Frankly my dear, I don’t give a damn 00195

helmikuu 29, 2012

Jos elämästäni tehtäisiin elokuva, se koostuisi siitä kuinka ”Universumi”-niminen tyyppi suorittaisi ”Minä”-nimisen henkilön päähän 1 h 35 min saksipotkuja hidastettuna.

Mainoslauseena olisi ”Onni potkii meitä kaikkia – joitain vain kovemmin ja nopeammin kuin muita”.

Toisinaan kuitenkin onnistun jotenkin tekemään jonkinasteisen blokkauksen. Tänään taitaa olla sellainen päivä.

Muistatteko mutinani siitä kuinka nykyisen asiakkuuden päättymisen myötä joudun ehkä :gasp: muuttamaan takaisin :tupla-gasp: Helsinkiin? :tripla-gasp:

Ei enää.

Sain töitä viereisestä palveludeskistä. Jos jotain negatiivista nyt hakemalla on haettava, niin nykyisessä paikassani olen viisas vanha tietäjä, kun taas tulevassa paikassa oppiarvoni tulee olemaan apupojan oppipoika.

Ja siellä on vieläkin luonnevikaisempia, multiongelmaisempia hermokimppuja enemmän irrallaan tästä todellisuudesta kuin nykyisellä asiakkaalla.

Heitettiinkö heidät lapsena ilmaan neljä kertaa ja otettiin kiinni kolmesti, vai tapahtuiko tämän silloin kun paholaisen vei heidän sielunsa maksuna ylempään johtavaan asemaan pääsystä? Moni tulevassa toimipisteessäni on jo kysynyt tätä. Kohta minullakin on jotain sanottavaa tähän keskusteluun.

Kaiken tämän keskellä kuitenkin päässäni soi voimasoitolla yksi ajatus: ”ainakaan en joudu Helsinkiin”.


Tämä on perjantai-dilemma, Jim 000194

helmikuu 24, 2012

Töissä on porukkaa taas hiihtolomalla, vapaalla tai sairaana.

Me jäljellejääneet/töihinjääneet/eloonjääneet tiedämme miltä tuntuu kun moottorisahasta loppuu bensa, luoteja on vain yksi per nuppi ja zombit ryskyttävät ovella kaivaten aivoja ja sinun on PAKKO päästä vessaan NYT.

Mutta tuo on niin…tavanomaista.

On siis aika keksiä parempia/pahempia perjantai-dilemmoja tai juutun ikuisiksi ajoiksi valittamaan tikapuiden lyhyyttä katolilaisten koulutyttöjen vaatehtimon ikkunan ulkopuolelle.

Kokeillaas.

– En voi kirjoittaa elämästäni mitään Facebookiin, kiitos niiden älykkään markkinointibottien. Tälläkin hetkellä sivupalkissa mainostetaan ”auta lapsettomia – lahjoita siemennestettä”, ”siivouspalvelu 24/7”, ”kaipaatko 80-luvulle?”, ”Erotu muista hipstereistä – tule silmälaserleikkaukseen!” ja n. kolme erilaista sinkkupalvelua.

Hieno tunne kun tietokonekoodi hieroo naamaa vasten elämän säälittävyyttä.

– Muutaman hoitokerran jälkeen urheilu/hermorata-hierojallani olen oppinut että vaikka ihminen ei voikaan sinällään kehrätä, ei se ainakaan yrityksen puutteesta johdu. Tähän asti olin luullut että hieronta merkitsee kivun korvaamista vähemmällä tai ainakin erilaisemmalla kivulla. Mutta tämähän oikeasti tekee hyvää, saa vereni virtaamaan ja auttaa jäykkyyteeni.

Mutta jostain syystä aina hieronnan jälkeen silmäni alkavat vettyä aivan kuin itkisin. Ihan kuin joku olisi avannut sisäisen Panaman kanavani tulvapadot. En itke edes seksin jälkeen, joten miksi nyt?

– Onnistuin tappaa olion joka oli naamioitunut kaksitoista viikkoa sitten jääkaappiin unohtamakseni maksalaatikoksi, mutta en ole kuitenkaan varma ehdinkö ennen kuin se muni.

Nyt kaduttaa että pidin kaikkia munia yhdessä korissa.

Koska nyt ei ole aikaa hempeilylle, Public Image Ltd. esittää kappaleen joka ei ole rakkauslaulu:


Mitä minä oikeasti teen 00193

helmikuu 20, 2012

”Hei miksei mun posteja näy enää arkistoissa?”

– Katsotaas…missä arkistojenne tulisi olla? Täällä ei näy mitään arkistokansioita.

”No ne on mulla täällä.”

– Roskakorissa?

”Joo siellä.”

– Yleensä kyllä arkistointia varten luodaan omat kansiot ja—

”Mä en tykkää kansioista, mä en halua niitä. Mä haluan arkistoida tuonne!”

– Postin asetuksissa lukee että roskakori tyhjennetään automaattisesti 48 tunnin kuluttua.

”Ei kyllä varmana oo aiemmin ollut noin! Mä haluan mun arkistot takaisin!”

– Kyllä aina asetukset ovat olleet noin, ja jos roskalaatikko on tyhjennetty, postit ovat kadonneet. Mutta palautuksista—

”Miksen mä muka voi arkistoida roskiin? Kyllä aiemmin on voinut!”

– Minäpä laitan tästä kyselyn eteenpäin…

”Ihan varmasti on voinut arkistoida!”

– Juu, selvitellään asiaa…

”Ei oo aikaisemmin ollut tällaisia ongelmia!”

– Pyydän että ollaan yhteydessä…

”Minä en kansioita rupea tekemään! Kyllä pitää pystyä arkistoida roskiin!”

– Selvä, ollaan ihan kohta yhteydessä. Moi!


Kun kaikki ongelmasi ovat 1. maailman perjantailuokkaa 00192

helmikuu 17, 2012

Ymmärtääksenne tilanteeni lukekaa Formal Sweatpants-internet-sarjakuvastrippi.

Minä saan ideoita, mutta minä en saa siistejä ideoita.

Kiitos hiljalleen hiipuvien, tukassani yhä olevien vaaleiden raitojen aina katsoessani peilistä näen…Rolf von auf Messerschmidt-Schimanskin, Saksan toisen maailmansodan jälkeisen tekno-musiikki-ihmeen todellisen isän. Istuessaan isoisän polvella samalla kun pappa testasi viimeisintä rynnäkkökivääriä, Rolf kietoutui nopean rytmin pauloihin.

Mutta ilkeämieliset juorut siitä miten sodan aikana musiikkikoululaiset laitettiin paukuttamaan peltirumpua 120 bpm tahtiin, samalla kun Rolf lauloi katkonaisesti Edelweissista, estivät kaikki julkiset esiintymiset.

Onneksi hänellä oli tukenaan vaimonsa Brunhilda Rammstein, joka ymmärsi miehensä tuskan.

Sillä vaikka koko ”Pikku Heidi”-brändi perustui hänen elämäänsä, hän ei päässyt esiintymään elokuviin koska tuottajat palkkasivat hänen sijaansa halvan itävaltalaisen kaksoisolennon.

Pettymyksessään hän alkoi syödä wienerschnitzeliä siihen tahtiin että hänen kotikaupungissaan yksisarvisesta tuli useammin bongattu mysteeri-eläin kuin elävästä possusta.

Mutta nyt heillä on uutta toivoa: heidän kaksoispoikansa Gunther ja Erich.

Isä on koulinut heidät tahtimusiikin tahtiin, tähtäimenään tähtiinpääsy.

Äiti on opettanut heille liukkaita liikkeitä, ei vähiten kiitos possunrasvan kyllästämien käsiensä.

Nyt kaikki on valmista. Pojat ovat jopa vaihtaneet nimensä ettei-vaan-missään-nimessä-totuus-paljastu-viime-hetkellä.

