Kävin aamulla työhaastattelussa.
Jos teidän täytyy kysyä miten se meni, ette taida vieläkään tajuta kuka kirjoittaa tätä kahdella sormella ja on hurmaavin pirulainen tällä puolen helvetinpiirejä.
Esimerkki:
Kysymys: ”Mikä on tärkein motivaatiosi tähän työhön?”
Vastaukseni: ”tämä voi kuulostaa kliseiseltä (vilkaisu alas, kuin häveten) mutta pidän ihmisten auttamisesta.”
(Totuus: ”MINULLA EI OLE MUUTAKAAN PAIKKAA MINNE MENNÄ!” (alkaa itkeä rajusti ja kaatuu pöydän alle, lyöden samalla päänsä)
Alleviivasin tuota miettimällä pitkään paljonko palkkani on (koska raha siis on vain ikävä sivutuote jota syntyy halustani auttaa ihmisiä) ja sitten mainiten sen ”noin”-tuntumalla.
Koska noin hommat rullataan.
Tarjottava työ olisi suunnilleen samaa kuin nytkin, maustettuna hitusella lähitukea. Periaatteessa se on sama työ kuin nytkin, sillä virma päätti sisäistää it-tuen itselleen.
En kuitenkaan valita; virma kävi kesän alussa kertomassa aikeistaan ja mitä meille on luvassa jos pääsemme heille hommiin. Olin jo silloin valmis lupaamaan 7. esikoiseni (aiemmat on jo pantattu), jos vain pääsisin heille hommiin.
Odottelemme tuloksia saapuviksi lokakuun alussa (varmistan näin että ainakin silloin joku tulee lukemaan blogiani).
Muistatteko kun valittelin vähän aikaa sitten kuinka uudessa työpisteessä on liian vähän vessoja? Älkäätten huoliko, nyt ongelma on ratkottu. Vessan ovessa oli lappu ”MIESTENVESSOJA ON N KAPPALETTA MIEHILLE. KÄYTTÖMUKAVUUDEN VUOKSI ÄLÄ LAITA OVEA LUKKOON JOTTA KAKSI IHMISTÄ MAHTUU YHTÄ AIKAA. NÄIN VÄLTÄMME VESSAJONOJA.”
Olen oikeastaan kiitollinen tästä, sillä nyt voimme käsitellä kipeää mutta tärkeää aihetta. Nuoret, vessassakäynti ei ole sellaista kuin elokuvissa.
Elokuvissa kauniit, meikatut ihmiset eivät koskaan käytä lukittua vessalooshia, vaan tekevät tarpeensa pisuaariin kaikkien nähden. Tämä on ilmiselvästi erilaista kuin oikeassa elämässä, eikä kenenkään tulisi yrittää matkia sitä. Oikeassa elämässä ihmisillä on ujo rakko, ja sen ainoan lukitun vessakomeron edessä on jono.
Lisäksi todellisuudessa vessassakäynti ei ole äänetöntä ja hajutonta. Se on täynnä ähkimistä, puhkimista, läiskähtelyä, piereskelyä ja kaikkea muuta mitä ette tahdo tapahtuvan 15 sentin päästä itsestänne samalla kun yritätte osua seinässä olevaan pisuaariin.
Ja kaikki tämä vain siksi että joku arkkitehti ei ajatellut ihmisiä vaan uutta ranskalaista aaltoa suunnitellessaan toimistotaloa.