Ja jonain päivänä googlettajat vielä löytävät suomenkielisen piiskaussivun ja kuka silloin saa viimeisen naurun? 00400

Jonain päivänä kyllästyn kiusaamaan ihmisiä jotka eivät tajua googlettaa ”spanking”, mutta se päivä ei ole tänään.

Raha

Facebook-ystäväni, sekä kaverini joka kävi täällä, ovatkin jo kuulleet ilouutisen. Teille muidenkin tiedoksi että talouteemme on tullut uusi pano, jota kutsun nimellä lomarahat.

Synnytystuskat vaativat 12 kuukauden katkeamatonta työsuhdetta, mutta hitsi että olen ylpeä lopputuloksesta.

Mitäkö aion tehdä uuden vekkulin kanssa? Hyvä kysymys.

Viime vuonna tätä ongelmaa ei ollut, koska olin ostanut talon täyteen elektroniikkaa. Täten luottokorttilasku hoiti homman puolestani kuin kokenut ammattilainen ja imi kukkaropussit tyhjiin.

Kyllä, tämä on N:s kahvikuppini tälle aamulle, mutta ei nyt mennä pidemmälle sivulauseessa.

Oikeastaan tarvitsisin vain lukon ja vuoderahin.

Lukon koska haluan koetella sitä joka haluaa tyhjentää kellarivarastostani. Jos olet valmis rautasahaamaan tyhjien pahvilaatikoiden vuoksi, anna mennä vaan sinä senkin mahtavalla tavalla hullu pulunnu**ija!

Vuoderahin, koska tahtoisin olohuoneeseen alustan jolla pitää juomaani/jalkojani sekä olisihan sillä kiva makoilla tv:tä katsellessa.

Lukko löytyi yllättäen kun kävin tavaroitani läpi, ja patjarahin saa ilmeisesti täälläpäin vain Ikeasta.

(Poistettu lukunautinnon takaamiseksi 100-200 sanaa sisältänyt purkaus Ikeasta. Asiasanat: natsimyönteinen kitupiikki, keskinkertaista tasoa keskinkertaisilla hinnoilla, surkeat aiemmat kokemukset, ”olisi edes suomalainen halpatyövoimalla tuotettuja tavaroita myyvä liike”)

Jos erehdyn eli muualtakin saa, ilmoittakaa toki.

Nyt te kysytte: miksi en ala tajutonta tuhlausta esim. sarjakuvakaupassamme?

Nyt minä vastaan: koska ihan kohta, ihan varmasti, tapahtuu jotain kallista. Veikkaisin että n. lomarahojeni arvoista.

Nyt te kysytte: miten voit elää elämääsi kun huolehdit koko ajan mitä seuraavaksi voi tapahtua, etkä nauti elämästäsi?

Nyt minä yritän tuijottaa teitä virtuaalisesti maailman vanhimmalla, kauan sitten kuolleen katseen omaavilla silmilläni ja vastaan: näin.

Deittailu

Ensinnäkin iso kiitos jo aiemmin mainitulle kaverilleni, joka tuli, näki deitti-ilmoitukseni ja teki siitä voittajan.

Jos jokin kompensoi sitä ikävää tosiasiaa että tekstin mukana tulee kuvissa esiintyvä lisätaakka, niin hänen muutoksensa alkuperäiseen tekstiin.

Lisäksi hän selvensi erään ristiriidan joka on aiheuttanut minulle (sekä useille muillekin miehille) ongelmia.

Ajan kuluminen reaalimaailmassa vs. ajan kuluminen virtuaalimaailmassa. Ne eivät ole sama asia.

Reaalimaailmassa olisi omituista jos minä sanoisin jotain, ja keskustelun toinen osapuoli menisi huoneen toiseen nurkkaan, istuisi siellä hiljaa puoli tuntia, ja sitten tulisi vastaamaan ”niin minustakin”.

Virtuaalimaailmassa l. deittipalstalla tämä on kuitenkin normaalia. Varsinkin koska kaikki ihmiset eivät kuluta kaikkea valveillaoloaikaansa netissä roikkuen.

Joten he tarkistavat viestinsä, lähtevät, pohtivat lukemaansa reaalimaailmassa, tulevat takaisin sitten kun ehtivät ja vastaavat.

(Varoituksen sana: jos nyt joku tuntee pakottavaa tarvetta ilmaista että kaikkihan tuon tietävät, neuvon harkitsemaan. Olen vasta hiljattain antanut anteeksi ihmiskunnalle että kukaan ei kertonut minulle mitä musiikin polttaminen cd-levyille OIKEASTI tarkoittaa, vaan jouduin oppimaan sen tv:stä.

Älkää kokeilko kuinka paljon olen valmis unohtamaan ja kuinka paljon anteeksiantamaan.)

Joten tällä tahdilla uskon pääseväni deiteille vielä tämän vuosikymmenen sisällä.

Kirjoittaminen

Keskustelin kaverini kanssa kirjoittamisestakin kaiken kiireen keskellä (näittekö mitä tein? Näittekö?)

Miksi sanat tulevat luokseni kuolemaan?

Koska minulla ei ole aikaa pitemmän proosan tuottamiseen kuin  puujalkojen polttamiseen jokaisen harha-askeleen jälkeen.

Jos vain voittaisin lotossa…mutta sitä odotellessa, ja koska tahtini on joka tapauksessa hidastunut, voisin kokeilla taas jotain uutta alkaen ensi viikosta.

Katsotaan mitä siitä/sieltä tulee.

8 vastausta artikkeliin: Ja jonain päivänä googlettajat vielä löytävät suomenkielisen piiskaussivun ja kuka silloin saa viimeisen naurun? 00400

  1. Polga kirjoitti:

    Doh! Kokeile vaikka jossain vaiheessa riidellä kirjeitse J A meileillä, opit ajan kulumisesta aivan uusia yksikköjä / yksiköitä / yksilöitä ja lopuksi ehkä yksiöitä😮

    Taidan itsekin satsata ensi trikvartaaliin😉

    • termostaattori kirjoitti:

      Miten tuollaisessa voi ylläpitää vihaa? Jos jotain, niin netti on luonut aivan uudenlaisen raivon renessanssin. Esimerkkinä esiteltäköön tämäkin Mr. Tim-nimisen sarjakuvakaupan/sarjakuvapiirtäjän kaupassaan kuulemma kommentti.

      Minä ainakaan en kykene kirjoittamaan käsin snailmail-kirjettä ja ylläpitämään oikeutettua vihaani. Tämä voi johtua kykenemättömyydestäni tehdä useampaa kuin yhtä asiaa kerrallaan, mistä todisteena ovat tekstieni lukemattomat tasonvaihtelut kun nielen juuri juomaani kahvia.

      Mutta ehkä jotkut vain osaavat multitaskata.

      • Polga kirjoitti:

        Totta. Tämänpä takia juuri
        1) ensimmäinen viesti on raivokas, kirjakielinen meili
        2) toinen viesti on monisanaisempi, vähemmän kirjakielinen meili, jossa jo annetaan hieman periksi
        3) kolmas viesti on edellisiä hieman monisanaisempi *edelleen*, jossa jo myönnetään, että on itse ollut väärässä ja ilmoitetaan mahdollisesta Pony Expressistä
        4) neljäs viesti on ilmoitus, että kirje on kirjoittamista vaille… jne
        *huokaus*
        5) kyllästynyt odottaa snail mailin saapumista noin 2 vkoa kuullakseen, että se on palautunut N.Y:stä lähettäjälle
        6) kyllästynyt odottaa em. kirjettä ja sen saatekirjettä edelleen…

      • termostaattori kirjoitti:

        Enää ei harrasteta sellaisia ”usko jo, jätä mut rauhaan hullu!”-dissauksia kirjallisesti kuin esim. Lord Byron Remember thee!-runossaan.

        Tämä ikävä pikaviestintä-kulttuuri vie meiltä mainitsemasi kaltaiset vihassa hiljalleen kypsymiset. Nykyisin se on heti ”haist huilu! Mä en ole enää sun kaveri feisbuukissa!” ja se siitä sitten.
        Kyllä ennen oli paremmin kun pyyhekumiakaan ei ollut.

  2. kermit kirjoitti:

    Tästä päivityksestä puuttui pyöräilyn väliotsikko, minä voin kyllä hoitaa sen puolen kotiin.

    Pyrin pyöräilemään kaupunkiolosuhteissa suhteellisen vähän johtuen muutamista seikoista. Yksi niistä on pyöräilyvauhtini. Tykkään mennä enkä meinata. Kuljen minkä kankuista lähtee. Parasta pyörässä on jarrut, jotka pysäyttää matkan tarvittaessa metrin sisään vauhdista kuin vauhdista. Nykyinen pyöräni ei sitä tee ja uusi pyörä onkin harkinnassa. Levyjarrut kiinnostaa.

    En myöskään erityisemmin pidä ihmisistä. Niin että kaupunkipyöräilijää minusta ei toivo kukaan.

    Aiemmissa postauksissasi kuvaamasi pyöräilyn pulmatilanteet ovat kuitenkin tuttuja, sen verran olen työmatkaa Helsingin keskustassa polkenut, että niin arvaamattomat autoilijat, kesyttämättömät kävelijät kuin pelottavat pyöräilijätkin ovat tullet tutuksi. On muuten kurjaa olla fillaristikastissa sitä keskijoukkoa: ei riittävän hyväkuntoinen pysyäkseen spandexmiesten perässä, mutta paljon menohaluisempi kuin jopoilevat hipsterit.

    Täällä maaseudulla pyöräilyssä on vähän toisenlaiset ongelmat. Täälläkin kevyenliikenteen väylät loppuvat kesken. Yleensä sellaisessa kohdassa, jossa autotie on niin kapea, että reunamaali on asfaltin reunaan maalattu. Senttiäkään ei jää pientareelle. Keskiviivaa ei olla tohdittu maalata, kun se osoittaisi kummankin kaistan olevan liian kapeat. Onneksi nämä tiet ovat usein suhteellisen rauhalliset liikenteeltään, kuitenkin riittävän mäkiset ja mutkaiset tehdäkseen minkä tahansa tiellä liikkujan kohtaamisesta hauskan pikku jännitysnäytelmän.

    Täällä ei myöskään ole ruutukaavaa, joten reitistä eksyminen tuo kilometrejä. Varsinkin, jos ei ole taipuvainen havainnoimaan eksymistään ihan ensikilometrien huitteilla, jolloin u-käännös olisi realistinen vaihtoehto.

    Tapanani on ollut lenkille lähtiessä katsoa kartasta kotona kiva uusi reitti. Kartta toki seuraa uusille reiteille mukaan, mutta se ei ole mitenkään estänyt päätymästä keskelle metsää jonkinlaiselle mutacross-alueelle. Kevään intoilu pyörän kanssa on johtanut tutkimukseen hybridini amfibio-ominaisuuksista, kun tien sijainti on pitänyt määrittää lyhtypylväiden mukaan. Eteen on tullut metsäpolkuja, joihin taidot sen paremmin kuin pyörän ominaisuudetkaan eivät ole riittäneet ja pystysuoria ylämäkiä, joista en ymmärrä miten niitä voisi edes kävellä, saati taluttaa fillaria.

    Turvallisuus silti ennen kaikkea. Paikalliset munamankelimaisterit fiksaavat pyöräni kerran vuodessa kuntoon, jossa hopeahuoleni voi toipua talven. Eräällä lenkillä ihmettelin takapyörän jännää tunnetta ja havainnoin renkaassa pullistuman. Kurvasin lenkin jälkeen munamankelimaistereille, jotka vahvistivat epäilyni: renkaanvaihto oli syytä suorittaa.

    Kypäräkin on päässä aina, nyt kun siihen on tottunut, tuntuu alastomalta pyöräillä ilman. Olen sitä myös tarvinnut. Pari kesää sitten Länsiväylän vartta kotia kohti suunnistaessani bongailin lintuja siinä joutessani. Eräs tiira oli saanut kalasaaliin ja havainnoin mahdollisesti risteäviin reitteihin. Ja ristesihän ne, tiira ei syystä tai toisesta noussut riittävän ylös ja otti kevyttä tuntumaa kypärääni. Onneksi olin menossa kotiin, töissä olisi ihmetelty vahvaa kalan hajua. Tänä kesänä ilmeisesti astetta uteliaampi räkättirastas tutustui kypäräni linnullisiin ominaisuuksiin. Olisiko otsikkoon osunut sen verran hyönteisiä, että tuoksu oli rastaan nokkaan vastustamaton.

    Pöndellä pyöräily on kuitenkin mukavaa. Vihdintiellä on mukavan pitkä nousu, jonne eksyttyäni päädyin ja voin vaikka vannoa nähneeni korpin kaartelevan yläpuolella. Nuuksion Haukkalammelle on Metsähallitus ystävällisesti järjestänyt ilmaisen vesipisteen niille, jotka päättivät ottaa sen pidemmän reitin kotiin vaikka lämpöasteita on ulkona yli 30.

    Kaiken tämän jälkeen on todettava, että armas hopeahuoleni on sietänyt kaiken tämän uskollisesti, vahingoittumattomana noin 15 vuoden ajan. Muutaman vuoden olen sen vaihtoa uudempaan jo harkinnut, mutta kun olen sen ajo-ominaisuuksiin tottunut eikä pyörässä ole ollut vian vikaa (jarrupalojen tehottomuuden lisäksi), ei vaihtoon ole ollut syytä.

    Vaan nyt on todettava, että ajajan ikä alkaa painaa. Kauniin Tunturini tangon korkeudensäätö on riittämätön jättäen tangon liian alas rappeutuneen välilevyni näkökulmasta. Mikään uusi pyörä ei ole yhtä kaunis.

    Miten monta vuotta menee, että totun uuden pyörän ominaisuuksiin ja mittasuhteisiin? Voiko nykypyörät kestää 15 vuotta ilman vikoja, ilman ruostumisia? Onko nykypyörillä mitään sellaista tarjottavanaan, mitä rakkaalla amfibiohybridilläni ei? Mikä olisi armollinen ja reilu kohtalo elämäni mankelille?

    Munamankelimaisterit joutuvat penkomaan muistikapasiteetistaan koko koulutuksensa ja työkokemuksensa, kun seuraavan kerran ovestaan astelen.

    Onko jossain olemassa kurssia pyörästään eronneille?

    • termostaattori kirjoitti:

      Kiitos, tuo oli hauska/valaiseva kirjoitus😀

      Itsekin perähikiällä (no okei, NYT siellä on mm. kylpylähotelli, sisähiihtohalli, sisä-snoukkaushalli ja hitsin Angry Birds-halli mutta AIKOINAAN ei ollut mitn.) kasvaneena tunnistan ongelmat landella sykliessä.

      Meilläpäin ongelmani olivat myös ihmiset jotka olivat unohtaneet että he eivät ole ainoita ihmisiä (enää) sillä neliökilometrillä, ja kävelivät sen mukaisesti kirkonkylän teillä. Kiva siinä sitten ohitella kun ISON TALON ISO ISÄNTÄ ISOILLA KIRJAIMILLA tukkii koko tien, koska isostihan se iso hevonen pieree.

      Mutta olen törmännyt tuohon täällä urbaanissa maastossakin. Esim. muutama viikko sitten joku keski-ikäinen wannabe-hipsteri skeittari kuvitteli, että minulla on vielä työpäivän jälkeen pelkoa kuolla ja halua elää; v**un idiootti haasteellisesti älyllinen yksilö skrollasi (verbi tähän?) kaksi-suuntaisen kevyen liikenteenväylällä polkupyöräjonon vieressä, tukkien tien. Vaihtoehdot olivat joko ajaa päälle tai mennä korokkeen kautta autotielle.

      No en olisi välttämättä ajanut päälle, mutta olisin pysäyttänyt juuri strategisesti ajoissa että ”munamankeli” olisi ollut nimensä veroinen…hänelle.
      Hän kuitenkin väistyi viime hetkellä polkupyöräjonon perään, ilmeisesti luullen viimeiseen asti että väistän.

      Varoituksen sana: jos koen että olen oikeassa, ei kannata yrittää meksikolaista pattitilannetta/turkulaista dilemmaa kanssani. Vähintäänkin vien teidät mukanani.

  3. Whipped kirjoitti:

    Onko Pieksämälki englanniksi Spanking Hill, Spank me Hill vai Spanked Hill?

    http://avaxho.me/ebooks/eLearning_book/hobbies_Leisure_time_guides/BikeRepairMaintenance4Dummies2009re12.html

    • termostaattori kirjoitti:

      Itse asiassa totuus on aivan erilainen: oikeasti kyseessä on samanlainen käännös kuin Oulunkylä. Eli aluksi paikkaa kutsuttiin ruotsiksi Åggelby-nimellä ja siitä viksut suomalaiset käänsivät sen Oulunkyläksi, koska haista kielikukkanen logiikka.

      Pieksämäki oli alunperin englanniksi Pie-ex-McDonalds eli paikka jossa jonkun entinen kumppani tarjoili piirakkaa paikallisessa mäkkärissä.
      Koska Pieeksämäkkäri oli kuitenkin liian vaikea VR:n kuulutuksiin, sitä muokattiin vähemmän kieliliikuntaa vaativaan muotoon.
      Ja näin syntyi nykyaikainen Pieksämäki.

      Kiitos linkistä, enää puuttuu aika ja ammattitaito.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: