Isyydestä 00338

Ei, en ole raskaana, kiitos vaan kysymästä.

Olen vain joutunut pohtimaan viikon aikana nykyaikaisen isyyden haasteita.

Seuraavaksi kuvailemani tilanne läpikäydään niin monta kertaa sarjakuvakaupalla joka viikko, että ainoa syy miksi Sir Richard Attenborough ei ole tehnyt siitä luontodokumenttia on se, että jopa miehellä joka on nähnyt lintujen syövän vastakuoriutuneita kilpikonnia ja leijonien omia pentujaan on rajansa:

Vanhempi miespuolinen yksilö puoliksi raahaa, puoliksi kantaa hänestä noin 1/3 pienemmän kloonin kauppaan ja toteaa tälle ”kato: sarjakuvia!”

Äänestä kuulee kuinka vanhempi uros yrittää ylpeänä saattaa jälkeläisensä tietoiseksi siitä, että hänen näkemänsä asia kalpenee sille kun kiimakausi ja lottovoitto osuvat samalle lauantaille; sillä tämä on ikiaikainen initaatioriitti, jossa kokeneempi saattaa tietoiseksi jälkeensä tulleet  universumin salaisuuksista, jostain suuremmasta voimasta joka ympäröi heitä kaikkia.

Jossain muualla näkisitte kyyneleenkaltaisen vesi-ilmiön isän silmissä, mutta ette täällä, sillä tätä Mekka-kohtaa-Pietarinkirkon-kohtaa-Playboy-kartanon tunnelmaa ei häpäistä ns. tunteilulla. Sen sijaan isä työntää poikaansa lähemmäksi hyllyjä, jotka pursuavat toinen toistaan upeampia peräkkäin laitettuja ruutuja, toivoen että tämä ymmärtäisi liikkeen merkityksen.

Jälkikasvu avaakin suunsa ja kaikki odottavat millaisin sanankääntein hän pukee merkityksiin näkemänsä.

”Isä, meneeks meillä kauan?”

”Voidaanks me mennä jo?”

”Saanks mä mennä tonne ulos pakkaseen odotteleen?”

Nuo ovat tällä hetkellä Top 3-kärjessä. Koska hetki, jota ei ehkä koskaan ollutkaan, on nyt mennyt, isä alkaa tutkia sarjakuvia innostuneena ja jälkikasvu ottaa kasvoilleen usein Espanjan Inkvisition kidutuskammioissa nähdyn ilmeen ja alkaa tuijottaa kattoa.

Juurikin tällaisista syistä olen luvannut, että jos joskus saan jälkikasvua, iltasatuna luetaan Hämähäkkimiestä (ja jos jälkikasvu on tyttö, Hämähäkkityttöä).

Toinen syy miksi tämä tuli mieleeni on Facebookissa kiertävä kuva ja kuvateksti Slayer-yhtyeen laulajasta (käykää katsomassa, me odottelemme kyllä.)

Olen toisinaan miettinyt millaista on Metallica-yhtyeen solistin James Hetfieldin perhe-elämä (minkäs teet, olen monitulotteinen mies).

Sillä kenellä on kaksi peukaloa ja kuka saa muutaman kymmenen tuhatta ihmistä hankkimaan vapaaehtoisesti niska-hartia-jumituksen yhdellä päänliikkellä? Jep.

Mieliskenaarioni on se kun Hetfieldin tyttären poikakaveri tulee hakemaan tyttöystäväänsä koulun tanssiaisiin.

Tyttö vielä viimeistelee meikkiään vessassa, kun poikaystävä seisoskelee eteisessä isä-Hetfieldin kanssa ja kumpikin yrittää olla viilee.

Poika koska hän on ihan varmasti joskus yrittänyt soittaa tennismailalla Master of Puppets-kappaletta, ja siinä on mies joka on laulanut sen.

Hetfield koska hän on laulanut Master of Puppets-kappaleen, mutta siitä on niin monta vuotta, ja kyllä hän on seurannut nuoriso-skeneä, ja tuota… te nuorethan tykkäätte Backstreet boys-yhtyeestä?

Hetfield siinä sitten yrittää heittää kevyttä läppää siitä miten se on ilmoja pidellyt ja poika ei osaa reagoida muuten kuin moshaamalla jokaisen sanan tahtiin.

Lopulta Hetfieldin tyttö tulee vessasta. Hän ja poika ovat valmiita lähtemään kun Hetfield yrittää heittää vielä kevyen vitsin perään tyyliin ”älkää sitten tehkö mitään mitä tein maailmankiertueella 1991, heh heh”.

Poika tietenkin naurahtaa väkinäisesti, ja tyttö pyörittelee silmiään ja huutaa vaan ”hei faijaa-aaa, ei taas noita juttuja! Me lähetään nyt mutta me tullaan ajoissa takaisin, älkää soitelko perään, moiiiii!

James Hetfield, kirottu mies: kuningas kotinsa ulkopuolella, narri sen sisätiloissa.