Pikkukiviä kiinnostavia kuulumisia 000374

Olen kuluttanut aikaani niin paljon töissä (iltavuorot >_< ) ja Turun Sarjakuvakaupan blogin välillä (jos elämänne on liian helppoa, perustakaa blogi WordPressiin ja yrittäkää saada kuvat näkymään edes suht’ hyvin siellä >_< ) että tämä blogi on jäänyt vähemmälle, valitan.

Niin ja sitten kävin myös treffeillä, mutta eihän se kuitenkaan teitä kiinnosta.

Mutta koska iltavuoroani on vielä jäljellä, kerrotaan nyt jotain.

Hän on oinas, mikä tekee deittailusta huomattavasti keskivertoa helpompaa.

Yleensä keskusteluni oinas-ystävieni kanssa menee seuraavasti:

Minä: Minulla on suunnitelma.

Oinas-kaverini: Okei.

Minä: Se on hyvin vaarallinen ja on mahdollista, ei, TODENNÄKÖISTÄ että toinen meistä tai kumpikaan ei selviä siitä.

Oinas-kaverini: Hei! minä sanoin jo ”okei”, ei tarvitse houkutella enempää.

Kyllä, elän vaarallisempaa ja kiehtovampaa elämää kuin täällä annan ymmärtää, mutta se ei ole pointtini. Oinaat ovat avoimia uusille asioille ja kokemuksille.

Kun olimme deittikumppanini kanssa juoneet kahvit, ehdotin biljardinpeluuta. Hän sanoi okei.

Sanoin että se on hyvin vaarallista ja on mahdollista, ei, TODENNÄKÖISTÄ että…ja sitten hän katsoi minua omituisesti ja vaihdoin puheenaihetta.

Tärkeintä kuitenkin oli että minulla oli hauskaa, toivoakseni hänellä oli hauskaa ja näemme huomenna uudestaan.

Hän vie minut kokeilemaan joogaa (löysin paikan jossa A) on aloittelijoille sopivat tunnit ja B) lämpötila pidetään alle sulavan tähden ytimen).

Jos ei muuta, niin ainakin olen päässyt taas pitkästä aikaa pelaamaan biljardia (hän rökitti minut 10-1) ja huomenna viimeinkin pääsen kokeilemaan joogaa.

Elämä ei nyt varsinaisesti hymyile, mutta virnuilee toisesta suupielestään.

8 vastausta artikkeliin: Pikkukiviä kiinnostavia kuulumisia 000374

  1. Polga kirjoitti:

    Ouh! Auts!😀

  2. Zepa kirjoitti:

    Pikkukivi täällä, päivää! Kiinnosti kovasti! Onks se nainen ja kaikkee? Tai no, ethän sä ehkä sitä vielä voi tietää.

    • termostaattori kirjoitti:

      En vielä päässyt kysymään taiteellisesti tasokkaista alastonkuvista, joten en ole varma.
      Toisaalta en myöskään paljastanut kuin olen opiskellut maailman parhaimpien rakastajien joukkoon it-koulutuksessa, joten tasoissa ollaan.

  3. Neo kirjoitti:

    Toinen pikkukivi ilmoittautuu. Kyllä sen täytyy olla nainen, koska veljeni on oinas eikä se koskaan sano okei mihinkään. Tai sitten siinä on joku sisarsuhteen periaatteellinen vastustus.

    • termostaattori kirjoitti:

      Et vaan kysy oikein. Kokeile aloittaa ”tämä on vaarallista ja voi olla että toinen meistä ei selviä hengissä, mutta [pyydettävä asia tähän]?”
      Saatat yllättyä.

  4. waldorfssalad kirjoitti:

    Oinas? Helppo? Mitä sä sille juotit?

    • termostaattori kirjoitti:

      No okei, olin EHKÄ (mutta vain siis EHKÄ) itsekin yllättynyt asioiden helppoudesta.
      Mutta oman kokemukseni mukaan Oinaat panevat hanttiin vain periaatteellisissa ja/tai filosofisissa asioissa. Jos ehdotus koskee jotain uuden kokemista tai muuten kivaa aktiviteettia, Oinaat ovat pelissä mukana.

      Sanottuani tämän tajusin että eikun kyllä syynä oli ylitsejyräävä, pysäyttämätön charmini.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: