Sitä ennen kuitenkin kerron miten happyhappyjoyjoy-kouluttajan haastattelussa meni.
Haastattelijoina oli kaksi maailman iloisimman kansakunnan edustajaa Ruotsista. Tällä on merkitystä sikäli, että jos Playboy suostuisi julkaisemaan lukijankirjeeni, minulla olisi virallista todistusaineistoa siitä että pystyn viihdyttämään kahta ihmistä yhtäaikaa.
Nyt joudutte kuitenkin arvuuttelemaan että kuka kirjoittaa tätä kahdella sormella ja kykenee saavuttamaan sellaisia sosiaalisuuden huippuja että happi uhkaa loppua viimeiseen kohteliaisuuten kurotettaessa?
Arviointia kuitenkin vaikeuttaa se, että haastattelijani olivat itse happyhappyjoyjoy-metodin kehittäjät. Joten he tietävät kuinka uhr—asiakas tuuditetaan hyvänolon tunteeseen. Voi siis olla että en oikeasti tehnyt niin hyvää vaikutusta. Sanoisin että mahdollisuuteni päästä/joutua kouluttajaksi ovat asteikolla 50-60 noin luokkaa 55.
Seuraavaksi hyvä kysymys: miksi minä hain tuota paikkaa jos en sitä välttämättä halua? Miksi oikeastaan menen töihin joista en niin pidä?
Olen ehkä antanut olettaa että vihaa työtäni koko ajan. Yleensä kuitenkin pidän siististä toimitotyöstäni, mutta toisinaan yksikin idiootti tai yksi strateginen epäonnistuminen onnistuu pilaamaan koko päivän tai loppuviikon.
Lisäksi onnelliset hetket eivät ole kovinkaan hauskoja lukea, sillä ne ovat aina samanlaisia, mutta onnettomat hetket ovat kuin lumihiutaleet: ei ole toista samanlaista ja vaikka tuntuu että ne kasaantuvat, lopulta ne aina katoavat tai ne pukataan pois.
Huomaatteko miten syvällinen minusta on tullut vihreään teehen siirtymisen jälkeen?