En tahtoisi spoilata päivän aihetta, joten kirjoitan aivan jostain muusta.
Pääsiäisen aikaan olin vanhempieni luona, ja vaikka se voikin kuulostaa omituiselta, tahdoin nauttia heidän seurastaan. Vaikka toisin voisi jutuistani luulla, en syytä vanhempiani mistään: olihan se kuitenkin heidän ensimmäinen kertansa kun he toivoivat ihmislasta, ja saivatkin minut. Moni olisi jättänyt minut susien kasvatettavaksi aiemmin.
Paluumatkalla sain istua epämukavassa penkissä kuusi ja puoli tuntia samalla kärsien junakuulutusten ja baritonin urallaan epäonnistuneen konduktöörin aiheuttamasta uni-deprivaatiosta aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen.
Siihen hintaan mitä maksoin lipustani olin kyllä odottanut täyttä palvelupakettia eli lisäksi nänneihin nipistimiä jotka on kytketty autonakkuun, samalla kun parrakas naispuolinen kääpiö lyö ratsupiiskalla polviani ja kertoo miten tuhma poika olen ollut. Noh, pettymysten kanssa oppii elämään.
Sen sijaan en oppinut elämään junareissun lopputuloksena tulleen kipeän selän kanssa.
Antaisin sille asteikolla 1-6 arvon neljä, eli en ollut selaamassa keltaisilta sivuilta päivystävän eutanasian puhelinnumeroa, mutta en voinut istua kunnolla . Onneksi ihmiskunta on oppinut valjastamaan homesienen mahtavan voiman, joten olen jälleen sisäsiisti (älkää kysykö) ja kykeneväinen kirjoittamaan.
Kokeilen kevään kunniaksi uutta tyyliä, eli lyhyempiä kirjoituksia mutta useammin. Eli toisin kuin rakkauselämäni eli pitkällä ja harvemmin.
Vitsien tasosta en siis kuitenkaan tingi.
Mielenkiinnotonta 