Tietoja Q3:sta 000154

Tiedättekö kuinka monta ihmistä tarvitaan ylläpitämään Suomen salaista laserverkko-puolustusta ufoja vastaan?

En uskonutkaan.

Sen sijaan osaa kertoa montako tarvitaan it-tukeen. Ei hitsin montaa ja niistäkin voi aina laittaa jonkun koulutukseen jotta olisi vielä vähemmän.

Siinä olivat ajankohtaisimmat ”hyvät syyt hiljaisuudelle”-tulokset.

Tehän kuitenkin tulitte kuulemaan miten treffit menivät?

Ne menivät…hyvin. Treffien toinen osapuoli oli fiksu, hauska ja joi kahvia joten kumpikaan ei joutunut tekemään sokeripaloista pyramidia viihtyäkseen.

Hän oli niin kuin minä: hiukan varautunut, eikä vielä esitellyt koko persoonallisuutensa repertuaaria, mutta kykeni silti viihdyttämään ainakin yhtä yksilöä, aikoo osallistua maratoonille ensi toukokuussa, syö vain jogurttia hedelmän kanssa kotona.

…heh, laittaa oikeasti miettimään onko hän muutoinkin minun kaltaiseni… Ja toivon todella että ei, tai sitten seuraava tapaaminen alkaa keskustelulla siitä miten herkkä minä oikeasti olen ja mitkä ovat viralliset turvasanat.Kyllä, näemme ensi viikolla päivällisen merkeissä.

Ja vaikka yleensä olenkin laittanut soimaan jotain joka liittyy jo tapahtuneeseen, tällä viikolla ennakoin.

Paul Kelly and the Coloured Girls -Dumb things:

10 Responses to Tietoja Q3:sta 000154

  1. Waldorf sanoo:

    Pffffff. Mulla on paljon parempi pitkän aikavälin ennuste sulle: http://www.youtube.com/watch?v=SHnhMvSxOf0

    • Kauanko jouduit odottamaan että pääsit käyttämään tuota?
      Kiitos tuosta optiosta muistuttamisesta 😉

      Vielä en tietenkään ole antamassa kaikkea TÄTÄ ekskluuvisesti kenellekään, mutta on kuitenkin hauska tavata ihmisiä. Siis toisinaan.

  2. Waldorf sanoo:

    Tarkoitukseni elämässä on vain hyvän musiikin levittäminen hyvien ihmisten keskuuteen. *oikoo ciliceään vähän ylemmäs*

    Ei muuten sitten kannata ostaa ko. pumpun kokoelmalevyä, tuo biisi on siinä sensuroituna versiona.

  3. Zepa sanoo:

    Wooooooha!

  4. hellu sanoo:

    saako kysyä oletko sinä mies vai nainen?

    • Riippuu ihan roolileikistä eli onko meneillään ”iso paha susi ja kolmas, viisas possu joka rakensi taloonsa vesipatjan” vai ”tuhman esileikkikenttä-ohjaajan suullinen testi sisäänajo-vaiheessa”.

Jätä kommentti