Lyhyitä tarinoita 9

En pidä itseäni sankarina.

Olen vain siivooja.

Ystäväni kyselevät jatkuvasti mitä minulle, lupaavalle akateemikolle oikein tapahtui? Kohautan olkapäitä ja mutisen jotain ”ylikoulutettujen työllisyystilanteesta” ja kuinka ”voittaa se aina akateemisen työttömyyden.”

Kukaan ei kuitenkaan uskoisi.

Kuulin ensimmäiset huhut opiskelujeni alussa. Että meillä ei ole enää maata tuhlattavaksi; grynderit valittivat kuinka automarkettia suorastaan kinuavaa peltoa täytettiin kuolleilla (= ei-potentiaalisilla asiakkailla).

Siksi hautaustapoja muutettiin, mutta ei tietenkään julkisesti. ”Piireissä” vaan sovittiin yleisen edun, työllisyyden ja talouskasvun nimissä että tästä ei hiiskuta vielä veronkannon piirissä oleville.

Hautoihin vietiin arkku, ja myöhemmin se kaivettiin ylös. Sama hautapaikka saatettiin hyödyntää satoja kertoja.

Jäätiinkö siitä koskaan kiinni? Tulivatko perheet yhtäaikaa samalle haudalle? Itse asiassa…milloin te viimeksi kävitte viemässä haudalle mitään? Ja jos kävitte, se oli varmaan kukkien/lumen/lian peitossa? Ammattilaiset töissään.

Pahimmassakin tapauksessa selitettiin jotain ”maansiirtymästä” ja hommattiin äkkiä hautapaasi jonnekin syrjään. Kummallista miten kukaan ei kysellyt kuinka hautatila ei tuntunut loppuvan.

Oikeasti kaikki kuolleet poltettiin ja ”tuotiin lähelle ihmisiä”. Tuo oli hienosti muotoiltuna että kaikkien jäänteet sekoitettiin betoniin ja niistä rakennettiin edellämainittuja kauppoja.

Sitten alkoivat ongelmat. Oletteko koskaan käyneet kaupassa, ja löytäneet jonkin asiaankuulumattoman jostain muualta, esim. karkkipatukan vessapaperien luota?

Aivan.

Aluksi se laitettiin henkilökunnan hajamielisyyden tai asiakkaiden piikkiin: tavaroita tuntui siirtyvän itsestään paikasta toiseen ja välillä niitä katosi. Mutta kun näkymätön käsi nappaisee pikku-pikku-stringit jonkun lähes alaikäisen ostoskorista pois…sitten ei enää naurata asiakaspalvelussa.

Valvontakameroilla ei näkynyt mitään tai oikeammin ketään. Joku vaan nappaisee pikkupöksyt ja ne katoavat jonnekin. Vartijat eivät osanneet toimia tilanteessa jossa ei ollyt fyysistä pamputettavaa.

Kaupan liitto yritti pitkän aikaa panna vastaan ainoalle loogiselle selitykselle, mutta lopulta senkin oli myönnettävä aave-ongelma.

Eikä keltaisilta sivuilta löytynyt apua. Sitten joku sai hienon idean ja…tässä sitä ollaan: yleisen korkeakoulututkinnon suorittaneena aaveidenmetsästäjänä. Kuka muu kuin uskontotieteiden lisensiaatti pystyisi auttamaan sielut eteenpäin?

Olihan äiti pikkaisen pettynyt kun minusta ei tullutkaan pappia, mutta kyllä ektoplasma aina ehtoollisviinin voittaa, ja pääsevätpähän kuolleet kauttani ostoshelvetistä paratiisiin.

Vähän kaverit ihmettelevät kun ajelen työmatkani Ferrarilla. Sanon vaan että se on henkimaailman hommia.

– Kiitos E:lle alkuperäisestä ideasta –

2 vastausta artikkeliin: Lyhyitä tarinoita 9

  1. Zepa kirjoitti:

    Kiva :-)) Kiittää.

    • termostaattori kirjoitti:

      Aihe tuli esille E:n kanssa jutellessa: mitä jos haudattaisiin ihmiset ostoskeskuksiin? Samalla kerralla 2 litraa maitoa, paahtoleipää, tonnikalasäilykkeitä ja kukkia Emmi-vainaan haudalle.
      Kalliimmalla pääsisi Stockmannin ikuisuuteen ja pikkaisen halvemmalla Lidliin.
      ideaa saa ihan vapaasti lainata.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: