Asioidenhallintaryhmä, osa II: Mikä se on?

Se oli robotti.

Tähän yksimielisyys melko lailla päättyy.

Kun myöhemmin paikalla olleita pyydettiin kuvailemaan sitä, kahta täysin samanlaista kuvausta oli vaikea löytää.

Toiset sanoivat että se oli yhtä pitkä kuin leveä, jotkut sanoivat että se oli kuin harmaakarhu pystyyn nousseena ja tämän harmaakarhun niskassa oli vielä isompi harmaakarhu ja sen päässä oli pieni sirkushattu.

Jotkut sanoivat että robotti oli yhtä korkea kuin kerrostalo.

Minkä värinen se oli? Millä se oli päällystetty? Taas, useita näkemyksiä: metallinen, lievän ruosteenvärinen, tilkkutäkkimäinen, kauttaaltaan ”made in Hong Kong”-merkkien ympäröimä, sirkushattu oli violetti ja siinä oli pikku kukkanen.

Siitä kaikki olivat kuitenkin varmoja että sillä oli kahdesta laatikosta koostuva keho. Alemmasta, pienemmästä laatikosta lähti kaksi mekaanista jalkaa jotka päättyivät pyöreisiin alustoihin. Ylemmässä laatikossa oli molemmilla puolilla kaksi-osainen mekaaninen käsivarsi, jonka päässä olivat isot pihdit. Pään kohdalla oli puolikas lasikupla ja sen sisällä näytti olevan joku.

Voimme vain arvailla vielä mutta todennäköisesti tämä joku totesi jossain vaiheessa elämäänsä: ”Minulla on unelma.

Minulla on unelma että jonain päivänä rakennan robotin jonka nähdessään ihmiset eivät sano ”tuolta tulee robotti!”, vaan he sanovat ”tuolta SE robotti tulee!”

Minulla on unelma, että ihmiset eivät mieti millaiseksi autoksi robottini muuttuu, vaan että tuollaiseksi kaikki autot tahtovat muuttua.

Minulla on unelma.”

Tämän jälkeen hän nauroi mielipuolisesti ja käski apuriaan Vigoria (”v” on aina äänetön lausuttaessa, mutta ihmiset eivät muista tätä kirjoitettaessa) kääntää kytkimestä. Luultavasti tämän jälkeen Vigor sanoi ”kyllä mestari, Igor kääntää!” (huomaatteko eron?), jota seurasi lisää nauramista ja paasaamista, mutta te käsititte jo pointin.

Nykyhetkellä robotti liikkuu hitaasti, ja hiukan jäykästi, mutta varmasti eteenpäin.

Sen ohjaajan motiiveja emme siis vielä tunne, mutta määränpään osaamme arvata: sen reitillä ei ole muuta kuin metsää ja alati lähempänä oleva kaupunki.

Jatkuu…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: