Ruokkimaan sinkkuus-petoa 000368

On minulla muitakin aiheita joista kirjoittaa kuin deittailu ja/tai sinkkuus. Oikeasti.

Mutta olen Sarjakuvakaupalla myymässä, ja täällä on niin kylmä että joudun pitämään lapasia. Siksi pittä kirjoittaa nopeasti ja mahdollisimman vähillä kirjoitusvirheillä.

Pyydän  siis molempia jo nyt anteeksi.

Lisäksi minua ihmetyttää miksi aihe on nyt niin pinnalla. Ilmeisesti Turun sanomatkin on kirjoittanut siitä kuinka ”Turussa on väkilukuun suhteutettuna enemmän sinkkuja kuin muualla maassa” (Linkki vie YleX:n juttuun).

Odotellessani ensimmäisiä ”MAALAISET TULEE JA VIE MEIDÄN NAISET MOLEMMILTA PUOLILTA JOKKEE!!!11!!!”-aiheisia turkulaislähtöisiä kirjoituksia muutama juttu.

Ensimmäinen juttu

LL Cool J:n kuolemattomin sanoin: ”I believe there is somebody for everybody. But if you are like Jabba the Hutt and want Pamela Anderson, then you are shit out of luck, man.”

Sama Google-kääntäjän sanoin: ”Uskon, että on joku kaikille. Mutta jos olet kuten Jabba Hutt ja haluat Pamela Anderson, niin olet shit out of luck, mies.”

Toinen juttu

Koska olen saanut suuriman osan elämän opistani populaarikulttuurista, tiedän että maailmassa on liian paljon pahiksia ja liian vähän hyviä tyyppejä sekä osaan lavastaa kaatuneen maidon näyttämään laktoosi-itsemurhalta.

Deittailun saralta opin paljon Kaunis mieli-elokuvasta: ” If we all go for the blonde and block each other, not a single one of us is going to get her. So then we go for her friends, but they will all give us the cold shoulder because no on likes to be second choice.But what if none of us goes for the blonde? We won’t get in each other’s way and we won’t insult the other girls. It’s the only way to win. It’s the only way we all get laid.

Kolmas juttu

Synteesi kahdesta aiemmasta jutusta: suurin osa porukasta yliarvioi oman viehättävyytensä. He kaikki yrittävät siten kiinnittää samojen henkilöiden huomion (se miten valoisa aika on epäreilu kohdellessaan ihmisten ulkonäköä on sitten eri tarinan paikka).

Kun he eivät saakaan huomiota yhdenvertaisiksi kokemiltaan henkilöiltä, he joko A) katkeroituvat ja luovuttavat tai B) tajuavat oman tasonsa.

Itse olen vaiheessa C) tosiasioiden kieltäminen.

Olen varma että hän vastaa kohta. Ihan varmasti.

Mainokset

14 Responses to Ruokkimaan sinkkuus-petoa 000368

  1. Tiina sanoo:

    Mä olen Jabba the Hut (vai olinko mä sittenkin se The Hulk) ja LL Cool J (uhhh!) on Pamela Anderson. Ei siis mitään mahkuja. Yhyy…

  2. Tiina sanoo:

    Huomaatko, jätin kertomatta kaikki turkulaisvitsit?

  3. Polga sanoo:

    Kun kerroin ensimmäisen kerran V:lle, että olen Turusta – hän nauroi ääneen ja kovaa sekä kysyi, satunko olemaan vielä vasemmalle kallellaan oleva viherpiipertäjä *auts*! Että se siitä. Jos muutan takaisin Turkuun, en tiedä parenisiko vai huonisiko tilanne (nyt en puhu sinusta vaan tilastoista)? 😉

    • Nuo yliopisto-opiskelijat kierouttavat tilastoja.
      Mutta ällös huoli, kunhan ne tuosta valmistuvat akateemisiksi työttömiksi ja hankkivat 2,5 lasta kolmen eri henkilön kanssa Yliopiston orgioissa, niin kohta alkaa rapista muihin puolueisiin ääniä.

  4. Polga sanoo:

    Vetun kirotusvihreät, sorry!

  5. Neo sanoo:

    Minä asun sinkkujen pääkaupungissa ja olen ylpeä siitä, koska täällä me osataan arvostaa itseämme sortumatta siihen kuuluisaan ”olis-jokuun”. On kuitenkin olemassa pieni mahdollisuus, että tästä vahvasta uskostani johtuen olen kanssasi kategoriassa c.

    • Sinä? Huolehdit kunnostasi, olet nainen, olet töissä, olet sanavalmis, olet fiksu, olet turkulainen…sinä kultaseni olet yhtä A-luokkaa kuin kaikki tamperelaiset ovat She-Hulkeja.

      Itse olen edelleen vahvasti kategoriassa C. Sain kiltit pakit (hän neuvoi minua jooga-jutussa ja minä neuvoin kuinka rivinvaihdon saa aikaiseksi Suomi24:n uudistuneessa viestijärjestelmässä, eli win-win kummallekin osapuolelle, ei henkisiä arpia, toivotimme toisillemme onnea parinmetsästykseen).
      Saaren salaisuudeksi alkaa kuitenkin paljastua on että hän oli jo toinen joka julkisesti (ties kuinka moni on vain yksinkertaisesti jättänyt vastaamatta?) sanoi etsivänsä tulisempaa ja riuskempaa tyyppiä kuin minä.
      Hmmmmmmm……..juoni tiivistyy kuin jääkarhu joka tappaa tarinan keskushenkilöt…

  6. zepa sanoo:

    Elemantary, dear Watson.

  7. zepa sanoo:

    PS Etsi edellisestä kirjotusvihree, se on tosi hyvin piilotettu.

  8. waldorfssalad sanoo:

    [routalempi] Jännä miten yliopisto-korkeakoulu-kaupungissa josta lapsiperheet muuttavat laumoissa ympäristökuntiin veropakolaisiksi on eniten sinkkuja väkilukuun suhteutettuna. On se jännä. [/routalempi]
    Kirjontavirheistä löytäjälle viskinaukku per virhe, kahvilla tai ilman, yksityisresidenssin itäsiivessä nautittuna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: