Lohduttoman baarikonseptin hahmottelua

Suomesta puuttuu vielä niin paljon. Kaikkein ilmeisin puute on…no mitä sitä tässä kertaamaan, kyllä te tiedätte. Ja siitä toisestakaan on turha puhua, ja sitten siitä yhdestä tai siitäkään…mutta puute jota ette ehkä ole tajunneet on lohduttomien juomaloiden määrä.

Olen valmis tulemaan väitteessäni siinä määrin vastaan, että on olemassa kuppiloita jotka vaikuttavat siltä. Niiden heikkous joka nostaa ne takaisin pinnan yläpuolelle kuivalle maalle on yhteisöllisyys. Kuten aikamme suurin kummallakin päällään ajattelija eli Giacomo Casanova totesi vankeutensa aikana: ”toisinaan ihmiset kaipaavat helvettiin vain saadakseen seuraa”.

Mikään ei ole lohdutonta jos on olkapää jota vasten itkeä silloin kun sen omistaja keskustelee jonkun mielenkiintoisemman henkilön kanssa.

Tässä muutama ehdotus tällaisen atmosfäärin aikaansaamiseksi.

– Baarin tulee sijaita mielellään jossain pimeässä paikassa, esim. kellarissa.  Jos kellari-vaihtoehto ei onnistunut, normaaliaikoina ikkunoissa ovat  pimennysverhot.

Juhannuksena ja muina todella valoisina aikoina otetaan käyttöön lumitykit, jotka puskevat lunta ikkunoita vasten muistuttaen kuinka kohta kaikki kuitenkin kuolee. Efektiä voi korostaa ripustamalla kuivakukkia kaikkialle.

-Seinillä tulee olla vähintään seuraavia asioita: kelloja, iltapäivälehtien lööppejä sekä kuvia jääkiekkoilijoiden tyttökavereista että jääkiekkoilijoista.

Kellot muistuttavat ajasta jota et enää koskaan saa takaisin, ja jota nytkin vain tuhlaat.

Iltapäivälehtien lööpit muistuttavat turvattomasta maailmasta, median laadun alasajosta ja siitä kuinka kaikki oli jotenkin viattomampaa ennen.

Kuvat jääkiekkoilijoiden tyttökavereista näyttävät sinulle mitä sinä et tule koskaan tässä maailmassa saavuttamaan, kuten myös kuvat pelaajista; he sentään saivat jotain vastineeksi uhrattuaan aikansa, terveytensä ja täydellisen luonnollisen hymynsä.

– Vessoissa  ei olisi miesten ja naisten puolta, vaan ”ensimmäinen vitsi” ja ”toinen erehdys”.

– Valaistus olisi hämärä, melkein pimeä, jota korostaisi värimaailma, joka on musta-valkoinen (kuten myös edellämainitut valokuvat), pienellä vivahduksella harmaata.

– Happy Houria ei olisi, mutta Melankolia-tunnin ajan voisit tilata vain kahvia ja munkkeja, vain selvitäksesi sen verran että tajuat miten pohjalla olet.

– Yhteisöllisyyden estämiseksi kaikki pöydät olisivat yksin istuttavia, ja penkit lattiaan pultattuja, joten voit juoda vain yksin. Noh, tietenkin ajatuksesi seuranasi.

– Karaokea ei olisi eikä tulisi, mutta taustalla soisi jatkuvasti surullinen saksofonisoolo. Se on muuten sitten sama nauha illasta toiseen.

– Toisin kuin muut baarit, tässä baarissa ei ”maailman vanhimman ammatin” edustajia ajeta pois. Mikään ei satuta enempää kuin turha toivo siitä, että joku pitää sinusta, mutta käykin ilmi että vain rahasta. Ja kun likainen toimitus on ohi, ja vihaat itseäsi hiljaa, maksat hänelle vain sen vuoksi, että hän lähtisi pois.

– Ja kun valomerkki lopulta tulisi, baarihenkilökunta kävisi sanomassa erikseen jokaiselle ”sinun ei tarvitse mennä kotiin, mutta et voi jäädä tännekään”, ja näkisit miten he lähestyvät sinua ja toivoisit vielä yhden hetken, vain vielä yhden hetken täällä pimeässä, turvassa, kohdussa, ei ei, ei julmaan maailmaan, missä et ole mitään, ei ei…

Äärimmilleen vietynä ihan mikä tahansa asia hehkuu yhden suurenmoisen hetken, ja sitten kuolee pois. Mitä jos saisit kokea tällaisen joka kerta lohduttomassa baarissa?

Nähdään siis Katkerassa Lopussa.

Mainokset

11 Responses to Lohduttoman baarikonseptin hahmottelua

  1. Edgar sanoo:

    Tällä hetkellä kysyntä selvästikin ylittää tarjonnan. Harmi vain, ettei musta löydy yrittäjähenkeä toteuttamaan tätä.

  2. Tiina sanoo:

    Kovin kaurismäkeläistä.

    • Ei, kovin kaurismäkeläistä olisi jos siellä käytäisiin seuraavanlainen keskustelu tiskillä:
      – Yksi pitkä, kiitos.
      – Meiltä on olut loppunut, edellinen asiakas sai viimeiset maltaat. Meillä on vain greippi-limonadia sekä omenamehua. Kumpikin maksaa kymmenen euroa lasi. Naapurissa 20 metrin päässä on häppäri meneillään, karaokeenkaan ei tähän aikaa varmaan ole jonoa, ja kohta muistaakseni siellä alkaa naistentanssit.
      – Jospa minä sitten ottaisin sellaisen greippi-limpparin.
      – Tuleeko pilli? Pilli maksaa erikseen viisi euroa.

  3. Waldorf sanoo:

    Tuliko pakit turkulaisessa juottolassa?

    • Jos tämä oli kulman takaa heitetty vihjaus siitä, että puran turhautumiani tähän blogiin, niin osittain olet oikeassa. Et tosin tällä kertaa; alkuperäinen idea oli vanhan merimiehen tarinan kaltainen runo, mutta kuinka monta rimmaavaa loppusointua maailmassa on sanalle ”kaurismäkeläinen”?
      Ergo ranskalaiset viivat-ratkaisu.

      Näin yleisellä ajatuksen tasolla baareissa iskeminen on minusta amerikkalaisten elokuvien luoma illuusio, kuten autojen takaa-ajot; kumpikin pyrkii luomaan kuvan siitä, että tiet/baarit ovat aina melkein tyhjiä JUURI silloin kun päähenkilö haluaa suorittaa niissä jotain.
      Minun kokemukseni mukaan baareissa on aina ryysistä ja teillä ruuhkaa. Älkääkä nyt vaan kertoko että olen ollut väärillä teillä ja baareilla…

  4. Polga sanoo:

    Mitä tiesin, että tein virheen… Exän iskin baarista, tosin kulttuuri-sellaisesta eli Wanhan Kellarista vuonna kivi & keppi. Silloin se täytti vielä em. määritelmät aika hyvin.

    Nyt voisi ehkä hyvin ”ehkä” ehdottaa Korona-baaria tai Moskvaa. Tai jos tuohon 20 metrin päähän lähikapakkiin, jossa on hyvin humaani sisäänpääsy- ja käytöspolitiikka. Tosin siellä on Åke Karavaara, mutta siltä VOI välttyä.

    • Baareissa yleensä yhdistyvät kolme asiaa joista en pidä: kovat äänet, humalaiset ihmiset ja maksu näkymättömästä hyödykkeestä nimeltä ”palvelu hymyn kera”.

      Pidän tätä tarinaa siis varoituksena siitä, että listaan voisi tulla ”ex:n kohtaaminen” ja jatkan toimivaksi kokemaani ”ulkona paha, sisällä hyvä”-linjaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: