Isyydestä 00338

Ei, en ole raskaana, kiitos vaan kysymästä.

Olen vain joutunut pohtimaan viikon aikana nykyaikaisen isyyden haasteita.

Seuraavaksi kuvailemani tilanne läpikäydään niin monta kertaa sarjakuvakaupalla joka viikko, että ainoa syy miksi Sir Richard Attenborough ei ole tehnyt siitä luontodokumenttia on se, että jopa miehellä joka on nähnyt lintujen syövän vastakuoriutuneita kilpikonnia ja leijonien omia pentujaan on rajansa:

Vanhempi miespuolinen yksilö puoliksi raahaa, puoliksi kantaa hänestä noin 1/3 pienemmän kloonin kauppaan ja toteaa tälle ”kato: sarjakuvia!”

Äänestä kuulee kuinka vanhempi uros yrittää ylpeänä saattaa jälkeläisensä tietoiseksi siitä, että hänen näkemänsä asia kalpenee sille kun kiimakausi ja lottovoitto osuvat samalle lauantaille; sillä tämä on ikiaikainen initaatioriitti, jossa kokeneempi saattaa tietoiseksi jälkeensä tulleet  universumin salaisuuksista, jostain suuremmasta voimasta joka ympäröi heitä kaikkia.

Jossain muualla näkisitte kyyneleenkaltaisen vesi-ilmiön isän silmissä, mutta ette täällä, sillä tätä Mekka-kohtaa-Pietarinkirkon-kohtaa-Playboy-kartanon tunnelmaa ei häpäistä ns. tunteilulla. Sen sijaan isä työntää poikaansa lähemmäksi hyllyjä, jotka pursuavat toinen toistaan upeampia peräkkäin laitettuja ruutuja, toivoen että tämä ymmärtäisi liikkeen merkityksen.

Jälkikasvu avaakin suunsa ja kaikki odottavat millaisin sanankääntein hän pukee merkityksiin näkemänsä.

”Isä, meneeks meillä kauan?”

”Voidaanks me mennä jo?”

”Saanks mä mennä tonne ulos pakkaseen odotteleen?”

Nuo ovat tällä hetkellä Top 3-kärjessä. Koska hetki, jota ei ehkä koskaan ollutkaan, on nyt mennyt, isä alkaa tutkia sarjakuvia innostuneena ja jälkikasvu ottaa kasvoilleen usein Espanjan Inkvisition kidutuskammioissa nähdyn ilmeen ja alkaa tuijottaa kattoa.

Juurikin tällaisista syistä olen luvannut, että jos joskus saan jälkikasvua, iltasatuna luetaan Hämähäkkimiestä (ja jos jälkikasvu on tyttö, Hämähäkkityttöä).

Toinen syy miksi tämä tuli mieleeni on Facebookissa kiertävä kuva ja kuvateksti Slayer-yhtyeen laulajasta (käykää katsomassa, me odottelemme kyllä.)

Olen toisinaan miettinyt millaista on Metallica-yhtyeen solistin James Hetfieldin perhe-elämä (minkäs teet, olen monitulotteinen mies).

Sillä kenellä on kaksi peukaloa ja kuka saa muutaman kymmenen tuhatta ihmistä hankkimaan vapaaehtoisesti niska-hartia-jumituksen yhdellä päänliikkellä? Jep.

Mieliskenaarioni on se kun Hetfieldin tyttären poikakaveri tulee hakemaan tyttöystäväänsä koulun tanssiaisiin.

Tyttö vielä viimeistelee meikkiään vessassa, kun poikaystävä seisoskelee eteisessä isä-Hetfieldin kanssa ja kumpikin yrittää olla viilee.

Poika koska hän on ihan varmasti joskus yrittänyt soittaa tennismailalla Master of Puppets-kappaletta, ja siinä on mies joka on laulanut sen.

Hetfield koska hän on laulanut Master of Puppets-kappaleen, mutta siitä on niin monta vuotta, ja kyllä hän on seurannut nuoriso-skeneä, ja tuota… te nuorethan tykkäätte Backstreet boys-yhtyeestä?

Hetfield siinä sitten yrittää heittää kevyttä läppää siitä miten se on ilmoja pidellyt ja poika ei osaa reagoida muuten kuin moshaamalla jokaisen sanan tahtiin.

Lopulta Hetfieldin tyttö tulee vessasta. Hän ja poika ovat valmiita lähtemään kun Hetfield yrittää heittää vielä kevyen vitsin perään tyyliin ”älkää sitten tehkö mitään mitä tein maailmankiertueella 1991, heh heh”.

Poika tietenkin naurahtaa väkinäisesti, ja tyttö pyörittelee silmiään ja huutaa vaan ”hei faijaa-aaa, ei taas noita juttuja! Me lähetään nyt mutta me tullaan ajoissa takaisin, älkää soitelko perään, moiiiii!

James Hetfield, kirottu mies: kuningas kotinsa ulkopuolella, narri sen sisätiloissa.

Mainokset

8 Responses to Isyydestä 00338

  1. Neo sanoo:

    Kakar…siis lapset ovat kamalia. Voisivat edes teeskennellä kiinnostunutta kerta isäkin teeskentelee olevansa kiinnostunut niistä. Jos jotkut niistä isistä on oikeasti kiinnostuneita lapsistaankin, niin sitä paremmalla syyllä lapsen kuuluisi olla kiinnostunut sarjakuvista eikä jostain… pakkasesta!

    • polgara3 sanoo:

      Lapset pitää jätätyttää kiinni: toimintamalli. Otetaan 1 kpl 4 – 5 -vuotiasta penskaa. Luetaan ääneen LOR:ia, jätetään ”vahingossa” esille aina kaikille pöydille sarjakuvia ja erilaisia kirjoja, joissa on ”jännät” kansikuvat (The Weel Of Time jne). Samassa iässä aletaan opettaa DOSia tyyliin se, joka hallitsee DOSin hallitsee koko maailman.

      Tulos: Pesunkestävä, siisti nörtti, joka lukee fantasiaa englanniksi, tekee itse käyttämänsä ohjelmat, koneessa pyörii vain Linux ja muut Open Source -ohjelmat. On sisäsiisti 😮 Kasvissyöjä. Polkupyöräilee Lipastolle 2 x 15 km (joo-oh). Ai niin, ne sarjakuvat. Niitä on edelleen tarjolla pöydällä ja kyllä ne luetaan (tosin Kalkkaro ei aiheuta mitään nostalgiapläjäystä)!

      • Muuten hyvä teoria, mutta ikävä kyllä se joka hallitsee EADC:n (peruskitaran kielet), hallitsee maailman.
        Sarjakuvien lisäksi pentu opettelisi Esko Ahon Datsun Citroenia kunnes se tulisi suoraan sielusta.
        Vihaisihan se minua, mutta siinä vaiheessa kun 50% sukupuolista vajoaa jalkoihin isäukko saa ehkä armon.

    • Olen pohtinut myös sitä että voisiko tässä olla omanlaistaan kapinointia?
      Sarjakuvanörttien lapsista tuleekin älykköjä, jotka lukevat kavereidensa kanssa ääneen perjantai-iltaisin Karl Marxia ja tulevat kotiin viimeistään klo 21.55.

      Myönnän että raadollisempi syy voi olla että sarjakuva vaatii enemmän keskittymistä kuin viimeisin Angry Birds-variaatio; lapsista tulee aisti-narkkareita, joille jotain uutta pitää tapahtua joka 5. sekunti.
      No joo, ei minuakaan saisi kuuntelemaan jotain Suomisen perheestä kertovaa radio-kuunnelmaa…

  2. polgara3 sanoo:

    Mmm, oli Belgallakin WoW-vaiheensa, kun erehdyin itse pelaamaan vähän Wolf 3D:tä ja Doomia 😉 *köh, köh-köh*. Onneksi se meni ohi 😀

  3. pikkulaku sanoo:

    Parempi vaan ettei lapset ole kiinnostuneita sarjiksista; pitävätpä tahmatassunsa erossa mun albumeista! Get off my lawn you damn kids!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: