Olenko oikeasti palkinnon arvoinen? 00189

Mitä sanoo näkymätön Betteridgen otsikko-lakiin pohjaava kasipallo?

”E—” no kuka typerää näkymätöntä kasipalloa edes uskoo.

Uskon sen sijaan Polgaa, joka antoi tunnustuksen jotta ”että olisi jotakin pähkäiltävää perjantaidilemmaa varten”.

Palkinnon myötä tulisi kertoa viisi asiaa itsestään, joten…

1) Olen huomattavasti onnekkaampi kuin näiden juttujen perusteella voisi kuvitella. Minulla on töitä, rahaa ruokaan, hyvä kaveriverkosto ja kiitos sähköpostiini tulleiden ”elinkohennus”-tarjousten, minä en edes kirjoita tätä juttua käsin; kunhan hakkaan ”sitä” näppäimistöä vasten ja tulee tällaista jälkeä. Myöskin nigerialaisen prinssin kanssa tekemäni diili meni oikein hyvin, kiitos kysymästä.

2) Innostun liian usein liian monesta asiasta ja sitten hylkään ne ajanpuutteen vuoksi.

Aloin opiskella vuoden alussa Java-ohjelmointia, mutta se näyttää jäävän (joskin syynä on myös se että opetus-sivusto tökkii melkein koko ajan), Kindle on täynnä luettavaa, mutta aikaa ei ole, olisi ideoita pitkiin tarinoihin, mutta ne vaatisivat oikeasti työtä…

En tahdo kehuskella, mutta Helvettiin avattiin juuri minun mukaani nimetty tieliittymä.

3) Olen alkanut lotota. 1 € per jaossa oleva miljoona. Tahdon nimittäin tukea Veikkausta sen hyvässä työssä maksaa johtajiensa tulevat ökyeläkkeet.

4) Kaipaan Helsinkiin ja muualle jääneitä ystäviäni. Koskaan ei vaan tunnu olevan sopivaa aikaa tavata teitä.

Kaipaan Turussa olevia ystäviäni. Koskaan ei vaan tunnu olevan sopivaa aikaa tavata teitä.

5) Mitä enemmän tutustun ihmiskuntaan, sitä hämmentyneempi olen siitä kuinka paljon maailmassa on niin paljon kanssani samoin ajattelevia. Ei armoa kurjille laskiaispullansa mantelimassan kanssa syöjille!

Ja vaikka tahtoisinkin jakaa tämän eteenpäin, palkittavia olisi niin paljon ja palkintoja niin vähän että en halua pahoittaa kenenkään mieltä (noin niin kuin esimakuna tulevasta perjantai-dilemmasta).

Mainokset

2 Responses to Olenko oikeasti palkinnon arvoinen? 00189

  1. Polga sanoo:

    Kiitos – aikeissa on siis pahoittaa kaikkien mielet perjantaidilemmassa 🙂

    En uskalla puuttua tunnustuksiisi, koska ne liippaavat aivan liian läheltä……..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: