Vaan miksi surisin perjantai-dilemmaa? 00146

30 syyskuun, 2011

Tajusin juuri miten saan kaksi blogimerkintää yhden hinnalla kirjamessuista.

Pystytys

Ennen:

(Klikkaa isommaksi)

Jälkeen:

(Klikkaa isommaksi. Kuvassa oleva mieshenkilö ei ole myynnissä. Uskokaa pois, olemme yrittäneet.)

Tervetuloa siis Turun Kirjamessuille perjantaina klo 10-18, la klo 10-18 ja su 10-17. Olemme siinä kahvilan vieressä ja itse olen paikalla viikonloppuna.

Sunnuntaina saatte saman kuvasarjan mutta eri järjestyksessä nimellä ”Purku”.

Tämän lisäksi ulkona paistaa aurinko ja meillä on kerrankin tarpeeksi ihmisiä linjoilla että ehtii juoda kahvinsa rauhassa.

Tori Amoksen vierailun kunniaksi Happy Workers elokuvasta ”Toys”:

Advertisement

Elämää uuden digiboksin kanssa 00145

27 syyskuun, 2011

Lupasin laittaa tänne uuden korvamadon, mutta sitä ennen kronikoidaan kroonisen kronologisesti etenevää elämääni.

Uuden digiboksin kanssa eläminen on mennyt ihan hyvin, kiitos kysymästä.

Tosin meillä oli hiukan erimielisyyksiä viikonloppuna siitä tulisiko minun nähdä Number 23-elokuvaa tekstityksellä tai näin yleensäkään.

Sen mielestä ei, ja argumentti oli tietenkin vahva: haluanko minä todellakin nähdä yli puolitoista tuntia kuinka aikoinaan hyvinkin hauska tyyppi yrittää läpikäydä teiniangstiaan jälkijättöisesti koko kansan nähden miljoonapalkalla?

Ja ohjaajana vieläpä se saksalainen, joka päätellen Batman-elokuvistaan suorittaa ohjauksensa kaapista käsin; Lepakkomiehellä oli herra paratkoon asussaan nännit. Toistan: nännit.

Minä totesin että voisi sitä huonomminkin päivänsä viettää, mutta lopulta se voitti kun en jaksanut koneen tilttauksen jälkeen enää haaveilla Ylen tekstityksen näkymisestä.

Arvostaisin myös jos se viitsisi laittaa tietokoneelle siirrettäviin tiedostoihin ohjelman nimen ja päivämäärän…mutta kaikki suhteethan ovat välillä tällaisia. Toistaiseksi siis kukaan ei ole muuttamassa takaisin ostajansa luokse tai lentämässä ikkunasta ulos.

[aasinsilta]Kunhan se vain kertoisi aikooko se toimia samalla tavoin tulevaisuudessakin.[/aasinsilta]

Foreigner ja ”Say you will”:


Viikonloppu on uuden alkuviikon alun viikon loppu 00144

25 syyskuun, 2011

Tarkoitukseni oli kirjoittaa jo perjantaina.

Perjantaista muodostui kuitenkin suoraan verrannollinen siperialaisen uimakoulun alkeiskurssin uimadiplomin loppukokeeseen eli jäisen perunapellon läpi kroolaaminen yhden työpäivän aikana.

Jos haluatte kuullä yhden huippuhetken, niin se oli minun vuoroni kohdata suomenkielen ylilehtorimarsalkka N. Illittäjä, jonka mielestä ”tietokoneilla ei ole nimiä, vain ihmisillä on nimiä” :luetaan ”kyllä MINÄ tiedän koska olen kuluttanut 20 vuotta n*ssien pilkkua ja kuunnellen sen sänkypuheita”-äänensävyllä:

Mietin ”it-tuen pikkuhetken” (kuten te kaikki meille soittaneet tiedätte, ihmisajassa tuo voi olla mitä vain 3 sekunnin ja kahden sukupolvenvaihdoksen välillä)  että kerronko kuinka hänenkin koneessaan lukee ”computer name/tietokoneen nimi”, kiitos Microsoft.

Mutta viimeiset nenälläni auraamani tusina siemenperunaa olivat vieneet taistelutahtoni, joten tyydyin kysymään ”konetunnusta”.

Muut mieltäni vaivanneet kysymykset ovat lähinnä metafilosofisia eli itsessään jo turhia, mutta kun kerran tulitte tänne asti Googlen kautta etsimään lonkeropornoa, ainakin voin tarjota teille jotain.

Kirjamessut: kauppamme osallistuu niihin, ja siitä hyvästä maksamme järjestäjille sähköstä, netistä, myyntipaikasta ja jos meillä olisi varaa, seinistä.

Ja koska en muista tarkkoja summia, voin vain sanoa että ilman seiniäkin tuo ei ole halpaa hupia.

Miksi ihmeessä sitten ihmisiltä vielä halutaan sisäänpääsymaksu? Tämän täytyy olla kapitalismin huipentuma: maksa siitä että pääset maksamaan.

Lopuksi, ei minulle, vaan teille Paula Cole ja ”Where have all the cowboys gone” :


Japanilainen porno 00144

21 syyskuun, 2011

…suomalaisessa kirjastolaitoksessa on juuri löytämäni Pro Gradu-tutkielman aihe.

Aah, Kimochi – seksuaalisisältöisen mangan valinnasta, sijainnista ja luetteloinnista yleisissä kirjastoissa” on Siina Vierin tekemä, suuri kiitos hänelle googlenpalveluksesta.


Tohtori Google ottaa teidät nyt vastaan 00143

21 syyskuun, 2011

Eli Kun Et Muusta Osaa Kirjoittaa, Kirjoita Vaikka Blogisi Hakusanoista.

Hienoimmat paidat

Kotimaasta suosittelen tietenkin Archivaatetta ja ulkomailta Topatocoa, joka on hitsin kallis näin eurooppalaiselle (Ole kirottu Atlantin valtameri. Kirottu!!), mutta sieltä saa kuuminta hottia olevat t-paidat.

äläs poika wareta

Warettaminen eli vertaisverkosta ohjelmien lataaminen ei muuten ole niin helppoa kuin luulisi, tai ainakin tähän lopputulokseen olen päättynyt kavereita katsomalla.

Ensin pitää ladata ohjelma sitä varten, sitten pitää konfiguroida ohjelma, sitten yritetään löytää vertaisverkot, löydetään, ai se on kaupallinen, no seuraava, ai nyt löytyi, ai jutun lataaminen kestää puolitoista päivää —> puolitoista päivää myöhemmin —> ei tämä onkin vain tekstiedosto jossa lukee ”ähäkutti”.

Helpompi ostaa kaupasta haluamansa.

suuttuminen

Pelko on polku pimeälle puolelle. Pelko johtaa vihaan. Viha johtaa suuttumiseen. Suuttuminen johtaa kärsimykseen

– Joku vihreä tumppi –

cafe bonjour turku

Ollut kiinni jo kolmatta viikkoa, mikä huolestuttaa minuakin. Tietääkö joku enemmän?

neulo putkihuivi

Neulo ite.

tuhma tyttö saa piiskaa

Ilmiselvästikin Keltaisten sivujen palveluhakemistossa on merkittävä puute.

minä sulle homonyymit näytän

…on Maijastiina Vileniuksen gradun pohjalta tehty kirja. Ai niin, joku Pertti Jarla on kuvittanut sen tai jotain. Hyvä arvostelu kirjasta löytyy Kirjavinkeistä.

antifatigue linssit

Eli nykyaikaiset kaksi-teholasit. Olen käyttänyt jo toista vuotta ja olen tykännyt. Suosittelen jos työskentelette näyttöpäätteen edessä.

mielenkiinnotonta

Kieltäydyn kommentoimasta itsestäänselvää.

ajanhauska

Okei, tunnistan sanan ”ajan”, mutta mikä sen jälkeen tuleva sana on?

maksatko farmvillestä

Kokeilemattakin voin sanoa että ei, en suosittele kysymään tätä ensimmäisillä treffeillä.

yritti antaa piiskaa

Miten minusta tuntuu että tarjonta ja kysyntä eivät oikein kohtaa? Paitsi siis minun blogini hakusanoissa.

täit-2011

Okei, myönnän, tämä oli pakko googlettaa itsekin. En ollut ensimmäisten viiden hakusivun joukossa. Miten ihmeessä tänne on silti tultu tällä? Joku rakastaa täitä.

Korjaus: rakastaa täitä.

koulutyttöjen piiskausta

Ilmiselvästikin Keltaisten sivujen…ai käytin jo tämän vitsin. Antakaa joku piiskaa rangaistukseksi.


Kun näkkäri rikkoutuu diagonaalisesti 00142

19 syyskuun, 2011

Kertokaa minulle aikuisten ongelmia. Mitä isompia ja pahempia, sen parempi.

Oikeasti. Minä tarvitsen niitä.

Digiboksini lakkasi toimimasta viikonloppuna: jos pikakelasin ohjelmaa liian nopeasti, koko systeemi hyytyy. Lisäksi kun yritin siirtää materiaalia tietokoneelle turvaan, tietokone ilmoitti että ei onnistu, tiedostot ovat korruptoituneet.

Tässä tilanteessa psykologia tuntee vain kolme mahdollisuutta: paeta, tapella tai ostaa uusi digiboksi. Arvaatte varmaan mikä on edessä.

Koska tilanne on nyt se, että kaikki estot digiboksin suhteen lensivät ikkunasta ulos, päätin eheyttää sen kiintolevyn.

(Suomennos ei it-nörteille: kuvitelkaa lattia niin täynnä legopalikoita että sillä ei voi liikkua. Eheyttäminen on sitä että kaikki legopalikat  laitetaan yhteen nurkkaan, jolloin lattiallesyntyy kävelytilaa.)

Yleensä tämä on digiboksien suhteen samantasoista toimintaa kuin kissanmintun tarjoaminen tiikerille eli lopputulos voi yllättää molemmat.

Kyllähän siinä kesti aikansa mutta lopputulema oli että kaikki ohjelmat siirtyivät nyt tietokoneelle ja jos en heti laittanut turboboostia päälle pikakelaukselle, ohjelmat näkyivät boksilta.

Joten kun perjantaina valitin kuinka olin poistanut parin päivän verran katsomattomia ohjelmia, osa korvaamattomia…jos vain olisin jo silloin eheyttänyt…

Nyt joku heikompi ihminen saattaisi sanoa ettäMIKSI SINÄ VIHAAT MINUA KUN MINÄ TAHDOIN VAIN SALMIAKKIA MUSTAA SALMIAKKIA KAIKKI ON MUSTAA VESI ON MUSTAA KAHVI TULEE VEDESTÄ JA SE ON MUSTAA JOSSAIN SOI MUSTA KAHVIKELLO JONKA MINÄ VAIN KUULEN SE KUTSUU MINUA HEHEEEEIIIIIIHEHEIIIIII mutta en ole sellainen ihminen.

Lisäksi lempikahvilani on ollut nyt kolmatta viikkoa salaperäisesti kiinni ja lempifarkuistani meni vetskari rikki.

Palauttakaa siis minut maanpinnalle.

Kertokaa oikeiden ihmisten oikeista ongelmista ennen kuin alan itkeä miten hauskaa muilla oli sarjakuvafestivaaleilla joille en mennyt.


Koska perjantai-dilemma 00141

16 syyskuun, 2011

Olisi hyviä uutisia ja sitten olisi itke-mulle-iijoki-kronikka-uutisia.

Hyvät uutiset: selästä poistettu luomi oli hyvälaatuista ihorasvaa (tai jotain) eli ei syöpää näköpiirissä.

Sitten muita uutisia:

Vaikka olenkin tottunut siihen, silti edelleen kirpaisee kun huomaan jonkun olevan viksumpi, hauskempi ja tottuneempi maskaran käytössä.

Mutta voin vielä oppia vanhoilla päivilläni meikkaamaan, joten tämä ei ole niinkään iso ongelma.

Palkasta ulosmitattiin olettamaani isompi pala yhden palkattoman lomaviikon myötä.

Mutta toisaalta mammona vain kahlitsi porvarin minussa maan pinnalle. Nyt nälkätaiteilijana voin luoda vapaammin.

Laitoin Hesarin sääennustuksen (rankkasadetta ja viimaa) päälleni tuulipuvun. Nyt ulkona paistaa aurinko melkein pilvettömältä taivaalta ja tyyntä on.

Mutta omituisesti tuntui siltä kuin vanha ystävä olisi palannut kotiin kun tunsin tuulipuvun materiaalin ihollani.

Onko universumi siis lopullisesti menettänyt teränsä jolla piikittelee minua? No ei.

Tiedättehän miten digibokseista kerrotaan  kuinka niihin mahtuu useamman, ellei jopa viikkojen ohjelmat?

Mitä teille EI kerrota on se että mikäli säilötte useamman, jopa viikkojen ohjelmat digiboksillenne, jossain vaiheessa sen kiintolevy alkaa oikkuilla, hidastella ja lopulta olette pakotetut poistamaan kaikki tallennuksenne.

Kun nyt kerran kysytte: jep.

Vastauksena jatkokommenttiinne: lukeminen vaatii keskittymistä, molemmat kädet käyttöön sekä hyvän asennon ja hiljaisuutta. Itseni turruttaminen massaviihteen oopiumilla ei vaadi mitään noista.

Ja ehkä ostan osan kadottamistani tv-sarjoista ja elokuvista dvd:nä (sitten kun on varaa), mutta mukana meni paljon mm. Yle Teeman ohjelmistoa mitä ei saada veroparatiisissa sijaitsevalta verkkokaupalta.

Niiden menettäminen kirpaisi eniten.

Jos jotain positiivista tilanteesta on löydettävä, niin näköjään vanha viholliseni edelleenkin oppii uusia temppuja.

Sen kunniaksi Siouxsie and the Banshees: Face to face.


On jälleen se aika vuodesta-kirjoitus 00140

13 syyskuun, 2011

On jälleen se aika vuodesta.

Vaikka yritänkin vältellä luonnollista valoa ennen kahta kahvikuppia, olen valmis myöntämään sen hyödyt.

Sen ansiosta olen parempi laittamaan sanoja perätysten.

Toivoisin olevani sanaseppä, joka pystyy kuumottamaan ja takomaan ideaa niin kauan että lopputuloksesta et arvaa miten pieni ensimmäinen sana oli.

Sen sijaan olen sana-cowboy. Ratsastan jungilaisuuden aallonharjalla pitäen kiinni kahvikupistani kollektiiviseen alitajunnan vierelle, ja heitän proosa-lassoni sen joukkoon toivoen saavani jotain isoa kiinni.

(– Voi ei! Se sai kiinni Maailman Tyhmin Populaarikulttuurinen Spede-Pastissi-idean!

– Tiedän! Emme voi enää tehdä mitään sen hyväksi! Syöksy syvemmälle alitajuntaan, Steampunk-Service Deskin Arkipäivää! Syöksy syvemmälle!)

Kun olen napannut idean, puen sen sanoiksi mahdollisimman nopeasti ettei se karkaa kenenkään muun luokse, ja merkitsen sen vielä puumerkilläni.

Esimerkiksi tällä hetkellä minulla on hieno idea siitä miten Cthulhu toimisi työskennellessään rautakaupassa…

Asiakas: Haloo, onkos täällä joku?

Cthulhu: Ph’nglui mglw’nafh!

Asiakas: Jahas, siinä hän te…tarvitsisin sellaisen vasaran.

Cthulhu: R’lyeh wgah’nagl!

Asiakas: No naulojen lyömiseen.

Cthulhu: Mglw’nafh Cthulhu!

Asiakas: Niinhän minä juuri sanoin. Onko teillä sellaisia?

Cthulhu: Wgah’nagl fhtagn!

Asiakas: No ihan sellaisten normaalien naulojen, jota käytetään.

Cthulhu: Ph’nglui mglw’nafh Cthulhu!

Asiakas: Lautoja, kattolaattoja, kengänpohjia, lautasia…ihan mitä vaan.

Cthulhu: R’lyeh wgah’nagl fhtagn!

Asiakas: Ei siihen varmasti tarvita kantolupaa! Se on vasara!

Cthulhu: Ph’nglui mglw’nafh Cthulhu R’lyeh wgah’nagl fhtagn!

Asiakas: Aaaaah! Te ajatte minut hulluksi! Aaaaaaaaaaah! Hulluksi!

Yleensä tuollaista keskikokoista ideaa voi lypsää 200-350 sanan verran. Olen kuullut että jotkut ovat puristaneet kaiken irti ideoistaan ja eläneet niillä usemman kirjasarjan verran, mutta itse en ole koskaan saanut sellaista ideaa kiinni.

Mutta nyt valon määrän vähetessä ideat lähtevät laiduntamaan kauemmaksi ja on aika laittaa ideoihin puolet pettua.

Tällaista pureskeltavaa on siis luvassa kunnes taas on aurinkoisempaa. Tai paremmat kahvit.


Perjantai. Taas. Kauanko viimeisestä dilemmasta olikaan? 00139

9 syyskuun, 2011

Puhutaan aluksi lomastani.

Se koostui suhteessa 50:50 palkallisesta ja palkattomasta ajasta.

Koska loman jälkeisestä palkastani ei oltu viety 50%, kuvitteli hakanneeni systeemin tilttiin ja osoittaneeni miten paha saa todellakin palkkansa.

Eilen tuli sitten kirjanpitäjiltä kysely epäilyttävän pitkästä lomastani.

Pahus. Maailmassa on siis edelleen päteviä JA tarkkoja kirjanpitäjiä mafian ja Illuminatin ulkopuolella.

Seuraavasta palkasta menee sitten 1/4 osa pois. Myönnän että tämä lähinnä aiheuttaa sen että en vaihda patinoitunutta hopea-astiastoani uuteen, mutta eniten jään kaipaamaan panda-pihvejäni kaljupääkotka-kastikkeessa saimaannorppamehun kanssa.

Kotona odottikin sitten kirje verottajalta.

Ihmiskielelle muunnettuna se menisi suunnilleen näin: ”moi. Minä…no siis muistatko sen summan jotka olit velkaa? No sinä siis maksoit jo sen ja…ja…kuule, en minä edes tiedä miksi otin yhteyttä. Minä olen liikkunut eteenpäin, sinä olet liikkunut eteenpäin, kukaan ei ole velkaa kenellekään, minulla on kaikki hyvin, sinulla on varmaan hyvin ja ja ja no siis moi. Hei.”

Rivien välistä pitkäaikaisimmat lukijani ovat saattaneet havaita että arvostan rahaa.

Monet ovat yöt kun olen herännyt kylmään hikeen painajaisesta, jossa joku tuntematon henkilö sanoo että minun pitää polttaa 10 euron seteli. Muutoin hän uhkaa pudottaa kuusi 50 sentin, viisi 20 sentin, 20 10 sentin, yhden 2 euron ja yhden euron kolikon vessanpyttyyn, kunhan hän siis on ensin ostanut kolme omenaa, saanut rahasta takaisin, lahjoittanut kaksi omenaa pois ja heittänyt toisen omenan junaan joka tulee vastaan vierekkäisellä raiteella toista junaa joka liikkuu 120 km/h ja toinen juna liikkuu 100 km/h, joten monelta ne ohittavat toisensa 90 asteen kulmassa?

Mutta vihaan matematiikkaa.

Yrittääkö universumi iskeä sinne missä sattuisi eniten? Meinaan jos yrittää, niin ei kovinkaan vaikuttavaa.

Muistan vielä ne ajat kun eläintarha päätti kokeilla elefantin ilmakuljetusta juuri sinä päivänä kun ajattelin että näin kauniina päivänä ei varmaan sateenvarjoa tarvita, tai kun naapurin kellaribändi yritti Guinnesin ennätyskirjaan pisimpään kestäneellä 20 soittajan basso-soololla.

Huonoja hetkiä. Todella huonoja hetkiä.

Mutta onhan perjantai vielä nuori. Tarkoituksena olisi mennä tänä iltana käymään naapuripitäjässä taidenäyttelyn avajaisissa. Syynä eivät ole siellä parveilevat taiteista kiinnostuneet helpot ja lähes viiksettömät naiset, vaan se että sain kutsun kaveriltani.

Jospa VR päättääkin aloittaa lakon? Mitä jos raiteet vääntyvät Turun kylmässä tuulessa? Niin paljon mahdollisuuksia.

Taidan kuitenkin aluksi ottaa kahvia.


Keskusteluja Googlen kanssa 00138

6 syyskuun, 2011

Google, minusta meidän tulee jutella.

kindle tulli

Tiedän, minähän tämän tavallaan aloitin. En kuitenkaan koe että tämä on yksinomaan minun syytäni. Kuten tiedät, tiedon valtatiellä ovat upload- ja download-nopeudet eli meidän suhteemme on kuin kaksisuuntainen laajakaista.

piiskausta

Yritä nyt keskittyä hetkeksi, okei?

mielenkiinnotonta

Tuo voi olla totta, mutta kuuntele nyt. Sinä liität minut sellaisiin asioihin joita täältä ei löydy, eikä tule löytymään.

japanilaista pornoa

Kun kerran otit asian esille, niin kyllä, muun muuassa tuota täällä ei ole ollut. Olen saattanut, HUOMIO, saattanut mainita aiheesta jossain, mutta ei se ole syy laittaa kaikki joiden Google-fu on heikompi kuin hiirikäsi tulemaan tänne.

9 syytä miksi sinun ei pitäisi tavata brunettia

No niin. No niin! Nyt päästiin asian ytimeen! Milloin ihmeessä minä olen kirjoittanut tällaisia? En koskaan. Näin monen sinkkuvuoden jälkeen ihan mikä tahansa väri kelpaa.

koulutytön asu

…olen saattanut mainita aiheesta, juurikin näillä sanoilla, myönnän, tässä olet periaatteessa oikeassa…

mummoseksi

…mutta tästä en.

koulutytönasumiehelle

Enkä varsinkaan tästä (muuten: WTF?) Yritättekö te edes siellä vai heittelettekö blogiani vain joihin ihme merkitys-ympyröihin koska haista kukkanen ruma lapsi.

kirjoita paperille iso-e kirjain. yhdellä vedolla siitä tulee miehen nimi

Voi laupias tekijä. Niinhän te teette. Te olette luovuttaneet täysin.

tuhma piiska

Uhkailu ei auta, te ette minua mykistä.

imperativ-seinälevy

Myöskään eristäminen ei onnistu, minulla on…enemmän kuin…yksi lukija, joka varmasti jäisi kaipaamaan minua. Ainakin jos TV:stä ei tulisi katseltavaa.

hetekan natina

Lahjontaa? Älkää yrittäkö, olen liian vihainen teille ja muutenkin lahjomaton. Minkälaisista lahjuksista muuten olisi puhe? Siis ihan näin keskustelun vuoksi.

piiskaus blogi

Ai, ai siis te menette tuolle linjalle. Todella kypsää.

elisabeth kubler ross+surun viisi vaihetta

Ei, vaan itkekää TE minulle joki, senkin emopojat!