Lyhyitä tarinoita 2

Kun muutimme tähän kylmään ja pohjoiseen maahan, muut sanoivat että minun tuli muuttua.

Emme ole enää samassa paikassa kuin  ennen, minulle sanottiin. Samat säännöt ja lait eivät päde enää, minulle sanottiin.

Minä kielsin tämän.

Ainoa asia minkä sain mukaani kotoani – ainoasta oikeasta kodistani – olivat oppimani perinteet ja tavat. Ainoastaan ne muistuttivat minua kaikesta siitä mitä kerran olin ja mitä jätin jälkeeni.

Muut ravistelivat päätään surullisena, mutta uskon että sisimmässään he ymmärsivät. Minä taas annoin heille anteeksi heidän heikkoutensa.

Näin jatkoimme elämäämme, kukin tavallaan.

Kun kuulin vanhempieni kuolleen, vanhat tunteet nousivat minussa myrskyn tavoin. Vannoin kostaisin hänelle joka oli heidän kuolemansa takana, olkoon hän sitten kuka vain! Me olemme saman veren ja lihan yhteensitomia! Kukaan ei vahingoita niitä ilman rangaistusta!

Mies kertoi minulle että vanhempani kuolivat auto-onnettomuudessa, jonka aiheutti tämä asia nimeltään ”musta jää”.

Hyvä. Tiesin siis viholliseni nimen.

Muut huoltoyhtiössä ihmettelevät intoani hiekoittaa kaikki tiet heti ensilumen jälkeen, mutta auttaisiko heille selittäminen?

Sitä paitsi taloni asukkaat tuntuvat olevan hyvin otettuja liekinheittimeni käytöstä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: