Perjantai-dilemma/mainos 00131

Minä elän mielenkiintoista elämää.

Niin kauan kuin muistan, elämäni on ollut mielenkiintoista.

Käytän termiä ”mielenkiintoista”, sillä ”todennäköisyydet kompastua ainoaan maassa lojuvaan banaaninkuoreen 10 neliökilometrin säteellä JA kaatua siitä avoimeen viemäriaukkoon JA päätyä tuijottamaan sitä ainoaa viemäreissä asuvaa alligaattoria silmästä silmään mullistava tilastoihme” olisi aivan liian pitkä toistettavaksi.

Otetaan nyt vaikka tämä päivä.

Aamulla poimin roskia työmatkalla ojanpientareilta ja sain huomata miten laajalle levinnyt nokkonen on paikallisessa florassa. Ei se mitään, kyllä kipu lakkaa varmaan ennen illan paljasnyrkki-ottelua.

Töihin päästyäni sain havaita että kivenhakkaaja-kurssin läpikäyneet palvelin-asiantuntijamme (asiakkaisiin tekee aina vaikutuksen se miten rytmikkäästi he hakkaavat tietokoneiden kylkiä) olivat tehneet päivityksiä.

Yleensä tästä on seurannut jotain asteikolla tulipalo <-> portin avautuminen vihamieliseen ulottuvuuteen. Tällä kierroksella vain muutama järjestelmä meni poikki ja saatiinhan ne lopulta hakattua ylös taas.

Ja sitten kun luulin että kaikki mahdollinen oli jo nähty tältä päivältä, törmäsin tähän:

(Lyriikat jutun lopussa)

Mutta tämä ei haittaa.

Sillä luettuani Sorsittujen esitaistelija ja muita tarinoita-traktaattikokoelman tajusin että tämähän on jumalan tahto.

Veden alla nukkuvan jumalan tahto, jos ollaan tarkkoja.

Cthulhu yrittää vain ajaa minut hulluksi, niin kuin asiaan kuuluu.

Onko sinunkin elämäsi yhtä mielipuolista kahdeksikon ajamista kuusikossa vitosvaihteella ykkönen silmässä? Ehkä sinäkin olet ottanut Cthulhun sydämeesi.

Osta Turun Sarjakuvakerhon julkaisema Sorsittujen esitaistelija ja muita tarinoita, niin sinäkin saat rauhan. Tai siis et saa.

————–

Edit:

Tässä sanat Junalla Turkuun-kappaleeseen:

Jossain pikkukylässä on teitä jotka ihmetellen junaa katsoo
se kulkee kai Turkuun

Autiotalossa vanhus myös katsoo ja muistaa pienet
tapani mun
hän on siellä tunnen sen

Taas hetkeksi palaan mä ajassa kauaksi sinne ja matkani kiiretön on
anna lapsuus takaisin mulle
Turkuun tahdo en

Kuulin että kylän kirkkoon ydinsuojaa valmistellaan jotain varten se turvaa tuo tulevaisuuteen

Hylätyn kartanon muistan
nyt seinät sen sortuu
leikkipaikkani mun
niin kuin huumattu mä oon

Taas hetkeksi palaan mä ajassa kauaksi sinne ja matkani kiiretön on
anna lapsuus takaisin mulle
Turkuun tahdo en

Ohi on kun pikkukylän juna hiljaa kulkee kuitenkin Turkuun

Advertisements

10 Responses to Perjantai-dilemma/mainos 00131

  1. mea sanoo:

    Okkei, aivan en samaan yllä. En edes lähelle mutta jos yhtään lohduttaa, niin kuulun heimoosi.

    Esimerkki: kaveri pystytti telttaa ja hakkasi viimeistä naulaa pusikon puolelle. Kunnes huomasi, että siinä oli nokkonen ja nykäisi kätensä ruusupensaaseen. Varoitti menemästä. No, minä vähän päästä unohataen varoitksensa menemään samaan pensaaseen laittamaan pyykkinarua. Huomasin astuneeni samaan nokkoseen ja tempaisin itseäni kirkuen taappäin, jolloin sohin käteni siihen samaiseen ruusupensaaseen. Kun menin valelemaan palovammoja kylmällä vedellä, kävelin päin oven karmia ja kun tulin takaisin, kompastuin käpyyn.

    Itse asiassa aloin nyt peltä sen alligaattorin kohtaamista.

    • Ei, tuon jutun perusteella sinä voitit tämän kisan.
      Ja muista että jos alligaattori pääsee kuivalla maalla viiden metrin etäisyydelle, olet käytännöllisesti katsoen kuollut.

  2. Polgara sanoo:

    Minulla on jo, siis sarjakuva! 😀

    Toiseksi, ei tuo ole paha, tuo biisi siis. Mutta entäpäs tämä: http://www.seeklyrics.com/lyrics/Jope-Ruonansuu/Rakastan-Turkulaisia-Jos-Rakastat.html . Tähän liittyy myös lauantain tehtävä eli löydä tekstistä ainakin yks nii pali mahrottoma kauhia kirjotusvirhe!

  3. Polga sanoo:

    ÖÖÖ, väärin… Sitäpaitsi, oikea muoto olisi ”essunka mä senttäs muuta kirjojan Turkku?”

    Ja se kirjoitusvirhe?

    Korjaus omaan tekstiini: Minulla on ainakin kaksi, jopa useampi sarjakuva 😀

  4. Polgara sanoo:

    Sorry, ensunka (asunut liian pitkään Tsadissa!) mä ny senttäs…

    Kirjoitusvihreä: Ansio! Po. PANSIO!!! Kai sääki ny sentäs PANSIO tiärät? Essunka sää ol semmottis ulkon ollu, etet Pansio flikoi olsis nähny?

    • Anteeksi, unohdin että olet asunut siellä satamakaupungissa liian kauan…MIXETMUNKAA.

      Pansio? Pansio…kuulostaa hämärästi tutulta, mutta lempikaupunginosani on edelleen täälläpäin Suikkila :tsihitsihitsihi:

  5. Polga sanoo:

    No kuis Pallivaha? 😎

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: