Ai oliko minulla blogikin? 000407

Kummasta haluatte kuulla ensin: töistä vai seur—

Okei, treffit johtivat yhteen asiaan ja se toiseen ja pikakelataan useita tapahtumia eteenpäin ja…Termostaattori virallisesti seurustelee

Suunnittelemme jo yhteenmuuttamista ja auton hankintaa sekä muutenkin yhteistä elämää.

Voi kuulostaa nopealta toiminnalta, mutta surullisen kuuluisan ei-edes-legendaarisen-deittailuhistoriani huomioon ottaen onko tuo ihme? Olin jo oikeasti valmis luovuttamaan ja antautumaan sinkkuudelle lopullisesti, mutta sitten tapasin…okei, tästä lähtien hän on E.

Eli tapasin E:n, meillä synkkasi, on synkannut sen jälkeen ja kuulun siihen ikäryhmään että hänen kaltaisensa tapaaminen on kuin heinänkorren löytäminen neulakasasta.

Onpas muuten vaikea synnyttää tekstiä näinkin pitkän tauon jälkeen. Yritän saada taas otteen bloggaamisesta.

Josta pääsemmekin työ-juttuihin.

Käynnissä ovat (taas/yhä) YT:t, ja tällä kertaa se koskee myös meitä it-tuessa. Koska ilmeisesti jossain lämpimämmässä on apinoita jotka hoitavat nämä hommat pähkinöillä, ja me kehtaamme vaatia banaania.

Löysässä hirressä on kohta roikuttu puolitoista kuukautta ja joka päivä saat pelätä että joku tulee potkaisemaan tuolin altasi. Muistan vielä hämärästi ajan kun hyvän työpäivän määritelmä ei ollut ”minua ei irtisanottu tänäänkään vaikka maksan liikaa.”

Kohta voi siis hyvinkin olla aikaa blogata, siis mitä työnhaultani pystyn.

Lopuksi vielä jotain mitä saan kuulla E:ltä joka ilta :lievää törkeämpi kaksimielinen silmänisku:

17 vastausta artikkeliin: Ai oliko minulla blogikin? 000407

  1. kermit kirjoitti:

    Meillä loppui yt:t tänään. Se päivä, jona irtisanomiset ilmoitetaan, on sanoinkuvaamaton.

    • termostaattori kirjoitti:

      Meillä oli tänään esimiehen info-tilaisuus tai no miten sen ottaa: ei osannut sanoa mitään muuta kuin että niin tai näin, jonkun on lähdettävä.
      Eli voi olla kuka vaan, milloin vaan. Sillä EKAT yt:t päättyvät lokakuun lopulla ja sitten alkavat TOKAT yt:t heti.
      Ja eihän tässä muuten mitään, mutta kun paikkakunnalta ei voi poistua uuden parisuhteen vuoksi ja muutenkaan.
      Noh, mm. siivoojan hommia on jo aikoinaan tehty, voin tehdä niitä uudestaankin.

  2. Tiina kirjoitti:

    OH MY GOD! IT’S ALIVE!

    Hei, mä oon tulossa Turkuun ensin viikon viikonloppuna ja oon vähän niin kuin yrittänyt saada suhun yhteyttä, mutta aika epätoivoista se on ollut vai etkö osannut lukea mummoseksin rivien väleistä asiaani ja miten tää nyt sopii tähän sun uuteen elämäntilanteeseenkaan, ei sillä että yrittäisin mitään sopimatonta, mutta long story short: tsekkaa sun OTHER-kansio sieltä yhdestä sosiaalisesta mediasta.

  3. Tiina kirjoitti:

    Ai niin ja sori, hämmennyksissäni unohdin että piti sanoa:

    Onnea uudelle suhteelle! You go, girlfriend!🙂

  4. pikkulaku kirjoitti:

    Elonmerkit on kivoja. Onhan se ymmärrettävää, että kun alkaa seurustella, unohtaa kaverinsa ja bloginsa lukijakunnan, eikä edes heippaa sano. Yhtään en ole passiivis-agressiivinen, hä! Ollenkaan en miettinyt yön pimeinä hetkinä kauhuskenaarioita, joissa sinut on raiskattu, tapettu, paloiteltu ja syöty, eikä välttämättä tässä järjestyksessä.

    Että toivottavasti on sen arvoista!

    • termostaattori kirjoitti:

      Saanko minäkin osallistua tähän leikkiin?😀
      Valitsen…marttyyri-asenteen!
      ”Nettiinkään ei pääse käymään kämpillä kun pitää vaan koko ajan keskustella asioista, käydä pitkillä romanttisilla kävelyillä, pitää kädestä tv:tä katsellessa tai sitten muuten vaan hengailla naisen kanssa. Miten voi muka it-nörtti selvitä 7,5 tunnilla netissä hengailua joka arkipäivä? Miksi tästä ei koskaan puhuta? Kaveritkin aina varoittelevat että kohta se arki alkaa. Alkais jo, perhana!”

      Tämähän oli kivaa🙂

      • pikkulaku kirjoitti:

        Älä huoli, kyllä se viimeistään… öö… kymmenessä vuodessa degeneroituu siihen, että istutte molemmat omilla läppäreillänne ja kommunikoitta vain jakamalla hassuja linkkeja Facebookin kautta vaikka olette sillä etäisyydellä että yllätte kiehnäämään jalkojanne yhteen pöydän alla.

      • termostaattori kirjoitti:

        Arki on jo pikkuisen astunut kuvioihin työn kautta; en enää jaksa [sensuroitu] joka yö koska töissä on niin [sensuroitu].

  5. Isompi Japanissa kirjoitti:

    ”Raiskattu, tapettu, paloiteltu ja syöty”, mutta edes painajaisissa ei sentään seurusteltu? Niin ja linkki on tietty blokattu Japanissa kopirait-syistä.

  6. Zepa kirjoitti:

    Joo, arvelinkin että blogihiljaisuus on just sitä – vihdoinkin tärppäsi🙂

    No niin, nyt voit sitten alkaa taas päivittää tätä blogii, kiitos, hyvähyvä.

  7. Neo kirjoitti:

    Hiphurraa ja onnea!🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: