Perjantai + dilemma + 000 + 48 = perjantaidilemma 00048

Voisin marmattaa siitä että jos vielä kerrankin kuulen yhdenkin ”mitä sinä teet veronpalautuksilla”-kysymyksen, niin… mutta se olisi liian helppoa.

Sen sijaan ongelma tänä perjantaina on suhtautumiseni ”miksi kukaan ei kiinnitä [laita objekti tähän] ollenkaan huomiota?!”-kolumneihin.

Maailma on paha paikka. Amatöörit luulevat että sen jälkeen kun on voittanut muutaman miljoonaa muuta siittiötä matkalla munasoluun, hommat helpottuvat.

Me täällä pitempään olleet tiedämme että lähinnä se tarkoittaa oppimiskäyrän hyvin jyrkkää pystyyn kasvamista. Oppimisen siis tarkoittaessa tässä tapauksessa ”sattumiseen” ja ”todella sattumiseen” johtavien seikkojen eroa.

Näin joulun alla, tai kun kolumnisti ei muutakaan keksi, hän ottaa esille muistiinpanonsa asioista-jotka-ovat-väärin-ja-kukaan-muu-kuin-minä-ei-tiedä-siitä.

Tästä aiheesta sitten kirjoitetaan ”tiesittekö että…kukaan ei kiinnitä asiaa mitään huomiota…täällä yltäkylläisyydessämme …heikoimpiamme…tähän jotain blaa blaa blaa…”-juttu.

Nyt tulee tärkeä opetus kaikille wannabe-kolumnisteille ihmispsyykestä.

Tai oikeastaan sen antaa Elisabeth Kübler-Ross, joka kehitti surun viisi vaihetta eli kieltämisen, vihan, ”kaupankäynnin”, masennuksen ja hyväksymisen.

Kuvitellaan että jokaisena vuoden päivänä iltalehdessä olisi tämä ilmoitus etusivulla:

(Kuvan lähde on täällä)

Aluksi porukka kieltäisi asian: ”ei voi olla mahdollista että jumala olisi noin julma!”

Seuraavaksi porukka suuttuisi: ”mitä ***** se kuuluu ***** jumalalle miten minä ***** itseäni saastutan!?”

Sitten tulisi kaupankäynti: ”no jos minä ihan vaan…pikkaisen hipaisen, pitäen välillä taukoja, ei kai sitä lasketa, eihän?”

Jota seuraisi masennus: ”voi noita isoja kissanpennun silmiä. Miten voin enää koskaan saada karvoja käsiini, kun voisin silittää kissanpentua ja saada todellisia karvoja käsiini…”

Mutta lopulta seuraisi hyväksyminen: ”no perhana, kyllä maailmassa kissanpentuja riittää. Minähän en selibaattiin ala!”

Siksi ”asia” ei ole koko aikaa esillä; koska se toimii paremmin shokki-arvollaan kuin että siitä puhuttaisiin koko ajan.

Joten te kaikki joiden elämäntehtävä on määritelty tarkemmin Jobin kirjan 3. luvussa, jakeessa 24 (”Minun leipääni on itku ja voihke, veden lailla virtaa minun valitukseni”)…kirjoittakaa vaan maailman pahuudesta, mutta älkää yrittäkö olla parempia kuin me muut.

Mekin tiedämme, mutta me elämme sen kanssa hiljaa.

Teille muille:

Toisenlainen lahja

Lahjaksi lehmä

Virtuaalinen joulupata

Mainokset

2 Responses to Perjantai + dilemma + 000 + 48 = perjantaidilemma 00048

  1. Polga sanoo:

    Nokitan: ”Köyhät meillä on aina keskuudessamme!”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: