Vaatebloggausta 000470

heinäkuu 17, 2015

Spoileri: kirsikkatahra lähtee vaatteesta sitruunan mehulla.

Viime viikolla Helsingin reissullani sain valkoiseen pukuuni kirsikkatahran.

Koska olen päässyt näin pitkälle ulkonäölläni enkä älyllä, yritin poistaa sitä pesuaineella vesihanan alla.

Vaikka tunsin jotain mitä voisi kuvailla kuin miljoona marttakerholaista olisi huutanut yhtäaikaa ja sitten vaiennut iäksi, jatkoin vesipesua kunnes sormistani meni tunto.

Lopputulemana aiemmin kirkkaanpurppurainen tahra oli muuntunut himmeänpurppuraiseksi. Bonuksena puvussani oli nyt isoja tummia kohtia siinä missä vesi oli kohdannut kankaan.

Siinä kirotessani Cromia E tuli kertomaan että hänen ystävänsä olivat kertoneet whatsappissa että tahranpoisto onnistuu puristamalla sitruunasta mehua kankaalle. Tasa-arvon nimissä tahdon pöytäkirjaan merkittävän että olin googlettanut, ja ensimmäinen paikka jonka löysin oli tämä sivusto.

Kaikki jotka olivat hereillä alussa tietävät jo että ”tämä sivusto” vs. ”kaverit whatsappissa” päättyi tulokseen 0-1; kirsikkatahra lähti sitruunamehulla alle minuutissa.

Isot, tummat kohdat eivät, joten veimme puvun seuraavana päivänä pesulaan.

Ilmanpaine liikkeessä laski muutaman millibaarin kun myyjä vetäisi henkeä kuultuaan että olin altistanut puvun vedelle. Toinen spoileri: koskaan ei tule altistaa pukua vedelle. KOSKAAN.

Mutta hän lupasi vakuuttavalla äänensävyllä tekevänsä kaikkensa pelastaakseen pukuni.

Sain pukuni pari päivää sitten takaisin.

Arvatkaa mitä?

Uskoisitteko miten kävi?

Tiedättekö miten kävi?

Osaatteko veikata lopputuloksen?

Voinko vielä kauankin pitkittää tätä?

Pukuni oli tahrattoman valkea, ei yhtään tummentumaa tai varjoa missään.

Iso käsi Sol Pesupalveluille, yo.


Matkailu imee 000469

heinäkuu 13, 2015

Vihaan matkustamista.

Tai sitten Helsinkiä.

Tai matkustamista Helsinkiin.

Annan teidän päättää tarinani kuultuanne.

Viime viikolla jouduin matkaamaan E:n kanssa Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Kiireisen matkustus-aikataulun vuoksi sain kahvia vasta lentokentällä. Kassalla palveluhenkilöstö sanoi maksun yhteydessä ”näyttää siltä että sää on tänään aika huono” tai jotain sinnepäin; en osaa sanoa varmasti enää kofeiini-puutteisilla aivoillani.

Vasen aivopuoliskoni neuvoi vastaamaan: ”Ei. Ihan vain koska…ei. Tämä ei käy. Ilmiselvästi tarkoitusperänne ovat hyvät ja pyyteettömät, mutta ei small talkia, okei? Tämä on minun ensimmäinen kahvikuppini tänään ja kerron sen vain siksi että en minä edes tiedä miksi! Antakaa minulle kahvini ja sovitaan että se oli siinä, okei? Okei!?”

Oikea aivopuolisko nosti esille lapun jossa luki ”Niin, mutta säätiedotuksen mukaan huomenna voisi olla parempi keli + hymyile”.

Muistaakseni tein kuten oikea aivopuolisko käski, mutta kassan ilmeen perusteella en ole ihan varma sanoinko ”hymyile” ääneen.

Hoidettuamme asiamme lentokentällä siirryimme hotelliimme.

Tähän asti olin elänyt hotellikuplassani eli että Omenahotellit olivat omineet heidät, joiden mielestä kaikki ovat mukana vitsissä kun he tulevat aamukahdelta huoneisiinsa ja alkavat huutaa ”TARVITAANKO TÄÄLLÄ TURVAMIESTÄ?!” puolen tunnin ajan.

Tässä kohden pitäisi olla kuva puhkeavasta kuplasta, mutta en ole niin hyvä tietokoneiden kanssa.

Seuraavana päivänä tutustuimme paikalliseen kahvila- ja ravintolatarjontaan.

Jotkut väittävät että Jumalan viha tulee ilmenemään heinäsirkkoina ja esikoisten kuolemalla. Itse olen sitä mieltä että Jumala on päivittänyt vitsauksensa, ja versio 2.0 sisältää suomalaisten kahviloiden tarjonnan.

Jos en ole valmis maksamaan puolesta desistä mustaa nestettä punaista seteliä, saan aina kitkerää tervaa. Parasta perussetti-kahvia olen saanut Arnolds-ketjusta, ja olen siitä yhtä ihmeissäni kuin tekin.

Risaalts fröm the finnish dzuuri: helsinkiläiset kahvilat – tsirou points.

Paikallisista ravintoloista osaan kertoa vain Peninsula 1899-ravintolan tasosta. Menimme sinne koska E oli kuullut kehuttavan paikkaa ja netissäkin sanottiin samaa.

Kuvitelkaas taas tähän sellainen kupla joka poksahtaa.

Kokki oli ilmeisesti käynyt kokkikoulunsa kaupan reseptivihkosten avulla, sillä ensinnäkin kaikki maistui purkkikastikkeelta ja kotitaloustuntien pakollisilta suorituksilta. Lisäksi tilattujen annosten liha/kasvis-tasapaino oli 10-1 kasvisten eduksi ja oikeaoppisissa kiinalaisissa annoksissa olisi pitänyt käyttää sisäfilettä, eikä ulkofilettä.

Tiivistettynä: ruoka-annokset ja/tai kokki eivät olleet Kiinaa nähneetkään, kaikessa oli yritetty säästää ja en tule toiste.

Eikä edes aleta valkoisesta puvustani, jolle sain kirsikkatahran koska Helsingissä tuulee aina ja iänkaiken.

Vihaan matkustamista/Helsinkiä.

Mutta tykkään valittamisesta.


Lyhyitä tarinoita 23

heinäkuu 5, 2015

Olen paha.

En pyydä sitä anteeksi, tai myöskään etsi selityksiä sille.

Minä vain olen.

Moraalin, etiikan tai muiden heikompien yksilöiden keksimien keinotekoisten esteiden puute minussa on mahdollistanut paljon.

Olen tehnyt asioita ja kokenut sellaista joista te muut olette voineet vain haaveilla mitättömien elämienne aikana.

Enkä kadu mitään. Mutten myöskään aio maksaa hintaa teoistani.

Aikojen saatossa opin että on olemassa korkeampi oikeus. Sellainen jonka tuomioita ei voi välttää.

Mutta sinun ei itse tarvitse kärsiä niitä. Ne voidaan langettaa toiselle.

Oletteko kuulleet synninsyöjistä? He saivat ilmaisen aterian ja samalla söivät kuolevan synnit pois itselleen.

Kuulostaa naurettavalta mutta se oikeasti toimii.

Joten vastauksena alkuperäiseen kysymykseenne: kyllä, olen tarjoilijanne tänään.

Voinko suositella paholaisen kakkua jälkiruuaksi?

Syntisen hyvää.


Don’t look back, you can never look back 000468

kesäkuu 28, 2015

Huomasitteko että olin päässyt uutisiin?

Nimeni oli ikävä kyllä jäänyt pois, mutta oli kiva kuitenkin tulla mainituksi niiden joukoissa, jotka irtisanottiin tämän kuun alussa.

Tuotannollis-tekniset jne. syyt, olen jo tainnut mainita ne aiemminkin.

Vau, tuo oli kiltisti sanottu, oletettu lukijani.

Minäkin kaipasin teitä.

Kesäkuun alusta lähtien olen vain viettänyt aikaa E:n kanssa ja nauttinut siitä.

Kiitän E:tä siitä että hän on pitänyt jalkani maassa. Ilman häntä meneillään olisi juuri nyt 400:s tunti Netflix-maratoniani, jonka keskeyttäisi vain televisioni joka välillä kysyisi ”et ole koskenut kaukosäätimeen nyt neljään tuntiin. Olethan…olethan sinä kunnossa?”

Lisäksi hän on syy siihen etten mittatilaamassa itselleni säkkikangasta ja sävyyn sopivia hiiliä l. rahaa oikeasti on säästössä. Samoin opin hänen kokemuksistaan että potkuni ovat oikeastaan jotain mitä harva saa: uusi mahdollisuus.

Olen siksi huono työtön, anteeksi: töiden välissä oleva henkilö.

En etsi vielä aktiivisesti uutta hommaa. Ensinnäkin kaikkialla on vain kesätyöntekijöitä, eli joko johtoporras on täynnä Guccin silkkihuiviin niistäviä iskän räkänokkia tai paikat on muuten vaan täytetty jo muutamaksi kuukaudeksi.

Tärkeämpi syy on kuitenkin että virma maksaa minulle uravalmennuksen, eli kesän jälkeen (heidän sanansa, älkää minulta kysykö aikataulua) asiantuntijan kanssa katsomme mitä osaan, mitä haluan, ja miten sen voisi saavuttaa.

Anteeksipyyntöni siis kaikille teille intialaisille it-rekrytoijille joiden LinkedIn-kutsua en ole hyväksynyt.

Palataan asiaan kun kesäpojat ovat menneet.


Alun lopun hidas loppuunpalaminen 000467

toukokuu 26, 2015

TJ 3.

Yleinen ilmapiiri töissä on ”hitot, jos eivät tykkää niin antavat potkut.”

Itsekin alan viimein tajuta että tämä oli tässä.

Mitään tietoa siitä onko viimeinen työpäivä ensi perjantai vai maanantai ei ole kuulunut.

Virman tuntien tämä on näitä ”ai minä kun luulin että sinä tiesit jo että [laita asia tähän]”-ilmoitusluontoisia tapauksia.

Mutta mitä väistämättömän lopun jälkeen? Kahdesta hakemastani paikasta ei ole kuulunut ns. mitn, ja yhdestä paikasta tuli kohteliaat pakit.

Ehkä olisi aika harkita alan vaihtoa…toisaalta minulla on MySql-, PHP-, verkkohallinta- ja Python-kirjat lukupinossa (noilla aloilla on hiukan enemmän tulevaisuutta kuin tukitehtävissä) ja en pidä hikoilemisesta.

Muutama vuosi sitten kun vielä uskoimme että tämä kaikki jatkuisi ikuisesti, kokoonnuimme kaikki yhteen. Siellä jokainen sai esitellä itsensä ja kertoa itsestään jne., tällainen yhteishengen kohotus- ja tutustumistapahtuma.

Silloin vielä jonkin asteen huumorintajun omaavana sanoin, että it-tuen hommat ovat jotain millä tapan aikaa kunnes tiedän mitä haluan tehdä isona.

Lupaan kertoa teillekin mitä keksin.


En ole niin luulossa kuin humallatte 000466

toukokuu 19, 2015

TJ 8.

Sitten viimeinen sammuttaa valot, sulkee oven perässään ja lähtee polkemaan Helsingintietä pitkin kohti auringonlaskua.

Ikään kuin viimeisenä (tai no ainakin niin toivon) nöyryytyksenä sain lähettää eteenpäin, ja kuitata tehdyiksi toiseen virmaan siirtyvien kollegoideni puhelintilaukset :merkitsevä silmänisku universumilta:

Mutta näin unta että pudotin tekohampaani.

Itselläni ei ole (vielä) tekohampaita, mutta pidän unen selityksestä; teitä tullaan koettelemaan ja te joiden veri on heikkoa ette tule selviämään sillä talvi on tulossa, nartut!

Joten olen itse asiassa innoissani.

Tai ehkä se vain johtuu E:n uudesta kokeilusta: joka ilta puoli desiä punaviiniä ruuan kanssa. Teorian mukaan sen pitäisi alentaa verenpainetta, pudottaa kolesteroliarvoja, tiputtaa painoa, tuoda takaisin hiusteni luonnollinen vaaleus jne.

Tarkennus: kyseessä ei ole punkkua pullosta-dieetti sinällään, vaan punaviini on ollut ilmatiiviissä purkissa punasipulien kanssa viikon ajan. Ei glyseriiniä ilman nitroa, katsokaas.

Tämän lisäksi illalliseksi/lounaaksi töissä oli paahdettuja, punaviinissä marinoituja punasipuleita (kts. edelliset lauseet) sisäfileen kanssa. Voin kertoa että harvoin olen ollut näin hilpeä työpaikalla ja/tai sen välittömässä läheisyydessä.


Lyhyitä tarinoita 22

toukokuu 15, 2015

”Iskä, sängyn alla on mölkö.”

Herään taas hänen valitukseensa.

”Iskä, siellä on mölkö.”

En huomioi häntä mitenkään.

”Iskä ihan oikeesti, siellä on mölkö”.

En käänny, en liiku, näyttelen nukkuvani.

”Iiiiiskääää, ihan oikeeeeesti”.

Mankuminenkaan ei auta.

”Siellä on mölkö!”

Hyvä yritys, mutta en lankea siihen.

”Iskä!”

Joka yö sama juttu, jopa silloin kun matkustan.

”Iskä! Siellä on mölkö! Ihan oikeesti mölkö!”

Jatkan nukkuvalta näyttävää.

”Iskä! Mikset sä usko mua!?”

Yleensä hän lopettaa tuohon.

”Iskä…”

Ja noilla sanoilla hän menee pois.

Nyt saan taas nukuttua loppuyön rauhassa.

Minulla ei ole lapsia.


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.