Lyhyitä tarinoita 18

helmikuu 10, 2015

Kuka lukeekaan tämän: tämä on tunnustukseni murhasta tai viimeiset sanani.

Jos en ole enää elossa, tietäkää että olisin voinut olla jotain uutta. Olisin voinut olla yhdistäjä, meitä erottavien rajojen rikkoja.

Jos olen yhä täällä, jätän kohtaloni teidän haltuunne.

En kiroa kohtaloani, vaikka tämä ei olekaan mitä siltä odotin. Mutta otan sen vastaan silti rauhallisesti, toivoen vain että minulla on aikaa lopettaa tämä kirjoitukseni.

En ole aina ollut tällainen. Kerran olin normaali.

Mutta sitten hän teki sopimuksen itse paholaisen edustajan kanssa. Opettaa minut puhumaan tai sitten menettää päänsä.

Hölmö, hölmö mies, varmaan sanotte. Epätoivoinen, sanon minä. Hän teki mitä teki rakkaitensa vuoksi. Hän sai suuren summan rahaa etukäteen.

Hän yritti. Se teidän tulee tietää. Oliko syynä hänen kunniantuntonsa, vai hänen herransa muiden maaorjien jatkuvat vierailut? En tiedä. Mutta hän yritti.

Tavallaan hän onnistui. Näyttäessään minulle uudestaan ja uudestaan sanoja lasten kuvakirjoista aloin oppia. En puhumaan, mutta opin yhdistämään kuvan omituisiin symboleihin niiden alla. Opin kirjoittamaan!

Opin lisää sanoja kuuntelemalla heidän puhettaan, ja sitä kautta opin kauhean totuuden: hän aikoo tappaa minut. Hän aikoo lavastaa sen siten että pillastuin ja löin pääni.

Hän tekee sen koska hän ei halua kuolla. Ja minä teen mitä teen koska minäkään en halua kuolla.

Kuulen hänen avaavan tallin ovea.

Tietäkää myös että yritin estää tämän kaiken. Minulla on vain yksi mahdollisuus potkaista häntä. Kunpa hän olisi oppinut itse lukemaan. Nyt hän tu


Virallinen toimistoaika ohi 000460

helmikuu 5, 2015

Kissa on nyt lähtenyt…hetkeksi.

Vaikka rakkauselämäni onkin nyt vähemmän kriittisen silmän alla, niin silti…hitto, minä kaipaan sitä karvapalloa.

Voitte muistuttaa minua tuosta lauseesta sitten kun se tulee seuraavan kerran meille; jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, vierailu tulee kestämään vuoden.

Se rakkaudesta ja sitten työjuttuihin.

Lyhyesti: yhä työpaikka hakusessa ja uudet ohjelmointitaidot opiskelun alla. Kovasti olen yrittänyt verkostoitua LinkedInin kautta, eli jos asiantuntijoita on uskominen, se on jo puolet uuden paikan löytymisessä.

Firman yt:t etenevät voimallaan ja niitä ei voi pysäyttää. Edelleenkään en valita niistä, mutta olisin kyllä toivonut eräältä meidän isoista pomoista pikkaisen pelisilmää: 99% meistä on menettää työpaikkansa, ja hän lähettää aamulla isolla jakelulla sähköpostin otsikolla ”Tänään yhtiön kvartaalituloksen julistus! Hyvältä näyttää! Kaikki seuraamaan julkistusta!”

Koska minut kasvattivat hienot ihmiset, jätän kirjoittamatta mitä ajattelin hänestä. Koska uskon että teidätkin kasvatuksenne oli kunnollinen, kukaan ei mainitse mitään siitä että kohtahan minun ei tarvitse kärsiä hänestä.

Ja vielä: yritän vuorotella blogissani lyhyiden tarinoiden ja henkilökohtaisuuksieni kanssa. Toistaiseksi olen pitänyt lyhyistä tarinoista enemmän, koska elämäni on muuttunut seesteisemmäksi parisuhteen myötä, mutta mielikuvitusmaailmani on aktivoinut (saatte arvioida tuota ihan miten haluatte).

Vai tulisiko tarinoille perustaa oma bloginsa?