opettajillani sekä luokkatovereillani ei ollut moisia estoja.

Sain kuulla monin eri tavoin ilmaistuna etten koskaan tulisi työskentelemään tällä alalla: en ainakaan näillä kyvyillä.

En kuitenkaan lannistunut ja jatkoin sekä pyrin kehittämään taitojani…ja valmistuin.

Luokkani huonoimpana, mutta valmistuin kuitenkin.

Kauneushoitolat eivät koskaan vastanneet lähettämiini hakemuksiin, joissa oli mukana työnäytteitäni. Sain kerran töitä sirkuksesta, koska omistajaan teki vaikutuksen innokkuuteni ja koulutukseni. Se työ jäi yhteen iltaan, koska ilmeisesti lasten tulisi nauraa nähdessään pellet eikä purskahtaa itkuun.

Sitten menin töihin hautaustoimistoon koristelemaan vainajia. Siellä ehdin olla pitempään, mutta lopulta tuli ensimmäisen avonaisen arkun hautajaiset ja…no se ei päättynyt hyvin.

Hautausurakoitsijalla oli kuitenkin ”kontakteja”, kuten hän asian ilmaisi, joilla kuulemma saattaisi olla käyttöä kyvyilleni.

Nyt saan tehdä työtä josta pidän ja minusta pidetään. Ah, siellä kuulen pomoni, tai siis hän pyytää minua kutsumaan itseään ”Tonyksi”, pitävän tyypillistä puhettaan viimeisimmälle asiakkaalleni.

”Eikö hän olekin kaunis? Eikö hän olekin hurmaava? Antakaas kun pojat vievät teidät sinne illallis-gaalaan minne olitte menossa. Mario! Luigi! Prendere questi due per il noleggio! Ja muistakaa kun katselette huomenna kuvianne netin julkkissivuilta, että vähemmällä noloudella olisitte päässeet jos miehenne olisi maksanut uhkapeli-velkansa ajoissa. Yksi uuden ystäväni käsittelemistä asiakkaista päätyi itse asiassa internet-meemiksi. En minäkään tiedä mikä se on, mutta tyttäreni mukaan se on todella hauskaa! Godetevi la vostra serata!

Tonyn mukaan olen huomattavasti tehokkaampi kuin yksikään hänen ”polvenmurskaajistaan”.

Olen ajatellut opetella myös hiustenlaittamista. Tony on tästä hyvin innoissaan ja on luvannut kustantaa opiskeluni.

Mainokset

Yleiskatsaus kaikkeen 000424

maaliskuu 20, 2014

Työ: hyvin epävirallisesti ja ei-nyt-mitenkään-100-prosenttisen-varmasti meille on annettu ymmärtää että ketään ei irtisanota it-tuestamme.

Mutta vielä on n. puolitoista viikkoa tätä kuukautta jäljellä. Eikös sikojakin yritetä teurastaa saman päivän aikana ettei tule stressaantunutta lihaa?

Parisuhde: välillä olen maailman paras poikaystävä ja välillä kaikki kuulemani mies-nainen-vitsit ovat ikävän ajankohtaisia. Tämä ei todellakaan ole strömsölainen parisuhde, mutta kukapa sellaista haluaisikaan?

Tarinat: tein What Genre of Fiction Should You Write-testin. Sain testituloksena tämän.

Ja kukapa minä olen väittämään vastaan Internetille? Lähitulevaisuus mennään siis lyhyet tarinat-linjalla. Lisäksi: haluaisitteko te oikeasti lukea joka viikko Työ & Parisuhde-päivityksiä, joiden asiasisältö on alussa mainitun kaltainen?

Jos vastasitte kyllä, te olette joko pervompia tai kärsitte pahemmasta lyhyen muistin häiriöstä kuin luulinkaan.


Lyhyitä tarinoita 2

maaliskuu 20, 2014

Kun muutimme tähän kylmään ja pohjoiseen maahan, muut sanoivat että minun tuli muuttua.

Emme ole enää samassa paikassa kuin  ennen, minulle sanottiin. Samat säännöt ja lait eivät päde enää, minulle sanottiin.

Minä kielsin tämän.

Ainoa asia minkä sain mukaani kotoani – ainoasta oikeasta kodistani – olivat oppimani perinteet ja tavat. Ainoastaan ne muistuttivat minua kaikesta siitä mitä kerran olin ja mitä jätin jälkeeni.

Muut ravistelivat päätään surullisena, mutta uskon että sisimmässään he ymmärsivät. Minä taas annoin heille anteeksi heidän heikkoutensa.

Näin jatkoimme elämäämme, kukin tavallaan.

Kun kuulin vanhempieni kuolleen, vanhat tunteet nousivat minussa myrskyn tavoin. Vannoin kostaisin hänelle joka oli heidän kuolemansa takana, olkoon hän sitten kuka vain! Me olemme saman veren ja lihan yhteensitomia! Kukaan ei vahingoita niitä ilman rangaistusta!

Mies kertoi minulle että vanhempani kuolivat auto-onnettomuudessa, jonka aiheutti tämä asia nimeltään ”musta jää”.

Hyvä. Tiesin siis viholliseni nimen.

Muut huoltoyhtiössä ihmettelevät intoani hiekoittaa kaikki tiet heti ensilumen jälkeen, mutta auttaisiko heille selittäminen?

Sitä paitsi taloni asukkaat tuntuvat olevan hyvin otettuja liekinheittimeni käytöstä.


Lyhyitä tarinoita 1

maaliskuu 14, 2014

”Sun pitää ansaita se!”

Ton mä muistan vieläkin. Hassuu miten jotku asiat vaan jää mieleen, vaikka kaikki muu menis.

Mä muistan vieläkin miten muut huuteli mulle kun mä kävelin missä vaan. Ne huuteli…hassuu et sitä mä en enää muista. Niinku mä sanoin, jotkut asiat mä muistan nykyään ja toiset en.

Sen mä muistan et mun personal trainer huusi mulle ”sun pitää ansaita se!” Mun vanhemmat palkkas sen kun niiden mielestä mä en enää omin kyvyin voinu päästä mun tilanteesta yli. Tai noin ne sen ilmaisi.

Niin mä sit yritin ansaita kaiken. Ansaita seuraavan tauon, ansaita seuraavan vesiryypyn treenin keskellä, ansaita seuraavan hengästymisen…musta tuntuu että mun viimeinen ajatus tais olla että ansaitsenko mä todellaki tän?

Sit kävi ilmi etten mä ansaitse ees oikeesti kuolla.

Mut hei, se on ok, nykyään mulla menee paremmin. Mä olen paremmassa kunnossa ku koskaan, eikä mun tartte enää ees treenata. Mä voin syödä mitä mä haluun, mut mun uus suosikki on punane liha raakana. Ja kun ihmiset nykysin huutaa mulle, niin so?

En mä välitä. Sillä mä tiedän että mä löydän ne aina lopulta, ja sit ne saa mitä ne ansaitsee.


What is this I don’t even 000423

maaliskuu 7, 2014

Tämän viikon huippuhetkeä on vaikea keksiä, joten te saatte päättää seuraavista ehdokkaista

A) Joku johtoportaasta oli jättänyt lapun taukotilan työpöydälle:

Sitku, mutku ja voiku
Sitku: Sitku minusta tulee sitä ja sitä, hankin auton tai asunnon tai reissaan tai perustan perheen.
Mutku: Mutku on niin kiire ja mutku minä olen liian vanha muutoksiin.
Voiku: Voiku olisin tehnyt silloin, kun olin vielä terve, itselleni tärkeitä asioita.

Miten olisi nytku!

Ilmeisesti tarkoituksena oli motivoida meitä, mikä on sinällään hassua, koska tuo kuulostaa ihan meitin virmalta:

Sitku te täytätte nää meitin ihan überkanttiin viedyt tavoitteet, sitku saatte bonarit.

Mutku nyt kävi niin että kyllähän te täytitte ne mutku nuo muut yksiköt ei.

Voiku olisi älytty mainita se ennen kuin melkein tapoitte ittenne työllä.

Miten olisi nytku!

B) Flunssa (sain sen liian nololla tavalla tässä mainittavaksi).

Muuten olisi kotona potemassa E:n hellässä hoivassa, mutku– mutta kun meillä on niin paljon porukkaa hiihtolomalla ja puolipäiväisesti töissä, että ei sovi sairastua. Joten nyt ollaan menty vihreällä teellä, levolla töiden jälkeen ja Burana C:llä.

YT:t eivät asiaan vaikuttaneet (viimeisin tieto on että maaliskuun mennessä te olette kaikki poissa) mutta kolmivuorotyön tekeminen kolmeen henkeen olisi voinut olla haasteellista.

C) En ole maksanut E:lle.

Huomasin tänään että pankkini on valuuttavaltiaille sopivin korukielisin sanankääntein lähestynyt minua verkkopankki-viestin kautta.

Sanoma oli että ”poika, tili on XXX euroa miinuksella. Teetkö asialle jotain vai tullaanko sinulle tekemään jotain?”

Koska olin laskenut väärin E:lle menevän rahasumman (vuokra+vesi+internet+karkkirahat+suojelurahat) viidellä eurolla, pankki ei ollut lähettänyt rahoja eteenpäin. Mutta tilini oli merkitty miinukselle, koska kyseessä oli  automaattiveloitus.

Onko tilini nyt miinuksella vai ei? Tilinäkymä sanoo että tilillä on rahaa, mutta tiliote sanoo että ei ole.

Laitoin E:lle heti rahat huomattuani tilanteen, mutta korjasiko se asian? Ei ainakaan toistaiseksi siltä näytä. Ja tietenkin pankki ottaa sakkomaksun koska minulla ei ollut rahaa maksaa laskuani.

Toivottavasti edes venäläisillä menee hyvin.


Leila laila laila leila 000422

maaliskuu 5, 2014

(Eli ensin kalenterini suomenkieliset nimipäivät ja heti perään kalenterini ilmoittamassa järjestyksessä ruåtsinkieliset nimipäivät.)

Olen saattanut luoda hirviön. Hyödyllisen, mutta silti.

Ennen minua E ei harrastanut uhkapelejä. Hänestä niissä ei ollut mitään mielenkiintoista.

Minuun tutustumisen myötä hän on kuitenkin alkanut lotota sekä Suomi-versiota että Eurojackpottia (selitin että toisinaan tämä on ainoa syy jaksaa vielä yksi viikko…siis ennen kuin tapasin sinut, höpönassuni.)

Sitten kävi ilmi että E:n ystävä luki hänelle kerran I Chingistä että hän ei tule koskaan olemaan ilman rahaa. En tiedä vaikuttaako tuo, mutta E:n osumatarkkuus lotoissa suhteessa omaani on 1: 100…siis lottoon tuhlattuina euroina kautta aikojen.

Nyt E ottaa loton minua vakavammin. Hän on pyytänyt minua etsimään tilastoja voittonumeroista (sekä lotto että Eurojackpot) mahdollisimman pitkältä ajalta, hän viettää vapaa-aikaansa kehittäen täydellistä voittoruudukkoa ja ei saa öisin unta koska miettii numeroita.

Olen nyt päättänyt laittaa tälle Kaunis mieli-hommalle lopun. Siis heti kun voitamme Eurojackpotin.

Kai mainitsin miten hyvä hän tässäkin hommassa on?


I did not sign up for this s*it 000421

maaliskuu 1, 2014

Se oli vaikeaa, mutta onnistuin jälleen väistämään motivaatiota yhden viikon.

Lyhyesti työviikko oli yhdistelmä 100 usein kysyttyä kysymystä IT-tuesta ja 16 asiaa toimistotyöskentelystä (jatkan yhä motivaatio-väistelyä).

Lisäksi dodottaminen (kts. edellinen blogimerkintä) jatkuu yhä, mutta köysi ympärillä kiristyy: perjantaina lopetti toimistorotta, koska vinkuturbaniastiassa homma tehdään vähemmällä määrällä juustoa.

Meidän puhelinapinoiden kohtalosta ei ole vielä tietoa, mutta virma yrittää kovasti tsempata meitä viimeiseen asti. Tällä viikolla on ollut kaksi tilaisuutta, joiden ainoa merkitys on ollut saada meidät osoittamaan kaltaisenlaisessamme organisaatiossa toimivien tyypillisten yksilösuoriutujien vastuunalaista palveluasennetta.

En tiedä minkälaisia kokeita näille tyypeille tehtiin ennen kuin eläintensuojelijat vapauttivat heidät ja antoivat suojatyön karvattomina pomoinamme, mutta ilmiselvästi se on vaikuttanut aivoihin. Jos joku oikeasti välittäisi siitä millaista tulosta teemme, he tarjoaisivat meille powerpoint-esityksen sijaan omenapiirakan jokaisesta hyvästä arvosanasta jonka saamme asiakkailta.

Kaikesta tästä maailmanlopun kuvailusta huolimatta olen huomannut hassun jutun: en pysty kuvittelemaan elämää irtisanomisen jälkeen. Kaikki ajatukseni ovat vain ”kunhan yt:t ovat ohi, ja minua ei ole irtisanottu, sitten viimein uskallan (kuvittele jokin massiivista sarjakuvamäärän ostamista kuvaava verbi tähän)”.

Kun yritän ajatella mitä teen jos/kun minut on irtisanottu, aivoni eivät taivu siihen. En vain kykene miettimään mitä tekisin sitten.

Mutta miksi surisin? Onhan kevät ja omituiset ajat ovat täällä taas.

Kävelin torstaina kohti kotia, ja täysin tuntematon nainen tuntui hymyilevän minulle kun olin tulossa häntä kohti. Ohitin hänet ja hän alkoi puhua minulle jotain kaukasialaista kieltä. Käännyin taaksepäin, jolloin hän edelleen hymyili minulle ja sanoi jotain lyhyesti ja erotin vain sanan ”vladimir”. Supliikkimiehen luontaisten kykyjeni vuoksi onnistuin sanomaan ”häh?” ja hän vain hymyili minulle. Pidättelin kymmenen sekuntia (voitte kysyä E:ltä, tuo on keskiverto-aikani) ja sitten jatkoin matkaani. En tiedä jäikö hän hymyilemään selälleni, mutta en usko ihmeisiin.

Tällaista tämä on aina.