Kaikki mitä sinulta sain on kylmää jäätä…västi 00053

Vuoden viimeisenä päivänä taas vilkaisu menneeseen, valitus nykyisestä, ja vihjaus tulevasta.

Mitä jäi sanomatta 2010?

Minulla on paljon ideoita. Telepatia ei kuitenkaan  ole rahoittamistani Amazonin sademetsissä salaisessa sotilastukikohdassa tehtävistä kokeista huolimatta saavuttanut vielä haluamaani optimaali-tasoa.

Siksi joutuisin pitelemään haulikkoa ajan sekä vaivan pakko-avioliitossa saadakseni ideani muidenkin nähtäväksi. Onneksi tussari on vielä ollut kadoksissa, joten en ole joutunut kertomaan supersankari-tarinaa (kulkemissani piireissä et ole mitään ennen kuin olet kirjoittanut ainakin yhden supersankari-tarinan…), zombie-tarinaani (…ja olet vielä vähemmän jos et ole kirjoittanut tällaista…) ja Farscape vs. Stargate: Atlantis slash-juttua (…eikä edes ALETA arvostasi ennen tuota…).

Toiset tarinat taas olivat valmiita tulemaan ulos, mutta niistä puuttui je ne sais quoi; joko en keksinyt miten viedä juttu loppuun, tai sitten yhden rivin vitsin venyttäminen koko blogimerkinnäksi ei vain ollut googlettajien hiljaisen hyväksynnän arvoista.

Tässä kaksi esimerkkiä:

—————————–

Suomessa on yksi hieno asia jonka markkinointia tulisi lisätä.

V*tutus (tästä lähtien siihen viitataan nimellä ”depis”, koska se nyt vaan on hauskempi sana).

Maailmalla menee huonosti. Maailmalla mellakoidaan, lakkoillaan, räjäytellään paikkoja, pysäytetään yhteiskunta ja sahataan oksaa johon pudottiin edellisen käsityön jäljiltä.

Suomessa menee huonosti. Suomessa porukka depistelee ja liittyy Facebookissa ”Herättäkää zombie-Kekkonen laittamaan asiat kuntoon”-ryhmään ja kommentoi sanomalehtien uutiskeskusteluihin netissä huomattavan tiukkaan sävyyn.

Yhteiskunnallis-talous-puuhoidollisesti suomalainen tapa on parempi.

Depistä voisi markkinoida muille kansoille olla kiinalaisiin filosofian suuntauksiin verrannollisena ajatuksenkulun uurtajana, demissauksena. Aatteen pääperiaate olisi ”kellä onni on, se pitäköön turpansa kiinni, meitä muita depittää.”

Paremman viestin perillemenon varmistamiseksi demissauksella on eri kansanryhmille omat ohjelmat:

– Nuoret eli depissikset:

– Demissit:

– Demissaajat

——————————–

Tämän idean taisin myöhemmin herättää henkiin toisaalla parissa lauseessa, eli tavallaan sain zombie-tarinani aikaiseksi. Tässä tökki puujalan paksuus, eli miten paljon yhdestä huonosta vitsistä voi vuolla juttua.

Aikoinaan siirtyessäni tähän blogiin lupasin että laadukkaampaa tavaraa, vaikka sitten harvemmin. Ainakin olen siis pitänyt lupauksestani puolet.

Seuraava juttu vain kuivui kesken kaiken ja ajattelin palata siihen myöhemmin, mutta…

———————————

Player, peluri vai pelaaja?

1. Miten kuvailisit elokuva-kokoelmaasi?

A. Onneksi kukaan ei koskaan halua nähdä ”lomavideoitani”.

B. On se hyvä että tietokoneen muisti on halpaa ja nettiyhteydet nopeutuneet.

C. Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit- ja Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia- sekä Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu-leffoista löytyvät normaali dvd-versio, pidennetty dvd-versio, erikoisversio pidennetystä dvd-versiosta ja Blu-ray-normaali-versio kaikista leffoista, ja tilaa on vielä pidennetylle blu-ray-versioille ja erikoisversiolle pidennetystä blu-ray-versiosta. My preciousssssss…

2. Täydennä seuraava lause: ”juokse villi lapsi…”

A.”…tänne syliini, ja riisu toki hikiset vaatteesi niin kuivaan sinut käsilläni.”

B. ”…Talvella hiihdät.”

C. ”…niin saat +10 pistettä kestävyydestä.”

3. Miten olet lajitellut kirjahyllysi?

A. Paksuimman ja fiksuimman näköiset kirjat parhaiten esille, porno on hyvä piilottaa niiden taakse ja ne saavat minut näyttämään vaarattomalta älyköltä.

B. Paksu on ovea pitelemässä ja leveä toimittaa sohvalla kahvikupin alustan virkaa.

C. Juonikuvion perusteella eli kuinka monta salaliittoa kirjassa on käynnissä, montako salamurhaa niissä tehdään, millaiset salamotiivit päähenkilöillä on ja millaisia salaisuuksia paljastuu.

4. Ensimmäinen asia joka tulee mieleen sanasta ”wow”?

A. Oma peilikuvani.

B. Kun olutkaan ei enää auta, niin onneksi sentään virtuaalimaailmassa rumatkin saavat.

C. For the Horde!

5. Mitä sinulle merkitsee cosmopolitan?

A. Viisi sellaista, ja ihan kuka tahansa on valmis kimppakivaan.

B. Oikeastaan aika hyvää.

C. Eikös se ole lehti?

6. Mikä on ensimmäinen ajatuksesi

———————————–

Tavallaan ironista että ajatuksenkulku loppui ajatukseen.

Mitä olisit halunnut sanoa 2010?

”Muffin-top? Onko tuo niitä uusia syötäviä alusasuja? No mutta neiti Jones…ai saan sanoa Grace…no mutta GRACE, tämähän oli aivan yllättävää, joskaan ei yhtä yllättävää kuin kämpilleni saapuminen. Varsinkin ”avomielisen ystävänne” kanssa.”

Mitä ajattelit sanoa 2011?

”Muffin-top? Onko tuo niitä uusia syötäviä alusasuja? No mutta neiti Jo—”

Anteeksi, jotenkin jäin kiinni äskeiseen.

No ainakin juttua riittää vielä Ison-Britannian reissulta, ja ehkä jossain vaiheessa yritän keskittyä tarinoihin joita en tänä vuonna saanut ulos. Mutta on yksi asia mistä aion pitää kiinni.

Minusta blogit tarvitsevat enemmän megatapahtumia. Nörtit voivat jatkaa lukemista, mutta teille ei-nörteille pieni selitys: megatapahtuma on suuren sarjakuvayhtiön lanseerama, yleensä kaikkiin sen lehtiin ulottuva tapahtuma, jonka tarkoituksena on muuttaa olemassaolevaa jatkumoa.

Vuonna 2011 on siis luvassa (ainakin hetkeksi) yksi tällainen megatapahtuma.

Jotkut sen jo tietävät, mutta teille jotka olette vielä suloisesti tietämättömyydessä, pieni vihje tulevasta (ja tämän myötä hyvää uutta vuotta 2011) :

Advertisement

Jo armonaika loppunut sun onneton, hyvät kun mukanansa luoja vie 00052

Joko muuten mainitsin että vanhenin taas?

Koska universumi haluaa käyttää kaikki mahdolliset tilaisuudet kosmisille vitseilleen, edeltävänä iltana tv:stä tuli uusintana Sinkkuelämää-sarjan ensimmäistä kautta muutama jakso.

Sarjalla oli nuoruudessani minuun suuri vaikutus koska siinä oli a) puolialastomia naisvartaloita, b) huumoria ja c) ihmissuhteiden läpikäyntiä rautalangasta vääntämällä.

Sen avulla opin ymmärtämään paremmin sitä miten ihmiskunta keskimäärin toimii seurustelun suhteen ja että Manhattanilla on enemmän vapaita naisia kuin miehiä sekä kuinka hyviä cosmopolitanit ovat oikeasti (pyysin sellaisen opiskelupaikkakuntani TOP 3 ”muukalainen, älä anna auringonpaisteen langeta päällesi täällä”-listan jaetulle ykkösijalle kuuluvassa rajatun sosio-ekonomisen segmentin kuppilassa, missä tuoppi rikottiin päähäsi vain se takia että olit alunperin olemassa paikkakunnan ulkopuolella.

Ilmeisesti kantaväestö oli liian hämmentynyt drinkki-tilauksestani koetellakseen tuopin kestävyyttä luupäätäni vasten).

Siitä kuinka kauan sarjasta oikeasti oli kertoi jo se, että yksi näkemäni jakson juonikuvioista oli Cynthia Nixonin muka-lesbo-feikkaaminen (Cynthia Nixon on nykyisin naimissa naisen kanssa).

Se että mitä ilmeisimmin sarja on nykyisin ”oldies but goldies”-kategoriaan luokiteltu oli ehkä vielä häiritsevämpää.

Jatketaan seurustelujutuilla. Ei, edelleen sinkku (koputtaa luupäätään puupöytää vasten), mutta Facebook havaitsi välittömästi ikääntymiseni.

Aikaisemmin sivussa oli ollut mainoksia ”hei (nimi tähän)! Tuhannet naiset haluavat tutustua sinuun (nimi tähän)! Liity mukaan juhliin!” ja ”Oletko (vuotesi tähän) ikäinen? Sadat sinkkunaiset odottavat kutsuasi juhlimaan (nimi tähän)!”.

Nyt (siis n. 2 minuuttia myöhemmin) mainokset olivat tyyliä ”hei (nimi tähän)! Kiinnostavatko kypsät, aikuiset naiset? Liity deittikerhoon!” sekä, ja yritän nyt taistella vastaan koko kehoni voimalla  etten kerro kuinka paljon tästä pidin:  ”Haluatko tutustua XX+ vuotiaisiin naisiin? Heitä kiinnostavat perhe, vakiintuminen ja yhteiset harrastukset! Liity mukaan!”

Suomeksi: JOKO ME OLEMME SAANEET TARPEEKSI TREFFAILUSTA VAI JATKAMMEKO ME VIELÄ? MITÄ MIELTÄ PAPPA ITSE ASIASTA ON? KUULEEKO HÄN VAI PITÄÄKÖ VAIHTAA PATTERIT?

Pahus, ja minä kun ajattelin että olin viimein saavuttanut merkkipylvään jonka jälkeen olisin voinut alkaa niittää vanhempien aikoinaan kylvämää  isä-kompleksien satoa…

Kaipa rajapyykki menee siinä kun otat blogisi otsikon tästä kappaleesta:

Joulu meni – valitus jäi 00051

Ensin kuitenkin kiitokseni tsekkiläiselle servicedeskille, ja sen palveluhenkiselle työntekijälle, joka kärsivällisesti auttoi minua maailman älyvapaimman tietoturvavipstaakkelin kanssa. Hänen ansiostaan voin nyt kävellä aasinsiltoja pitkin.

Mutta ettehän te tuota tulleet lukemaan (josta puheenollen tiedoksi tuntemattomalle googlettajalle; ei ole olemassa ”porno-termostaatteja”. Olen varma, koska jos olisi, minulla ei olisi aikaa kirjoittaa tätä blogia.)

Jouluaatto meni yllättävän kivuttomasti; ilmeisesti joulun taikaa oli, että kestin ja jopa nautin perheen läheisyydestä neljän seinän sisällä kauhean jouluhössötyksen alla. Perheenpää yritti saada minua pysymään samojen neljän seinän sisällä myös joulupäivän, mutta päätin säästää onneni sekä hermojeni yhtäaikaisen koettelun johonkin tärkeämpään.

Joululahjat taasen olivat katkeransuloinen koettelemus: sain 95% mitä olin pyytänyt, 4% mitä en ollut odottanut ja ilahduin siitä, mutta se kurja 1%…jos joku kysyy mitä haluat ja vastaat hänelle kirjallisesti, ja liität mukaan linkit, kuvan ja maininnan siitä mitä paketin sisällöksi pitää merkitä että se pääsee Schengen-maahan, niin mitä luulette tapahtuvan?

Montypythonit, totta kai eli saatte ”jotain aivan muuta”.

Onneksi, ja en kykene pelkin sanoin kuvailemaan miten onnellinen olen siitä että minulla on tällaisia ystäviä, joku oli käynyt katsomassa facebookin päivityksestäni mitä halusin joululahjaksi ja osti minulle sen.  Kiitos.

Voi olla että kuulostan kiittämättömältä & ahneelta p*skiaiselta, koska tuolla jossain on ihmisiä jotka leikkivät edelleen analogisilla ananasvuohilla.

Mutta ostin reilun kaupan erilaisia joululahjoja, annoin hyväntekeväisyyteen ainakin oman kymmenykseni ja minä sentään annoin mitä pyydettiin, joten jos nukun edelleen yöni huonosti, se ei johdu siitä että maailman epäreiluus olisi minun syytäni.

Minua vain risoo se että annetaan ymmärtää mutta ei ymmärretä antaa.

Oikeasti joulupukki, tiedän mitä olen tehnyt, mutta sinä olet bisnesmies, minä olen bisnesmies, joten luulin että me voisimme päästä tässä jonkinlaiseen diiliin…

Jouluhenkisesti aivopähkinänsärkijä 00050

Ah, joulu.

Kuten joku saattaa muistaa, aiemmassa blogissani vannoin että seuraavan (eli tämän) joulun vietän muutoin kuin mökkihöperönä selkä seinää vasten koska pelkään että nurkassaa ne hyökkäävät kimppuuni. Eli siis että en ainakaan kämpilläni ole ja/tai yksin.

Onnistuin siinä puoliksi: vietän jouluaaton pikkusiskon ja hänen miehensä kanssa. Ja vanhempiemme. Ja siskonmiehen vanhempien kanssa.

En loukkaa älykkyyttänne selittämällä erikseen miksi sanoin että onnistuin ”puoliksi”.

Mutta se ei ole kuitenkaan ongelma (ainakaan sellainen jota kannattaisi tässä alkaa ruotimaan).

Ongelma sen sijaan on että missä vaiheessa seuraavaa lausetta kannattaa pitää viiden sekunnin merkittävä tauko ilman, että lahjojenjako-tilanteen tunnelma muuttu olennaisesti: ”tiedän että pidät 12-vuotiaista viskeistä, joten ostin sinulle jotain mistä voit nauttia kaikessa rauhassa yksin”.

Eli tämän lauseen myötä oikein hyvää joulua kaikille! :kuvitelkaa hymiö tähän:

Isoon-Britanniaan tai sinnepäin 2010 – Löydän aina tieni kotiin pimeässä, Lontoossa

Minulla ei ole hyvää suuntavaistoa. Viimeksi toissapäivänä ehdin mennä viisi bussipysäkkiä tasan väärään suuntaan ennen kuin tajusin että olisi pitänyt mennä bussilla joka menee vasemmalle (ihmiset jotka puhuvat ilmansuunnista puhuessaan liikenteestä hämmentävät minua kovasti).

Siksipä Iso-Britannia voi vaikuttaa minun kaltaiselleni karttakammoiselle henkilölle maanpäälliseltä helvetiltä 1:10 000 mittasuhteella. Koko maa on loppujen kaupunginosien traaginen tilkkutäkki, joka ei pysty leviämään ennen kuin joku keksii miten muovipulloista saadaan uutta laidunmaata.

Seuraavien muttien vuoksi näin ei kuitenkaan ole.

Mutta 1: porukka neuvoo, jos viitsii kysyä. Itse asiassa itsekin sain pari kertaa neuvoa, joskin toisella kerralla en turistina oikein osannut sanoa jatkoyhteyksistä. Miten Helsingissä?

Neuvoin tuossa aikoinaan eräälle kronologisesti ansioituneelle henkilölle miten paikasta pääsee toiseen. Hän kysyi olenko paikkakuntalaisia? Kerroin että ei, olen ylpeä kaenuulaenen. Hän sanoi että sitähän hänkin, ei stadilaiset pysähdy näin auttamaan. MOT.

Mutta 2: ainakin Lontoon keskusta on hyvin kartoitettu. Suunnilleen jokaisen kadun päässä on pylväs, jonka ainoa elämäntehtävä on pitää sisällään isokokoista katunäkymä-karttaa, josta käy selkeästi ilmi missä olet, minnepäin olet menossa ja mitä edessäpäin on luvassa. Helppoa ja toimivaa.

Tietenkin tuollaisia on joissain paikoin Suomessakin, mutta yleensä kartat ovat suunnistusviestikilpailusta ylijääneitä kartastokoordinaatti-järjestelmän karttaprojektion datumi-asteikon varmasti täyttäviä koordinaattijärjestelmiä.

Niiden avulla pisteestä A pisteeseen B pääsy ilman kompassia sekä Jukolan Viestin piirimestaruutta on ehdolla Olympialaisten kisalajiksi.

Mutta 3: aiemmin mainitut tilkkutäkit toimivat Ison-Britannian ja varsinkin Lontoon eduksi.

Tahdot artesaanien itse tekemiä teoksia ja vaatteita ja kaupan jossa myydään vain kokkikirjoja? Notting Hilliin.

Tahdot shopata kunnes ei ole enää shopattavaa? Oxford Streetille.

Tahdot paikkaan jossa joka toinen liike on pornokauppa heteroille ja joka toinen ei? Soho.

Erikoistuminen auttaa, myös kaupunginosien suhteen.

”99 ongelmaa mutta ilmapallot eivät ole yksi niistä” eli perjantai-dilemma mallia 00049

Olisi niin paljon pohdittavaa, mutta johtuen yhdestä ongelmasta en ehdi kaikkia 98:ä tänne laittaa.

Joten ehdin vain laittaa eettisluonteiset ongelmat 95-98: onko joululahjojen antaminen nykyään itsekästä toimintaa, jolla vain yritetään tuottaa toiselle pahaa mieltä? Onko joku ikäraja jonka jälkeen lahjoja ei saa enää antaa, vaan rahat tulee kuluttaa itseensä? Eikä lahjoja enää anneta vain antamisen ilosta, vaan oletetaan että vastineeksikin tulee saada jotain?

Tiedän että itsetehdyt lahjat ovat asia erikseen, mutta työnteon näyttelemisen, bloggaamisen sekä kalasatamassa järjestettäviin underground-meksikolainen vapaapaini-matseihin osallistumisen lisäksi aikaa hädin tuskin jää katsoa tv:tä 2,5 tuntia päivässä; en minäkään ihan kaikkeen repeä (minkä uskoisitte varmasti jos näkisitte minut matsissa).

Eli pyydän, kertokaa. Toisinaan ihmiskunta on niin hämmentävä.

Isoon-Britanniaan tai sinnepäin 2010 – Holistinen hotelli-katsaus

Hotellimme matkan aikana oli Best Western Shaftesbury Paddington Court London. Kaupunkilegendan mukaan nimellä karsitaan alalta ne jotka eivät jaksavat sanoa koko hotellin nimen vastatessaan puhelimeen, toivottaessaan vieraat tervetulleiksi ja hyvästellessään heidät.

Kyseinen hotelli aluksi arvelutti, koska se ei ole saanut kaikkialla aivan parhaimpia arvosteluja.

Mutta kuten yleensäkin, ei ehkä kannata kuunnella sellaisia ihmisiä jotka valittavat että heidän huoneessaan ei ollut hyvää feng shuita, vaikka esitteessä ilmiselvästi kävi sellainen ilmi rivien välistä.

Asiakaspalvelu, hyvää: sir, sir, sir, sir, sir, sir niin paljon että vieläkin sirinä kuuluu korvissa.

Aamiaiset, hyviä: pekonia, makkaraa, munakokkelia, muroja, paahtoleipää, sieniä, croissanteja, sämpylää, kolmea erilaista pullaa, hilloa, papuja, leikkeleitä, kolme eri mehua…Voitte kuvitella millaista oli palata takaisin omaan aamiaispöytään eli lasi maitoa,  mustikka-omena-puuroa ja kaksi keksiä.

Huoneet, hyviä. En välttämättä olisi asentanut autorataa sinne, mutta muutoin siellä mahtui olemaan.

Suihkut…no niistä pitää puhua erikseen.

Brittiläinen suihku on ilmeisesti syntynyt sillä että joku aikoinaan kuuli suihkun periaatteen eli ”vettä paineella siivilän läpi”. Mutta koska paineen määrästä, käytettävästä siivilästä ja varsinkaan siitä että lämpöä pitäisi jotenkin säädellä ei ollut mitään puhetta, lopputulos on sen mukainen.

En valehtele kauheasti jos sanon että jouduin hyppimään pisaroiden alla kastuakseni edes jotenkin.

Lisäksi suihkukoppi oli niin pieni, että näin koko ajan unta että minut oli haudattu elävänä pyyhkeen ja shampoo-pullon kanssa ja jouduin kaivautumaan vapauteen suihkumyssyn avulla.

Mutta palataksemme positiivisiin asioihin: hotelli oli lähellä Paddingtonin asemaa, jonne taas pääsi nopeasti Heathrow’n lentokentältä Heathrow Expressillä. Lisäksi lähellä oli paljon etnisiä ravintoloita, eli joka ilta saattoi tutustua uuteen ruokakulttuuriin.

Eli suosittelen jos tuonnepäin matkaatte.

Isoon-Britanniaan tai sinnepäin 2010 – Kindlesti

Koska tänne oli poissaoloni aikana eksynyt lisää Kindle-tiedottomia, seuraavaksi muutama avainsana ja huomio Kindlestä matkan aikana:

Kindle pakkanen

Kindle kestää oman kokemukseni mukaan jossain määrin pakkasta. Laboratorio-olosuhteet eivät olleet saatavilla koehetkellä mutta vietin 45 minuuttia (kiitos VR) noin -12 pakkasasteessa, ja kindle oli sijoitettuna repun sivutaskuun, ilman mitään suurempaa pakkasensuojaa.

En kokeillut miten se toimii itse pakkasessa, mutta tuon koettelemuksen jäljiltä se meni jumiin. Onneksi netistä löytyi neuvo: pidä power slidea (kindlen liukuva virtanappula)  n. 20 sekuntia reunassa ja päästä irti. Toimii.

Kindle lentokone

Koska kirjoitan tätä, kone ei räjähtänyt koska käytin Kindleä (tai sitten tämä on M. Night Shyamalan leffa).

Mutta varmuuden vuoksi muutama selventävä seikkaa:

– Ottakaa wlan pois käytöstä lennon ajaksi. Sen käyttö on kiellettyä ellei sitä erityisesti ole hyväksytty. Voitte tietenkin väitellä siitä onko wlan lennoilla oikeasti niin vaarallista kuin väitetään, mutta haluatteko TE oikeasti olla se joka testaa tuon käytännössä? Ai, no okei sitten…

– Älkää ottako Kindleä esiin ennen kuin turvavyöt saa irroittaa ja kännykät avata. Tämän opin ulkomaisilta sivuilta: koska kyseessä on uusi laite, kaikki eivät tunne sitä. Tällöin sitä voidaan luulla kielletyksi elekroniikaksi ja se voidaan takavarikoida.

– Kindle oli huomattavasti helpompi lukea lentokoneessa kuin pokkari. Suosittelen siis sitä lennoille.

Kindle 3g

Hotellissamme oli ilmainen langaton verkko. Kindlessä oli ilmainen 3g-yhteys.

Läppärillä ja Kindlellä suoritetun nopeustestin perusteella Kindlen 3g hakkasi ilmaisen wlanin 10-0. Eihän kindlellä mitään laajamittaista netti-surffailua voi suorittaa, mutta uutiset ja sähköpostin sillä voi lukea helposti.

Isoon-Britanniaan tai sinnepäin 2010 – Lähtöhetken taustanauha

Isoon-Britanniaan tai sinnepäin 2010 – ensi-illan ennakkotunnelmat

Ainoastaan kolmenlaiset ihmiset eivät koskaan jännitä mitään: mielikuvituksettomat, kuolleet ja ne joiden sukunimi on Bond.

Eli jos sanon että olen jäykkänä kuin porkkana lumiukon nenänä, ette varmaan tuomitse minua kauheasti.

Pidän perillä olemisesta ja pois tulemisen jälkeisesta tunnelmasta, mutta kaikki noiden pisteiden välillä ei kauheasti silitä minua myötäkarvaan. Kodin turvasta poistuminen, lentokentälle meno, lentokoneeseen ahtautuminen, lentokoneessa jäykistely…ei kiitos.

Ikävä kyllä yksikään lentokone-yhtiö ei tietääkseni tarjoa anestesia-lääkärin palveluja, joten varsinaisen siirtymän aikana pitää toistaiseksi olla hereillä.

Positiivisesti ajatelleen hereillä ollessani kuitenkin pystyn tarkistamaan että tärkeimmät ovat mukana matkaa varten eli lentoliput, metroliput, vaihtovaatteet, valuuttaa sekä tekonenä, -parta ja peruukki ihan vaan siltä varalta että aikaa ei ole kulunut tarpeeksi eräästä jutusta…joo, eiköhän tässä ole kaikki.

Olisi kiva kirjoittaa enemmän, mutta käteni tärisevät liikaa jännityksestä.

Kerron sitten matkan jälkeen mm. miten lentoturvallisuus Suomessa suhtautuu siihen kun yrität selittää ”mutta siis oikeasti, se käyttää sähköistä mustetta, ei se pudota lentokonetta…” ja kaikkea muuta mukavaa.