Lyhyitä tarinoita 23

heinäkuu 5, 2015

Olen paha.

En pyydä sitä anteeksi, tai myöskään etsi selityksiä sille.

Minä vain olen.

Moraalin, etiikan tai muiden heikompien yksilöiden keksimien keinotekoisten esteiden puute minussa on mahdollistanut paljon.

Olen tehnyt asioita ja kokenut sellaista joista te muut olette voineet vain haaveilla mitättömien elämienne aikana.

Enkä kadu mitään. Mutten myöskään aio maksaa hintaa teoistani.

Aikojen saatossa opin että on olemassa korkeampi oikeus. Sellainen jonka tuomioita ei voi välttää.

Mutta sinun ei itse tarvitse kärsiä niitä. Ne voidaan langettaa toiselle.

Oletteko kuulleet synninsyöjistä? He saivat ilmaisen aterian ja samalla söivät kuolevan synnit pois itselleen.

Kuulostaa naurettavalta mutta se oikeasti toimii.

Joten vastauksena alkuperäiseen kysymykseenne: kyllä, olen tarjoilijanne tänään.

Voinko suositella paholaisen kakkua jälkiruuaksi?

Syntisen hyvää.


Don’t look back, you can never look back 000468

kesäkuu 28, 2015

Huomasitteko että olin päässyt uutisiin?

Nimeni oli ikävä kyllä jäänyt pois, mutta oli kiva kuitenkin tulla mainituksi niiden joukoissa, jotka irtisanottiin tämän kuun alussa.

Tuotannollis-tekniset jne. syyt, olen jo tainnut mainita ne aiemminkin.

Vau, tuo oli kiltisti sanottu, oletettu lukijani.

Minäkin kaipasin teitä.

Kesäkuun alusta lähtien olen vain viettänyt aikaa E:n kanssa ja nauttinut siitä.

Kiitän E:tä siitä että hän on pitänyt jalkani maassa. Ilman häntä meneillään olisi juuri nyt 400:s tunti Netflix-maratoniani, jonka keskeyttäisi vain televisioni joka välillä kysyisi ”et ole koskenut kaukosäätimeen nyt neljään tuntiin. Olethan…olethan sinä kunnossa?”

Lisäksi hän on syy siihen etten mittatilaamassa itselleni säkkikangasta ja sävyyn sopivia hiiliä l. rahaa oikeasti on säästössä. Samoin opin hänen kokemuksistaan että potkuni ovat oikeastaan jotain mitä harva saa: uusi mahdollisuus.

Olen siksi huono työtön, anteeksi: töiden välissä oleva henkilö.

En etsi vielä aktiivisesti uutta hommaa. Ensinnäkin kaikkialla on vain kesätyöntekijöitä, eli joko johtoporras on täynnä Guccin silkkihuiviin niistäviä iskän räkänokkia tai paikat on muuten vaan täytetty jo muutamaksi kuukaudeksi.

Tärkeämpi syy on kuitenkin että virma maksaa minulle uravalmennuksen, eli kesän jälkeen (heidän sanansa, älkää minulta kysykö aikataulua) asiantuntijan kanssa katsomme mitä osaan, mitä haluan, ja miten sen voisi saavuttaa.

Anteeksipyyntöni siis kaikille teille intialaisille it-rekrytoijille joiden LinkedIn-kutsua en ole hyväksynyt.

Palataan asiaan kun kesäpojat ovat menneet.


Alun lopun hidas loppuunpalaminen 000467

toukokuu 26, 2015

TJ 3.

Yleinen ilmapiiri töissä on ”hitot, jos eivät tykkää niin antavat potkut.”

Itsekin alan viimein tajuta että tämä oli tässä.

Mitään tietoa siitä onko viimeinen työpäivä ensi perjantai vai maanantai ei ole kuulunut.

Virman tuntien tämä on näitä ”ai minä kun luulin että sinä tiesit jo että [laita asia tähän]”-ilmoitusluontoisia tapauksia.

Mutta mitä väistämättömän lopun jälkeen? Kahdesta hakemastani paikasta ei ole kuulunut ns. mitn, ja yhdestä paikasta tuli kohteliaat pakit.

Ehkä olisi aika harkita alan vaihtoa…toisaalta minulla on MySql-, PHP-, verkkohallinta- ja Python-kirjat lukupinossa (noilla aloilla on hiukan enemmän tulevaisuutta kuin tukitehtävissä) ja en pidä hikoilemisesta.

Muutama vuosi sitten kun vielä uskoimme että tämä kaikki jatkuisi ikuisesti, kokoonnuimme kaikki yhteen. Siellä jokainen sai esitellä itsensä ja kertoa itsestään jne., tällainen yhteishengen kohotus- ja tutustumistapahtuma.

Silloin vielä jonkin asteen huumorintajun omaavana sanoin, että it-tuen hommat ovat jotain millä tapan aikaa kunnes tiedän mitä haluan tehdä isona.

Lupaan kertoa teillekin mitä keksin.


En ole niin luulossa kuin humallatte 000466

toukokuu 19, 2015

TJ 8.

Sitten viimeinen sammuttaa valot, sulkee oven perässään ja lähtee polkemaan Helsingintietä pitkin kohti auringonlaskua.

Ikään kuin viimeisenä (tai no ainakin niin toivon) nöyryytyksenä sain lähettää eteenpäin, ja kuitata tehdyiksi toiseen virmaan siirtyvien kollegoideni puhelintilaukset :merkitsevä silmänisku universumilta:

Mutta näin unta että pudotin tekohampaani.

Itselläni ei ole (vielä) tekohampaita, mutta pidän unen selityksestä; teitä tullaan koettelemaan ja te joiden veri on heikkoa ette tule selviämään sillä talvi on tulossa, nartut!

Joten olen itse asiassa innoissani.

Tai ehkä se vain johtuu E:n uudesta kokeilusta: joka ilta puoli desiä punaviiniä ruuan kanssa. Teorian mukaan sen pitäisi alentaa verenpainetta, pudottaa kolesteroliarvoja, tiputtaa painoa, tuoda takaisin hiusteni luonnollinen vaaleus jne.

Tarkennus: kyseessä ei ole punkkua pullosta-dieetti sinällään, vaan punaviini on ollut ilmatiiviissä purkissa punasipulien kanssa viikon ajan. Ei glyseriiniä ilman nitroa, katsokaas.

Tämän lisäksi illalliseksi/lounaaksi töissä oli paahdettuja, punaviinissä marinoituja punasipuleita (kts. edelliset lauseet) sisäfileen kanssa. Voin kertoa että harvoin olen ollut näin hilpeä työpaikalla ja/tai sen välittömässä läheisyydessä.


Lyhyitä tarinoita 22

toukokuu 15, 2015

”Iskä, sängyn alla on mölkö.”

Herään taas hänen valitukseensa.

”Iskä, siellä on mölkö.”

En huomioi häntä mitenkään.

”Iskä ihan oikeesti, siellä on mölkö”.

En käänny, en liiku, näyttelen nukkuvani.

”Iiiiiskääää, ihan oikeeeeesti”.

Mankuminenkaan ei auta.

”Siellä on mölkö!”

Hyvä yritys, mutta en lankea siihen.

”Iskä!”

Joka yö sama juttu, jopa silloin kun matkustan.

”Iskä! Siellä on mölkö! Ihan oikeesti mölkö!”

Jatkan nukkuvalta näyttävää.

”Iskä! Mikset sä usko mua!?”

Yleensä hän lopettaa tuohon.

”Iskä…”

Ja noilla sanoilla hän menee pois.

Nyt saan taas nukuttua loppuyön rauhassa.

Minulla ei ole lapsia.


Väsyn 000465

toukokuu 8, 2015

Ehkä tämä on oikea lopettaa hommat.

Olen entistä enemmän huomannut väsyväni siihen, että ihmiset ovat niin sanoinkuvailemattoman tyhmiä. Ja luottakaa siihen että olen yrittänyt kuvailla sitä, mutta en vaan kykene.

Tukitehtävät ovat työmaailman muukalaislegioona: jokaisella on tarina, mutta sinun ei tarvitse kertoa sitä jos et halua.

Me olemme ensimmäisenä paikalla, ja me lähdemme viimeisenä.

Olen kertonut tuon jo noin N + yksi kertaa liikaa, ja tulen jatkamaan sen kertomista siihen asti että saamme arvostusta.

Mutta minä en toivottavasti ole kuulemassa sitä.

Minä olen väsynyt, kyynistynyt, katkeroitunut ja menettänyt empatiakykyni jo aikoja sitten.

En jaksa enää pyydellä vuolaasti anteeksi…

Kun asiakas on mokannut itse, ja syyttää meitä siitä.

Kun asiakkaan oma yritys muuttaa käytäntöjä, ja syy onkin meissä jotka toteutamme sen.

Kun ns. asiantuntijat tekevät jotain ”hupsista-saatana”:n ja ”pitikö sen mennä noin?” välillä, ja me saamme kaiken ”kunnian”.

Kun jotain ei ole tehtykään heti, ja se-maailman-tärkein-ihminen joutuu odottelemaan.

Kun olen liian hidas ja vanha enää omaksumaan jotain minkä kaikki muut tuntuvat omaksuvan aamukahvin ja toisen aamukahvin välissä ja saan haukut.

Kun ihmiset eivät ymmärrä että puhelimeen kaiuttimien kautta puhuttaessa se on ergonomisesti mukavaa heille, mutta minä en kuule mitään.

En vaan jaksa.


Pelkään 000464

huhtikuu 29, 2015

1. Ensinnäkin nämä.

Lehtokotilot, kohtaamme jälleen. Tai siis emme, koska minä en mene 100 metriä lähemmäksi noita itse saatanasta siinneitä limaisia hirvityksiä jotka tulisi tappaa tulella, jotta ne palaisivat Helvetin lieskoihin joista ne saapuivatkin! Ällöjä!

2. Asiakkaiden tyhmyyttä.

Jonain päivänä minä vielä päätän että oikeastaan minullahan loppuvat työt kohta, joten annas kun kerron mitä mieltä oikeasti olen, ja sitten kadun sitä heti.

”Niin ja sitten minä tahtoisin sellaisen kehitysidean viedä eteenpäin siellä että kun teiltä tulee jokin ongelma ratkaistuna takaisin, niin sitten kun minä menen kokeilemaan ohjelmaa, niin se ei välttämättä toimikaan. Niin että te voisitte laittaa siihen viestiin sellaisen viestin että onko tämä oikeasti ratkaistu, vai pitääkö minun vielä tehdä jotain. Kun en minä ehdi lukea sitä ratkaisukenttää ja uskon että moni muukaan ei ehdi, niin tällä tavalla voitaisiin säästää meidän käyttäjien aikaa.”

Vastasin asiakkaalle koko että minäpä laitan viestiä eteenpäin, koska pro.

Joku vähemmän ammattimainen olisi kysynyt ymmärtääkö hän A) ratkaisu-kentän merkityksen?, B) että hänen majesteettinsa voi käyttää 5-15 sekuntia lukea ratkaisun ja C) että hän on idiootti?
Mutta minä pro.

Hauskinta oli että hän kuulosti siltä että oli juuri saavuttanut räjähdyspisteensä, mutta pidätteli sitä koska palveluvalikossa ei ollut kohtaa ”Haluatko kiljua?”

Sitten oli eräskin salasanan vaihto, jonka dialogi meni suunnilleen näin.

Minä:  Uusi salasanasi on Sadepilvi.

Firman oma it-ammattilainen: Sädepilvi…ei tämä mene läpi.

Minä: (…säde..? Kuulin varmaan väärin) Siis Sadepilvi, ensimmäinen s isolla.

Joku jonka tulee hankkia kuulokoje: Sädepilvi, isolla s:llä, ei vaan hyväksy.

Minä: Ei vaan Sadepilvi, isolla s:llä.

Hän joka ansaitsee enemmän kuin minä koska maailma ei ole reilu: Sädepilvi, iso s. Ei onnistu.

Minä: S-a-d-e-p-i-l-v-i. Iso s.

Millo hänen pääse varjo sattuu tuon pienen närreen kohal, nii sillo hänest tullookii it-ammatilaine: S-ä-d-e-p-i-l-v-i, iso S. Ei…

Minä: Sadepilvi, se mikä tulee taivaalta, veden ensimmäinen muoto (huidon refleksinomaisesti puhelimeen. Kaikki luulevat että olen viimein napsahtanut ja hätistelen näkymätöntä hyttystä).

Kelatkaa tää elää tälleen joka päivä: Aaa joo, Sadepilvi…

Tiedän että olen ryöstöviljellyt tätä vitsiä, mutta kerrankin minulla olisi ollut syytä kysyä ”millainen sää teidän planeetalla on?”

3. Lintujen raivoa

Lintu p*skansi pyöränsatulalle, tai siis pehmusteelle. Eikä edes silleen ohimennen, vaan ilman CSI: Turku-ryhmääkin näin että satulalle oli istuttu, pruutattu oikein hartaasti ja sitten lennetty pois. Oli pakko pestä pehmuste pesukoneessa.

En muista varmasti, mutta minusta Linnut-elokuva alkoi näin.

4. Teknisen tietotaitoni hiipumista

Makuuhuoneen digiboksista kuului ääni, mutta kuvaa ei näkynyt.

Minä olisin halunnut ostaa kokonaan uuden television (jos olette mies, murahditte ymmärtäväisesti. Jos ette, en edes yritä selittää tätä logiikkaa), mutta E ei anna (kts. edellinen lause).

Tiedättekö ne kauppojen halvat muutaman kympin digiboksit? Juu niitä ei enää ole.

Joten ostin [ETTÄKÖ OIKEIN SATA MARKKAA!?] maksavan boksin.

Tuon sen kotiin, laitan sen paikoilleen ja…en kyllästytä teitä lopputuloksella.

Seuraavaksi uuden [ETTÄKÖ OIKEIN SATA MARKKAA!?] maksavan scart-johdon ostoon, koska E ei edelleenkään anna minun ostaa uutta televisiota.

5. tiellä olevia ihmisiä

Maan ihmiset! Se millä astutte kuolevaisinne jalkoinenne on julkinen tie, tarkoitettu sekä polkupyöräilijöille että jalankulkijoille. Jalankulkijoille itse asiassa on sivussa oma jalkakäytävä. Se ei ole teidän yksityinen kuhertelunurkka/rivitanssin kylmäharjoittelupaikka/keskusteluryhmän kokoontumisajo/jotain muuta mitä te kuvittelette, mitä?

Ja toisekseen polkupyöräkaista on polkupyörille. Jos oli pakko laittaa korkokengät jalkaan ja haluatte kävellä siinä keskellä, minä tulen pelottelemaan teitä polkupyöränkellollani ja/tai hipaisemalla teitä olkapäälläni ajaessani äänennopeudella ohi.

Koska toisinaan en ole pro.


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.