Miten heidän tulee käymään? Tulevatko he toteuttamaan vanhempiensa heihin asettamat toiveet? Korvataanko vuosien odotus?

Päättäkää itse, rakkaat lukijani:

Oikeasti? Modern Talking: Cherri Cherri Lady? Leidi, nyt niitä parempia ideoita tai meidän yhteistyömme oli tässä.


Miten tiivistää viikonloppu 335:een sanaan 00191

helmikuu 14, 2012

Aloitetaas.

– Hierojalla meni oikein hyvin. Pidin siitä miten hän sai ”onpas tässä lihakset kireällä” kuulostamaan ”miten herran nimessä oikea käsivartesi on kaksi kertaa paksumpi kuin vasen!?”

Tapaan hänet huomenna uudestaan, koska yksi kerta ei riittänyt ja nyt vasenkin käsi oireilee.

– Sain uudet silmälasit ja näkökenttäni parani heti. Muistelinkin että maailma oli tällainen aikoinaan kun vielä kykenin näkemään vanhoilla laseillani. Olisin kuitenkin EHKÄ odottanut pikkaisen jotain uutta.

Valkoista lunta? Edelleen?

Tsk tsk, luontoäiti.

Noh, kaipa tuonkin katsomiseen tottuu.

– Kaverin vierailu meni erittäin hyvin ja tuo on kaikki mitä saatte minusta irti ilman kolmen ruokalajin illallista, kävelyä puistossa ja halia kotiovella.

– Kykyni sisäistää roskaruokaa ei ole enää sama nuoren miehen rasvanhimo jonka kerran omasin.

Leivitetyt jalopenot, ei ongelmia!

Leivitetyt broilerinrinnat, ei ongelmia.

Lihapullat, ei…ongelmia.

Itsetehdyt röstiperunat, ei…ei.

Saattoi olla tilapäinen häiriö valaistuksessa, mutta saattoi olla myöskin että näin tunnelin päässä valoa ja isoäitini huitovan minua luokseen kun sain viimeisen perunanpalan suuhuni.

– Sain hankittua kaverini avustuksella uuden television ja Playstation 3:n.

Ennakoin kysymyksenne jo valmiiksi, joten ”sanottakoon että voimme varmaan kaikki olla samaa mieltä että koko on tärkeintä, heh heh, enkö olekin oikeassa neidit?”, ”en syö tästä eteenpäin joulukuuhun asti kasvissosekeittoa ja pettuleipää vain maun vuoksi” ja ”Turusta löydetty miehenruumis tv:n edestä hymy jähmettyneenä huulilleen, kaukosäädin vielä tiukasti nyrkin puristuksessa – kuolinsyyksi epäillään silmien kuivumista”.

– Tein kiintoisan huomion evoluutiosta.

Suurten kissapetojen henkiinjäämistä ihmisapinoiden parissa ovat varmasti edesauttaneet ne yksilöt, jotka lähdettyään ulos luolasta pysähtyivät melkein välittömäsi luola-aukon eteen ja eivät antaneet minkään häiritä heitä – siis ennen kuin sapelihammastiikeri iski kimppuun.

Jotenkin tämän kissanystävä-geeni onnistui selvitä nykypäiväämme. Siksi jotkut meistä tulevat ulos kaupasta, jähmettyvät oven eteen, eivätkä mitenkään huomioi mm. todella raskasta ja iso tv-laatikkoa ja PS3-boksia kantavia henkilöitä, jotka tulevat suoraan heitä kohti ja jotka päättivät 90 askelta ja yhtä monta kantamaansa kiloa sitten että eivät väistä ketään, prkl.

Tietenkin fiksumpina raskaan taakan kantajat väistivät viime hetkellä. Mutta ”kissanystävät” ovat varmaan yhä kuin suolapatsaat liikkeiden edessä miettimässä eikö jotain pitäisi tapahtua? Jotain…murinaan ja kehräämiseen liittyvää?

– Lisäksi tapahtui kaikkea hauskaa johon liittyvät toiset ystäväni ja mm. kolmen ruokalajien ateria. Kiitos kaverit.


