Sudokua ja seurustelua mutta varsinkin sudokua 00405

Tajusin juuri että pitkäikäisin suhteeni on ollut puhelimessani olevaan Sudoku-peliin.

Tunnen oikeasti haikeutta nyt kun olen selvittänyt 499 kenttää sen 500:sta keskivaikeasta kentästä.  Ikään kuin jättäisin hyvästit vanhalle ystävälle, joka on ollut mukana niin monessa.

Aina taskussa, aina valmiina pikku peliin, huolimatta ajasta, paikasta tai säästä.

Murskaavinta on tieto että seuraavaksi vuorossa ovat 500 ”vaikea”-tason kenttää. Tulee hiukan sellainen olo kuin pettäisin vanhaa kaveria jonkun uuden tyypin kanssa.

Yritän viimeiseen asti taistella väistämätöntä vastaan, mutta kaipa jokaisen meistä on hyväksyttävä että kaikelle hyvälle tässä maailmassa on tultava loppu.

Ai niin, ja lisäksi olen käynyt pari kertaa treffeillä erään naisen kanssa. Tahtoisin nähdä häntä toistekin, mutta lähden perjantaina lomalle ja en olen poissa ainakin viikon. Pelkään jaksaako hän odottaa minua niin kauan. Laitoin hänelle eilen viestiä asiasta, koska minusta tuollainen on kuitenkin sen verran pommi, että siitä on hyvä saada ennakkovaroitus. Tapaan hänet taas keskiviikkona, joten onpahan keskusteltavaa.

Jos ei muusta, niin tavastani kirjoittaa korukielisesti kuin Viktor Frankenstein, paitsi kun aletaan puhua ihmissuhde-jutuista. Tällöin taannun Frankensteinin hirviön tasolle eli ”tuli paha, ystävä hyvä”.

Ai tässä Sudokussa on mahdollista pelata erilaisia kenttämalleja keskivaikealla? Hienoa.

Advertisement

Asioidenhallintaryhmä, osa IV: tilanne päällä

Poliisivoimien kunniaksi on sanottava että he tulivat yllättävän nopeasti kahdesta seikasta huolimatta.

Ensimmäinen on se, että heille soitettiin ”jättimäisestä robotista joka tuhoaa keskustaa”, mikä kuulostaa niin pilapuhelulta kuin sellaiset yleensä kuulostavat. Mutta kun samankaltaisia puheluita alkoi tulla enemmän, poliisit reagoivat.

Tästä pääsemmekin toiseen kohtaan eli siihen että keskustassa ilmeisesti oli jättimäinen robotti, ja heidän oli mentävä sitä vastaan. Joten kaikki kunnia heille.

Poliisien saapuessa paikalle robotti ei ollut juurikaan liikkunut paikoiltaan. Niin hämmentävältä kuin se vaikuttikin, näytti aivan siltä kuin  se olisi viimeistellyt tuhotyötään repimällä irti tuhotun talonkerroksen rakenteista törröttäviä rakenneputkia.

Tämä ei kuitenkaan ei ollut paikalle hälytetyn poliisipäällikön  ensimmäisenä huolena hänen huutaessaan ohjeita.

”Saartakaa se autoilla! Ryhmittäytykää sen ympärille! Tiedätte jo järjestyksen: ensimmäiseen riviin ne joiden puoliso odottaa lasta, toiseen riviin ne joilla on enää muutama päivä eläkkeeseen ja kolmanteen riviin kaikki jotka epäilevät jotain suurta salaliittoa, eivätkä ole tehneet mitään kirjallisia muistiinpanoja, koska eivät ole vielä varmoja sekä ovat kertoneet ainoastaan yhdelle luotettavaksi uskomalleen ystävälle tästä kaikesta!”

Poliisipäällikkö itse asemoi itsensä neljänteen riviin eli ”liian vanha tähän [sensuroitu]n”.

Kaiken tämän aikaa robotti jatkoi tuhotyötään, joka nyt muistutti ärsyttävien rikkaruohojen nyppimistä.

Joku ojensi poliisipäällikölle megafonin. Hän epäröi hetken ja sanoi sitten megafoniin ”Herra/Rouva/Neiti mekaanisesti-edistyksellinen-toimintakone / Herra/Rouva/Neiti mekaanisesti-edistyksellisessä-toimintakoneessa!”…”hitto näitä uusia poliittisesti korrekteja toimintasääntöjä” (ei tietenkään megafoniin)…”Voisitteko lopettaa sen mitä teettekin ja antautua ystävällisesti?”

Robotti pysähtyi. Poliisipäällikkö huokaisi helpotuksesta.

Sitten robotti teki nopean nykäisy-liikkeen ja pala rakennusta lensi usean metrin päähän poliisipäällikön taakse, murskautuen maahan osuessaan ja lennättäen murusia hänen päälleen.

Se, oliko pala ollut tavallista tiukemmassa vai oliko tuo vastaus, ei poliisipäällikköä liikuttanut. ”Minä olen liian vanha tähän [sensuroitu]n!”, hän huusi miehilleen (pisteet kuitenkin hänelle siitä että hän oikeasti lausui ”[sensuroitu]:n”, sillä koskaan ei voi tietää kuka kuuntelee). ”Ampukaa sitä!”

Useampi kuin yksi teki henkisen yliviivauksen 10-vuotiaana tekemästään ”Asioita joita haluan tehdä isona”-listasta, kun he alkoivat tulittaa jättimäistä robottia.

Hienoa että ammuskelusta oli jotain hyötyä, sillä robottia se ei tuntunut haittaavan. Osa luodeista kimposi siitä ja osa upposi siihen, mutta ne eivät hidastaneet sitä. Robotti jatkoi työtään kuin sen korvien ympärillä surraisi tavallista ärsyttävämpi kärpänen.

”Tulitus seis!”, poliisipäällikkö huusi megafoniin. Sitten, ilman megafonia: ”Minä olen jne.! Meidän on pakko kutsua hänet! Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa! Tuokaa minulle puhelin!”

Jatkuu…

Error 000404

Huomasin että kaksi edellistä bloggausta oli samalla numerolla. Noh, tuskin sitä kukaan huomasi. Kuten ei myöskään sitä, että jatkokertomus ei jatkunutkaan viime viikolla.

Minulla oli ikävä kyllä kiireitä, koska kavereita oli käymässä, joten…no jatkuu toivottavasti tällä viikolla. Pidätän oikeuden muutoksiin syistä, joihin palaan lopussa.

Polkupyörä

Tänään VIIMEINKIN saan TAAS polkupyöräni huollosta takaisin PUOLENTOISTA VIIKON jälkeen. Pakko painottaa noita, koska pyörättömyys on alkanut paremman-sanan-jonka-voisin-koko-perheen-blogissa puutteessa jurppia.

Aluksi kaikki meni ok, lenkkeilin ylimääräisen energiani ja en käynyt missään.

Mutta jo viime viikonloppuna alkoi näkyä halkeamia muuten niin posliinin sileässä ulkokuoressani.

Piti meinaan mennä ja tulla kavereiden tapaamisen vuoksi ja vaikka kävely onkin kivaa, pyörällä se on nopeampaa ja helpompaa. Ja kun eilen jouduin säntäämään sovittuun tapaamiseen ja sitten takaisin sieltä JALAN…

Voi kuinka kaipaankaan pyörääni.

Turkulaisuus

”Kömmit vuoteestasi ylös. Liikut kokemuksen tuomalla varmuudella silmät puoliummessa ovellesi. Kumarrut nostamaan postiluukusta pudonnutta aamun sanomalehteä. Mutta se ei olekaan Helsingin Sanomat!

Olet lopultakin turkulainen. Postinjakelija on tuonut hesarin sijaan Turun Sanomat. Et jaksa taistella vastaan enää niin monen kuukauden jälkeen. Nostat pääsi ylös taivaisiin ja kuiskaat hiljaa: ”TPS”.

Tältä siis tuntusi ol turuus.”

– Maailman lyhyin kauhutarina kaikille tamperelaisille lukijoilleni –

Isoveli

Olen lakannut pelkäämästä Isoveli-valtiota. Sen sijaan koen Pikkuveli-valtion uhkana.

”Juu juu, sinä varmaan osaisit käyttää [LAITA HALUAMASI ASIA TÄHÄN] mutta kun pikkuveli ei osaa, joten me nyt kielletään se varmuuden vuoksi tai ainakin laimennetaan sitä.”

”Juu juu, sinä varmaan kannatat [LAITA HALUAMASI ASIA TÄHÄN] mutta kun pikkuveli ei, joten ei riidellä. Puhutaan siitä niin että pikkuveljesi ei suutu. Yrittäisit nyt edes kerrankin ymmärtää pikkuveljeäsi.”

”Juu juu, sinä et ymmärrä miksi sinun täytyy hoitaa  ja kustantaa asiat joista valtio huolehti aiemmin. Mutta kun isän ja äidin pitää nyt huolehtia [LAITA HALUAMASI ASIA TÄHÄN] museosta, joten menepäs siitä aikuisten jaloista ja huolehdi pikkuveljestäsi.”

Deittailu

Kuka kirjoittaa tätä kahdella sormella ja menee huomenna deiteille?

Tässä jo etukäteen odotettavissa oleva tapahtumaskenaario:

Twitterinomainen päivitysrumba 000403

Ihan vaan sen kunniaksi, että Turun Sarjakuvakaupalla on nykyisin oma twitter-tili eli @Sarjakuvakauppa, seuraavaksi twitterimainen päivitys kaikesta.

Polkupyöräily

Kaikki uskolliset viisi lukijaani muistavat varmaan edellisen episodin polkupyörän kanssa l. takakumin vaihto jossa meni korjausliikkeessä päälle viikko.

Silloin vannoin että ei enää koskaan. Ei enää koskaa turhaa odottelua sellaisten pyöräkorjausten vuoksi, jotka voi hoitaa itse.

Sitten kävi ilmi että pyörän takanapa vaatii korjausta. Edelleen: ei aikaa, taitoja, työkaluja tai intohimoa navan huoltoon. Kumin vaihtoon ehkä, mutta ei noin mekaaniseen työhön.

Joten menin toiseen pyöräliikkeeseen, ja siellä sanottiin että menee n. 3-4 päivää. Sovimme että tuon pyörän ensi viikolla.

Joten menen toiseen pyöräliikkeeseen, annan pyörän heille ja mainitsen että viimeksi sanottiin että menee 3-4 päivää. Seuraavaksi saan kuulla että ”muuttuneiden olosuhteiden” siinä meneekin…:huokaus:…päälle viikko.

#SameShitDifferentBikeshop

Deittailu

Ensivaikutelmat ovat tärkeitä. Miltä näyttää, miten puhuu, kuinka huomaamattomasti raapii nenäänsä.

Nettideittailussa se on hiukan erilaisempaa: siinä voit ylläpitää ensivaikutelmaa yllättävänkin kauan pitkillä sanoilla ja sumealla profiilikuvalla.

Otetaan nyt esimerkkinä vaikkapa…no minä. Ensiviestilläni pystyn luomaan vaikutelman hassusta ja hyvännäköisestä tyypistä.

Mutta viimeistään toisen viestin aikana vastapuoli tajuaa että asia onkin päinvastoin: olen hyvä, mutta hassunnäköinen.

En sinänsä valita: samoilla säännöillä itsekin pelaan. Olisi vaan kiva päästä joskus syömään ulos jonkun kanssa.

#JoskusRumaAnkanpoikanenOnVainRumaAnkanpoikanen

Ruoka

Josta pääsemmekin lempiaiheeseeni. Leivoin tällä viikolla sitruuna-mansikka-kakun (valitan, ei kuvia. Kuvitelkaa ihan mikä tahansa koskaan kahvipöydässä näkemänne puolikuiva käntty). Se tuntui kaipaavan jotain pistävämpää, ehkä limeä ensi kerralla…

Tärkeämpi löyty ruokaympyrääni oli kuitenkin tofu. Missä ihmeessä sinä olet ollut koko elämäni? Annat sen muhia marinadissa ja sitten käräytät sen pannulla + samoin käräytät kasvissekoitusta…

Olen edelleen omnivori eli lihakin menee alas, mutta niin kuin olen monesti todennut: liha on niin maistettu. Kaipaan uusi makuja, ja niitä tarjoaa tofu.

#VoikoSeOikeastiMaistuaHyvältäJosSilläEiOllutSilmiä

Raha

Olen innostunut kirjanpidosta. En oikeasta kirjanpidosta; ”pilipalinomi”-kohta tutkintonimikkeessäni voisi viitata siihen että osaan sitä, mutta uskokaa pois että yksikään itseään kunnioittava mafia ei minua palkkaisi.

Tykkään kuitenkin siitä että merkitse taulukoihin mihin rahat hupenevat ja paljonko on jäljellä. Aiemmin vielä naureskelin sille kun näin miten vanhempani merkitsivät perhettä perustaessaan kaikki menot ja tulot vihkoon (siellä oli menopuolella mm. ”koskenkorva-pullo”. Tirsk.).

Onko tämä siis lopullinen merkki vanhenemisesta, järkevöitymisestä ja viimeinkin vastuunkantamisesta vai onko taustalla jotain synkempää, jotain…tietoteknisempää?

#KunOletJoLäpikäynytKaikenMuunNettiSeksinATMstaOraaliinExcelPorno

Asioidenhallintaryhmä, osa III: kontakti

Ihmiset kuulivat robotin ennen sen näkemistä.

Tarkalleen ottaen he tunsivat sen ensin, sillä maa tärähteli robotin kulkiessa katuja pitkin.

Autot väistivät sen tieltä. Joko siksi että autoilijat olivat  hämmentyneitä tästä ajotietä pitkin tulijasta, tai ehkä jättimäinen robotti saa mekaanisilta laitteilta samanlaista kunnioitusta kuin 250-kiloinen gorilla muilta kädellisiltä.

Kadut eivät kuitenkaan tyhjentyneet, sillä ihmiset suorastaan tungeksivat katsomaan robottia. Jos paikalla olisi ollut ajatustenlukija, hän olisi voinut lukea neonvalon kirkkaudella paistavan kollektiivisen ajatuksen:”Totta kai MINÄ tiedän että kyseessä on joku tv-sarjan tai elokuvan filmaaminen.  Kai SINÄKIN tajuat sen? Onkohan tämä joku piilokamera-juttu kun en näe kameraa missään..?”

Jos robotti, tai siis sen päässä olevassa kupolissa oleva henkilö huomasi ihmiset, hän ei ilmaissut sitä mitenkään. Robotti kulki eteenpäin metrien pituisilla harppauksilla, jättäen jälkeensä painautumia betoniin.

Yhtäkkiä se pysähtyi kadun varressa kasvavan puun kohdalle, Sen ylävartalo kääntyi akselin ympäri, alaosan pysyessä paikoillaan. Se otti puusta kiinni toisella pihtimäisellä kädellään ja…jos te olette jännittyneet, niin kuvitelkaa miltä paikallaolijoista mahtoi tuntua…liikautti puuta sentin oikeaan.

Sivustakatselijat eivät oikein tienneet miten reagoida, joten he tekivät mitä ihmiset yleensä tekevät kohdatessaan epämääräistä toimintaa päivänvalossa: he alkoivat taputtaa. Jälleen kollektiivinen ajatus: ”en tiedä mihin juonikäänteeseen/piilokameran vitsiin tuo liittyy, mutta jos taputan, muut uskovat että osasin odottaa sitä.”

Robotti lähti pois puun luota, ilmeisesti tyytyväisenä että puun ryhti oli korjattu. Se eteni tien toiselle puolella sijaitsevan rakennuksen luokse. Se asettui aivan sen eteen ja koska robotti oli hiukan rakennusta isompi, talo peittyi sen varjoon.

Robotti levitti mekaaniset käsivartensa ja otti rakennuksen mekaaniseen karhunhalaukseen.

Jälleen taputusta, mutta nyt ihmisten ajatukset alkoivat erota. Jotkut uskoivat yhä että kyseessä oli jonkin sortin kuvaus, mutta oli heitä jotka alkoivat pohtia mitä robotti oikein aikoi, hyvänen aika täällä on lapsia paikalla, eikö joku voisi ajatella lapsia sekä sitä kuinka se on yhtä pitkä kuin kaksi harmaakarhua toistensa olkapäillä ja eikö olisi hassua jos niiden päissä olisi hatut?

Mielenkiintoisin ajatus oli herralla jonka mielestä robotti oli tarkoituksella valinnut yliopiston opiskelija-asuntolan l. navetan jonne säilötään karsinoihin kaikki humanisti-opiskelijat, joten sitten kun valtio on luonut itseaiheutetun kansallisen identiteetti-kriisin, tiedetään missä kaikki käytännön filosofian opiskelijat ovat. Se varmaan aikoo tehdä Jean-Jacques Rousseaut ja vapauttaa ne luontoon!

Ikävää että kukaan kuulolla olevista ei välittänyt hänen mutinoistaan, sillä hänen veikkauksensa osui lähimmäksi: robotti puristi yhtäkkiä kätensä yhteen, tuhoten koko ylimmän kerroksen rakennuksesta yhdellä murskaavalla liikkeellä. Jos foliohattuinen oraakkelimme iloitsi oikeaan osuneesta arvauksestaan, hän ei tehnyt sitä paikalla seisten. Sen sijaan hän muiden tavoin juoksi karkuun rakennuspölyä ja korkeuksista putoavia rakennuselementtejä.

Jatkuu…

The game has changed 000403

Ruokaa

Kuvissa näette tämän viikon leipomukseni joka on toscapiirakka. Ei mitään vaikuttavaa, mutta nyt rehellisesti: milloin olette viimeksi syöneet toscapiirakkaa? Klassikot rulettavat.

Myös tein mansikka-hunaja-kuivakakun jäätelön kanssa tarjoiltavaksi, mutta kuten totesin aiemmin: olet nähnyt yhden kuivakakun, olet nähnyt ne kaikki eli siitä ei ole kuvia.

Eipä näissäkään paljoa näkemistä ole, mutta en ymmärrä nykyään vellovaa ”kuppikakku”-filosofiaa.

Ensinnäkin hämmentää tuo ”kuppikakku”. Eivätkö nämä olekaan muffinsseja? Vai onko kyseessä – älkää vaan nyt häiritkö kun olen tekemässä henkilökohtaista ajatusmaailma-läpimurtoa – pelkkä sokerialusta todella näyttävälle kuorrutukselle joka menee alas yhdellä nuolaisulla ja/tai riippuen syömäotteestasi puoliksi sieraimeesi?

Vau. Seuraavaksi varmaan joku tekee tv-ohj—ai mitä? Ai ketkä?

Roskaaminen

Kommentti-osiossa tästä jo puhuttiin, mutta välillä tekisi mieli tehdä kartoitus energiajuomista, joiden jälkeen et jaksa edes viedä roskia pois. Tai kuten totesin toisaalla: kun sä olet nostanut 200 kiloa suorille käsille, sun ei voida olettaa jaksavan kantaa 2 gr pahvipurkkia lähimpään roskikseen.

Toivoisin jonkin sortin valtakunnallista ”luontoäiti ei siivoa täällä”-kampanjaa, mutta en pidättele hengitystä tuollaisen kampanjan suhteen tai että se muuttaisi ihmisten asenteita.

Polkupyöräily

Sain pyöräni lopulta yli viikon jälkeen takaisin (voitte aloittaa aallon sieltä päästä, osallistun siihen sitten kun se ehtii tänne).

Takakumi vaihdettiin kokonaan ja huoltomies sanoi että seuraavaksi kannattaisi harkita napa-huoltoa. Vaihteisto voi prakata jos sitä ei tehdä (huomattu on). Vaikka hän neuvoikin varamaan ajan etukäteen koska heillä on kiirettä, voip olla että vien toiseen liikkeeseen. Tai ainakin kysyn kilpailevan tarjouksen.

Jos jotain negatiivista haluaa tilanteesta löytää, niin pyörän poissaollessa löysin taas lenkkeilyn riemut.

Nyt kun sitten pyöräilenkin matkani enkä hölkkää niitä, tulee vähän sellainen olo kuin pettäisin lenkkeilyä pyöräni kanssa. Tietenkin voisin kokeilla Ménage à trois-ratkaisua (se on ranskaa ja tarkoittaa ”pyöräillen lenkkipolulle”).

Mutta minusta se jotenkin monimutkaista muuten niin simppeliä urheilun aktia, kun pitäisi muistaa ottaa molemmat tasapuolisesti huomioon.

Deittailu

Olen tullut siihen lopputulokseen että maailman paras inspiraation lähde on tuska.

Ei kauneus, nälkä, kieli tai joku muu liian epämääräinen asia joka joko liittyy, hoituu tai menee voileivän päälle.

Sen sijaan tuska saa ihmiset hyvin luovalle päälle. Pöytälaatikkoon kirjoittajat olisivat parempia jos he iskisivät pöytälaatikon kiinni silloin kun sormet ovat välissä. Tuska saa minutkin kertomaan vaikkapa tarinan tytöstä ja pojasta.

Tyttö kirjoittaa pojalle deittipalstalla, poika vastaa, tytön mielestä poika on oikeastaan aika hauska, poika innostuu ja vastaa uudestaan ja huomaa että tytön profiili on joko piilotettu tai poistettu ja MITÄ AIKUISTEN HEMMETTIÄ SINÄ HALUAT MINULTA UNIVERSUMI?!

Taidan mennä itkemään tuonne. Tai oikeastaan se on vain luovuutta joka haluaa ulos.

Asioidenhallintaryhmä, osa II: Mikä se on?

Se oli robotti.

Tähän yksimielisyys melko lailla päättyy.

Kun myöhemmin paikalla olleita pyydettiin kuvailemaan sitä, kahta täysin samanlaista kuvausta oli vaikea löytää.

Toiset sanoivat että se oli yhtä pitkä kuin leveä, jotkut sanoivat että se oli kuin harmaakarhu pystyyn nousseena ja tämän harmaakarhun niskassa oli vielä isompi harmaakarhu ja sen päässä oli pieni sirkushattu.

Jotkut sanoivat että robotti oli yhtä korkea kuin kerrostalo.

Minkä värinen se oli? Millä se oli päällystetty? Taas, useita näkemyksiä: metallinen, lievän ruosteenvärinen, tilkkutäkkimäinen, kauttaaltaan ”made in Hong Kong”-merkkien ympäröimä, sirkushattu oli violetti ja siinä oli pikku kukkanen.

Siitä kaikki olivat kuitenkin varmoja että sillä oli kahdesta laatikosta koostuva keho. Alemmasta, pienemmästä laatikosta lähti kaksi mekaanista jalkaa jotka päättyivät pyöreisiin alustoihin. Ylemmässä laatikossa oli molemmilla puolilla kaksi-osainen mekaaninen käsivarsi, jonka päässä olivat isot pihdit. Pään kohdalla oli puolikas lasikupla ja sen sisällä näytti olevan joku.

Voimme vain arvailla vielä mutta todennäköisesti tämä joku totesi jossain vaiheessa elämäänsä: ”Minulla on unelma.

Minulla on unelma että jonain päivänä rakennan robotin jonka nähdessään ihmiset eivät sano ”tuolta tulee robotti!”, vaan he sanovat ”tuolta SE robotti tulee!”

Minulla on unelma, että ihmiset eivät mieti millaiseksi autoksi robottini muuttuu, vaan että tuollaiseksi kaikki autot tahtovat muuttua.

Minulla on unelma.”

Tämän jälkeen hän nauroi mielipuolisesti ja käski apuriaan Vigoria (”v” on aina äänetön lausuttaessa, mutta ihmiset eivät muista tätä kirjoitettaessa) kääntää kytkimestä. Luultavasti tämän jälkeen Vigor sanoi ”kyllä mestari, Igor kääntää!” (huomaatteko eron?), jota seurasi lisää nauramista ja paasaamista, mutta te käsititte jo pointin.

Nykyhetkellä robotti liikkuu hitaasti, ja hiukan jäykästi, mutta varmasti eteenpäin.

Sen ohjaajan motiiveja emme siis vielä tunne, mutta määränpään osaamme arvata: sen reitillä ei ole muuta kuin metsää ja alati lähempänä oleva kaupunki.

Jatkuu…

Minäpä vain jätän nämä tähän (huom! Nyt vähemmän K-18) 000402

Jos tekstini tuntuu kauhean kuivalta, se voi johtua siitä että olen päättänyt tästä lähtien kiinnittää enemmän huomiota proosalliseen ulkoasuun. Eli hyvästit mm. törkeille vitseille.

En tiedä mistä ne oikein aina pulpahtavat esille, mutta olkaa huoletta: voitte edelleen jättää lapsenne blogini ääreen siksi aikaa kun katsotte Salattuja eläimiä ja/tai surffaatte deitti-sivulta blogiini.

Ruoka

(Kunpa voisinkin kertoa mitä tästä sensuroitiin, mutta toinen niistä oli sen verran härski juttu että jouduin menemään kylmään suihkuun itkemään samalla kun taustalla soi Boy Georgen ”Crying game”.)

Kuten totesin viimeksi, hankin uuden uunipellin. Tämän kunniaksi tein mokkatorttua.

  Klikkaamalla kuvia näette isommat otokset, mutta uskon että mokkasuklainen ihanuus tulee esille jo tässä.

Eiväthän nuo yhtä hyviä ole kuin äidin tekemät, joten pitääkin pyytää äiteeltä alkuperäinen resepti.

Tässä versiossa tuntui siltä että pohja oli hiukan tavallista kiinteämpää hattaraa.

Deittailu

(Vau. Olisittepa lukeneet TÄMÄN ennen editointia. Nyt näette vain ne sanat jotka kykenin kirjoittamaan ilman marttyyriutta läpitihkuvia viittauksia itsensä piiskaukseen. Onko tuo yhdyssana? Itsensä piiskaus? Kokeillaanpa lauseessa: ”tuhmien koulutyttöjen piiskaus ei ollut mitään siihen verrattuna kun koulutytöt itse piiskasivat itseään koska olivat tuhmia.” Okei, tämä selvä).

Pari myytinmurtamista.

1. Toisin kuin kaikki (miespuoliset) kaverit luulevat, leipominen ei ole tee sinusta tavallista sexympää naisten mielestä.

2. Lisäksi tämäkään ei ole totta; hobitti-kaverillani (hänen luonnehdintansa itsestään, ei minun) on ollut enemmän naisia kuin minulla.

Pyöräily

(Tässä tapauksessa poistin kaikki isoilla kirjaimilla kirjoitetut kirosanat sekä ylimääräiset huutomerkit.)

Kävin kysymässä aikataulua pyöränvaihdolle (kts. edellinen postaus).

Menee ainakin loppuviikkoon. Henkilökohtainen muistiinpano: ensi kerralla etsit rupisimman korjaamon minkä löydät, jonne muut eivät varmasti eksy.

Käveleminen on kivaa.

Muu elämä

(Nyt piti leikata pois joitain osia ihan vain kaikkien mielenterveyden vuoksi. En minä voi altistaa teitä kaikelle mitä elämässäni tapahtuu. En jaksanut kauheasti trimmata, kunhan poistin turhat sanat.)

Postista tuli sähköpostiin noutoilmoitus. Siinä sanottiin että voin hakea tällä noutoilmoituksella pakettini kunhan saapumisilmoitus tulee postitse.

Joten odotin ja odotin ja eilen olikin tullut postia postista. Mutta se ei ollut saapumisilmoitus, vaan noutoilmoitus että voin tulla lunastamaan pakettini pois. Ensin siis sain sähköisen noutoilmoituksen että hakuilmoitus tulee kohta mutta sieltä tulikin uusi noutoilmoitus! Tuleeko minulle vielä oikea saapumisilmoitus vai tuleeko minun hyväksyä että enempää en tule saamaan kuin noutoilmoituksen?

Kafka varmaan  mielenterveyteni joka muutenkin heikoilla koska polkupyörä kuulen kutsun yhteenkasvaneet sormet suomalainen postilaitos yhteiskunnallinen rappio postimies soittaa kahdesti Iä Iä Cthulhu fhtagn tänään muutenkin asiaa kaupungille musta aurinko nousee.