Ai mitäkö olen puuhaillut hiljaisuuteni aikana? 000385

Aika paljon olen leikkinyt vehkeeni kanssa.

Olisin huomattavasti tuotteliaampi jos joku nero/hullu ei olisi julkaissut kännykkääni ilmaista Sudoku-sovellusta.

Tämä on kuitenkin oire, eikä syy hiljaisuuteeni.

Tärkein syy on se että joku pomoistamme on ruukkukauppias.

Jokin aikaa sitten Kauppalehdessä oli jonkun brittiläisen business-tutkijan haastattelu. Hänen mukaansa suurin ongelma  nykyajan talouselämässä on se, että johtajat kuvittelevat samojen periaatteiden soveltuvan kaikkialle. Ergo ruukkukauppias.

Seuraavaksi havainnollistan kuinka testaaminen toteutuu ruukkukaupassa ja miten it-alalla.

Ruukkukaupassa: otetaan valmistetusta satsista muutama koekappale ja kokeillaan montako kertaa ne pompahtavat lattiaan tiputettaessa. Jos eivät mene rikki ihan heti, satsi on valmis markkinoille

It-alalla: otetaan mahdollisimman monta erilaista tietokonemallia. Testataan niistä jokaisella miten aiotut muutokset vaikuttavat niihin ja niissä oleviin muihin järjestelmiin. Tämä on hidasta, mutta siten varmistetaan että kaikki varmasti toimii.

Mitä tapahtuu kun it-firmaan saadaan valkoisten pääkallonmetsästäjien kautta menestynyt ruukkukauppias? No laitetaan testattava ohjelma yhteen koneeseen ja katsotaan miten käy. Jos tietokoneesta nouseva savu on valkoista, on ihan ok laittaa menemään se kaikille muillekin koneille; siis eiväthän kukkaruukutkaan mitenkään eroa toisistaan, joten miten tietokoneet sitten?

Lopputuloksena on sellainen kaaos, että nyttemmin jokaisen 8 h (miinus lounas) suorituksen jälkeen olen harkinnut vakavasti rattopojaksi ryhtymistä: siinäkin hommassa pannaan halvalla, mutta ainakin yläpäähän sattuisi vähemmän jokaisen työpäivän jälkeen.

Joten jos ette kuule minusta edelleenkään mitään, muistakaa tämä: jokaista ”toimialan ulkopuolelta tulleena johtajana hänellä oli raikkaita ideoita”-ylistysjuttua kohtaan on reaalielämässä kymmenen ”toimialan ulkopuolelta tulleena johtajana hän ei osannut muuta kuin pelata johtoportaan kahvihuoneessa Afrikan tähteä säännöillä joissa Afrikan tähden saa piilottaa pelilaudan alle veroparatiisiin”.

4 vastausta artikkeliin: Ai mitäkö olen puuhaillut hiljaisuuteni aikana? 000385

  1. Polga kirjoitti:

    MOT, tämä todistaa sen iänikuisen väitteen, että tietokone toimii savulla: kun savun tulo nimittäin lakkaa, kone ei yleensä toimi!
    Pelistä puhuen, johtaja taitaa myös pelata ns. feikki-Monopolia ihan omilla säännöillään. Mutta niinhän tekee valtiovaltakin, joten leiki sinä rauhassa vehkeilläsi😉

    • termostaattori kirjoitti:

      Pyhä Isidorus, kaikkien tietokoneiden ja Internetin suojeluspyhimys, voi sen todistaa.

      Eniten tässä ärsyttää että me muut pelataan Unoa, mutta pomot texas hold ’em-avopokeria. Ja juuri kun on opittu pokerin säännöt, johtokunta päättääkin etä nyt tarvitaan uusi leikittäjä. Vanhalle pomolle annetaan pelirahaa muutama sata tonnia ja sitten tulee uusi pomo ja se ilmoittaa ensi töikseen että texas hold ’em-avopokeri on tyhmä peli ja nyt kaikki ryhtyvät pelaamaan kimbleä.
      Ja me vaan kokoonnumme pelin ääreen kuuliaisesti…

  2. Zepa kirjoitti:

    Aijai😦

    • termostaattori kirjoitti:

      Virmalla on joku pakkomielle siitä, että vuoden loppuun mennessä he ovat yksi halutuimpia työnantajia.
      Sitä varten lähetettiin kaikille työntekijöille kysely. Ensimmäinen kysymys oli ”tykkään työskennellä virmassani, koska..?”
      ”Perkettu näitä kompakysymyksiä”, totesin ja jäin odottamaan että lähettävät minulle monivalintakokeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: