10 vastausta-meemi 00221

Hei kaikki vielä mukanaolijat.

Jonkin aikaa sitten sain kutsun meemiin jossa piti vastata kymmeneen kysymykseen. Kiirettä on pitänyt  -> olen jo unohtanut alkuperäiset kysymykset mutta sopiiko jos vastaan ihan mihin tahansa kymmeneen kysymykseen? Liian hidasta, tässä menee:

1. Miten menee?

Hienoa että alkuun tulee näin älykäs kysymys. Töissä on sikäli mielenkiintoinen tilanne, että kiirettä pitää vaikka sitä ei aina olekaan.

Vaihdoin siis deskiä, ja nyt ollaan odoteltu uuden deskin käyttäjäoikeuksien saapumista. Toisin kuin yleensä luullaan, tunnusten saaminen oman virman sisällä omille työntekijöille on vaikeampaa kuin ulkopuolisille.

Ulkopuolisille tilauksille on tietyt määräajat, ja niiden rikkomisesta tulee sakkoja, raipparangaistuksia kaikille asianosaisille ja oululaisen pullapitko vaihdetaan kahvihuoneessa oksaiseen mäntyhalkoon.

Mutta kun haet yhtiön omalle työntekijälle tunnuksia, tuollaisia sanktioita ei ole. Vai milloin olette viimeksi nähneet että suutaria on rangaistu koska hänen lapsillaan ei ole kenkiä?

Joten olen ollut kollegan vieressä kuulemassa ja oppimassa tai sitten yrittänyt ratkoa sähköpostitse tulevia ongelmia.

2. Mites kesä on alkanut?

Töissä on ollut edellämainittua, joten en ole ehtinyt tai päässyt blogia päivittämään. Vapaa-ajalla on tullut lenkkeiltyä ja kuntoiltua muuten vaan. Samalla olen kehittänyt sosiaalisen elämän; tälläkin viikolla on ollut kokousta, kaitafilmi-iltaa ja sarjakuvanpiirtotyöpajaa.

Lisäksi verenkierto palannut jokakesäiseen kiertotiehensä eli valtimosta heti oikealle ja alas, ohittaen aivot. Kiltisti sanottuna minulla on elimiä jotka heräävät puoli tuntia ennen loppukehoa ja nukahtavat illalla viimeisenä.

Kaipaan talvea, kun oli liian synkkää ja kylmää mihinkään muuhun kuin kotona värjöttelyyn ja bloggaamiseen.

3. Mikä ottaa tällä hetkellä päähän?

Näin yleisesti voisi todeta että tuntuu että voit ottaa ihmiskunnan pois lasten hiekkalaatikolta, mutta et voi ottaa lasten  hiekkalaatikkoa ihmiskunnasta. Paitsi että lasten hiekkalaatikolla kunnioitetaan enemmän toisia ja yhteisiä pelisääntöjä.

4. Jos et olisi nykyisessä työpaikassasi, missä olisit?

Tahdon uskoa että olisin kokki.

En loistava kokki, enkä missään nimessä mikään ranskalainen autorengas kaulan ympärillä pönöttävä gastronomikko.

Mutta saisin tehtyä kaikesta mautonta. Minusta tuo on seuraava iso juttu; että et maista mitä syöt.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi oma lounaani: kaalia, sipulia, porkkanaa, paprikaa, parsakaalia ja lanttua.

Keitä nuo yhdessä  ja haju on jotain missä pystyisi taivuttamaan rautaa. Mutta mestarikokkinne muussaa nuo, laittaa maustetta ja kermaa…ja lopputuloksena on jonkin väristä jotain, joka maistuu ihan joltain.

Tähtäisin vielä hyödyntämättämään markkinasegmenttiin: ihmisiin jotka syövät koska on pakko, eivät koska haluaisivat maistaa jotain.

Mainoslauseeni olisi ”Soylent Green – maistettuasi  et voi uskoa että se on tehty ihmisistä!”

5. Onko olemassa jotain niin kipeää unelmaa että et ole kehdannut mainita sitä aiemmin?

No koska tämä pysyy vain kaikkien viiden lukijani sekä kaikkien maailman googlettajien välisenä tietona…

Tahtoisin ohjata Human centipede-elokuvan porno-version. Sen nimi olisi ”Human sixty-nine: 6969696969696969696969”.

(Suomessa sen nimi tietenkin lyhennettäisiin muotoon ”90 hiirtä myös”.)

Voisin kertoa leffan synopsiksen mutta eikös sinulla ole lisää niitä kysymyksiä?

6. Onko asioita joista tahtoisit enemmän keskustelua mutta et viitsi nostaa aihetta esille?

Ammattien evoluutio.

Ruoka-alan ammattien kehityksen pystyn hahmottamaan, mutta miten esim. parturi-kampaajat ja kosmetologit?

Ja oliko joskus tukkimetsällä joku tukkijätkä joka otti hevoselta loimet pois ja laittoi ne takaisin ja toisti tämän monta kertaa, ja sitten kun muut tulivat kysymään että mikäs nyt on, niin hän vastasi että ”kun tuo kaakki ei tunnu jaksavan vetää tuota kuormaa, niin jotenkin tuntui siltä että jos tämän homman aloittaisi niin kuin uudestaan, vähän kuin uudelleenkäynnistäisi, niin jos se sitten…”

7. Mihin kiinnität ensimmäisenä huomion vastakkaisessa sukupuolessa?

Ensin tukka ja sitten kasvot ja sitten loppuvartalo.

Pidän naisissa pienistä rakennevioista. Minusta mallit täydellisine kasvoineen ovat kuin tyyristylleröitä; heidät nostetaan liian korkealle, ja koko ajan saa pelätä milloin he putoavat ja menevät niin rikki että yksikään kuninkaan miehistä ei saa heitä kasaan.

Mutta iso nenä, kierot hampaat…se on kuin persialaisten mattomestareiden kutoma taideteos, jonka viimeinen silmu jätettiin solmimatta koska sitten lopputulos olisi täydellinen ja ei olisi enää mitään mihin pyrkiä.

8. Mikä on luonteenpiirteesi josta et pidä?

Ylpeys.

Elämäni olisi hiukan helpompaa nöyrempänä. Välillä suutun hillittömästi jos koen että ns. ylpeyttäni kohtaan on tehty vääryyttä. Yleensä se tarkoittaa että olen päättänyt että asiat ovat näin, mutta muiden mielestä ne ovatkin noin, ja koen että olen marttyyri/väärinymmärretty nero/profeetta kaukana omalta maaltaan jne.

Tiedän miten typerää tuo on, ja yritän suhteuttaa sitä oikeaoppiseen oman mielipiteensä puolustamiseen.

9. Mitä haluaisit?

Medialoman.

Meillä on jo hiihtoloma, jolloin kai pitäisi hiihtää, syysloma jostain syystä sekä kesä- ja talviloma kesimisen ja talvehtimisen vuoksi.

Miksi meillä ei voisi olla medialoma, jonka aikana ei tehtäisi muuta kuin notkuttaisiin sosiaalisessa mediassa, seurattaisiin erilaisia medioita ja tuijotettaisiin digiboksin kaikki tallennukset kerrankin rauhassa.

10. Mitä tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu?

Pitäisi päästä käymään Helsingissä, pitäisi nähdä kavereita ja pitäisi jossain vaiheessa harkita treffi-ilmoituksen tekoa kun liiallinen auringonvalo vielä sekoittaa kaikkien arvostelykyvyn.

Advertisements

8 Responses to 10 vastausta-meemi 00221

  1. Josefiina sanoo:

    Tuo numero 6 on ihan yliveto, odotan siitä vähän syvällisempää postausta (mutta jos et viitsi niin kuin sanoit, okei). Seiska tietenkin naisena kiinnosti myös hieman (eihän sinun tässä enää mitään treffi-ilmoituksia pitäisi tarvita, linkki tänne vaan ja lukemaan tätä blogia ja johan alkaa virrata yhteydenottopyyntöjä), ja sitten tuo medialoma: kuvittelin äkkiseltään että kaipaisit sellaista muodikasta lomaa mediasta, mutta se olikin siis päinvastoin. Minäkin haluaisin medialoman, pitäisi esim. siivota sähköpostien inboxit mikä ei normaalielämässä näytä onnistuvan. Pursuilevatko it-ammattilaisten inboxit vai ovatko ne aina nollilla?

    • Nro. 6:sta: Odotan että joku tekisi akateemisen tohtoritutkimuksen siitä. Minun käsissäni siitä tulisi pseudo-filosofinen pohdinta täynnä pseudo-hauskoja irtovitsejä.
      Mutta saas nyt nähdä jos vaikka jaksaisin kehittää sitä…

      Nro 7:sta: ”Hei babe. Tässä linkki blogiini. Heitä privaattiviestillä niin otan ehkä yhteyttä. TV: Dr. FeelGood, makes you feel good. Ps. Ehkä.”
      Juu, en näe miten tuo voisi olla toimimatta.

      Medialoma: sinä ehkä olisit irtautunut loppumaailmasta, mutta loppumaailma ei olisi irtautunut sinusta. Palatessasi postilaatikko olisi entistäkin täydempi ja digiboksi olisi vieläkin täydempänä ohjelmia.

      It-ammattilaisillahan postilootat vasta pursuavat. Homma menee yleensä näin: meille tulee ensin asiantuntijan ilmoitusviesti.
      Sitten tulevat asiantuntijoiden väliset viestit joihin meidät on merkitty edelleen vastaanottajiksi.
      Sitten meille tulevat muiden henkilöiden asiantuntijoilta saamat viestit joissa he pyytävät että heidät poistetaan tästä viestiketjusta.
      Sitten meille tulevat asiantuntijoiden pohdinta siitä että kuka poistaa kenetkin tästä keskustelusta.
      Sitten meille tulevat muiden henkilöt valitukset siitä että miksi he edelleen ovat tässä keskustelussa mukana.
      Sitten meille tulevat kolmansien henkilöiden valitukset siitä että lakatkaa keskustelemasta tästä asiasta tässä postiketjussa, koska viestit tukkivat heidän postilaatikkonsa.
      Samanaikaisesti asiantuntijat jatkavat keskusteluaan ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
      Lopulta kaikki syyttävät service deskiä koska me emme osaa huolehtia viestinnästä.

      Yleensä tuo laantuu tuossa n. muutaman kymmenen viestin jälkeen. En vaan voi olla pohtimatta olisiko tuollaista tapahtunut vielä kirjekyyhkyjen aikaan.

  2. Kaisa sanoo:

    Vaikutuin tuosta kasista. Mies joka tajuaa että saattaa joskus olla väärässä ja pystyy tutkailemaan tuntemuksiaan siltä osin! Olen vaikuttunut.

    Kutosesta olen samaa mieltä, liian kaunis ihminen ei kerta kaikkiaan saa minkäänlaista mielenkiintoa heräämään. Ensimmäisenä minä taidan kiinnittää huomiota siihen loppuvartaloon, ja kun meille tuli taas kesätöihin Peter Steelen valtavalla mutta silti sopusuhtaisella vartalolla varustettu venäläinen, parisuhdestatuksestani huolimatta ryhdyin käyttämään hameita ja kynsilakkaa. Ruokaa se on silmänruokakin, kuten Zepa kerran niin viisaasti totesi.

    Ja mitä kymppiin tulee, olen juhannukseen asti käytännössä lapseton ja todennäköisesti sekä kaipaan seuraa että pääsen kulkemaan. Eli lisästressiä sille saralle.

    • Tuo itsepohdiskelu ei aina ole hyvä asia; toisinaan jähmetyn koska en tiedä mikä olisi paras sellainen toimintatapa joka ei vahingoittaisi ketään. Jos sellaista ei ole, hämmennyn ja huudan ”ÄLKÄÄ AMPUKO HERRA KONSTAAPELI VOITTE OSUA MINUA!” ja juoksen yleisen kaaoksen turvin pois.

      Kais me puhutaan nro 7:sta? Minähän olen hulluna ns. hevosennaamoihin, joita muut tuntuvat halveksuvan. En tiedä mikä niissä on, mutta aina kun näen sellaisen ylemmät aivotoiminnot menevät pois päältä ja lisko-aivot ottavat vallan ja…”hei. Dr. FeelGood. Jos annat minulle 5 minuuttia, todistan mistä sain nimeni.”

  3. polgara sanoo:

    Kohta 6. Tää repes tuosta uudelleenkäynnistyksestä 😀 Tuosta voisi kehittää ihan mitä tahansa, minä lupaan *ristii terhakasti sormiaan*!

    Ja mulla on lukihärö. Alun luin ”Hei kaikki vielä munanlotkijat!”, silloin alkoi jo heittää / keittää yli 😛

    Jokaisessa kohdassa on siis puolensa ja puolensa….

  4. polgara sanoo:

    Äskettäin piti sitten valita puolensa; nyt Linux, Ubuntu ja muuten vaan open source.

    Tiedätkö, kasvatetaanko jossain keskusyksikköjä, semmoisia pieniä? Joita voisi käydä yön kähmeessä puista / pelloilta / kasvihuoneista pöllimässä?

    Kun tässä kävi vähän taas hassusti eli tämä yksilö alkoi vinkua oudosti, sitten huutaa ja välkkyä punaisella eikä suostunut enää edes käynnistymään – Rauha hänen muistoilleen… *missä varmuuskopiot, missä*

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: