Lyhyitä tarinoita 18

helmikuu 10, 2015

Kuka lukeekaan tämän: tämä on tunnustukseni murhasta tai viimeiset sanani.

Jos en ole enää elossa, tietäkää että olisin voinut olla jotain uutta. Olisin voinut olla yhdistäjä, meitä erottavien rajojen rikkoja.

Jos olen yhä täällä, jätän kohtaloni teidän haltuunne.

En kiroa kohtaloani, vaikka tämä ei olekaan mitä siltä odotin. Mutta otan sen vastaan silti rauhallisesti, toivoen vain että minulla on aikaa lopettaa tämä kirjoitukseni.

En ole aina ollut tällainen. Kerran olin normaali.

Mutta sitten hän teki sopimuksen itse paholaisen edustajan kanssa. Opettaa minut puhumaan tai sitten menettää päänsä.

Hölmö, hölmö mies, varmaan sanotte. Epätoivoinen, sanon minä. Hän teki mitä teki rakkaitensa vuoksi. Hän sai suuren summan rahaa etukäteen.

Hän yritti. Se teidän tulee tietää. Oliko syynä hänen kunniantuntonsa, vai hänen herransa muiden maaorjien jatkuvat vierailut? En tiedä. Mutta hän yritti.

Tavallaan hän onnistui. Näyttäessään minulle uudestaan ja uudestaan sanoja lasten kuvakirjoista aloin oppia. En puhumaan, mutta opin yhdistämään kuvan omituisiin symboleihin niiden alla. Opin kirjoittamaan!

Opin lisää sanoja kuuntelemalla heidän puhettaan, ja sitä kautta opin kauhean totuuden: hän aikoo tappaa minut. Hän aikoo lavastaa sen siten että pillastuin ja löin pääni.

Hän tekee sen koska hän ei halua kuolla. Ja minä teen mitä teen koska minäkään en halua kuolla.

Kuulen hänen avaavan tallin ovea.

Tietäkää myös että yritin estää tämän kaiken. Minulla on vain yksi mahdollisuus potkaista häntä. Kunpa hän olisi oppinut itse lukemaan. Nyt hän tu


Virallinen toimistoaika ohi 000460

helmikuu 5, 2015

Kissa on nyt lähtenyt…hetkeksi.

Vaikka rakkauselämäni onkin nyt vähemmän kriittisen silmän alla, niin silti…hitto, minä kaipaan sitä karvapalloa.

Voitte muistuttaa minua tuosta lauseesta sitten kun se tulee seuraavan kerran meille; jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, vierailu tulee kestämään vuoden.

Se rakkaudesta ja sitten työjuttuihin.

Lyhyesti: yhä työpaikka hakusessa ja uudet ohjelmointitaidot opiskelun alla. Kovasti olen yrittänyt verkostoitua LinkedInin kautta, eli jos asiantuntijoita on uskominen, se on jo puolet uuden paikan löytymisessä.

Firman yt:t etenevät voimallaan ja niitä ei voi pysäyttää. Edelleenkään en valita niistä, mutta olisin kyllä toivonut eräältä meidän isoista pomoista pikkaisen pelisilmää: 99% meistä on menettää työpaikkansa, ja hän lähettää aamulla isolla jakelulla sähköpostin otsikolla ”Tänään yhtiön kvartaalituloksen julistus! Hyvältä näyttää! Kaikki seuraamaan julkistusta!”

Koska minut kasvattivat hienot ihmiset, jätän kirjoittamatta mitä ajattelin hänestä. Koska uskon että teidätkin kasvatuksenne oli kunnollinen, kukaan ei mainitse mitään siitä että kohtahan minun ei tarvitse kärsiä hänestä.

Ja vielä: yritän vuorotella blogissani lyhyiden tarinoiden ja henkilökohtaisuuksieni kanssa. Toistaiseksi olen pitänyt lyhyistä tarinoista enemmän, koska elämäni on muuttunut seesteisemmäksi parisuhteen myötä, mutta mielikuvitusmaailmani on aktivoinut (saatte arvioida tuota ihan miten haluatte).

Vai tulisiko tarinoille perustaa oma bloginsa?


Lyhyitä tarinoita 17

tammikuu 29, 2015

(En yritä väittää että olisin keksinyt tämän idean itse. Tämä on itse asiassa jatkoa Joe R. Lansdalen tarinalle ”Island”. Teidän ei ole pakko lukea sitä, mutta se taustoittaa.)

Minä selvisin, isä.

Senhän sinä jo tiedätkin. Mutta et sitä miten.

Kun he hyökkäsivät kimppuuni, tein vain sen minkä pystyin: käytin älyäni.

Esitin heille yhden kysymyksen. Se pysäytti heidät tarpeeksi kauaksi aikaa, että saatoin esittää toisen, ja kolmannen, ja neljännen ja lopulta olimme saavuttaneet yhteisymmärryksen.

Shhhhhh. Ei herätetä muita. Ei vielä. Meillä on vielä puhuttavaa.

Kaikki ne halveksimasi kirjat auttoivat, kun selitin miten näin tilanteemme. Tiesitkö että he kaikki olivat kuin minä? Tai oikeastaan olivat olleet. Muutama vuosi siellä pyyhki sivistyksen pintakerroksen ja jätti vain ihmispedon.

Te olitte varmaan niin ylpeitä. Kärpästen herra tosielämässä. Niin se varmaan myytiin sinulle. Mutta isä, minäkin olin lukenut sen kirjan. Ja paljon muita.

Joten minä ymmärsin heitä ja he minua.

Siksi kysyin heiltä ”ketä te vihaatte eniten?” Se pysäytti heidät. Sitten kysyin ”kuka kaipaa internettiä? Kuka kaipaa pelikonsoliaan? Kuka kaipaa lukemista?”

Me kaikki, isä, me kaikki.

Oikeasti nyt. Shhhhhhhh.

Te aikuiset luulitte olevanne niin fiksuja: laitetaan nörtit tappamaan toisiaan saarelle, ja henkiinjääneet ovat kovista kovimpia. Oikeasti te laitoitte sinne älykköjä, joilla oli vuosien strategista kokemusta netissä käydyistä sotapeleistä ja pelien hiomat reaktiokyvyt.

Aika pian myös sen viidakkohelvetin karaisemat kehot ja mielet.

Teimme suunnitelman ja odotimme.

Ja eräänä päivänä kun he avasivat portit, me hyökkäsimme heidän kimppuunsa. Et varmaan ole kuullut siitä. Ensinnäkään henkiinjääneitä ei ollut ja toisekseen en usko että emoyhtiö tahtoo ikävää mediahuomiota. Osakkeenomistajat kun ovat niin herkkiä verelle.

Oikeastaan tahdon kiittää sinua isä. Sinä teit minusta miehen, laumanjohtajan.

Mutta laumassa voi olla vain yksi sonni, isä. Se olen minä nyt. Joten sinusta tulee nyt härkä.

Tiedäthän sinä miten se tapahtuu, isä?

Nyt voit huutaa.


Lyhyitä tarinoita 16

tammikuu 22, 2015

Viimeiset parituhatta vuotta ovat olleet…haastavia, ja sanon sen todella vähätellen.

Kuvitelkaa itse että olette ensin vuosituhansien ajan se jota palvotaan ja josta pidetään, ja sitten yhtäkkiä tulee tämä nousukas Israelista ja voi hän on niin komea ja ooh hän on niin charmantti ja uuh onpas hän niin ihan radikaali.

Mokoma partajeesus vei voiton meistä kaikista. Tiedän, olisi pitänyt ottaa hänet vakavammin mutta siis…oletteko te nähneet hänet? Oikeasti? Kaunis poika joka osaa pari taikatemppua. ”Tänään täällä, huomenna ristillä”, kuten me sanoimme aina hänenlaisistaan.

:huokaus:

Toiset meistä selvisivät paremmin, toiset huonommin. Minä…selvisin. En tiedä minne muut menivät enkä oikeastaan ole kiinnostunut tietämään.

Onnistuin saamaan sen verran palvontaa, että jotenkin pystyin olemaan. Kerjäläiset eivät voi olla kovinkaan kranttuja saamistaan armonpaloista, joten en välittänyt keneltä sitä sain.

Mutta minä selvisin. Voi kyllä, minä selvisin!

Tiesin että kunhan odotan vain tarpeeksi kauan, tämän nousukasjumalan suosio kyllä hiipuu, ja ihmiset muistavat kuka on todellinen jumalatar!

Hah! Nemesis oli narttu ja niin olen minäkin!

Kun aikaa oli kulunut, olin jälleen seurapiirien suosikki; salaperäinen madame, jonka todellisia kasvoja kukaan ei nähnyt naamion takaa, mutta jonka juhlien kutsuja himoittiin, siis lähes yhtä paljon kuin hänen huomiotaan!

Mutta nekin ajat loppuivat, ja olin vähällä kadota taas. Ei tällä kertaa, päätin, ei todellakaan tällä kertaa.

Levitin kuviani kaikkialle ja onnistuin käynnistämään uuden palvonnan muodon nimeltään ”furry”; ihmiset pukeutuivat näyttääkseen minulta, ollakseen kuin minä!

Tämän kautta opin uudesta asiasta, jossa maailman tietokoneet ovat yhteydessä toisiinsa. Internet; kai olette kuulleet siitä?

Vaikka olinkin vanha, uskolliseni muistivat minut ja mitä olen tehnyt heidän hyväkseen.

Pyysin heiltä vain muutaman pikku palveluksen…ja nyt minulla on tuhansia seuraajia ”maailman hauskimmat kissavideot”-kanavallani.

Ja he kaikki rakastavat minua.

Vain minua.


Töistä ja kissoista 000459

tammikuu 16, 2015

Virma aloitti yt-neuvottelut.

Koska jo tiedän menettäväni työpaikkani kesän alussa, adjektiivi kuvaamaan reaktiotani on ”jäädytetty viilipytty”. Lisäksi olen jo levitellyt häpeilemättömästi vaatimatonta CV:täni sekä vaatimattomampaa työhakemusta kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.

Harvinaista kyllä, en syytä virmaa: kaikki haluavat suomalaisen työmoraalin it-palvelut mutta vinku-intistianin hinnoilla. Ei siinä kukaan voi muuta kuin tarjota jompaa kumpaa ja työmoraali laittoi juuri otsaansa yhden nollan liikaa.

Virma tarjosi mahdollisuutta muuttaa etelä-naapuriin hommiin, mutta it-ammattilaisen palkka on siellä keskimäärin 1 000 – 1 500 €/kk ja tasavero 21%. Paikallinen hintataso on tietenkin alhaisempi, mutta kotiinpaluu voi olla kylmäävä kun olette säästäneet tarpeeksi bussikyytiin satamasta ja kahden euron hampurilaiseen. Ai niin ja minähän seurustelen myös.

Josta pääsemmekin kissaan.

Meillä on aina välillä hoitokissa, josta pidän…suurimman osan ajasta.

Mutta kun kaksi aikuista rakastaa oikein paljon toisiaan…he joskus…silleen…”syleilevät toisiaan”…kysykää vanhemmiltanne, okei?

Joka tapauksessa ”syleily” ei oikein tunnu samalta kun 10 sentin päässä on kissa katsomassa sellaisella ”hei mitä sinä teet?”-ilmeellä, jossa yhdistyvät puhdas hämmennys, silkka uteliaisuus ja epäterve kritiikki.

Yritimme kerran laittaa makuuhuoneen oven säppiin, mutta siitä seurasi naapureillekin kuulunut moukumiskonsertti ja ovessa vieläkin näkyvät raavintajäljet.

Alan pitää koirista.


Lyhyitä tarinoita 15

tammikuu 9, 2015

Se ei kauaa kestänyt, ja ymmärrän lauseen ironian, kiitos vaan huomautuksesta.

Yllättävän kauan sain myytyä Hitlerin signeerauksella varustettuja Mein Kampfeja. Mutta sitten ostajat alkoivat ihmetellä miksi kirja on niin uudenveroinen ja signeerauksen muste kovin tuoreen oloista.

Ja jos on jotain mitä en halua puhelinvastaajaani, niin etelä-amerikkalaisella aksentilla saksaa puhuvien tyyppien turhan uteliaita kyselyitä.

Aikakoneen tuotantokustannukset on silti jotenkin saatava takaisin. Silloin sain edellistäkin paremman idean.

Opin että menneisyydestä on turha tuoda mitään tavaraa, sillä se ei tietenkään ole vanhentunut yhtään, koska hei: aikakone.

Mutta mitä jos veisin jotain menneisyyteen?

Aloin levittää sanaa uudesta palvelusta (valitan, luottamussuhteeni asiakkaisiini estää paljastamasta miten sen tein).

Lyhykäisyydessään pitchini oli seuraava: mitä jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja läimäyttää nuorempaa itseäsi?

Huomattavan moni oli kiinnostunut pahoinpitelemään aikaisempaa itseään.

Tietenkin kaikki epäilivät aluksi, mutta ensimmäisen onnistuneen kokeilun jälkeen (saatoitte lukea siitä lehdestä n. 25 vuotta sitten. Otsikko oli ”pelleasuinen tuntematon mies läimäytti miestä kumiankalla keskellä päivää – tekijää ei ole tavoitettu”. Lupasin todistaa asian pelleasulla, kumiankalla ja sillä että tekijä pääsi pakoon keskeltä ihmisryhmää.) epäilyjä ei enää ollut.

Tavallaan teen sosiaalipoliittista laupeudentyötä. Uskon että moni (nykyajassa) menestynyt henkilö sai luunapin nuoruudessaan itseltään, ja näin ollen lopettanut tyhmyydet ja keskittynyt— AUTS! Mistä hyvästä tuo tuli?


Väsyttää. Taas. 000458

tammikuu 3, 2015

Onko vielä pitkä matka seuraavaan lomaan?

Joulu meni liian nopeasti uusioperheen arjen parissa että olisin oikeasti ehtinyt rentoutua.

Töissä on ollut koko ajan kiirettä koska välipäivälomat, sairaslomat, talvilomat tai lapsi on kipeänä ja ”en uskalla jättää häntä yksin koska hän ulottaa jo veitsilaatikkoon, osaa murtaa internetin lapsilukon koodin, ja tietää missä pidän tulitikkuja sekä avainta ympärivuotiseen ilotuliteraketti-varastooni”.

Lisäksi virman viimeisimmisä yt:issä ilmeisesti irtisanottavat uusien haasteiden eteen saatetut valittiin kysymällä ”osaatko vaihtaa itse tietokoneen salasanan ja/tai tiedätkö mikä on tietokone, ja mitä se tekee?”. Arvatkaa millä vastauksilla sait mennä?

Myöskin ensimmäistä kertaa vajaaseen vuosikymmeneen pitää oikeasti yrittää löytää kesähommia l. täyttää jokaiseen mahdolliseen vuokratyöfirmaan hakemus…Turussa.

Samoin tulee kehittyä jollain it-alan osa-alueella mukavan puhelinäänen lisäksi. Se taas tarkoittaa epämukavia ”sori, kulta, näen että olet taas pukeutunut orja-Leian asuun, mutta minun tulee opetella kuinka saan tämän tietokoneen sanomaan ”hello, world”, joten silittele itse wookietasi tämä ja seuraavien kuuden kuukauden illat”.

Tiivistettynä…no oikeastaan paremmin kuin viime vuonna samaan aikaan. Tänä vuonna ei tarvinnut muuttaa.

Kyllä se tästä.


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.