Hei Google, ”kaksi ruotsalaista teinityttöä” mainittu 000408

Yläasteen ruotsinkirjassa oli hauskaksi tarkoitettu tarina kahdesta ruotsalaisesta teinitytöstä.

Toinen heistä valitteli kuinka hän oli lihava ja hänellä oli paksut posket (tjocka kinder tai sinnepäin) ja kuinka hänen unelmiensa poika samalta luokalta ei koskaan tykkää hänestä tällaisena.

Ystävä totesi tähän että et sinä ole lihava ja sinulla ei ole paksuja poskia (edelleen tjocka kinder tai muu suklaamuna) ja ethän sinä edes tykkää tuon pojan kaltaisista pojista, vaan ihan päinvastaisista!

Itselläni oli tässä vähän aikaa sitten samanlainen tilanne E:n kanssa, kun menin möläyttämään että pidän q:sta, vaikka E onkin w.

(Tiedän, ei pidä mennä möläyttelemään idioottimaisuuksia tyttöystävän kuullen, mutta minä vielä opiskelen tätä hommaa).

Yritin selittää että vaikka siis ennen ehkä pidinkin q:sta, nyt pidän w:stä. Enkä osannut selittää miksi.

E ei uskonut minua ja riitahan siitä tuli.

Hetken mietin että olisiko joku voinut mainita jo sinkkuna ollessani miten vaikeaa seurustelu voi olla, vaikka tiesinkin ettei tämä helppoa tule olemaan.

Mutta sitten törmäsin tähän artikkeliin: ”Choice blindness” and how we fool ourselves.

Artikkelin pointti on, että ihmiset eivät oikeasti tiedä mitä he haluavat ja miksi. Vaikka heille annettaisiinkin jotain muuta kuin he alunperin halusivat, he ovat onnellisia.

Eikä kukaan toistaiseksi tiedä miksi ihmismieli käyttäytyy näin.

Tykkäät bruneteista mutta seurustelet vain blondien kanssa? Sanot pitäväsi sinisilmistä ja kumppanillasi on ruskeat? Sanot olevasi huumorintajuinen mutta naurat jutuilleni?

Valintasokeus, ystäväni, valintasokeus.

Eli seuraavan kerran kun joku sanoo jotain tyhmää, ja joku tulee aina sanomaan jotain tyhmää, kertokaa loukkaantuneelle osapuolelle valintasokeudesta ja kuinka te oikeasti tykkäätte hänestä.

Älkääkä luovuttako vaikka mieli tekisi.

8 vastausta artikkeliin: Hei Google, ”kaksi ruotsalaista teinityttöä” mainittu 000408

  1. Neo kirjoitti:

    Olet selkeästi sisäistänyt liian hyvin sanonnan, jonka mukaan rehellisyys maan perii. Ei tuoreelle tyttöystävälle todellakaan mennä sanomaan, että on mieltynyt johonkin aivan muuhun kuin mitä tyttöystävä edustaa. Että piti tämäkin vielä lukea. Mutta kiitos nauruista, äläkä anna periksi.

    Henkilökohtaisesti olen jo kohdannut tuon valintasokeuden. Minä sain näköni takaisin. Toivottavasti sinä pysyt sokeana.🙂

    • termostaattori kirjoitti:

      Amatöörimoka, myönnän.
      Mutta edelleen olen rehellinen tyttöystävälleni, mutta olen oppinut häneltä wanhan kansanviisauden: ajattele kolmesti ennen kuin puhut.
      Voin sanoa että toimii joka tilanteessa.

      Kas, muutama kuukausi seurustelua takana ja sitä ollaan niin seukkaamisen asiantuntijaa että…

  2. Josefiina kirjoitti:

    No kai te jo sovitte riitanne??

    • termostaattori kirjoitti:

      Yllättäen asiaan ei ole palattu sen koommin. Veikkaan että alussa oli hiukan ongelmia molemmilla sopeutua uuteen tilanteeseen, mutta nyt on opittu joustamaan ja uskomaan että jos tuo ei minusta tykkäisi, ei kai se minun kanssani olisi.
      Eli leppoisaa ukkomiehen elämää olen vietellyt.

  3. Tiina kirjoitti:

    Toi on kyllä taivahan tosi. Terveisin nainen, joka haluaa tumman pitkänhuiskean kiharatukkaisen kokkaavan kitaravirtuoosin, mutta seukkailee aina ihan keskimittaisia keskitavallisia ja maantienvärisiä suomalaismiehiä.

    Samaa olen havainnut myös miehillä. Yksikin hemmo, joka on minuun aivan hulluna ja myös vaimonsa on tumma, väittää tykkäävänsä blondeista. Hah. Niivvarmaan!

    Ps. Oli kiva nähdä, vaikka sanoinkin sen jo päin naamaakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: