Vappudilemma 00091

Saako juhlia työläisten juhlaa, jos on osakkaana osakeyhtiössä jonka vuosituloksen perusteella verottoman osingonjaon maksimimäärästä jäädään n. 29 955 euron päähän ? Ja jos oikeasti tykkää simasta ja munkista?

Pahus. Miksi en miettinyt tätä jo hyvissä ajoin pääsiäisenä?

Advertisement

Mitä tuhma koulutyttö näki kotimatkallaan 00090

Oikeasti tämä on ”asioita jotka eivät ansaitse itsessään omaa merkintää – osa II”, mutta googlettajienkin on aika oppia miksi huhtikuu on kuukausista julmin.

1)  Turku on Suomen Ankh-Morpork.

Täällä on Näkymätön Yliopisto (en minä ainakaan näe missään isoa rakennusta jossa lukee ”Yliopisto”, mutta kauheasti näkyy opiskelijoita), joki josta ei ole tervettä juoda, ja uintiakaan en suosittele, keskellä kaupunkia (paikallisissa lastentarhoissa varmaan vihreää väriä kuluu eniten kun piirretään vettä) ja ainakin ”ompelijattarilla” on oma katu (täälläpäin he ovat ”hierojia”).

Täältä löytyy jopa Cut-Me-Own-Throat Dibbler (jos tulette käymään, tutustutan teidät erään snägärin persnettoa-tulee-mutta-tulkoon-hinnoiteltuun makkaraperunankaltaiseen makkaraperuna-ateriaan).

2) Alan harrastaa taas välistä kasvissyöntiä.

Sain oppia pääsiäisen aikana poliittista biologiaa eli että sydän on vasemmalla. Tietenkin se saattoi olla normaalia lihaskipua, mutta oletetuilla lihaksillani en ota riskiä.

En kykene täysin lopettamaan lihansyöntiä muussa kuin raamatullisessa mielessä, mutta katsotaan nyt miten raavas mies pärjää kun lounaaksi on vain yhteensä lähes kilo salaattia, pähkinöitä, paprikaa, kanaa ja porkkaraastetta.

3) Te kaikki jotka ette jaksa laittaa tyhjää energiajuomatölkkiä kahden metrin päässä olevana roskikseen tai  heitätte lastenruokapurkit ojaan ja oikeastaan kaikki jotka ette kykene olemaan roskaamatta: hävetkää.

4) Aiemmin taisi olla puhetta Stephen Kingin Musta Torni-sarjan lopetuksesta. Vasta luettuani Cracked.com:in artikkelin 6 deleted scenes that prove book isn’t always better tajusin mistä puhuttiin (Steve-O on siellä ykkösenä).

Oikeasti; mitä tuolla miehellä on onnellista loppua vastaan?

Kill Tarantino-hetki VI – Epilogi 00089

Ensimmäisenä paikalle saapuneet poliisit eivät vieläkään osaa selittää mitä oikein oli tapahtunut.

Raportin mukaan ensimmäisenä heidän huomionsa kiinnittyi ulko-oveen. Tai tarkemmin sanoen sen puutteeseen. Näytti siltä kuin jokin olisi räjäyttänyt karmit, mutta rajannut jotenkin räjähdyksen niihin. Ympäröivä maaliosa ei ollut edes tummentunut.

Sisällä heitä odotti vielä omituisempi näky. Muutaman metrin päässä ovesta lattialla vastakkain olivat nainen ja mies, kumpikin elossa. Päätellen heidän ikäerostaan mies oli naisen isoisä. Tätä vaikutelmaa vahvisti miehen sekava ääntely.

Vaikka poliisit olivatkin ansioituneita, muinaiskielten tutkimus ei ollut heidän alaansa. Jos olisi, he olisivat ehkä tajunneet Uuden-Britannian kielikunnan varhaisinta murretta.

Ehkä sillä ei ollut niin väliä. Olisivatko he kuitenkaan ymmärtäneet miksi vanhus toisteli ”he vain odottivat että toisin heidät yhteen” uudestaan ja uudestaan?

Vanhuksen henkilöllisyys ei koskaan selvinnyt. Hänen sormenjälkensä löytyivät kyllä, mutta rikosrekistereistä ympäri maailmaa ja monilla eri nimillä vuosilta 2000, 1970, 1917, 1900 ja 1890. Sitä edeltäviä tietoja ei ollut, ja poliisit uskoivat muutenkin kyseessä olevan erehdyksen, joten tutkinta lopetettiin.

Hänet sijoitettiin ilmiselvästi dementoituneena ja varattomana yksilönä vanhustentaloon, missä hän sai lempinimen ”Joe-poika Singaporesta” koska toisteli koko ajan samaa mutinaa.

Nainen oli eri tapaus. Hänkin tuntui olevan sekaisin, koska ensimmäinen asia mitä hän sanoi herättyään oli ”olen ehjä” ja alkoi nauraa iloisesti.

Hänestä ei ollut kuitenkaan kertomaan mitä oli tapahtunut.

Kesken illan, kun hän oli pakkaamassa matkalaukkua tulevaa ulkomaanreissuaan varten, ettekö tekin rakasta sitä jännittävää tunnetta kun tiedätte että kohta pääsette tutustumaan uusiin paikkoihin, oli kuulunut iso räjähdys, siis tosi pum niin kuin elokuvissa siis tosi PUM, ja sen jälkeen kaikki oli jotenkin pimeää, siis ihan niin kuin silleen tosi pimeää, hän oli varmaan menettänyt tajuntansa koska seuraavan kerran kun hän avasi silmänsä hän näki komean konstaapelin kumartuvan ylleen ja vaikka hän onkin tavallaan varattu, niin hitsi jos hän olisi vapaa ja kymmenen minuuttia nuorempi niin kais tiedätte? Ai tässäkö kaikki? Ettekö te haluakaan kuulla matkastani?

Siksi poliisiraportti ei kerro mitä hänelle sitten tapahtui.

Nainen lopetti työnsä baarissa. Tätä päätöstä edesauttoi se että baarimikko myi paikan. Hän ei itse kertonut syytä, mutta kanta-asiakkaiden mukaan mies ei jostain syystä halunnut enää hakea kellari-varastosta lisää tarjottavaa.

Baarimikko muuttui pian agentti/henkivartija/pr-henkilö/logistiikka-vastuuhenkilöksi kun naisesta tuli kirjailija.

Kriitikot kehuvat mm. hänen teoksiensa ”syviä ja moniulotteisia henkilöhahmoja eri vuosisadoilta ja -tuhansilta” sekä ”ennennäkemätöntä käsitystä maailmanhistoriasta sekä oivaltavasta ymmärryksestä suurhenkilöitä kuten Katariina Suurta kohtaan”.

Elokuvistakin on huhuttu, mutta kuten agentti/jne. sanoi: ”vasta kun ykkösen perässä on yhtä monta nollaa jonossa kun viimeksi oli William Shatnerin jakaessa nimmareita”.

Ja kun haastattelijat sanovat naiselle että tämän on täytynyt elää tuhansia mielenkiintoisia elämiä, koska osaa kertoa niin monta eri tarinaa niin monen eri henkilön silmin, nainen hymyilee ja sanoo ”yhdessä on tarpeeksi, kiitos vain”.

Loppu

Pre-perjantai-dilemma 00088

Jotkut teistä ehkä kysyvät: missä on jatkokertomuksen seuraava osa?

Heille vastakysymys: paljonko olette valmiit maksamaan?

Huonot vitsit sikseen (ei teillä kuitenkaan minuun olisi varaa), tarina jatkuu huomenna. Tänään olen vain niin kauhean fyysisen väsynyt että en jaksa kirjoittaa.

Syynä ovat myöhäinen pubi-visailu, aikainen ylösnousu sekä runsaan määrän perunalastuja että suklaata hankkiminen itsesäälissä/inhossa kieriskelyn liukastevoiteeksi (minähän sanoin olevani kallis ylläpidettävä).

Siihen asti muistakaa: Time Jesum Transeuntum Et Non Riverentum.

Kill Tarantino-hetki V – Alun loppu 00087

Ei kipua.

Se oli ensimmäinen ajatus.

Ei enää muistoja jotka olivat hänelle tuntemattomia. Ei enää tunteita joita hän ei tunnistanut.

Enää ei tarvinnut sulkeutua autioon huoneeseen, jossa ei ollut esineitä jotka toivat esille tuntemuksia jotka eivät olleet hänen. Nyt loppui ihmisten välttely koska he muistuttivat jotakuta jostain jossain joskus. Elää kuin olisi palapeli josta puuttui osia tai sitten ne olivat toisesta kuvasta.

Sekavaa? Niin oli hänen elämänsäkin.

Siis oli ollut.

Ei kipua.

Nyt oli vain todellinen pimeys tai valon täydellinen puute.

Hän ei hahmottanut muotoa tai paikkaa, vain sen että oli olemassa. Mutta hetki hetkeltä hänen tietoisuutensa tuntui sulautuvan kaikkialla olevaan tyhjyyteen.

Hän toivotti sen tervetulleeksi.

Tahdon vain olla ehjä.

Se oli hänen toinen ajatuksensa.

Tahdon vain olla ehjä.

Tämä ei kuitenkaan tullut häneltä. Olemattomuuteen oli tullut uusi ääni.

Tahdon vain olla ehjä.

Kuin kaikuna ajatus kuului kolmannesta lähteestä.

Tahdon vain olla ehjä.

Tahdon vain olla ehjä.

Tahdon vain olla ehjä.

Tahdon vain olla ehjä.

Tahdon vain olla ehjä.

Tahdon vain olla ehjä.

Enää ei ollut pimeää tai edes hiljaista. Kaikkialta kuuluvan lauseen myötä kaikkeus repeytyi, aivan kuin mustaa silkkiä olisi viilletty kiihtyvällä intohimolla.

Ikuisuuden tai hetken kuluttua ei ollut enää muuta kuin kaikkialle tunkeva kirkkaus ja sen myötä toive: tahdon vain olla ehjä.

Kaikki päättyi huutoon joka ei kuulostanut erilaisemmalta kuin se minkä päästää sielu joka revitään kappaleiksi.

Jatkuu…

Kill Tarantino-hetki IV – Angelika-kohtaus 00086

(Uskoisin että Angelika-romaaneissa on ainakin yksi tällainen hetki. Ei siis sillä että olisin lukenut niitä.)

Persoonaton, väritön ja autio.

Näillä sanoilla asuntoa voisi kuvailla vieras. Ulkopuolisen silmin nainen tuntuikin odottavan tällaista, sillä hän vilkuili ovelle jatkuvasti. Tilannekuvausta kuitenkin sekoitti naisen kiireinen matkalaukun pakkaus.

Joka tapauksesa ovelta yhtäkkä kulunut koputus ei tuntunut yllättävän häntä. Koputus jatkui, mutta nainen ei antanut sen häiritä pakkaamista; pikemminkin se nopeutui. Nainen sai laukkunsa suljettua kun koputus lakkasi. Siksi hän ehti suojata kasvonsa kun ovi räjähti sisään.

Oven raunioista asteli mies varmoin askelin. Hänellä ei tuntunut olevan mitään kiirettä kun hän katseli asuntoa ovensuusta. Kun mies huomasi maassa makaavan naisen, hän kumarsi tälle hymyillen huolettomasti.

– Tervehdykseni teille, arvon neiti. Tietänette miksi olen tullut luoksenne?

Nainen sysäsi kasvojensa edessä olleen laukun syrjään ja nousi seisomaan.

– Poliisit ovat kohta täällä, joten jos ajattelit tehdä jotain, nyt olisi hyvä hetki sille tai sitten painua kuuseen kun vielä voit.

– Mutta arvon neiti, sehän olisi epäkohteliasta. Ja koska asutte näinkin kaukana, poliisien tulo tai jopa heidän hälyttämisensä kestää. Meillä on aikaa keskustella.

– Keskustella? Mistä? Ulko-ovien räjäyttämisestä?!

Mies asteli lähemmäksi naista. Nainen vetäytyi kauemmaksi.

– Näettekö? Mies sanoi. Te tiedätte miksi tulin tänne luoksenne näinkin…väkivaltaisesti.

– Minä olen nähnyt sinut jossain, nainen vastasi. Sinä olet ollut muistoissani niin kauan kuin muistan. Sinä olet mörkö.

Mies pysähtyi paikoilleen.

– Mörkö? Minä? Arvon neiti, jos jotain, niin minä olen tässä loukattu osapuoli. Teidänkaltaisenne teki aikoinaan minulle suurta vääryyttä ja minä olen vain korjannut tämän epäoikeudenmukaisuuden.

– Minulla on päässäni muistoja asioista mitä en koskaan ole tehnyt tai nähnyt! Ja aika helvetin moni niistä koskee sinua! Joten ei puhuta epäoikeudenmukaisuudesta!

Miehen kasvoilla ei näkynyt enää huolettomuutta tai hymyä. Nyt niitä varjosti puhdas viha.

– Te kaikki ansaitsitte sen ja enemmänkin! Minä en tuhlaa enää aikaani puhumiseen! Hyvästi, arvon neiti!

Se oli viimeinen asia minkä nainen kuuli ennen kuin kaikki pimeni.

Jatkuu…

Kill Tarantino-hetki III – lopun alku 00085

(Teille jotka vasta nyt liitytte mukaan: I-osa löytyy täältä ja II-osan saatte täältä. Te muut voitte jatkaa siitä mihin jäätiin)

Kapakka oli hiljentynyt kun viimeinenkin asiakkaista oli tajunnut että vaikka kotiin ei tarvitse mennä niin tännekään ei voi jäädä. Baarimikko pyyhki pölyjä pöydiltä ja asetteli tuoleja järjestykseen. Sitten maailma räjähti.

Seuraavan kerran kun baarimikko hahmotti sijaintinsa, hän löysi itsensä  tiskin luokse sinkoutuneena. Etuovelta oli hänen luokseen suora reitti aivan kuin iskun takana ollut voima olisi työntänyt kaiken tieltään. Ovella seisoi aiemmin baarissa käynyt mies, ja kuitenkaan se ei ollut hän. Siinä missä raihnainen ihmisyksilö oli aiemmin illalla hädin tuskin pysynyt pystyssä, nyt sisään astui suoraryhtinen mies varmoin askelin.

– Missä hän on? mies kysyi.

– Hei jätkä! A) nyt suututit väärän tyypin, B) en tiedä mistä v**sta puhut ja C-kohta liittyy kivuliaasti  A-kohtaan! baarimikko vastasi nousten pystyyn.

– Minä tiedän että hän oli täällä, vaikka väitittekin muuta. Minä tunnen hänen olleen täällä. Jokaisella miehellä on hintansa; kertokaa missä hän on ja saatte omanne!

Baarimikko ei vastannut, vaan kurotti tiskin taakse ja otti esille puumailan.

– Nyt v**tu ala painua taikina tai kohta alkaa joulupullan leipominen! Suksi v**tuun!

Mutta muukalainen ei liikahtanutkaan. Ei vaikka baarimikko juoksi häntä kohti ja nosti mailansa iskuun ja löi ja…isku ei koskaan osunut mihinkään.

Liike ei kuitenkaan lakannut. Baarimikko tunsi kuinka hän putosi jossain missä ei ollut värejä tai rajoja. Hän tiesi että lopussa olisi jotain hirvittävämpää kuin mitä oli koskaan osannut pelätä ja mitä pidemmälle hän putosi sitä enemmän hän ymmärsi kuinka häntä odottava asia oli pimeä ja kylmä ja yksinäinen ja nälkäinen.

– Jokaisella miehellä on hintansa, jostain/kaikkialta kuuluva ääni sanoi. Mitä annatte minulle että putoaminen loppuu?

Jatkuu…

Usein kysyttyjä kysymyksiä tämän perjantain dilemmoista 00084

1. Mitäs työterveyslääkäri sanoi terveystarkastuksessa?

– 10-vuotiaan mieli 50-vuotiaan kehossa 90-vuotiaan elinaikaodotteella. Erityiskiitokset itä-suomalaiselle geeniperimälle.

2. Miltäs palkkakuitti näytti uuden veroprosentin jälkeen?

– Ensimmäinen kerta kun tunsin yhtäaikaa sekä suurta surua että sympatiaa lukusarjaa kohtaan. Oi mitä vähennyksiä kerran niin mahtava ja iso numero oli joutunut kohtaamaan!

3. Kuis suihkussakäynti suuttimen korjauksen jäljiltä?

– Turkulainen vesi on alkanut maistua ja haista mullalta. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun vesi on tuntunut mullalta. Ihan kuin pää olisi aurannut vakoa perunapellolla.

4. Mitäs nyt sitten?

Suihkutonna on sinun kylpyhuoneesi maailmalla 00083 1/2: lähes reaaliaikainen päivitys

Soitin juuri huoltoyhtiöön ja sieltä kerrottiin että ehkäpä jo tänään rakennuttaja tulee korjaamaan suihkun. Olenkin ollut koko ajan sitä mieltä että suihkun aina-putoavasta-osasta (ilmeisesti sen virallinen nimi on suihkuputkisuutinosa tms.) puuttuu ruuvi, joka pitää sen kiinni loppuosassa.

Nyt pitää vaan keksiä miten kertoa huonot uutiset Käärmeenkuristajalle, moottoripyöräjengiläinen/putkimiehelleni. Miten voin kertoa tämän hänelle murtamatta hänen pientä mustaa sydäntään? Hän oli niin iloisen näköinen, tai ainakin hänen arpensa saivat sellaisen punaisen sävyn kun hän kertoi kuinka viimeisestä putkesta ”olikin jo s**tana aika v**tun pitkä aika”.

Tunteeko joku hyviä moottoripyöräjengiläinen/korusähkeen toimittajia?

Suihkutonna on sinun kylpyhuoneesi maailmalla 00083

Rikkinäinen suihku, päivä 10.

Viimeksi kun hanaosa putosi ilman mitään ennakkovaroitusta tai minulta kohdistettua väkivaltaa saamattomana, apu löytyi jo seuraavana päivänä. Huoltomies oli käynyt (oman ilmoituksensa mukaan) liimaamassa (?) pulikan paikalleen, ja kaikki toimi. Siis seuraavat kaksi kuukautta, kunnes se taas putosi.

Nyt sitten onkin ollut hiljaista. Tietenkin olen aina muutaman päivän välein soitellut, mutta suoritettavan työn paine-linjajakauma panee hanttiin.

Puhelimeen vastaava henkilö on suurimman paineen alla suorittaa homma, koska hän joutuu selittämään asiakkaalle miksi ongelmaa ei ole ratkottu.

Mutta mitä pidemmälle työorganisaatiossa mennään, ja mitä salaisemmaksi puhelinnumero muuttuu, sitä vähäisemmäksi työnpaine muuttuu. Linjan loppupäässä ovat ne vanhat jäärät jotka ottavat toimeksiantonsa paperilla, koska niin tehtiin Kekkosenkin aikaan.

Ja mitä pienempi paine, sitä pienempi kiire (kauhun tasapainottamiseksi pienipaineiset myöskin yleensä tienaavat enemmän, mutta se on sitten eri yhtiökertomus).

Mitä siis tehdä tässä tilanteessa kun polvillaan käsisuihkussa käynti ei ole enää niin kivaa kuin alussa?

Tietenkin ainoan asian mitä näin kaltoinkohdeltuna voin tehdä: etsin isoimman, rumimman, tyhmimmän ja ilkeimmän näköisen moottoripyöräjengiläisen ja palkkaan hänet.

Moottoripyöräjengiläisen koska nehän tuunaavat moottoripyöriään koko ajan, eli ei luulisi yhden suihkun korjaamisen olevan uutta.

Isoimman koska silloin hän varmasti jaksaa kiertää sen murkeleen hanaosan niin kiinni että se ei putoa toistamiseen.

Rumimman koska silloin on paljon vapaa-aikaa ja tyyppi voi tulla milloin vain korjaamaan suihkun.

Tyhmimmän koska silloin hän hyväksyy palkkatarjoukseni.

Ja ilkeimmän jotta hän ei varmasti kuulu ammattiliittoon, joten hänen käyttämisensä rikkurina omalla tavallaan nakertaa suomalaista vahvaa ammattiliitto-järjestelmää ja mitäs sitten kun minun suihkunkorjaamiseni on ulkoistettu Intiaan, hahhaa, kukas silloin nauraa viimeisenä, häh, hah hah hah hah hah hah hah haa!!!!111!!!!

Pelkään että täit päässäni alkavat kaivautua jo ylimpiin aivokerroksiini.