Lyhyitä tarinoita 6

Sanon suoraan että tämä tehtävä ei sovi kaikille.

Jos joku teistä kuvitteli että tämä on yhtä helppoa kuin pienen Etelä-Amerikkalaisen valtion presidentin vaihtaminen, niin erehdytte pahasti.

No niin, naurut sikseen.

Yksinkertaisesti, hyvät herrat – sekä rouvat siellä takana – meidän tehtävämme on saada ne itkemään.

Olette varmasti kuulleet samat tarinat kuin muutkin. Että niitä ei saa itkemään. Tahdon vakuuttaa että tämä ei ole totta. Ne itkevät.

Mutta se ei ole ollut koskaan helppoa, eikä se tule olemaan koskaan helppoa. Varsinkin kun johdon käskystä emme saa käyttää väkivaltaa.

Tiedän, tiedän, mutta nämä ovat ohjeet ja uskokaa pois, vaikka se olisikin sallittua, se ei auttaisi. Nämä ovat ehkä kovimpia pas(krhm)sia joita äiti maa päällään on kantanut.

En tahdo viedä keneltäkään itseluottamusta, mutta olen nähnyt kovien miesten, hyvien miesten – ja naisten totta kai, anteeksi rouvat – antavan periksi ennen niitä. Niiden kiinnisaaminen, kuljettaminen ja tänne saaminen ovat yhtä liekinheitinhippaa pimeässä huoneessa verrattuna niiden itkettämiseen.

Uskon kuitenkin että te pystytte siihen. Toiset ovat käyttäneet kuvia, toiset ovat käyttäneet tarinoita, toiset soittaneet musiikkia. Ja lopulta jokainen niistä on murtunut pillittäväksi kasaksi. Älkää siis antako ulkomuodon hämätä. Ne ymmärtävät teitä enemmän kuin antavat teidän ymmärtää.

Näiden puheiden jälkeen tahdon toivottaa teidät kaikki tervetulleeksi eettisen meikkiteollisuuden piiriin.

Oletan että jokainen teistä tuottaa ainakin kolme desiä krokotiilinkyyneleitä seuraavan kvartaalin aikana.

Talvi on tulossa ja ihmiset tarvitsevat ihorasvaansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: