Lyhyitä tarinoita 11

lokakuu 31, 2014

Hei.

Anteeksi kun on kestänyt.

Hei.

Ei kannata huutaa, ei muut kuule.

Hei.

Niin kuin sanoin, on kestänyt.

Hei.

Ei tämä helppoa ole.

Hei.

Jatkuvasti kutsutaan kaikkialle.

Hei.

Monia en tavoita ajoissa.

Hei.

Joku muu olisi jo luovuttanut varmaan.

Hei.

Mutta minä otan työni vakavasti.

Hei.

Meni siihen vaikka kuinka kauan, minä tulen.

Hei.

Ja minä teen mitä pyydettiin.

Hei.

Älä huoli.

Hei.

Sinulla on paljon kavereita siellä.

Hei.

Varmaan toivot nyt että olisit syönyt sen puuron?


Ansaan jääneen eläimen silmistä paistaa epätoivo 000450

lokakuu 24, 2014

Olisinpa runoilija.

Silloin voisin kuvailla pienin sanankääntein isoja asioita. Kuten miltä kuulostaa kun työläisestä puristetaan viimeisetkin mehut ja millainen ääni lähtee kun sielu hitaasti murskautuu osuessaan läpitunkemattomaan ihmiskunnan tyhmyyden sakkaan.

Mutta runoilijat ovat niitä jotka ensimmäisenä jättävät nämä hommat, perustavat oman kirjakustantamon ja elävät boheemi-elämäänsä onnellisina vakuuttuneina siitä, että he tekivät maailmasta hiukan kauniimman koska heidän vuokseen kaadettiin puita.

Vielä yksikin ”olen nyt paljon onnellisempi kun jätin oravanpyötän taakseni, ja elän vain toimitusjohtaja-kaudellani saamillani bonuksilla, osakesijoituksillani sekä kultaisella kädenpuristuksella”-juttu ja…

…tyyni sininen valtameri, tyyni sininen valtameri…

Viikko alkoi sillä että meillä on yksi henkilö lomalla ja toinen sairastui. Okei, kovaa, mutta eiköhän tässä— ja sitten erään nimeltämainitsemattoman naapurikansan yhtiö päätti ajaa jokaiseen virman tietokoneeseen 250 tietoturvapäivitystä kesken työpäivän.

Ei, tuo itse asiassa ei ole vitsi, niitä tuli keskimäärin n. 250 per kone (tarkistimme logeista).

Antakaas kun selitän tuon teille jotka onneksenne ette työskentele it-alalla: kuvitelkaa että tarkoituksenne on viedä käsissänne hienointa kiinalaista posliinia huoneen päästä päähän. Kesken matkan tennispallokone alkaa tykittää teitä 250 tennispallon ammusvarastollaan. Itkiessänne siinä lattialla tennispallojen piiskatessa kehoanne ja yrittäessänne suojella kalleuksianne saatatte toivoa että olisitte menneet töihin it-tukeen.

Voin vakuuttaa että me täällä kadehdimme teitä.

Tämä päivitys tuli siitäkin huolimatta että virma (siis se jolle me ja tämä toinen puulaaki työskentelemme) oli erikseen sanonut että älkää laittako päivityksiä tulemaan.

Voimme vain kuvitella (aiempien kokemusten perusteella) että henkilö joka laittoi päivitykset menemään sai viikkokarkkinsa. Mutta ei sellaista helposti syötävää kovaa karkkia, vaan sellaista joka sisältää jotain mönjää joka jää hampaisiin kiinni ja sitten et koskaan oikeasti saa sitä jokaisesta hammaskolosta pois (kuten sanottua, toivoisin olevani runoilija että voisin kuvata tuon paremmin).

:huokaus:

Positiivisena puolena voin kertoa että haastattelun 2. kierros meni ihan ok, ja hyvällä tuurilla pääsen tekemään tätä..työtä…vielä…30..vuotta…


Jäätelöpäivitys 000449

lokakuu 20, 2014

Tiedättehän te mitä tapahtuu kun kaksi ihmistä rakastaa jäätelöä todella paljon.

Tällöin he laittavat lompakkonsa yhteen, ja toimitusajan jälkeen heidän teknologia-perheeseensä tulee uusi jäsen.

Nimittäin minipakastin.

Vaikka en tule koskaan kokemaan voiton suloista makua, tulen ainakin maistamaan jonkun 3 000 erilaisesta jäätelömausta.

Taisteluhuutoni on tästä lähtien ”voitto ei ole minun, ei tule olemaan minun, eikä koskaan ole ollut minun…mutta jäätelössä löytyy!”

ps. Melkein unohdin: keskiviikkona työpaikkahaastattelun 2. kierros.


Työkuulumisia 000448

lokakuu 16, 2014

Antakaas kun kerron sadun.

Olipa on kaksi kriteeriä joilla päätellään kuinka hyvin työntekijät leiviskänsä hoitavat: aika ja ensimmäinen yhteydenotto.

Aika: miten nopeasti he saavat heille tulleet ongelmat ratkottua.

Ensimmäinen yhteydenotto: kuinka monta ongelmatapausta he saavat ratkottua ensimmäisellä yhteydenotolla.

Molempia mitataan uudella, hienolla ongelmatikettien kirjausjärjestelmällä, joka kilpailee ”ihmiskunnan tunnetun historian parhaiten käytetyt lasihelmet” -ykkössijasta sen kanssa kun intiaanit myivät Manhattanin.

Mutta (ainahan saduissa on ”mutta”)….kun he ratkovat keikan ”ensimmäisellä yhteydenotolla”, sille ei muodostu ”aikaa”. Silloin se menee punaiselle ja se on paha.

Virma nimittäin joutuu maksamaan sakkoja jos emme kykene ratkomaan työtehtäviä annetussa ajassa, koska työntekijät ovat laiskoja.

Joten he joutuvat laittamaan työtehtävät ensin odotustilaan, ja sitten vasta ratkovat ne. Tällöin heille ei muodostu ”ensimmäisellä yhteydenotolla” ratkottuja tehtäviä ja se on paha.

He nimittäin eivät saa virman bonuksia jos eivät kykene ratkaisemaan enemmän työtehtäviä ensimmäisellä yhteydenotolla, koska työntekijät ovat tyhmiä.

Senpä vuoksi virman hyvä haltiatarkummi korjasikin järjestelmän taikasauvallaan niin että nyt myös ”ensimmäisellä yhteydenotolla” korjatut tiketit saavat aikaa, ja ne eivät mene punaiselle.

Ja kaikki työskentelivät työuransa eläkkeeseen asti. Eivät välttämättä onnellisina, mutta kuitenkin bonuksensa ansainneina.

———-

Tiedättekö miksi tuo on satua? Koska me laitamme edelleen ongelmapyynnöt odotustilaan.

Miksi muuttaa hyvintoimivan järjestelmän toiminnallisuutta? Työntekijät eivät vain osaa käyttää sitä (järjestelmästä vastaavan henkilön melko lailla suora kommentti)


Sinkkuus ylpeys 000447

lokakuu 3, 2014

Vanha blogi-viisaus: jos et tiedä mitä laittaa otsikoksi, laita siihen käytetyin hakusana.

No ehkä se olisi oikeasti ollut ”koulutytönpiiskaus” (kirjoitusvirhe ei omani, mutta ymmärrän sen koska yhdellä kädellä on varmaan vaikea kirjoittaa).

Koska minulla ei ole juurikaan mitään kerrottavaa…siis seuraavien asioiden lisäksi:

– Päätökset siitä ketkä pääsevät uuteen it-tukeen siirtyivät usealla viikolla eteenpäin. Uskoakseni jollekulle tehtiin tripla-latte-väliintulo ja hän tajusi että viikossa onkin vain seitsemän päivää, joten alkuperäinen aikataulu ei toimikaan.

– Jäätelöä ei vieläkään ole kaupassa. Toistan: ei vieläkään. Harkitsemme E:n kanssa vakavasti minijääkaapin ostamista ja suorahankintaa jäätelöntekijältä. Koska E:n vuoksi vihreä tee on uusi kahvini, jäätelö on nyt vanha kahvini.

– En ole vieläkään saanut aikaiseksi CV:n lähettämistä koska olen laiska p*ska. Yritän ottaa itseäni niskasta.

Mutta sitten itse asiaan. Koska noiden juttujen lisäksi minulla ei ole muuta sanottavaa, tässä kesken jäänyt bloggaukseni 13.3.2013 (jolloin olin vielä sinkku). En ehtinyt julkaista sitä tuolloin ja se on roikkunut luonnoksissa.

Laitoin mukaan kommenttiraidan (tummennettu teksti) tehdäkseni lukukokemuksesta nautittavamman:

—-

Kaikki mitä olen oppinut deittailusta tähän asti 000379

Se on tämä: kukaan ei tiedä mistään mitään.

(MIKSI SINÄ ANNOIT MINULLE ELÄMÄN?)

Joten voi olla mahdollista että itsekin puhun nyt reikiä päähäni.

Mutta kummasta tavasta deittailla tiedätte enemmän, amerikkalaisesta vai suomalaisesta?

Pelkästään Sinkkuelämää (Sex and the City) oli kuin luontodokumentti anglo-amerikkalaisten ihmisapinoiden parittelu-rituaaleista (olin HYVIN pettynyt Richard Attenboroughin selostaja-äänen vähyydestä kyseisessä sarjassa).

(KAIKKI MITÄ TUNNEN ON TUSKAA!)

Kun taas Suomessa meillä on Klikkaa mua ja googletus.

Voinemme siis yhdessä todeta että meillä ei ole samanlaista lähdemateriaalia kuin muualla.

Amerikkalainen kaava on tuttu: suklaata & kukkia naiselle -> syömään -> kotiin -> ja sitten pesäpallotermein suoritettava jatko.

Suomalainen kaava hakee vielä muotoaan nyt kun partnerin etsintä laajeni ensimmäisen naapuritalon pihalta.

(LUOJANI! JOS OLET LUOJANI LOPETA TÄMÄ!)

—–

Hienoa huomata että olen kehittynyt tuosta ja kasvanut; käytän nykyään huomattavasti vähemmän linkkejä tekstin sisällä.