Lyhyitä tarinoita 7

Se oli vitsi.

Oikeasti.

Luin artikkelin lehdestä ja ajattelin että tuohan voisi vaikka oikeasti toimia. Ja kun firman yt:tkin oli vieneet hommat ja jättäneet miehen paketin kanssa pellon reunalle, niin hittoako tässä. Pannaan pelleperintä pystyyn. Aina olin sanonut että tässä maassa on liikaa pellejä eikä tarpeeksi sirkuksia niille.

Ja se toimi. Voi pojat että se toimi. Eikä tarvinnut edes kauheasti mainostaa, kun kaikki mediat tahtoi tehdä juttua. Oli meillä silti mainoslausekin: ”onko joku sulle velkaa? Anna pelleperinnän auttaa, niin et ole kohta enää peeaa.” Että minä olin ylpeä siitä ja kaikista mukana olleista.

Tulihan niitä kilpailijoita aika pian, mutta me oltiin ensimmäisiä ja isoin. Sitten me päätettiin laajentaa. Aloitettiin oma turvayritys. Sekin menestyi. Se vähän yllätti miten paljon jotkut ihmiset tykkäävät pelleistä siinä määrin että rauhottuvat heti, ja toisilla taas menee heti virtsat neulesukkaan etteivät uskalla alkaa mitään.  Eihän sitä rahasta tässä maassa saisi puhua, mutta kyllä sitä tuli.

Sitten niiltä tuli ehdotus.

Että voitaisiinko mennä politiikkaan. Että eikös se olisi aikasta hauskaa? Ja minä sanoin että perhana, mennään.

Vitsillähän sinne mentiin, mutta aika pian siitä tuli vakavaa. Eihän ne tienneet mitään mistään, sellaiset meikkinaamaiset pellet, mutta ihmiset tahtoivat muutosta. Ihan mitä tahansa muutosta. Siinä sitten telkkarissa valtiovarainministeri yritti vakavalla naamalla selittää budjettivajeen korjausta, ja vastapuoli vaan niistää tämän nenästä kolikoita. Tai sitten puolustuksesta puhuttaessa toiset puhuvat kasvavista uhista, kun tämä yksi tekee ilmapallosta konekiväärin ja muka ampuu sillä ilmaan.

Voitto jotenkin muutti kaikkia. Ne alkoivat ottaa tämän homman vakavasti. Tai no niin vakavasti kuin ne sen sanan ymmärtävät.

Yhtäkkiä kaiken piti olla hauskaa. Tai sitten siitä tehtiin hauskaa pakottamalla. Televisiosta alkoi tulla lähinnä komediaa. Uutisista sensuroitiin kaikki vakavat aiheet pois. Kulttuurin, ja varsinkin esittävän sirkustaiteen, määrärahoja nostettiin. Nauruterapiaa alettiin tarjota kaikkialla. Ja muuta tuollaista.

Iso yleisö tykkäsi. Maassa oli järjestys, kaikilla oli hauskaa, sirkuksia oli joka ilta ja viimeinkin tuntui että oltiin muun maailman tasolla hymyilyssä ja nauramisessa.

Mutta tosikkoja vainottiin salaa. Enää ei saanut näyttää hapanta naamaa, tai muuten pellepoliisi tuli antamaan kermakakusta. Käytännöllisen filosofian professori katosi ja löytyi keskeltä peltoa. Varmaan luitte mistä pellenenä löytyi.

Minäkin olin jo aikoja sitten tajunnut missä mennään, mutta en ollut tohtinut myöntää tosiasioita. Ja kun lopulta tajusin, yritin paeta muualle hakemaan turvapaikkaa. Kiinnihän minä tietenkin jäin ensimmäisellä tarkistuspisteellä. Mutta kuulemma kiitollisuudesta lupasivat päästää minut lähtemään.

Hassua mitä sitä ihminen muistaa kun sinua ollaan ampumassa tykin suusta naapurimaahan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: