Miksi en vieläkään pidä reaaliaikaista päiväkirjaa blogissani 000383

23.3.2013

Rakas päiväkirja

Tänään heräsin vieraasta sängystä siihen että kolme ylipainoista vanhempaa rouvaa katsoi minua nälkäisinä viikset väristen.

Ei, en ollut toteuttanut seksifantasiaani #27 kolmesta vanhemmasta espanjalaisneidosta, vaan olin lupautunut kavereideni kissoja vahtimaan.

Ruokittuani kissat suoriuduin sarjakuvakaupalle päivystämään.

Sitä ennen kuitenkin rikoin päätöstäni olla koskaan menemättä tavarataloon lauantaina, koska minun piti saada aamiaista.

Tavaratalossa muistin miksi lauantaina ei koskaan pidä mennä kauppaan; siellä oli jokin hypermarkettipäivä, minkä vuoksi kauppa oli täynnä hypermarkettiasiakkaita, joille jonossa liikkuminen ennestäänkin ahtailla käytävillä oli ennenkuulumatonta.

Äänettömät istualtaan annetut seisovat aplodit kuuluvat kuitenkin sille tyypille joka oli päättänyt lähteä shoppailemaan mopoauton kokoisella motorisoidulla liikuntavälineellään, koska haistakaa [sensuroitu] siksi.

Henkinen muistiinpano: ei enää tavarataloon lauantaisin. Siis tästä lähtien.

Oman kauppamme ensimmäinen asiakas odotti jo minua heti kun avasin kaupan. Kuin sattuman kaupalla (no pun intended) hän onnistui lausumaan ne viisi maagista sanaa jotka haluan aina kuulla ennen aamun ensimmäistä kahvikuppia: ”löytyykö teiltä uusrahvaanomaista spekulatiivista fiktiota?”

Yleensä tässä vaiheessa joko huomaan olevani alasti ison väkijoukon edessä tai herään muuten vaan, mutta nyt vastapäätä oli edelleen joku jota edes mustat vaatteet eivät saaneet viileän näköiseksi.

Yritin etsiä myyntilistoiltamme uusrahvaanomaista spekulatiivista blaablaata, mutta en löytänyt sitä. Onneksi minua korjattiin että uusrahvaanomainen blaa blaa blaa blaa on kirjallisuustyyli eikä supersankarisarjakuva.

Tämän jälkeen hän kysyi tiettyä teosta nimellä, joka siis edusti blaa blaa blaa blaa blaa blaata. Se meiltä onneksi löytyi, jonka jälkeen hän maksoi ostoksensa liian isolla setelillä ja melkein vei koko kaupan vaihtokassan. Hänen poistumisensa kuitenkin mahdollisti että sain hakea päivän ensimmäisen kahvikupin, joten toivotin hänet tervetulleeksi uudestaan.

Päivän toinen merkkihetki koettiin kun äkkijyrkässä nousu- tai laskuhumalassa (kuka näistä nykyään tietää?) oleva nuori mies tuli kysymään onko meillä akkulaturia hänen kännykkäänsä koska hänen pitäisi soittaa kavereilleen. Kuulemma kirjastossa oli jo käyty, mutta siellä oli [sensuroitu] kirjastotyöläinen vaan pyytänyt täyttämään [sensuroitu] lomakkeita, eikä antanut laturia käyttöön vaikka niitä oli tiskillä nokan edessä.

Vaikuttuneena tällaisesta ”mitähän MacGyver tekisi?”-tyylin ulkopuolisesta ajattelusta yritin auttaa miestä mäessä, mutta ikävä kyllä hänen kännykkänsä käytti laturimallia jota meiltä ei löytynyt.

Koska hänen humalainen ”khannattaako she thällanen sharjakuvakaupan phito?” toi mieleen Sodankylässä viettämäni ajan sekä keskusteluni paikallisten taksikuskien kanssa, lainasin hänelle kaupan kännykkää. Hän ei kuitenkaan saanut kavereitaan kiinni, joten hän lähti hoipertelemaan muualle.

Elämäni on ihqa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: