Väliaikatietoja tiimin toimista 00115

28 kesäkuun, 2011

Juhannus meni maatessa pihanurmikolla vatsalla, vetskari kiinni, ihan vaan että ei päädyttäisi hukkumistilastoihin.

Tiimi ei ole vielä ihan valmis, sillä yksi jäsen on tällä hetkellä kommunististen maiden kiertueellaan. Mutta luotan siihen että hänkin pääsee mukaan pian, sillä viimeisimmässä kryptatussa viestissään hän lupasi tuoda jotain pientä palatessaan, kuten Liechtensteinin tai Sveitsin.

Eilen kuitenkin tapahtui jonkinlaista edistystä, kun keskustelin suunnitelmasta kahden tiimijäsenen kanssa.

Toinen oli mies joka on geneettisesti muokattu erittämään ihohuokosistaan Russell Crowen mukaan nimettyjä feromoneja, noita lemmen metrijärjestelmän yksiköitä, jotka saavat naiset haluamaan häntä sitä enemmän mitä vähemmän hän yrittää.

Mukana oli myös nainen. Lisäinformaation kertominen johtaisi sellaiseen lukijaryntäykseen tänne, että serverit eivät kestäisi sellaista rasitusta. Joten blogisuojelun nimissä ei enempää.

Mielenkiintoisen keskustelun yhteydessä nousi esille yksi merkittävä teema, jota ehkä olin alitajuisesti vältellyt: ikä.

Deittikumppanin alaikärajan laskemiseen on (kiitos salaisen apinaryhmän joka mm. yrittää kirjoittaa Shakespearea uudestaan örähdyksille ja rintarummutuksille)  kaava eli oma ikä/2 + 7.

Mutta mikä on yläikäraja?

Tai paremminkin ”minkä iän laitan deitti-ilmoitukseen yläikärajaksi etten vaikuta itseään pettävältä namusedältä, joka tähtää aivan liian korkealle ottaen huomioon lähtöpisteet, mutta en myöskään päädy geriatrikon omaishoitajaksi?”

Oma ikä/2 -7 + oma ikä?

Advertisement

Mutta ensin tarvitaan tiimi 00114

22 kesäkuun, 2011

Treffeilyyn voi ryhtyä kahdella eri tapaa: normaalisti ja minun tyylilläni.

Normaali tyyli koostuu aikajanasta: poika laittaa ilmoituksen nettiin – poika ottaa yhteyttä tyttöön – poika tapaa tytön.

Toistetaan kunnes jäljellä ovat serkut tai löytyi joku joka ei naura ääneen seinänkokoiselle ”Buffy vampyyrintappaja”-julisteelle.

Tuo toimi yksinkertaisimpina aikoina. Ikävä kyllä nuo ajat, jolloin vanhempani joutuivat päättämään kasvattavatko minut ihmislapsena vai luovuttavatko takaisin susille, ovat menneet.

Kuten jokainen asioista edes joskus korvaansa viidakkorumpua vasten painanut tietää, jahti on nykyään tärkeämpi kuin saalis.

Siksi olen keräämässä tiimiä.

Olen jo lähettänyt eräille tiimin tärkeimmistä henkilöistä postia.

Ensinnäkin on mies: hän oli pelimies ennen kuin ensimmäinen ns. pelimies tuli esille Dressmanin sovituskopista kirjakustannussopimuksen kanssa.

Hän oli rakkauden ninja joka metsästi majavia varjoissa, siinä missä me muut vasta opettelimme avaamaan sillipurkkia keskipäivällä.

Hän tietää kaikki pythagoraan iskulauseet jotka päättyvät ihmiskolmion pinta-alan jakamiseen.

Sitten on nainen: hän on ratsastanut nimettömällä hevosella Gobin erämaassa ennen kuin se oli muotia ja puhunut elävien kuolleiden kanssa vastaanottajan laskuun.

Tärkeintä kuitenkin on että hänellä on sitä, joten hän ei tarvitse sitä enää, koska jos sitä tarvitsee, silloin sitä ei ole, jolloin sitä on saatava, koska sitä todella tarvitsee lisää, mutta jos sinulla ei ole sitä jo aluksi, sitä ei saa, mikä merkitsee että sinulla ei todellakaan ole ideaa mistä sitä sai alunperinkään, eikö vaan? Mutta ennen kaikkea jos sinulla ei sitä koskaan ollutkaan, ihmiset tuntuvat tietävän sen, mutta onneksi hänellä sitä on vaikka muille jakaa.

Jos tällä tiimillä, salaisella kädenpuristuksella sekä tekoparrallani ei saa aikaiseksi tuloksia, en tiedä miten muutkaan voisivat onnistua.


I started a joke 00113

20 kesäkuun, 2011

Kumpi kuulostaa paremmalta?

a) ”Nyt kun tililläni on xx määrä rahaa, koen että viimeinkin voin tukea mahdollista kumppaniani, ja täten voin aloittaa treffailun.”

vai

b) ”Jahans, taas on kuukausi tuhlattu aamiaisen syöntiin lähi-kahvilassa, sarjakuviin, leffoihin sekä muihin elämän välttämättömiin turhuuksiin. Nyt ei ruoho kasva postilaatikon luona eikä korko tilillä.

Jos siellä OLISI rahaa, sanotaan nyt vaikka XX määrä niin…no sittenhän se olisi ilmiselvästi merkki Jumalalta Joka Asuu Veden Alla että nyt olisi aika alkaa leikkiin tuon eläimistä vaarallisimman, ihan minkä tahansa lajin naaraspuolisen sukupuolen edustajan kanssa.

Heh heh, paljonkos…mitä kummaa? Miksi sain noin vähän lomarahaa?

Pitää tarkistaa asia…mitä ihmettä? Eikö kesäkuussa pitänyt tulla yleiskorotus?

Pitääkin tuokin googlettaa…mitä jufenauteria? Miksi minun tililläni on XX määrä rahaa? Ei Jumalani, eiiiiiiiiii…:jatkuu minuutin:..iiiiiiiiiii!

Rähmä. No, kaipa siitä voisi tulla ihan kivaa ja olisi ainakin blogattavaa taas.”

———-

Petin yleisöäni, Modesty Blaisea ja itseäni uhraamalla komiikkani romantiikan nimissä. Lupaan koomisesti olla tekemättä sitä toiste.


2P 00112

17 kesäkuun, 2011

Toisin kuin yleinen luulo vessakirjoitusten perusteella on, minulla on selkeä logiikka toimissani.

Jos tapahtuu A, vastaan siihen reaktiolla A1. Jos tapahtuu B, vastaan siihen reaktiolla B1.

Ihmiset jotka olettavat että D341 tuottaa vastareaktion D342, vaikka antropologisesta näkökulmasta ainoa reaktio on E345, hämmentävät minua.

Miten tämä liittyy mitenkään mihinkään?

Nyt yksi harvemmin tunnetuista parametreistä on täyttynyt, osin yllätyksenä minulle. Käyttötililläni (siis Sveitsin ulkopuolisella) on X summa rahaa mikä merkitsee treffi-ilmoituksen tekoa.

Koska useimmat teistä kuulunevat D342-porukkaan, selitän tilanteen pääni ulkopuolisella äänellä jotta tekin kuulisitte.

Lyhyesti sanottuna tahdon, että minulla on mahdollisuudet taata kumppanini turvallisuus ja selviytyminen ja raha on ainoa tuntemani tapa taata se.

Seksististä?

Machomaista?

Ennenaikaista?

Turhaa?

WTF?

En minä pyytänyt tätä taakkaa itselleni, se vain annettiin minulle persoonallisuuden kehittymisen myötä.

(Jos muuten kysyitte ”WTF?” niin tämä ei ole ainoa parametri mikä minulle on kehittynyt.

Mainittakoon niistä vain että tietokoneiden valtaannousun sattuessa juoskaa räjähdyksistä poispäin, ja elävien kuolleiden haudoistaan nousun yhteydessä juoskaa räjähdyksiä päin.)

Tuo ei muuten ole perjantain probleema, ajattelin vain pohjustaa tulevia tapahtumia.

Perjantai-probleema oli se mitä angstisina nuorina kuunneltiin ennen kuin meillä oli Linkin Park?

Mutta sitten tajusin että tietenkin Fixx-yhtyeen Driven out-kappaletta:


Teinejä! Teinejä! Teinejä! 00111

14 kesäkuun, 2011

Lopetan sitten kun tuo lakkaa olemasta hauskaa eli jälleen Asioita Jotka Eivät Itsessään Ansaitse Omaa Blogimerkintää.

1. Minä vihaan hellettä. Helteen viimeisenä (tähänastisena, se palaa useammin kuin monet sarjamurhaajat leffoissa) päivänä onnistuin sairastuttamaan itseni kuumeeseen ilman lämmönnousua.

Sille on hieno lääketieteellinen nimikin, mutta jotenkin en kykene saamaan sitä aivoihini koska räkä täyttää kaikki avoinna olevat muistipaikat.

Kutsun sitä kuitenkin nimellä ”en viitsi jäädä kotiin vaikka onkin p*ska olo, koska minulla ei ole kuumetta, koska kuume.”

Kuinka ajattelematonta minulta pukeutua kevyesti, kun ulkona on 29 astetta lämmintä ja viileä lounatuuli itkee korvaani mustia kaupunkeja. Ihan oikein minulle kun tarkemmin ajatellaan.

Jos jotain positiivista on haettava, niin ääneni on kuin liian hitaalla pyörivä rikkinäinen Barry White-levy: tunnistamatonta, matalaa mörinää.

Esim.

ring-a-ling-a-ding

– :matalaa mörinää:

– Anteeksi minne tämä tuli?

– :matalaa mörinää:

– Anteeksi onko siellä joku?

– :kovaäänisempää matalaa mörinää:

– …Perhana, mikä sen it-tuen numero oli…:laittaa luurin kiinni:

Epic win.

2. Ehdotan seuraava lisäystä Suomen lakeihin: ”luonnollisen henkilön on sallittua liikkua muiden luonnollisten henkilöiden läsnäollessa ilman t-paitaa vain jos

(a) kyseisen henkilön päivätyö on roikkua kehysten ympäröimänä Louvren taidemuseossa esimerkkinä rubensilaisesta ihmiskuvasta

(b) mainittu paikka on tarkoin rajattu julkinen uimaranta

(c) henkilö pakeni juuri palavasta talosta

Puolustukseksi ei käy

(a) jo saatu ihosyöpä

(b) jäsenyys eroottisessa tanssiryhmässä

(c) mikään

Rangaistuksena rikkomuksesta voidaan ottaa kuva paikallislehden etusivulle otsikolla ”oletko nähnyt tätä henkilöä? Nyt olet” tai sitten henkilön ylävartalon ympärille teipataan erkkarilla keinokuituinen halpaturkis.”

3. Tajusin miten kieli tulee kehittymään internet-käyttöystävällisemmäksi: otetaan vain adjektiivi ja verbi, ja meillä on 20. vuosisadan uudissana.

Jos ette usko, tsekatkaa rumaitkeminen.

Tietenkin jossain määrin tulee olemaan vastahakoinenhuutelua, mutta siihen sanon: rumaitkekää mulle joki, kielitoimisto.

4. Viimeinkin suomalainen media on alkanut esittää oikeita kysymyksiä oikeista aiheista: Jo toinen käry – Mikä saa miehen esiintymään lesbobloggarina? ( Aamulehti)


Perjantai-dilemman etsintä 00110

10 kesäkuun, 2011

Okei, ei tämä niin vaikeaa voi olla.

Töissä on kauheaa, koska…” eikun mehän saatiin tunnustuksena viinipullot työnantajalta, koska asiakastyytyväisyyskyselyssä oli tullut täydet pisteet.

Ja nyt tuolla on lomallelahtijöiden tarjoamana limpparia, pullaa ja mansikoita.

Uimaankaan ei viitsi mennä, koska…” eikun netistähän saa halvalla tilattua Viktoriaanisia uimapukuja herrasmiehille.

Ei ole mitään tekemistä, koska…” eikun minullahan on tsiljoona katsomatonta leffaa, melkein yhtä paljon sarjakuvia lukematta ja lahjakortti Amazoniin.

Voi hitsi kun on kuuma”.

Okei, tuolla mennään.

Phil Collinsia mukaillen: kunpa saisi vettä niskaan.


Viikon googlenpalvelus 00109 1/2

9 kesäkuun, 2011

Koska joku VIIMEINKIN haki tänne oikeilla hakusanoilla:

Piiskasta

Viimeisen kerran: ei tipu, ja jos ette lakkaa kyselemästä, saatte halista.

Ilmanviilennys

Ilmiselvästikin te tarvitsette AM02 Valkoinen / Hopea – lavaton pöytätuulettimen, joka käyttää Air Multiplier™ teknologiaa.

Hinta alkaen n. 400 € verkkokaupasta.

Tai sitten odottelette ensi sunnuntaiksi luvattuja ukkoskuuroja. Koska Thor ei myöskään tykkää helteestä.

It tuki tärkeimmät kysymykset

”Onkohan ne jotain salaisia supermalleja, kun niilläkin on vain yksi nimi?”

”Mahtaako ne oikeasti maailman parhaimpia rakastajia kun ainakin lehdet väittää niin?”

”Tietääköhän ne oikeasti mitkä scifi-sarjat perustuvat todellisuuteen?”

”Pitääköhän se paikkansa että ne olisi keränneet ihan kaikki pokèmonit?”

”Ovatkohan ne oikeasti vain tasoittamassa uusien robottiherrojemme valtaannousua?”

Termostaattori

Niin?

It tuki kysymyksiä

”Miksi kukaan ei ole vielä tullut katsomaan tätä minun konettani vaikka minä soitin ihan äsken?!”

”Etkö sinä todellakaan ymmärrä miten tärkeä juttu tämä on?!”

”Anna minulle nimesi niin tiedän ketä syytän jos tämä juttu ei sitten onnistu!?”

”Miksi tämä kone hyytyy heti kun avaan 200 eri sovellusta yhtäaikaa!?”

”Pitääkö minun oikeasti ITSE hakea oikeuksia ITSELLENI?!”

”Miten niin ei onnistu?! Ihan varmasti onnistuu koska minun kaveri tässä vieressä sanoo että onnistuu!!”

”Etkö sinä muka voi tulla sieltä katsomaan minun ongelmaani?!”

”Miten niin ette voi auttaa koska ”kyseessä on ulkopuolinen järjestelmä”?! Ihan varmasti teidän täytyy pystyä!”

”Onko teidät jotenkin valittu erityisesti, kun te jaksatte kuunnella kaikki päivät meidän valituksia ettekä koskaan hermostu?”


Viikon googlenpalvelus 00109

8 kesäkuun, 2011

Käymme läpi tällä kertaa seuraavat hakusanat:

café bonjour hämeenkatu turku

Suosittelen edelleen. Rehellisyyden nimissä jos haluatte mullenytkahvihetitänneNYT-palvelua, muutaman kymmenen metrin on K-extra jossa on kahviautomaatti.

Sen sijaan jos haluatte lämminhenkistä, aitoa palvelua ja seurata miten nupullaan oleva kahvilakukkanen alkaa saavuttaa täyttä potentiaaliaan…tervetuloa Cafè Bonjouriin.

Koulutytön puku

En voi olla miettimättä millainen yhteiskuntajärjestelmä meillä olisikaan, jos käytössä olisivat koulupuvut. Ainakin netinkäyttö olisi huomattavasti vilkkaampaa.

Ilmanviilennys

Star Wars-sääennusteen mukaan ainakin Turku/Tatooine all night long-ilmanala jatkuu edelleen.

Tehkää niin kuin minä eli nauttikaa mahdollisimman paljon kivennäisvesiä ja jättäkää kaikki ikkunat auki työpäivän ajaksi. Hätätapauksessa laittakaa t-paitanne & pikkuhousunne pakastimeen yön ylitse.

Piiskaa

– Piiskaa, pyysi masokisti-googlettaja.

– En, vastasi sadisti-bloggaaja.

Hupi juttu

Tajusin eilen että minähän voisin olla maailman suurin rakastaja. Pelimiehen käsikirjan mukaan naiset saa hämmentymään lähettämällä ristiriitaisia signaaleja.

Eli sanomalla jotain todella hämmentävää, loukkavaa tai muuten vain rytmin rikkovaa.

Minä loistan siinä. Aiemmin kuvittelin että ainoa yhdistävä tekijä aivojeni ja loppukehon välillä oli aivosilta, sillä niin usein ne kirjoittivat shekin joka loppukehon oli häpeillen lunastettava.

Eli esimerkiksi kesken normaalin keskustelun ulostullut ”hei muuten, olet tainnut leikata tukkasi? Huomasin tuon koska äitini on parturi-kampaaja” ei ollutkaan maailman typerin sanoista tehty ajatus-itsemurhapommi, vaan virkkeistä koostuva kuuman rakkauden lemmenlääke.

Lisäksi osaan itkeä komennosta, mikä myös auttaa (ja nyt tarkkana, sillä miehen  on luvallista itkeä vain kolmen asian sattuessa: äidin hautajaisissa, Rautajätti-elokuvan loppua katsellessa tai naisen edessä mikäli tarkoitus on tehdä vaikutus henkisesti kypsänä ja syvällisesti asiat kokevana yksilönä).

Miksi tämä on hupaisaa? Tuli vain mieleen että mitä jos olen tuhlannut kaikki nämä manaten ajatuksenkulkuani, kun aivot ovatkin yrittäneet auttaa minua.

Pakko nauraa tai muuten alan itkeä…koska niin henkisesti kypsä, syvällisesti asiat kokeva yksilö olen.


Tuhma koulutyttö saa piiskasta 00108

6 kesäkuun, 2011

Eli jälleen Asioita Jotka Itsessään Eivät Ansaitse Omaa Blogimerkintää.

1. Ensinnäkin teille googlettajille: herra paratkoon että te olette helppoja.

2. Naapuriin on muuttanut ärsyttäviä naapureita. Aina kun kuljen ohitse, alkaa kauhea meteli ja pelottelu. Lopulta ollaan muka loukkaantuneita edessäni.

Kyllä, saamarin lokit ovat tehneet pesän naapuripetäjään.

Aina kun lähden lenkille ne tekevät valesyöksyjä kohti ja mikä pahinta, alkavat päästellä epävireisen ilmapumpun ääniä kovaa ja korkealta.

Koska en välitä näistä toimista (yritätte paskantaa päälleni? Ihan niin kuin se olisi ensimmäinen kerta. Siis kuvaannollisesti. Siis kuvaannollisesti JA käytännössä) ne alkavat leikkiä siipirikkoa ja yrittävät johdattaa minua pois pesältä.

Kestän tämän koska ne yrittävät vain puolustaa poikasiaan, mutta yksikin nokkaisu…en nyt mene yksityiskohtiin, mutta sanon tämän: kalastushaavi.

3. Uudenlainen ilmapiiri pyyhkii ylitse maailman.

2000-luvun pääasiallinen vaikutin oli vainoharha à la Salaiset kansiot.

2010-luvun pääasiallinen vaikutin tuntuu olevan luuloharha.

Kaikki luulevat olevansa hauskoja selvinpäin.

Ulkona liikkuessaan ihmiset uskovat että koska kaikki ovat kauniita vaikka toisin väitettäisiin (kiitos vaan Christina Aquilera), oli ylävartalo paljas tai ei.

Puhelimeen puhuessa syöminen, juominen ja/tai maiskuttaminen ei häiritse millään tavoin henkilöä toisessa päässä.

4. Viimeistään tänään kaikille asianosaisille selvisi miksi minä en puhu enempää kuin on välttämättä pakko asiakkaiden kanssa.

Seuraavaksi läpikäymme rashomon-puhelun minun ja asiakkaan kertomana.

Minun versioni:

Asiakas soitti ja kysyi miksi Google on hidas? Kerroin että meille ei ole mainittu mitään yleisestä netti-hitaudesta, joten Googlellapäin on varmaan vikaa, varsinkin nyt kun menettivät serveri-asiantuntijansa (kts. It-viikon uutinen).

Mutta kyllä se siitä varmaan suttaantuu ajan kanssa, kiitos soitosta ja moi.

Asiakkaan versio:

– No mitä (/&¤/% nyt taas?

– Päivää, sitä minä vain sitä että kun google ei oikein tunnu toimivan, en minä muuten mutta—

– : syvä, kovaääninen huokaus : Ai Google ei toimi? No duuuuuuuuuuuuh!? Mix tän niiq mua pitäs kiinnostaa?

– Niin, anteeksi kun soitin mutta kun…

– Hei daiju, luuleksää et mua kiinnostaa A) jonku googlen toiminta B) sun toiminta ja C) mistä me puhuttii?

– Anteeksi, anteeksi, kun minä työssäni….

– AAaaaaaaAAAAaarrg! Sviddu niiltä lähti äskenki se joku mikä lie servohemmo ja varmaan veti johdot seinästä lähtiessää. Joten kuule KVG, hör hör hör.

– Juu, niin minä teen, anteeksi että minä….

– Watevaaaa, beeayatch!


Suuttuminen johtaa ärsyyntymiseen ja ärsyyntyminen johtaa perjantaidilemmaan 00107

3 kesäkuun, 2011

Kyllä nyt ärsyttää.

Yleisesti minua ärsyttää monikin asia, kuten yhteiskunnassa tapahtuva valon varjon alle väistyminen. Mutta nyt on kesä, joten pidetään juomat ja aiheet kevyinä.

Ensimmäisenä suututtaa kun Helsingin Sanomat teki ison sivun jutun Turkulaisista kahviloista ja luumumunkeista (en minäkään tiedä, älkää kysykö), eikä maininnut mm. lempikahvilaani Cafè Bonjouria (muuttamassa nimensä Cafè Boulaksi piakkoin), vaan isojen ketjujen merkkikahviloita (vaikka toki arvostan niitäkin, ja kaipaavathan nekin ilmaista mainosta, niin olisin silti halunnut nähdä pikkuyrittäjiä nostettavan esille, aivan kuin Kahvila Sävy, josta oli hesarissa pitkin vuotta useampikin juttu) jotka kaikki olivat keskustassa (okei, lopetan sulkujen käytön tähän).

Joten: Cafè Bonjour / Cafè Boula, Hämeentie 1, Turku.

Hyvää palvelua, alati paraneva valikoima, auki ma-pe 9-17, lauantaisin 10-15 ja sunnuntaisin 12-16. Voinko pyytää elämältä enempää kuin sunnuntaisin auki olevan kahvilan? Näillä näkymin, ennen seuraavaa lottoarvontaa…en.

Toisekseen…tai lukekaa suoraan Ihan kiva elämä-blogin ”pienyrittäjä kiittää”-kirjoitus.

Omaltakin osalta tahdon kiittää sarjakuvakaupan osakkaana Itellaa siitä, että hintojen noston lopputuloksena ihmiset alkavat todennäköisesti tilata kasvavissa määrin Jerseyn saarten verovapaus-paratiisista.

Ja vaikka eivät alkaisi, meidän kulumme kasvavat -> tulot laskevat -> St. Tropezin viikonloppuloma vapaavalintaisen Playboy-lehden keskiaukeamalla esiintyneen henkilön kanssa kaupan osingoilla ei mahdollisesti toteudu ja kaikki lukijani tietävät miten tarvitsen sitä!

Viimeiseksi en edes yritä jäsennellä ärtymistäni, vaan…SENKIN HALPIS-TIRAMISUA JA KERTAKÄYTTÖSHAMPPANJALASEISTA PSEUDO-VIINIÄ JUOVAT BÄTTRE IDIOOTIT!1!1

JOS PUISTOSSA ON ROSKAKORI JOKAISELLE VIIDELLE NELIÖMETRILLE, NIIN SE EI TARKOITA ETTÄ ROSKAT JÄTETÄÄN SIIHEN ROSKAKORIN ALLE!11!

TEIDÄN HIPIÄNNE EI KÄRSI VAIKKA LAITATTE NE PUSSIT PUOLITÄYTEEN ROSKAKORIIN!!11

Nyt olen niin vihainen että että että että…Midnight oil: Beds are burning