Perjantaijännääääääääää! 00190

helmikuu 10, 2012

Hassu huomio: lukijaluvut itse asiassa laskivat kun kirjoitin eilen. Yleensä kai niiden tulisi nousta kun kaikki tulevat katsomaan ”mitä se nyt taas?”

Mutta nyt ei ole aikaa sille. Tänään nimittäin tapahtuu ainakin seuraavaa:

– Sain juuri ilmoituksen että uudet lasit ovat noudettavissa. Miltä ne näyttävät, miltä ne tuntuvat, miten näen niillä, mitä jos piilokarsastus on taas piilossa?

– Lähden kohta uudelle hierojalle. Miltä minä näytän ylävartalo paljaana, miltä hieronta tuntuu, miten löydän sinne,  mitä jos pieraisen kesken hieronnan?

– Kaverini tulee käymään Turkuun. Miltä näytän Turussa viettämäni ajan jälkeen, miltä uudelleennäkeminen tuntuu, miten äkkiä pääsemme baariin, mitä jos baari on täynnä?

– Aion ostaa uuden television viikonloppuna. Miltä sen tulee näyttää, miten iso television kannattaa olla, miten paljon ne maksavat, mistä se kannattaa ostaa?

Tästä tulee vielä mielenkiintoisempaa kuin illasta Bangkokissa.


Olenko oikeasti palkinnon arvoinen? 00189

helmikuu 9, 2012

Mitä sanoo näkymätön Betteridgen otsikko-lakiin pohjaava kasipallo?

”E—” no kuka typerää näkymätöntä kasipalloa edes uskoo.

Uskon sen sijaan Polgaa, joka antoi tunnustuksen jotta ”että olisi jotakin pähkäiltävää perjantaidilemmaa varten”.

Palkinnon myötä tulisi kertoa viisi asiaa itsestään, joten…

1) Olen huomattavasti onnekkaampi kuin näiden juttujen perusteella voisi kuvitella. Minulla on töitä, rahaa ruokaan, hyvä kaveriverkosto ja kiitos sähköpostiini tulleiden ”elinkohennus”-tarjousten, minä en edes kirjoita tätä juttua käsin; kunhan hakkaan ”sitä” näppäimistöä vasten ja tulee tällaista jälkeä. Myöskin nigerialaisen prinssin kanssa tekemäni diili meni oikein hyvin, kiitos kysymästä.

2) Innostun liian usein liian monesta asiasta ja sitten hylkään ne ajanpuutteen vuoksi.

Aloin opiskella vuoden alussa Java-ohjelmointia, mutta se näyttää jäävän (joskin syynä on myös se että opetus-sivusto tökkii melkein koko ajan), Kindle on täynnä luettavaa, mutta aikaa ei ole, olisi ideoita pitkiin tarinoihin, mutta ne vaatisivat oikeasti työtä…

En tahdo kehuskella, mutta Helvettiin avattiin juuri minun mukaani nimetty tieliittymä.

3) Olen alkanut lotota. 1 € per jaossa oleva miljoona. Tahdon nimittäin tukea Veikkausta sen hyvässä työssä maksaa johtajiensa tulevat ökyeläkkeet.

4) Kaipaan Helsinkiin ja muualle jääneitä ystäviäni. Koskaan ei vaan tunnu olevan sopivaa aikaa tavata teitä.

Kaipaan Turussa olevia ystäviäni. Koskaan ei vaan tunnu olevan sopivaa aikaa tavata teitä.

5) Mitä enemmän tutustun ihmiskuntaan, sitä hämmentyneempi olen siitä kuinka paljon maailmassa on niin paljon kanssani samoin ajattelevia. Ei armoa kurjille laskiaispullansa mantelimassan kanssa syöjille!

Ja vaikka tahtoisinkin jakaa tämän eteenpäin, palkittavia olisi niin paljon ja palkintoja niin vähän että en halua pahoittaa kenenkään mieltä (noin niin kuin esimakuna tulevasta perjantai-dilemmasta).