Jossain vaiheessa eksyin polultani.
Sarjakuvakaupan blogin päivitykset veivät entistä enemmän aikaa. Yritykseni sementoida twitter-tilimme maine tuoreena ja hauskana vaati kaiken huomioni. Ai niin, ja toki sitten oli se pikku juttu yrittää opiskella uusia asioita jotta työllistyisin.
Mutta kaikki ne tykkäykset…TYKKÄYKSET! Herra presidentti hyvästi hallitkoon, kaikki ne peukut ja sivunäytöt! Ihmiset tykkäsivät päivityksistäni! PEUKUTTIVAT NIITÄ!
Niin annoin periksi huomiolle, ja massat saivat mitä janosivat.
Näin olisi voinut jatkua loputtomiin…paitsi että Varjotyttö kommentoi kahdeksan vuotta vanhaa blogimerkintääni (ja jonne en näköjään enää pääse, koska Google sotki tunnukseni.)
Ja muistin miksi aloin tähän kaikkeen. Jotta keräisin mahdollisimman pienen kultti-yleisön, ja sitten 5-75 vuotta kuolemani jälkeen tekstini löydettäisiin, koska siihen mennessä hipsterit olisivat jo läpikäyneet kaiken muun internetissä.
”Ilmiselvästikin kyseessä oli maailmanluokan yhteiskunnan omatunto, joka sukupolvensa äänenä olisi voinut kirjoittaa useamman vuosisadan novellin moneen kertaan peräkkäin. Mutta sen sijaan hän valitsi toisin ja taisteli neuleblogihirviötä vastaan.
Lisäksi hän aina ajatteli ensin partnerinsa tyydyttämistä koska hän oli sellainen rakastelija johon voi törmätä vain kerran eläessään.
Ja vielä niin tavattoman hyvännäköinen. Suorastaan ”vaateliikkeen mainos jossa miehet liikkuvat hitaasti”-hyvännäköinen.”
(Hei tulevaisuuden ihmiset. Voitte vapaasti käyttää tuota kuvatessani minua.)
Joten täällä olen taas kätkemässä kaiken niin voimakkaasti kokemani maailmantuskan tyhmien vitsien ja ontuvan lauserakenteen taakse. Ja sen vuoksi myös aina itken seksin jälkeen (tuota viimeistä kohtaa ei sitten tarvitse mainita kun kirjoitatte minusta tulevaisuudessa.)
Mielenkiinnotonta 
Ohoo tämähän oli vallan informatiivinen teksti! Kaupan blogi ja twitter-tilikin.
Me pieni kulttiyleisö kiitämme viimeisimmästä päivityksestä (täällä). Kiva tavata taas pitkästä aikaa 🙂
PS. Xenat palasivat Turkuun uuteen kotiin, ilmaiseksi.