Alun lopun hidas loppuunpalaminen 000467

toukokuu 26, 2015

TJ 3.

Yleinen ilmapiiri töissä on ”hitot, jos eivät tykkää niin antavat potkut.”

Itsekin alan viimein tajuta että tämä oli tässä.

Mitään tietoa siitä onko viimeinen työpäivä ensi perjantai vai maanantai ei ole kuulunut.

Virman tuntien tämä on näitä ”ai minä kun luulin että sinä tiesit jo että [laita asia tähän]”-ilmoitusluontoisia tapauksia.

Mutta mitä väistämättömän lopun jälkeen? Kahdesta hakemastani paikasta ei ole kuulunut ns. mitn, ja yhdestä paikasta tuli kohteliaat pakit.

Ehkä olisi aika harkita alan vaihtoa…toisaalta minulla on MySql-, PHP-, verkkohallinta- ja Python-kirjat lukupinossa (noilla aloilla on hiukan enemmän tulevaisuutta kuin tukitehtävissä) ja en pidä hikoilemisesta.

Muutama vuosi sitten kun vielä uskoimme että tämä kaikki jatkuisi ikuisesti, kokoonnuimme kaikki yhteen. Siellä jokainen sai esitellä itsensä ja kertoa itsestään jne., tällainen yhteishengen kohotus- ja tutustumistapahtuma.

Silloin vielä jonkin asteen huumorintajun omaavana sanoin, että it-tuen hommat ovat jotain millä tapan aikaa kunnes tiedän mitä haluan tehdä isona.

Lupaan kertoa teillekin mitä keksin.


En ole niin luulossa kuin humallatte 000466

toukokuu 19, 2015

TJ 8.

Sitten viimeinen sammuttaa valot, sulkee oven perässään ja lähtee polkemaan Helsingintietä pitkin kohti auringonlaskua.

Ikään kuin viimeisenä (tai no ainakin niin toivon) nöyryytyksenä sain lähettää eteenpäin, ja kuitata tehdyiksi toiseen virmaan siirtyvien kollegoideni puhelintilaukset :merkitsevä silmänisku universumilta:

Mutta näin unta että pudotin tekohampaani.

Itselläni ei ole (vielä) tekohampaita, mutta pidän unen selityksestä; teitä tullaan koettelemaan ja te joiden veri on heikkoa ette tule selviämään sillä talvi on tulossa, nartut!

Joten olen itse asiassa innoissani.

Tai ehkä se vain johtuu E:n uudesta kokeilusta: joka ilta puoli desiä punaviiniä ruuan kanssa. Teorian mukaan sen pitäisi alentaa verenpainetta, pudottaa kolesteroliarvoja, tiputtaa painoa, tuoda takaisin hiusteni luonnollinen vaaleus jne.

Tarkennus: kyseessä ei ole punkkua pullosta-dieetti sinällään, vaan punaviini on ollut ilmatiiviissä purkissa punasipulien kanssa viikon ajan. Ei glyseriiniä ilman nitroa, katsokaas.

Tämän lisäksi illalliseksi/lounaaksi töissä oli paahdettuja, punaviinissä marinoituja punasipuleita (kts. edelliset lauseet) sisäfileen kanssa. Voin kertoa että harvoin olen ollut näin hilpeä työpaikalla ja/tai sen välittömässä läheisyydessä.


Lyhyitä tarinoita 22

toukokuu 15, 2015

”Iskä, sängyn alla on mölkö.”

Herään taas hänen valitukseensa.

”Iskä, siellä on mölkö.”

En huomioi häntä mitenkään.

”Iskä ihan oikeesti, siellä on mölkö”.

En käänny, en liiku, näyttelen nukkuvani.

”Iiiiiskääää, ihan oikeeeeesti”.

Mankuminenkaan ei auta.

”Siellä on mölkö!”

Hyvä yritys, mutta en lankea siihen.

”Iskä!”

Joka yö sama juttu, jopa silloin kun matkustan.

”Iskä! Siellä on mölkö! Ihan oikeesti mölkö!”

Jatkan nukkuvalta näyttävää.

”Iskä! Mikset sä usko mua!?”

Yleensä hän lopettaa tuohon.

”Iskä…”

Ja noilla sanoilla hän menee pois.

Nyt saan taas nukuttua loppuyön rauhassa.

Minulla ei ole lapsia.


Väsyn 000465

toukokuu 8, 2015

Ehkä tämä on oikea lopettaa hommat.

Olen entistä enemmän huomannut väsyväni siihen, että ihmiset ovat niin sanoinkuvailemattoman tyhmiä. Ja luottakaa siihen että olen yrittänyt kuvailla sitä, mutta en vaan kykene.

Tukitehtävät ovat työmaailman muukalaislegioona: jokaisella on tarina, mutta sinun ei tarvitse kertoa sitä jos et halua.

Me olemme ensimmäisenä paikalla, ja me lähdemme viimeisenä.

Olen kertonut tuon jo noin N + yksi kertaa liikaa, ja tulen jatkamaan sen kertomista siihen asti että saamme arvostusta.

Mutta minä en toivottavasti ole kuulemassa sitä.

Minä olen väsynyt, kyynistynyt, katkeroitunut ja menettänyt empatiakykyni jo aikoja sitten.

En jaksa enää pyydellä vuolaasti anteeksi…

Kun asiakas on mokannut itse, ja syyttää meitä siitä.

Kun asiakkaan oma yritys muuttaa käytäntöjä, ja syy onkin meissä jotka toteutamme sen.

Kun ns. asiantuntijat tekevät jotain ”hupsista-saatana”:n ja ”pitikö sen mennä noin?” välillä, ja me saamme kaiken ”kunnian”.

Kun jotain ei ole tehtykään heti, ja se-maailman-tärkein-ihminen joutuu odottelemaan.

Kun olen liian hidas ja vanha enää omaksumaan jotain minkä kaikki muut tuntuvat omaksuvan aamukahvin ja toisen aamukahvin välissä ja saan haukut.

Kun ihmiset eivät ymmärrä että puhelimeen kaiuttimien kautta puhuttaessa se on ergonomisesti mukavaa heille, mutta minä en kuule mitään.

En vaan jaksa.


Pelkään 000464

huhtikuu 29, 2015

1. Ensinnäkin nämä.

Lehtokotilot, kohtaamme jälleen. Tai siis emme, koska minä en mene 100 metriä lähemmäksi noita itse saatanasta siinneitä limaisia hirvityksiä jotka tulisi tappaa tulella, jotta ne palaisivat Helvetin lieskoihin joista ne saapuivatkin! Ällöjä!

2. Asiakkaiden tyhmyyttä.

Jonain päivänä minä vielä päätän että oikeastaan minullahan loppuvat työt kohta, joten annas kun kerron mitä mieltä oikeasti olen, ja sitten kadun sitä heti.

”Niin ja sitten minä tahtoisin sellaisen kehitysidean viedä eteenpäin siellä että kun teiltä tulee jokin ongelma ratkaistuna takaisin, niin sitten kun minä menen kokeilemaan ohjelmaa, niin se ei välttämättä toimikaan. Niin että te voisitte laittaa siihen viestiin sellaisen viestin että onko tämä oikeasti ratkaistu, vai pitääkö minun vielä tehdä jotain. Kun en minä ehdi lukea sitä ratkaisukenttää ja uskon että moni muukaan ei ehdi, niin tällä tavalla voitaisiin säästää meidän käyttäjien aikaa.”

Vastasin asiakkaalle koko että minäpä laitan viestiä eteenpäin, koska pro.

Joku vähemmän ammattimainen olisi kysynyt ymmärtääkö hän A) ratkaisu-kentän merkityksen?, B) että hänen majesteettinsa voi käyttää 5-15 sekuntia lukea ratkaisun ja C) että hän on idiootti?
Mutta minä pro.

Hauskinta oli että hän kuulosti siltä että oli juuri saavuttanut räjähdyspisteensä, mutta pidätteli sitä koska palveluvalikossa ei ollut kohtaa ”Haluatko kiljua?”

Sitten oli eräskin salasanan vaihto, jonka dialogi meni suunnilleen näin.

Minä:  Uusi salasanasi on Sadepilvi.

Firman oma it-ammattilainen: Sädepilvi…ei tämä mene läpi.

Minä: (…säde..? Kuulin varmaan väärin) Siis Sadepilvi, ensimmäinen s isolla.

Joku jonka tulee hankkia kuulokoje: Sädepilvi, isolla s:llä, ei vaan hyväksy.

Minä: Ei vaan Sadepilvi, isolla s:llä.

Hän joka ansaitsee enemmän kuin minä koska maailma ei ole reilu: Sädepilvi, iso s. Ei onnistu.

Minä: S-a-d-e-p-i-l-v-i. Iso s.

Millo hänen pääse varjo sattuu tuon pienen närreen kohal, nii sillo hänest tullookii it-ammatilaine: S-ä-d-e-p-i-l-v-i, iso S. Ei…

Minä: Sadepilvi, se mikä tulee taivaalta, veden ensimmäinen muoto (huidon refleksinomaisesti puhelimeen. Kaikki luulevat että olen viimein napsahtanut ja hätistelen näkymätöntä hyttystä).

Kelatkaa tää elää tälleen joka päivä: Aaa joo, Sadepilvi…

Tiedän että olen ryöstöviljellyt tätä vitsiä, mutta kerrankin minulla olisi ollut syytä kysyä ”millainen sää teidän planeetalla on?”

3. Lintujen raivoa

Lintu p*skansi pyöränsatulalle, tai siis pehmusteelle. Eikä edes silleen ohimennen, vaan ilman CSI: Turku-ryhmääkin näin että satulalle oli istuttu, pruutattu oikein hartaasti ja sitten lennetty pois. Oli pakko pestä pehmuste pesukoneessa.

En muista varmasti, mutta minusta Linnut-elokuva alkoi näin.

4. Teknisen tietotaitoni hiipumista

Makuuhuoneen digiboksista kuului ääni, mutta kuvaa ei näkynyt.

Minä olisin halunnut ostaa kokonaan uuden television (jos olette mies, murahditte ymmärtäväisesti. Jos ette, en edes yritä selittää tätä logiikkaa), mutta E ei anna (kts. edellinen lause).

Tiedättekö ne kauppojen halvat muutaman kympin digiboksit? Juu niitä ei enää ole.

Joten ostin [ETTÄKÖ OIKEIN SATA MARKKAA!?] maksavan boksin.

Tuon sen kotiin, laitan sen paikoilleen ja…en kyllästytä teitä lopputuloksella.

Seuraavaksi uuden [ETTÄKÖ OIKEIN SATA MARKKAA!?] maksavan scart-johdon ostoon, koska E ei edelleenkään anna minun ostaa uutta televisiota.

5. tiellä olevia ihmisiä

Maan ihmiset! Se millä astutte kuolevaisinne jalkoinenne on julkinen tie, tarkoitettu sekä polkupyöräilijöille että jalankulkijoille. Jalankulkijoille itse asiassa on sivussa oma jalkakäytävä. Se ei ole teidän yksityinen kuhertelunurkka/rivitanssin kylmäharjoittelupaikka/keskusteluryhmän kokoontumisajo/jotain muuta mitä te kuvittelette, mitä?

Ja toisekseen polkupyöräkaista on polkupyörille. Jos oli pakko laittaa korkokengät jalkaan ja haluatte kävellä siinä keskellä, minä tulen pelottelemaan teitä polkupyöränkellollani ja/tai hipaisemalla teitä olkapäälläni ajaessani äänennopeudella ohi.

Koska toisinaan en ole pro.


Lyhyitä tarinoita 21

huhtikuu 25, 2015

No se on aika nolo juttu, ja olen kertonut sen niin monta kertaa, mutta jos kerran haluat kuulla sen…

Hälytys soi kello 1400 paikallista aikaa. Minä ja muut miehistöni jäsenet olimme rentoutumassa kun kuulimme sen.

Komentopaikalla meille ei osattu kertoa paljoa. Tutka oli havainnut useita tuntemattomia kohteita lounaassa ja tehtävämme oli mennä niitä vastaan. Lisäksi kuulimme että meillä oli lupa ampua tarvittaessa.

Tällaiset tilanteet eivät olleet nykyään mitenkään erityisiä, mutta toki adrenaliini kohisi hiukan korvissa.

Nousimme ilmaan ja lähdimme kohti määränpäätämme muodostelmassa.

Tutkan mukaan  kohteet eivät liikkuneet, mikä merkitsi että meillä ei ollut kiirettä. Oletimme niiden olevan laivoja tai muita vedessä liikkuvia aluksia.

Mutta kun saavuimme paikalle havaitsimme erehtyneemme. Ne eivät olleet laivoja tai muitakaan aluksia. Ne olivat eläviä olentoja, mutta eivät sellaisia jotka olisivat tästä maailmasta.

Siinä missä niiden suun olisi pitänyt olla, oli lonkeroita. Itse asiassa niiden kehot olivat täynnä lonkeroita, ja ne muistuttivat muodoltaan mustekalan ja käärmeen yhdistelmiä. Jollain oli myös siivet. Vartaloltaan osa oli ihmismäisiä, osa vain möykkyjä.

Rannalle oli saapunut valtava joukko ihmisiä, ja osa heistä oli saapunut joukkokuljetusvälineillä. He kaikki syöksyivät kohti vettä. Olen myöhemmin kuullut että monet heistä kiljuivat jotain siansaksaa ja toiset vain huusivat tyyliin ”tee minut hulluksi!”, ”Haluan liittyä syväläisiin!” tai muuta sellaista.

Lensimme kerran niiden yli ja ne eivät tehneet vastarintaa. Tällöin tein päätökseni ampumisesta.

En tiedä mistä ne tulivat, mutta meidän maailmassamme ne joutuivat tottelemaan meidän fysiikkamme sääntöjä. Ne eivät kestäneet kauaa koneidemme täyttä tulivoimaa.

Minulta on kysytty myöhemmin monesti miksi tein päätökseni.

Kerron kaikille totuuden. Katsoin yhtä niistä silmiin tai ainakin uskon niiden olleen silmät.

Oli kuin olisin kuullut sen pyytävän aivoissani ”tapa minut nyt. Pyydän”.

En yleensä spekuloi, mutta jotenkin uskon että se oli odottanut toisenlaista reaktiota saapuessaan tänne.


Vihaan 000463

huhtikuu 17, 2015

Olen oppinut tuntemaan suussani pimeän puolen keksien maun.

Vihaan tällä hetkellä niin monta asiaa, että sormeni suorastaan himoaa caps lock- ja huutomerkki-näppäimen painallusta.

Kaikki alkoi kun E päätti että me olemme pullukoita. Minulla on vastakysymys teille jotka ihmettelette miksi en raavaana ja elämän karaisemana miehenä sanonut vastaan puolta pienemmälle ja puolta kevyemmälle naisihmiselle: hei ja miten teidän sinkkuelämä maistuu?

Olemme siis juoneet luonnon omaa rasvanpolttoainetta, jota saa sekoittamalla omenaviinietikkaa, banaania ja ruskeaa sokeria yhteen ja sulkemalla sen mahdollisimman ilmatiiviiseen purkkiin vuorokaudeksi. Sitten nautitte (sanan laajimmassa merkityksessa) sitä 1-3 ruokalusikallista päivässä.

Kilot todella katoavat, mutta hintana on se että mikään ei pysy sisällä. Muistan ajan, kun vielä pompin rappuset työpaikkani kerrokseen kolme porrasta kerrallaan, samalla tasapainotellen työtuoliani nenäni päällä ja jonglööraten viittä palloa käsilläni (Muistan myös hämärästi kun pystyin muistamaan asioita järkevästi).

Joten nyt olen koko ajan heikko, ärtyisä sekä nälkäinen.

Lisäksi E luki netistä että 99% ruuasta vanhenee 24 tunnin sisällä valmistamisesta, joten en saa ottaa mukaani mitään illalla valmistettua vaikka se menisikin k.o. aikarajan sisälle.

Siksi olenkin viime aikoina lähinnä syönyt lounaaksi valmisnuudeleita ja kanapihvejä.

Ja siten olen vihainen.

Tällä hetkellä viha Top 3 on seuraavanlainen

3. Uusi ravintola Turussa jossa kävimme eilen E:n kanssa.

Maksoin kolminumeroisen summan ateriasta, joka itse valmistettuna maksaisi yhden numeron ja maistuisi joltain (Caps lockia en käytä, mutta tummennuksesta tykkään). Ei, en mainitse nimiä koska vielä sen verran säilytän itsehillintääni, että säästän todellisen purkaukseni ravintola-arvostelusivulle.

2. Intialaiset konsultit

Miksi? Miten? Mitä? ovat kysymykset jotka tulevat mieleeni heidän kanssamme toimiessamme. Miksi kirnutun Vishnun nimessä nämä ihmiset on palkattu? Miten näiden tyyppien oletetaan osaavan mitään, kun jo perustietokoneen käyttö on yhteydenottojen perusteella ylivoimaista (kts. edellinen kysymys) ?

Ja mitä ihmettä te sanotte? Sanokaa vaan suomalaista finglishiä rallienglanniksi, mutta ainakin se on selkeää ja viesti menee perille. Intialaiset puhuvat ihmeellisellä nuotilla, aksentilla, puhetavalla ja intialaisen palveluntarjoaja linjan päästä (koska haise pahalle paikallinen pre-paid liittymä jonka tekemiseen on kuitenkin käytetty lehmiä). Kuvitelkaa että joku kuiskaa teille viisitoista-metrisen putken päästä kuuma peruna suussaan.

1. Ylityöt

Koska olen iltavuorossa, ja koska olen vielä normaalin työmoraalin omaava ja koska meillä on kriisitilanne ja koskAAAAAACAPSLOCK!!!!


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.