Asioidenhallintaryhmä, osa III: kontakti

Ihmiset kuulivat robotin ennen sen näkemistä.

Tarkalleen ottaen he tunsivat sen ensin, sillä maa tärähteli robotin kulkiessa katuja pitkin.

Autot väistivät sen tieltä. Joko siksi että autoilijat olivat  hämmentyneitä tästä ajotietä pitkin tulijasta, tai ehkä jättimäinen robotti saa mekaanisilta laitteilta samanlaista kunnioitusta kuin 250-kiloinen gorilla muilta kädellisiltä.

Kadut eivät kuitenkaan tyhjentyneet, sillä ihmiset suorastaan tungeksivat katsomaan robottia. Jos paikalla olisi ollut ajatustenlukija, hän olisi voinut lukea neonvalon kirkkaudella paistavan kollektiivisen ajatuksen:”Totta kai MINÄ tiedän että kyseessä on joku tv-sarjan tai elokuvan filmaaminen.  Kai SINÄKIN tajuat sen? Onkohan tämä joku piilokamera-juttu kun en näe kameraa missään..?”

Jos robotti, tai siis sen päässä olevassa kupolissa oleva henkilö huomasi ihmiset, hän ei ilmaissut sitä mitenkään. Robotti kulki eteenpäin metrien pituisilla harppauksilla, jättäen jälkeensä painautumia betoniin.

Yhtäkkiä se pysähtyi kadun varressa kasvavan puun kohdalle, Sen ylävartalo kääntyi akselin ympäri, alaosan pysyessä paikoillaan. Se otti puusta kiinni toisella pihtimäisellä kädellään ja…jos te olette jännittyneet, niin kuvitelkaa miltä paikallaolijoista mahtoi tuntua…liikautti puuta sentin oikeaan.

Sivustakatselijat eivät oikein tienneet miten reagoida, joten he tekivät mitä ihmiset yleensä tekevät kohdatessaan epämääräistä toimintaa päivänvalossa: he alkoivat taputtaa. Jälleen kollektiivinen ajatus: ”en tiedä mihin juonikäänteeseen/piilokameran vitsiin tuo liittyy, mutta jos taputan, muut uskovat että osasin odottaa sitä.”

Robotti lähti pois puun luota, ilmeisesti tyytyväisenä että puun ryhti oli korjattu. Se eteni tien toiselle puolella sijaitsevan rakennuksen luokse. Se asettui aivan sen eteen ja koska robotti oli hiukan rakennusta isompi, talo peittyi sen varjoon.

Robotti levitti mekaaniset käsivartensa ja otti rakennuksen mekaaniseen karhunhalaukseen.

Jälleen taputusta, mutta nyt ihmisten ajatukset alkoivat erota. Jotkut uskoivat yhä että kyseessä oli jonkin sortin kuvaus, mutta oli heitä jotka alkoivat pohtia mitä robotti oikein aikoi, hyvänen aika täällä on lapsia paikalla, eikö joku voisi ajatella lapsia sekä sitä kuinka se on yhtä pitkä kuin kaksi harmaakarhua toistensa olkapäillä ja eikö olisi hassua jos niiden päissä olisi hatut?

Mielenkiintoisin ajatus oli herralla jonka mielestä robotti oli tarkoituksella valinnut yliopiston opiskelija-asuntolan l. navetan jonne säilötään karsinoihin kaikki humanisti-opiskelijat, joten sitten kun valtio on luonut itseaiheutetun kansallisen identiteetti-kriisin, tiedetään missä kaikki käytännön filosofian opiskelijat ovat. Se varmaan aikoo tehdä Jean-Jacques Rousseaut ja vapauttaa ne luontoon!

Ikävää että kukaan kuulolla olevista ei välittänyt hänen mutinoistaan, sillä hänen veikkauksensa osui lähimmäksi: robotti puristi yhtäkkiä kätensä yhteen, tuhoten koko ylimmän kerroksen rakennuksesta yhdellä murskaavalla liikkeellä. Jos foliohattuinen oraakkelimme iloitsi oikeaan osuneesta arvauksestaan, hän ei tehnyt sitä paikalla seisten. Sen sijaan hän muiden tavoin juoksi karkuun rakennuspölyä ja korkeuksista putoavia rakennuselementtejä.

Jatkuu…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: